”Sinun sanasi on totuus”
Mitä neljäs käsky merkitsee kristityille
MOOSEKSEN kautta Israelin lapsille annetuista kymmenestä käskystä neljäs kuuluu seuraavasti: ”Muista pyhittää lepopäivä. Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita.” – 2. Moos. 20:8–11.
Jotkut noista juutalaisista menivät kiihkomielisesti äärimmäisyyksiin tuon päivän noudattamisessa. Saddukeukset kielsivät sukupuoliyhteyden sapattia edeltäneenä yönä. Josephus kertoo, että essealaisten lahko piti käymälässä käyntiä sapatin rikkomisena. Ja fariseukset olivat raivoissaan, koska Jeesus Kristus suoritti parantamistekoja sapatinpäivänä. – Mark. 3:1–6.
Muinaisille israelilaisille annetut lisäohjeet selvensivät sapattivaatimusta: ”Älkää sytyttäkö tulta sapatin päivänä, missä asuttekin.” (2. Moos. 35:3) Aikaisemmin oli sanottu: ”Älköönkä kukaan lähtekö paikaltansa seitsemäntenä päivänä.” (2. Moos. 16:29) Israelin lapsille asetettiin siis ehdottomat rajoitukset ruoanvalmistuksen ja matkustamisen suhteen sapattina. Jos siis joku tänä aikana väittää viettävänsä sapattia kirjaimellisesti, hänen täytyy mukautua kaikkiin sen vaatimuksiin.
On tosiasia, että monet kristikunnan kirkoista väittävät neljännen käskyn sitovan niitä. Kuitenkin on huomattavaa, etteivät ne noudata sen kaikkia ehtoja. Kaiken lisäksi useimmat niistä viettävät sitä vääränä päivänä, viikon ensimmäisenä päivänä, vaikka Mooseksen kautta annettu laki määräsi seitsemännen päivän lepopäiväksi. Mitä meidän on siis ajateltava?
Apostoli Paavali selittää henkeytettynä, että Jeesuksen Kristuksen seuraajat eivät ”ole lain alla, vaan armon [ansaitsemattoman hyvyyden, Um] alla”, että heidät ”on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta”. (Room. 6:14; 7:4) Vaikka heidät oli siten vapautettu Mooseksen kautta annetun lain vaatimuksista, niin tulisi pitää mielessä, että jotkut kymmeneen käskyyn sisältyvien erinomaisten säädösten, kuten aviorikoksen ja epäjumalanpalveluksen kieltävien säädösten, esitetään Raamatussa soveltuvan myös kristittyihin. (1. Kor. 5:11–13; Apt. 15:28, 29) Mitään sellaista mainintaa ei kuitenkaan ole tehty viikoittaisesta sapatin viettämisestä.
Emme löydä mistään Jeesuksen henkeytettyjen opetuslasten kirjoituksista mitään vaatimusta, että kristittyjen tulee viettää viikkosapattia. Tämä ei merkitse sitä, ettei olisi hyvä pitää yksi lepopäivä viikossa. Eikä varmasti ole mitään väärää siinä, että se päivä käytetään Jumalan palvontaan ja palvelemiseen. Mutta kristityt eivät ole minkään sellaisen vaatimuksen alaisia, että heidän pitäisi viettää kirjaimellisesti tuota juutalaista sapattipäivää.
Viitatessaan Mooseksen kautta annetun lain kirjaimelliseen noudattamiseen apostoli Paavali painottaa enemmän sitä, että Jumala ”pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi [Jeesuksen] ristiin”. Sitten hän sanoo kristityille edelleen: ”Älköön siis kukaan teitä tuomitko . . . minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis [todellisuus, Um] on Kristuksen.” – Kol. 2:13, 14, 16, 17.
Jos siis joku pitää itsepintaisesti kiinni kirjaimellisen sapatin noudattamisesta, niin hän ei hyväksy Kristuksen Jeesuksen lunastusuhria kidutuspaalussa ja hylkää siten sen mahdolliseksi tekevän syntien anteeksiannon. On aivan kuin hän pitäisi kiinni eläinuhrien uhraamisesta sen jälkeen kun Jeesus oli uhrannut itsensä, tuon ainoan uhrin syntien ikuiseksi sovitukseksi.
Mutta merkitseekö tämä sitä, että neljännellä käskyllä ei ole mitään merkitystä kristityille? Ei suinkaan. He ymmärtävät sen viittaavan paljon suurempaan sapattiin – todellisuuteen eikä pelkkään varjoon. Me luemme 1. Moos. 2:2:sta Jumalan levänneen luomistöistään maan suhteen kuudennen luomispäivän eli -kauden lopusta, sen jälkeen kun ensimmäiset ihmisvanhempamme luotiin. Israelin lapset eivät päässeet Jumalan lepoon, koska heiltä puuttui uskoa eivätkä he olleet tottelevaisia. (Ps. 95:7–11) Mutta kristityille apostoli Paavali sanoo: ”Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa. Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa [juutalaisten] tottelemattomuuden esimerkkiä.” – Hepr. 3:19; 4:9–11.
Aivan niin kuin Jumalan lepo on ollut jatkuvaa, niin on ollut myös tosi kristittyjen lepo. Mistä se on lepoa? Heidän ”omista teoistansa”, heidän entisistä teoistaan yrittää vanhurskauttaa itsensä. He eivät enää usko voivansa ansaita Jumalan hyväksymystä ja saavuttaa iankaikkista elämää vain omilla yrityksillään mukautua tiettyihin määräyksiin ja sääntöihin. He eivät enää otaksu, ettei Jumala voi kieltää heiltä siunaustaan heidän menettelytapansa vuoksi. Se oli uskottomien juutalaisten virhe, he kun ’koettamalla pystyttää omaa vanhurskauttaan eivät alistuneet Jumalan vanhurskauden alle’. – Room. 10:3.
Tosi kristityt tunnustavat pikemminkin sen, että heidän syntinsä voidaan poistaa Kristuksen Jeesuksen uhrin ansiosta. Ja he lepäävät tiedossa, että usko Kristukseen ja tottelevaisuus hänen opetuksilleen tuottavat Jehovan hyväksymyksen ja elämän. Kristuksen tosi seuraajat yrittävät noudattaa kaikkia Jeesuksen opetuksia elämässään sen sijaan, että tyytyisivät joidenkin tavoin väittämään: ”Olen rehellinen, en varasta enkä valehtele enkä tee mitään moraalitonta, joten siinä on varmasti tarpeeksi!”
Kristityiksi tunnustautuvien joukossakin on monia, jotka uskovat, että heillä on synnynnäinen oikeus elämään ja muihin siunauksiin. Heidän on vaikeata myöntää, että he syntyivät syntisinä, ilman oikeutta elämään, ja ovat sen vuoksi täysin riippuvaisia Jumalan varauksesta elämän varaamiseksi heille. Heillä on taipumus torjua neuvot ja nuhde, vaikka ne tarjottaisiin rakkaudessa. He myöntävät hyvin vastahakoisesti tekevänsä erehdyksiä. Heidän suuri huolensa on itsevanhurskautus. He eivät ole levänneet eivätkä lakanneet omista itsekkäistä teoistaan eivätkä siksi pidä Jumalan sapattia. Onnellisia ovat ne, jotka lepäävät ”omista teoistansa” ja pääsevät Jumalan sapatinlepoon, koska heitä odottaa loistava tulevaisuus.
Jumala on pitänyt lepopäiväänsä melkein 6000 vuotta tähän mennessä. Aivan edessä oleva tuhatvuotiskausi kuvaillaan Raamatussa Kristuksen hallinnan tuhatvuotiskaudeksi. (Ilm. 20:4) Se on myös oleva kuin suuri Sapatti, paljon parempi kuin mikään juutalaisten viettämä sapatti, sillä tuona aikana rauha ja hyvinvointi vakiinnutetaan pysyvästi. – Ilm. 21:2–4.
Neljännen käskyn viikkosapatti kuvaa siis sitä suurta Sapattia, jonka Herra Kristus Jeesus sanoi olevansa. (Matt. 12:8) Ne, jotka tunnustavat olevansa syntisiä, Kristuksen Jeesuksen lunastusuhrin ansiosta riippuvaisia saadakseen rauhan ja hyvän aseman Jumalan edessä, voivat jo nyt levätä eli lakata omista itsekkäistä teoistaan vanhurskauttaakseen itsensä. Jokainen, joka nyt kunnioittaa Jumalan 7000 vuotta pitkää sapattia ja joka jatkuvasti tekee niin, saa edun nauttia Kristuksen hallituksen tuhatvuotisen Sapatin siunauksista kaikkialla maan päällä.