Lukijain kysymyksiä

● Heprealaiskirjeen 12:22, 23:n (Elävä uutinen) mukaan apostoli Paavali puhuu ”jo täydelliseksi tehtyjen ihmisten hengistä”. Voisivatko nämä ”ihmiset” olla niitä uskollisia, joista Paavali kirjoitti Heprealaiskirjeen 11. luvussa?

Sellainen ajatus, että nämä sanat voitaisiin soveltaa esikristillisten aikojen uskollisiin uskon miehiin aina Johannes Kastajaan saakka, ei ole uusi. Englanninkielinen Vartiotorni esitti jo elokuun 15. päivän numerossaan 1913 sivuilla 248 ja 249 varovaisesti tämän ajatuksen, ja tämä näkemys oli vallalla monta vuotta. Tässä jakeessa esiintyvää sanaa ”ihmiset” ei esiinny alkuperäisessä kreikankielisessä tekstissä. Sen tähden Uuden maailman käännös puhuu ”täydellisiksi tehtyjen vanhurskaiden hengellisestä elämästä”. – Ks. Kirkkoraamattu, Jerusalem Bible, Kingdom Interlinear Translation.

Heprealaiskirjeen 11:8–10 mainitsi Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin ja osoitti, että Aabraham lähti pois Uurin kaupungista Kaldeasta ja että hän ja Iisak ja Jaakob elivät paimentolaisina, kunnes Jaakob siirtyi Egyptin maahan poikansa Joosefin aikana. Niinpä he eivät tänä ajanjaksona asuneet kaupungin kaltaisessa vakiintuneessa paikassa. Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa ei missään kohdassa sanota, että Jumala lupasi näille kolmelle miehelle ”kaupungin, jolla on todelliset perustukset, jonka rakentaja ja tekijä on Jumala”. Tämä on Paavalin maininta asiasta. Tämä ilmaus tarkoittaa epäilemättä ’Aabrahamin siemenen’ johdossa olevaa perustettua Jumalan hallitusta, jonka alaisuudessa nuo kolme patriarkkaa tulevat elämään maan päällä ja saavuttamaan inhimillisen täydellisyyden tuhannen vuoden loppuun mennessä. – Gal. 3:16.

Kun Jumala toi Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläiset pois Egyptin maasta siihen maahan, jonka hän oli luvannut Aabrahamille, he asettuivat asumaan kanaanilaisten kaupunkeihin, joista ainoastaan Jeriko Jumalan voimalla hävitettiin. Sen jälkeen kaikilla uskollisilla profeetoilla ja entisaikain uskollisilla naisilla oli vakituinen asuinpaikka kaupungeissa. Niin ollen heistä ei voitu sanoa niin kuin sanottiin Aabrahamista, Iisakista ja Jaakobista, että he etsivät tulevaa kaupunkia maan päällä. Jerusalem tuhottiin vuonna 70, 39 vuotta Johannes Kastajan mestaamisen jälkeen. Niinpä juutalaiskristitytkin asuivat tuossa näkyvässä maallisessa kaupungissa aina siihen saakka, kun kenraali Gallus vetäytyi pois Jerusalemista, jolloin kristityt noudattivat Jeesuksen profeetallista käskyä lähteä siitä pois. – Matt. 24:15–22.

Heprealaiskirjeen 13:12–14 kiinnittää huomion siihen, että Jeesus pantiin paaluun maallisen Jerusalemin muurien ulkopuolella eli ”portin ulkopuolella”. Tämän huomioon ottaen Paavali sanoo edelleen: ”Menkäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle [kuin syntipukki eli ’kauris . . . Asaselille’, joka lähetettiin erämaahan sovituspäivänä (3. Moos. 16:10)] kantaen sitä soimausta, jota hän kantoi, sillä meillä ei ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan me etsimme hartaasti tulevaa.” Tämä ”kaupunki” tarkoittaa taivaallista valtakuntaa, Uutta Jerusalemia, jonka Paavali mainitsee Heprealaiskirjeen 12:22:ssa.

Vanhan ajan uskolliset miehet, varsinkaan Aabrahamista Johannes Kastajaan, eivät pyrkineet pääsemään taivaaseen eivätkä taivaalliseen Jerusalemiin. Heillä ei ollut mitään käsitystä sellaisesta. (Matt. 11:11) Heillä ei voinut olla sellaista toivoa, koska heitä ei ollut siitetty Jumalan pyhällä hengellä. Johanneksen 7:39 todistaa tämän, kun siinä sanotaan: ”Hän sanoi tämän kuitenkin siitä hengestä, jonka häneen uskovat olivat saamaisillaan, sillä toistaiseksi ei ollut henkeä, koska Jeesusta ei ollut vielä kirkastettu.” Kristittyjen miesten ja naisten hengestä sikiäminen alkoi vasta vuoden 33 helluntaina. Ne, jotka siitä lähtien sikisivät pyhästä hengestä, odottivat elämää maallisen Jerusalemin esikuvaamassa taivaallisessa kaupungissa.

Sen tähden Paavali heprealaiskristityille kirjoittaessaan saattoi aivan oikein sanoa heille Heprealaiskirjeen 12:22, 23:ssa: ”Te olette sitä vastoin lähestyneet Siioninvuorta [ei Siinainvuorta Arabiassa] ja elävän Jumalan kaupunkia, taivaallista Jerusalemia, ja kymmeniätuhansia enkeleitä yleiskokouksessa ja taivaissa kirjattujen esikoisten seurakuntaa.” Paavalin aikana ”taivaissa kirjattujen esikoisten seurakunta” ei ollut vielä aivan 30 vuotta vanha, joten se oli vasta alussaan ja sen lukumäärä oli paljon pienempi kuin 144 000. ”Taivaissa kirjattujen esikoisten” lukumäärä, 144 000, tulee täyteen niin kutsutun kristillisen aikakauden loppuun mennessä, joka loppu tulee Ilmestyksen 7:14:ssä ja Matteuksen 24:21, 22:ssa mainitun ”suuren ahdistuksen” myötä. Siten Paavali ja heprealaiskristityt, joille hän kirjoitti, olivat vasta lähestymässä tuota ”seurakuntaa”, kun on kysymys sen täydestä jäsenmäärästä, joka on 144 000.

Seuraavaksi Heprealaiskirjeen 12:23, 24 sanoo: ”Ja Jumalaa, kaikkien Tuomaria, ja täydelliseksi tehtyjen vanhurskaiden hengellistä elämää [alaviite, henkiä] ja Jeesusta, uuden liiton välittäjää, ja vihmontaverta, joka puhuu paremmalla tavalla kuin Aabelin veri.” Jumala on siis kaikkien, myös 144 000 kirjatun, tuomari. Kirkastetun ”seurakunnan” jäsenehdokkaiden täytyy sen tähden läpäistä tuomiokausi, ennen kuin Jehova, Korkein Tuomari, hyväksyy heidät. Sen tähden heti hänen mainitsemisensa jälkeen jakeessa sanotaan: ”Ja täydelliseksi tehtyjen vanhurskaiden hengellistä elämää.” Hengestä siinneet kristillisen ”seurakunnan” jäsenet on julistettu vanhurskaiksi uskosta. (Room. 5:1; 8:1–4) Siitä syystä heitä sanotaan ”täydelliseksi tehdyiksi vanhurskaiksi”.

Niinpä heitä kehotetaan ’antamaan ruumiinsa eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi, mikä on pyhää palvelusta järjenkykyinenne’. (Room. 12:1) Siten he menevät ”hänen luokseen leirin ulkopuolelle kantaen sitä soimausta, jota hän kantoi”. (Hepr. 13:13) Näillä hengestä siinneillä kristityillä on todellisuudessa ”hengellinen elämä” nyt maan päällä ja heitä kehotetaan vaeltamaan sen hengen mukaan, jolla heidät siitettiin.

Apostoli Paavali puhuu näiden vanhurskautettujen kristittyjen ”hengellisestä elämästä” samassa luvussa, Heprealaiskirjeen 12:9:ssä: ”Eikö meidän tule paljon enemmän alistua hengellisen elämämme Isän alaisuuteen ja elää?” Kirjaimellisesti kreikkalainen teksti sanoo ”henkien Isä”. Hän on sen hengestä siinneen seurakunnan isä, jolle Paavali kirjoitti, ja siksi Uuden maailman käännös tässä selventää ilmaisua henkilökohtaisen tunnun ohella käyttämällä sanontaa ”hengellisen elämämme Isä”. Tämä ilmaus esiintyy neljätoista jaetta ennen Heprealaiskirjeen 12:23:a ja on siten tekstiyhteydessä.

Heprealaiskirjeen 12:1:ssä apostoli Paavali kääntää huomion esikristillisten aikojen uskollisista miehistä ja naisista hengestä siinneeseen kristilliseen seurakuntaan ja siihen Jumalan palvelukseen, joka on näiden hengestä siinneiden kristittyjen edessä. Niinpä hän ei Heprealaiskirjeen 12:23:ssa enää palaa siihen, mitä hän oli käsitellyt 11. luvussa. Nämä tosiseikat huomioon ottaen ilmaus ”täydellisiksi tehtyjen vanhurskaiden hengellinen elämä” esittää siis ”taivaissa kirjattujen esikoisten seurakuntaa” eri näkökannalta eikä ole siksi sen tarpeetonta toistamista, mitä on sanottu jakeessa 22. Niin ollen ei siis ole tarpeellista yrittää soveltaa sitä johonkin muuhun jumalaapelkäävien ihmisten luokkaan, esimerkiksi entisaikain uskollisiin miehiin ja naisiin Aabelista Johannes Kastajaan.

Kaiken, mitä Heprealaiskirjeen 12:22, 23 sanoo, rajoittaa edelleen hengestä siinneeseen kristilliseen seurakuntaan soveltuvaksi se, mitä Paavali vielä sanoo: ”Ja Jeesusta, uuden liiton välittäjää, ja vihmontaverta, joka puhuu paremmalla tavalla kuin Aabelin veri.” (Hepr. 12:24) Hengestä siinnyt seurakunta on tässä uudessa liitossa, ja niin muodoin Jeesus on siihen kuuluvien välittäjä. Juuri heidät on vihmottu hengellisellä tavalla Jeesuksen Kristuksen ”verellä”, niin että sillä on heihin parempi vaikutus kuin marttyyrina kuolleen Aabelin verellä olisi. (Hepr. 11:4) Toisin sanoen heidät on todellisuudessa vanhurskautettu eli julistettu vanhurskaiksi nyt tuohon vereen kohdistuvan uskonsa välityksellä. – Room. 5:9.

Kaiken tämän kanssa yhtäpitävästi Paavali puhuu edelleen hengestä siinneelle seurakunnalle Heprealaiskirjeen 12:25–28:ssa ja kehottaa heitä osoittautumaan taivaallisen valtakuntansa arvoisiksi, joka on ”elävän Jumalan kaupunki, taivaallinen Jerusalem”, jota he ovat lähestyneet. 144 000 jäsentä käsittävän hengestä siinneen seurakunnan jäännös on nyt paljon lähempänä niitä seikkoja, jotka Paavali luettelee jakeissa 22 ja 23, kuin ensimmäisen vuosisadan heprealaiskristityt olivat. Ja ”muiden lampaitten” suuri joukko iloitsee heidän kanssaan siitä, että näin on. Tämä ”suuri joukko” vaeltaa tosiaan nykyään uskossa aivan samoin kuin esikristillisten aikojen uskolliset miehet ja naiset vaelsivat.