Kuritatko itseäsi pikkuseikoissa?
KESKI-IKÄINEN kristitty evankeliuminpalvelija seisoi vilkkaassa kadunkulmassa tarjoten kutsuja raamatulliseen esitelmään aiheesta ”Arvostatko kuria?”. Koska hän tarjosi kutsuja ystävällisesti hymyillen, useimmat ihmiset ottivat ne mielellään vastaan, mutta eräs tyylikkäästi pukeutunut rouvashenkilö kieltäytyi sanoen painokkaasti naisseuralaiselleen: ”En halua kuria!”
Naisen vastaus ilmaisi, että hänellä oli kurista tavanomainen väärä käsitys, nim. että kuri(tus) merkitsee pelkästään samaa kuin rangaistus. Sitä tosin käytetään toisinaan tässä merkityksessä, esim. viisaan kuningas Salomon neuvoessa vanhempia: ”Älä kiellä poikaselta kuritusta, sillä jos lyöt häntä vitsalla, säästyy hän kuolemasta.” ”Hulluus on kiertynyt kiinni poikasen sydämeen, mutta kurituksen vitsa sen hänestä kauas karkoittaa.” – Sananl. 23:13; 22:15.
Mutta kuri merkitsee muutakin. Eräs sanakirja määrittelee kurin myös ”harjoitukseksi tai kokemukseksi, mikä oikaisee, muokkaa, vahvistaa tai täydentää varsinkin henkisiä ominaisuuksia tai moraalista luonnetta”. Niinpä eräs kirjailija huomautti, että ihminen ”tarvitsee ankaran työn ja varhaisen ylösnousun kuria”, ja toinen puhui henkilöstä, joka ”mielellään alistuu ankaraan kuriin saadakseen hankituksi jonkin tavoittelemansa tiedon tai taidon määrän”.
Kuri(tus) ei tosin itsessään ole miellyttävää eikä helppoa, se ei noudata vähimmän vastuksen linjaa. Raamattu tekee sen selväksi sanoessaan: ”Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän.” – Hepr. 12:11.
On tosiaan viisasta suostua ottamaan kuri(tus) vastaan joko kasvatuksen tai rangaistuksen muodossa. Mutta vielä viisaampaa on itse kurittaa itseään noudattaen seuraavaa neuvoa: ”Tartu kiinni kuritukseen äläkä hellitä; säilytä se, sillä se on sinun elämäsi.” Ja se tulee aloittaa pikkuseikoista. – Sananl. 4:13.
Miksi? Koska jos me kuritamme itseämme pienissä asioissa, niin se on helpompaa suurissakin asioissa, joista koko elämämme saattaa riippua. Jos sinä esimerkiksi kuritat itseäsi Matt. 5:28:ssa esitettyjen Jeesuksen sanojen mukaisesti etkä katsele naista himokkain ajatuksin, niin ei ole luultavaa, että joudut syypääksi vakavaan moraalittomuuteen. Jos noudatat neuvoa, mikä sisältyy 2. Kor. 10:5:een, ja vangitset kaikki ajatukset kuuliaisiksi jumalallisille periaatteille, niin ei ole paljoakaan vaaraa siitä, että rikkoisit törkeästi sanoissa tai teoissa. Tähänkin soveltuu seuraava periaate: ”Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä.” – Luuk. 16:10.
Itsekuria pikkuseikoissa voidaan puolustaa monin tavoin. Edellä esitetyn valossa se johtaa meidät varmasti hyviin suhteisiin Luojamme kanssa. Olemmeko taipuvaisia huolimattomuuteen Jumalalle tekemiemme lupausten täyttämisessä? Siinä tapauksessa meidän pitäisi kurittaa itseämme, sillä meille sanotaan: ”Jumala on taivaassa, ja sinä olet maan päällä; sentähden olkoot sanasi harvat.” Apostoli Paavali sanoi kurittavansa itseään, jottei Jumala hylkäisi häntä. – Saarn. 5:1; 1. Kor. 9:27.
Itsekuri saattaa meidät edelleen rauhaan oman itsemme kanssa. Oman itsemme kanssa? Niin, koska se herättää meissä itsekunnioitusta. On onnellista ja mieluisaa todeta, että olemme kurittaneet itseämme ja panneet itsemme tekemään jotain, mistä tiesimme, että meidän tulisi se tehdä eikä lyödä sitä laimin. Sellainenkin pikkuseikka kuin ylösnousu herätyskellon soidessa, sen sijaan että lojuisi laiskana vuoteessa viimeiseen minuuttiin, ilmentää kuria. Koemme tosiaankin hyvinvoinnin tai voiman tunnetta joka kerta, kun kuritamme itseämme pikkuseikoissa, sen sijaan että antaisimme perään taipumuksillemme ja noudattaisimme niitä.
Itsekuri pikkuseikoissa on lisäksi viisasta siksi, että se aikaansaa hyvät suhteet toisiin. Ottakaamme esimerkiksi puhetapaamme koskeva suhteellisen vähäpätöinen seikka. Kuriton puhe on joko liian äänekästä tai liian hiljaista, liian karkeaa tai liian makeilevaa, tai se saattaa olla huolimatonta, mikä kaikki tekee huonon vaikutuksen toisiin, jopa loukkaakin heitä. Voit loukata myös siten, ettet sano sanaakaan, ja loukkaava voi olla myös se tapa, millä kuuntelet tai olet kuuntelematta, kun toiset puhuvat sinulle. Kohtelias huomaavaisuus, lukemisen tai minkä tahansa muun keskeyttäminen kuunnellaksesi puhujaa vaatii itsekuria, mutta se kannattaa. Samaa täytyy sanoa itsesi kurittamisesta ruokapöydässä. Huolenpito siitä, ettet ota liian paljon ruokaa yhdellä kertaa, et syö liian nopeasti etkä äänekkäästi – kaikki se vaatii itsekuria.
Kuinka tärkeätä itsekuri pikkuseikoissa onkaan terveydelle! Savuke on pikkuseikka, mutta kuta enemmän kuritat itseäsi ja olet sitä käyttämättä, sitä vähemmän todennäköistä on, että saisit keuhkosyövän puhumattakaan lukemattomista muista sairauksista. Entä ryhti? Hyvä ryhti vaatii itsekuria, mutta se palkitsee varmasti parantamalla kuntoa, ei ainoastaan ruumiin terveyttä, vaan lisäämällä myös itseluottamusta ja tasapainoa, vieläpä parantaen toisiin tekemääsi vaikutustakin!
Eikä itsekurin arvoa voida väheksyä rentoutumiskysymyksessäkään. Vaaditaan itsekuria, jotta voisi sulkea television, kun on aika mennä vuoteeseen tai kun kuvaruutuun tulee arvottomia ohjelmia, mutta eikö se säästä paljon aikaa ja tarmoa? Samoin vaaditaan itsekuria, jotta voisi lähteä illanvietosta sopivana aikana saadakseen riittävän yölevon, mikä on aivan välttämätöntä seuraavan päivän velvollisuuksien kunnollista suoritusta varten. Urheilu on myös hyödyllistä jossakin määrin, Raamattu sanoo – mutta vain jos pidämme itsemme kurissa, niin että harrastamme sitä kohtuullisesti. – 1. Tim. 4:8.
Ei ole epäilystäkään, että on viisasta kurittaa itseämme pikkuseikoissa! Raamattu käskee meitä täysin aiheellisesti: ”Tartu kiinni kuritukseen äläkä hellitä”!