Kristuksen mielentilan säilyttäminen
YLINNÄ Jeesuksen mielessä oli Isänsä tahdon tunteminen ja tekeminen, jotta hän olisi miellyttänyt Häntä. Jeesuksen mielentila oli aivan alusta lähtien sellainen, että hän iloitsi Isästään, Jehova Jumalasta: ”Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua. Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle, silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin.” – Sananl. 8:22, 27, 30.
Jeesus iloitsi harkitessaan Isänsä Sanaa ja opetuksia: ”Herra, minun Jumalani, suuret ovat sinun ihmetekosi ja sinun aivoituksesi meitä kohtaan. Ei ole ketään sinun vertaistasi. Niitä minä tahdon julistaa, niistä puhua, niitten paljous on suurempi, kuin luetella taidan.” ”Kuinka kalliit ovat minulle sinun ajatuksesi, Jumala, kuinka suuri on niitten luku! Jos minä tahtoisin ne lukea, olisi niitä enemmän kuin hiekan jyväsiä. [Jos minun olisi päästävä niiden loppuun, niin minun elinikäni täytyisi olla yhtä pitkä kuin sinun!]” Hän ilmaisi palveluksessaan mitä suurinta Isänsä Sanan tuntemusta vedoten siihen todistaakseen asenteensa ja kumotakseen vastustajiensa mielipiteet. – Ps. 40:6; 139:17, 18.
Jeesuksen mielentila oli ilo Isänsä tahdon täyttämisestä siitä huolimatta, mitä kärsimyksiä se merkitsi hänelle: ”Silloin minä sanoin: ’Katso, minä tulen – kirjakääröön on minusta kirjoitettu – tekemään sinun tahtosi, Jumala’.” (Hepr. 10:7; Ps. 40:8, 9) Siksi apostoli Paavali neuvookin meitä: ”Säilyttäkää itsellänne tämä mielentila, mikä oli myöskin Kristuksella Jeesuksella, joka, vaikka hän oli olemassa Jumalan muodossa, ei ruvennut lainkaan harkitsemaan anastusta, nimittäin että hän olisi Jumalan vertainen. Ei, vaan hän tyhjentäytyi ja otti orjan muodon ja tuli olemaan ihmisten kaltaisena. Enemmänkin, kun hän oli ihmisen kaltainen muodoltaan, niin hän nöyrtyi ja tuli kuuliaiseksi aina kuolemaan asti, niin, kuolemaan kidutuspaalussa.” – Fil. 2:5–8, Um.
Jeesuksen omasta todistuksesta käy ilmi, että hänen Isänsä tahdon tekeminen oli aina ylinnä hänen mielessään: ”Minä en voi tehdä yhtään mitään omasta aloitteestani; juuri niinkuin minä kuulen, minä tuomitsen, ja se tuomio, minkä minä langetan, on vanhurskas, koska minä en etsi omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka lähetti minut.” ”Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt.” Ja jälleen: ”Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa.” – Joh. 4:34; 5:30, Um; Joh. 6:38.
MIKÄ HÄNEN ILONSA OLI?
Me luemme edelleen siitä esimerkistä, minkä Jeesus antoi meille: ”Katsomme kiinteästi uskomme opastajaan ja täydellistäjään, Jeesukseen. Hän kesti eteensä asetetun ilon tähden kidutuspaalun halveksien häpeää, ja hän oli istuutunut Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.” (Hepr. 12:2, Um) Mikä tämä ilo oli, mikä asetettiin Jeesuksen eteen ja mikä auttoi häntä kestämään kaiken häpeän ja kärsimyksen? Se oli hänen ilonsa kyetä tekemään Isänsä sydän iloiseksi saattamalla hänet kunniaan. ”Viisastu, poikani, ja ilahuta minun sydämeni, niin minä voin antaa herjaajalleni vastauksen.” Niinkuin psalminkirjoittaja ilmaisi profeetallisesti Jeesuksen tunteet: ”Minä olen julistanut sinun kunniaansaattamistasi suuressa joukossa. Katso, minä en sulje huuliani, Herra, sinä tiedät. Minä en ole salannut sinun kunniaansaattamistasi sydämeeni, sinun uskollisuuttasi ja voittoasi minä olen kertonut.” – Sananl. 27:11; Ps. 40:9, 10, Ak.
Hänen Isänsä nimi oli kunnioituksen ja kunniaansaattamisen tarpeessa, koska suojaava kerubi, josta tuli myöhemmin Saatana Perkele, oli tuottanut sille häpeää. Sen sijaan että tällä kerubilla olisi ollut sellainen mieli, mikä olisi iloinnut Jumalan tahdon tekemisestä, hänellä oli laittomuuden täyttämä mieli, ja sen sijaan että hän olisi noudattanut nöyryyden ja tottelevaisuuden viisasta menettelyä niinkuin Jeesus, hän turmeli viisautensa ylpeydellään ja kapinalla. Hän tuotti häpeää Jehovan nimelle omalla jumalattomalla menettelyllään ja saamalla toisetkin tekemään samoin. – Jobin 1. ja 2. luku.
Tietäen varmasti, mikä Jumalan tahto oli hänen suhteensa Jeesus harjaannutti tahtoansa ollakseen taipumattomasti päättänyt olla sallimatta minkään kääntää itseään syrjään. Perkeleen ovelat ja imartelevat nuolet ponnahtivat vahingoittamatta hänen uskonkilvestään hänen taistellessaan Saatanan kanssa autiomaassa. Eikä hän antanut juutalaisjoukonkaan tehdä väkivalloin itsestään kuningasta, koska hän tiesi, ettei Jumalan tahto ollut sellainen hänen suhteensa, eikä hän halunnut kunnianhimoisesti korottaa itseään. Kun Pietari yritti taivuttaa hänet pois siltä alhaiselta kärsimyksen tieltä, minkä hänen taivaallinen Isänsä oli viitoittanut hänelle, niin hän nuhteli Pietaria: ”Väisty taakseni, Saatana! Sinä olet kompastuskivi minulle, koska sinä et ajattele Jumalan ajatuksia; vaan ihmisten.” Tietäen täysin, mikä häntä odotti, kun tuli aika, hän ”käänsi kasvonsa Jerusalemia kohti, vaeltaaksensa sinne”. – Matt. 4:1–10; 16:23, Um; Luuk. 9:51; Joh. 6:15.
Ymmärtäen selvästi maan päälle tulemisensa tarkoituksen Jeesus sanoi Pontius Pilatukselle ollessaan hänen edessään tutkittavana: ”Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta.” Ja Jeesus osoitti tämän totuuden koskevan pääasiassa hänen Isänsä nimeä rukoillessaan Isäänsä sinä yönä, jona hänet petettiin: ”Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni. Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta.” – Joh. 17:4, 6; 18:37.
Jeesuksen mielentila on esitetty lyhyesti profeetta Jesajan (42:19) sanoissa: ”Kuka on sokea, ellei minun palvelijani, ja kuka niin kuuro kuin minun sanansaattajani, jonka minä lähetän? Kuka on niin sokea kuin minun [uskolliseni], niin kuuro kuin Herran palvelija?” Jeesus oli tosiaan sokea ja kuuro sekä Saatanan että hänen narriensa imarteluille ja häpäisylle ja uhkauksille. Hän näki ja kuuli vain sen, mitä hänen Isänsä antoi hänen huomioonotettavakseen ja tehtäväkseen.
KRISTUKSEN ESIMERKIN NOUDATTAMINEN
Edelläolevasta voimme nähdä, että vaikka Jeesus oli vilpitön, nuhteeton ja aivan synnitön, niin Kristuksen mielentilan omaaminen merkitsee paljon enemmän kuin pelkästään karkeimpien syntien välttämistä. (Joh. 8:46; Hepr. 7:26) Näemme myös, että hurskas ilme ja uskonnolliset vaatteet eivät osoita lainkaan, että jollakulla on Kristuksen mielentila, vaan todellisuudessa päinvastoin.
Haluammeko me Kristuksen mieltä, mielentilaa? Jos haluamme, niin meidän täytyy silloin ensiksikin iloita Jumalan Sanasta niinkuin Jeesuskin teki. Meidän täytyy varastoida mieleemme Jehova Jumalan ja hänen päätöstensä tuntemusta; tietoa hänen viisauden, oikeuden, rakkauden ja voiman ominaisuuksistaan; hänen päätarkoituksestaan: nimensä ja yksinvaltiutensa kunniaansaattamisesta, mikä on pääasiallisin syy siihen, miksi hän tarjoaa pelastuksen luomuksille, miksi hän on sallinut jumalattomien olla olemassa ja miksi hän tuhoaa lopulta kaikki jumalattomat; siitä osasta, mitä Kristus Jeesus on näytellyt lunnaitten hankkimisessa ja Isänsä nimen kunniaansaattamisessa sekä mitä hän vielä näyttelee tässä; ja sen valtakunnan läsnäolosta, mitä olemme rukoilleet, sekä niistä siunauksista, mitkä se tuo pian, uudessa vanhurskaassa maailmassa. Meidän raamatulliset totuutemme kiertävät näiden päätotuuksien ympärillä. – 2. Moos. 9:16; Ps. 83:2–19; Hes. 36:20–22; Matt. 6:10; 20:28; 24:1–44.
Mutta näiden totuuksien varastoiminen sydämeemme ja mieleemme tutkimalla ja uskomalla ne ei riitä. Jotta meillä olisi Kristuksen mielentila, niin meidän täytyy harjaannuttaa tahtoamme niiden mukaan. Meidän täytyy päättää tehdä jotakin näiden totuuksien suhteen ja sitten pysyä siinä päätöksessä siitä huolimatta, mitä ihmiset tai paholaiset saattavat tehdä meitä vastaan. Se merkitsee ennen kaikkea sitä, että me antaudumme Jumalan palvelukseen niinkuin Jeesuskin ja tulemme tunnetuiksi Jumalan tahdon tekemisestä iloitsevina. (Ps. 40:9) Ja niinkuin hänen suhteensa, niin meidänkin suhteemme on Jumalan tahto etupäässä, että me saarnaamme totuutta hänen nimestään ja valtakunnastaan. – Matt. 24:14; 1. Piet. 2:9.
Omataksemme Kristuksen mielentilan meidän täytyy olla kiivaita taivaallisen Isämme hyvän nimen puolesta, ja siksi meidän täytyy paljastaa ne väärät opit, mitkä tuottavat häpeää hänelle, ollen samalla huolellisia sen suhteen, ettemme itse tee mitään, mikä aiheuttaisi häpeää Jehovan nimelle. Älkäämme hävetkö koskaan tunnustaa Jehovan nimeä ihmisten edessä älkäämmekä lieventäkö totuutta välttääksemme ihmisten vihaa. Meidän täytyy hänen tavallaan olla sokeita ja kuuroja sekä niille imarteluille, joita maailma esittää houkutellakseen meidät pois päätöksestämme, että niille uhkauksille ja häväistyksille, joita se antaa yrittäessään masentaa meitä. Meidän vaikuttimenamme täytyy olla aina Jumalan hyväksymyksen eikä ihmisten hyväksynnän saaminen.
Ja suhteissamme kristittyihin tovereihimme meidän täytyy noudattaa Paavalin neuvoa: ”Jos siis on jotakin rohkaisua Kristuksessa, jos on rakkauden lohdutusta, jos jotakin hengen osallisuutta, jos jotakin hellää kiintymystä ja myötätuntoa, niin tehkää minun iloni täydelliseksi siinä, että olette samaa mieltä ja omaatte saman rakkauden, ollen liittyneet yhteen sielultanne, pitäen mielessänne tämän yhden ajatuksen, tekemättä mitään riidanhalusta tai itserakkaudesta, vaan pitäen mielen vaatimattomuudessa toisia itseänne ylempinä, ei pitäen silmällä henkilökohtaisen harrastuksen tähden vain omia asioitanne, vaan myös henkilökohtaisen harrastuksen vuoksi toistenkin asioita. Säilyttäkää itsellänne tämä mielentila, mikä oli myös Kristuksella Jeesuksella.” – Fil. 2:1–5, Um.