Miten voit harjaannuttaa havaintokykyäsi

1. a) Miten kristityn tulee suhtautua maailmallisen viisauden etsintään ja käyttöön? b) Mitä voimme oppia vertailuista, jotka Paavali teki Jumalan viisauden ja maailman viisauden välillä?

TÄMÄ voi näyttää silmiä kiehtovalta otsikolta, sillä monet ovat kovasti kiinnostuneita havaintokykynsä harjaannuttamisesta ja parantamisesta ja olisivat valmiit mihin hyvänsä ja maksaisivat mitä tahansa sen vuoksi. Mitä varten? Meidän täytyy myöntää sen johtuvan usein itsekkäästä vaikuttimesta. Siihen saattaa liittyä halu voittaa kilpailijat liike-elämässä tai oppia näkemään toisten läpi, jotta saisi yliotteen ja siten hyötyisi heistä. Tämä voi olla oikein maailmallisen viisauden kannalta, mutta Jumalan suosiota etsivä henkilö ei voi omaksua tällaista näkökantaa. Vaikutin on väärä. Raamattu antaa joka tapauksessa selvän varoituksen maailmallisen viisauden ja havaintokyvyn vaaroista. Apostoli Paavalilla oli paljon sanottavaa tästä, kun hän kirjoitti Korinton seurakunnalle. Asettaen tämän maailman viisauden Jumalan viisauden vastakohdaksi hän sanoi, että ”maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa”. Hän selitti edelleen, että niiden kutsuttujen joukossa, jotka muodostavat kristillisen seurakunnan, ”ei ole monta inhimillisesti viisasta, . . . vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään”. Miksi? ”Ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.” Vaikuttimemme etsiessämme Jumalaa täytyy aina olla vilpitön ja nöyrä. Siksi, kuten Paavali edelleen sanoi: ”Me puhumme viisautta täydellisten [kypsien, Um] seurassa, mutta emme tämän maailman viisautta emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat, vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä kätkettyä.” Ja miten erinomaisella tavalla Jumala onkaan tehnyt sen mahdolliseksi! Se kaikki on Raamatussa, kirjassa, jota kuka tahansa voi lukea, mutta kuinka harvat kuitenkaan todella tajuavat sen kätkettyä viisautta! Suuri osa niistä, jotka luulevat hyväksyvänsä sen Jumalan sanana, sanoo sen olevan ristiriitainen, osoittaen siten heti, etteivät he arvosta alkuunkaan siinä kauttaaltaan ilmenevää sopusointua. – 1. Kor. 1:21, 26–29; 2:6, 7.

2. Miksi kypsyys on välttämätön kristityille, ja mitä siihen sisältyy?

² Mitä Paavali tarkoitti sanoessaan: ”Me puhumme . . . viisautta niiden joukossa, jotka ovat kypsiä”? (1. Kor. 2:6, Um) Tämä näyttelee tärkeää osaa harjaannuttaessasi havaintokykyäsi kristittynä. Tosi kristityksi tuleminen sisältää suuren muutoksen tulevaisuudentoiveissasi ja elintavassasi. Siihen sisältyy myös alituinen edistyminen ja kehittyminen. Katsokaamme mitä voimme oppia Korinton veljiltämme. Monet heistä olivat hitaita tekemään tarpeelliset muutokset. He eivät suoraan sanoen kasvaneet täysi-ikäisiksi kristittyinä. He eivät nauttineet läheisestä kristillisestä ykseydestä. Heidän keskuudessaan oli sen sijaan jakaumia, he pitivät ihmisiä johtajinaan lahkolaishengessä eivätkä Kristusta yhtenä päänään. Kun Paavali huomasi ”kateuden ja riidan” maailmallisen hengen, niin hänen oli sanottava heille: ”Minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille, vaan niinkuin lihallisille, niinkuin pienille lapsille Kristuksessa. Maitoa minä juotin teille, en antanut [vahvaa] ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet.” Pane myös merkille, miten Paavali edellisen tarkastelumme mukaisesti myöhemmin varoitti: ”Älköön kukaan pettäkö itseään” ajattelemalla ”olevansa viisas tässä maailmassa . . . Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä.” Älä siis harjaannuta havaintokykyäsi maailmallisen viisauden mukaan itsekkäästä vaikuttimesta! – 1. Kor. 1:10–13; 3:1–4, 18, 19.

3. Mikä on tosi kristillisen kasvun salaisuus?

³ Kun käännämme huomiomme myönteiseen näkökantaan, niin huomaa miten sama raamatunkirjoittaja selitti harjaantumisen ja kypsyyskysymyksen välisen läheisen yhteyden. Kirjoittaessaan heprealaiskristityille hän ensin toteaa edellä mainitun taipumuksen: sen, etteivät he kasvaneet täysi-ikäisiksi eivätkä edistyneet. Hän sanoo: ”[Te] olette käyneet hitaiksi kuulemaan. Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita”, ja lisää: ”Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi.” Sitten hän paljastaa tosi kristityn kasvun salaisuuden sanoen, että ”vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta. Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen [kypsyyteen, Um].” – Hepr. 5:11–6:1.

4. a) Mitä meidän täytyy varoa harjaantumisessamme? b) Miten oikea harjaantuminen riippuu oikeasta ravitsemuksesta?

⁴ Tämä osoittaa selvästi, että meillä ei pidä ainoastaan olla oikea vaikutin, vaan että meidän täytyy myös huolellisesti tarkistaa harjaannuttamisessamme käytettävää oikeaa menetelmää. Me emme rohkene kristittyinä luottaa omaan aloite- emmekä arvostelukykyymme ja ratkaista itse, miten erottaa oikea väärästä. Se oli Saatanan perustelu, kun hän antoi alkuperäisen lähtömerkin: ”Aukenevat teidän [havaintokyvyn] silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan.” Millaisin seurauksin? ”Silloin aukenivat heidän molempain silmät”, kyllä, mutta vain siten, että he tulivat syyllisyydentuntoisiksi. Sekä heidän vaikuttimensa että menetelmätapansa olivat pahat. (1. Moos. 3:5–7) Huomaa tämän vastakohtana se läheinen yhteys, mikä vallitsee kiinteän ruoan ja harjaantumismenetelmän välillä. Niin kuin Paavali selittää, maito tarkoittaa Jumalan sanan alkeisasioita, minkä vuoksi syvällisempiä Raamatun totuuksia ja niiden sovellutusta verrataan vahvaan ruokaan. Näiden totuuksien sulattaminen on välttämätöntä kasvamisellemme kypsyyteen, koska se muodostaa ainoan varman opastimen, jonka avulla voimme saada ’aistimme tottumuksesta harjaantuneiksi erottamaan hyvän pahasta’ oikealla tavalla, oppien tietämään, miten kaikki käsitetään Jumalan näkökannalta.

5. Miten Jeesus uskollisesti antoi esimerkin tästä säännöstä, ja minkä ohjauksen hän lupasi meidän ajallemme?

⁵ Jeesus itse ei tehnyt poikkeusta tästä säännöstä. Hän turvautui koko palvelusaikansa Kirjoituksiin kohdatessaan jokaisen kiusauksen ja haasteen sanomalla: ”Kirjoitettu on.” (Matt. 4:4–10) Hän ei opettanut eikä tehnyt mitään omasta aloitteestaan. Hän ravitsi itseään Jumalan sanalla eikä kasvanut ainoastaan sen ymmärtämisessä vaan myös sen soveltamisessa itseensä käytännöllisellä tavalla, sen periaatteissa ja ennustuksissa, joiden oli määrä täyttyä hänen elämässään ja palveluksessaan. Siten hän saattoi aiheellisesti sanoa: ”Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa.” Hän ennusti myös, että tämän asiainjärjestelmän lopussa oli oleva ”uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija” -luokka, joka piti määrätä valvomaan hänen kaikkea omaisuuttaan, mukaan luettuna ”ruoka ajallansa”, siten varmistaen ravitsemisohjelman jatkumisen meidän aikanamme sekä oikeista vaikuttimista että oikeaa menettelytapaa käyttäen. – Joh. 4:34; 14:10; Matt. 24:45–47.

6. Millä tavoilla meidän tulee aina pyrkiä kasvamaan ja edistymään?

⁶ Ruumiillisesti ihmiset saavuttavat ja sivuuttavat kypsyytensä, mutta silti heidän tarvitsee nauttia vahvaa ruokaa. Henkisesti ja hengellisesti ihmisellä on kuitenkin aina mahdollisuus kasvaa, mistä johtuu suurempi tarve omia ja sulattaa alituisesti hengellistä ravintoa. Meidän tulisi aina olla innokkaita ’pyrkimään kypsyyteen’. (Hepr. 6:1, Um) Ei maitoruokaa meille! Alussa me ”vastasyntyneinä lapsina” halajamme ensiksi tullessamme tuntemaan Jumalan sanaa ”sanan väärentämätöntä maitoa”, mutta meidän tulee aina olla valmiit ja halukkaat edistymään lisääntyvästi arvostaen ja ollen valmiit omaksumaan siitä johtuvaa kasvavaa vastuuta. – 1. Piet. 2:2.

7. Jos joku ei edisty, niin mitä se ilmaisee, ja miten Paavali varoitti siihen sisältyvistä vaaroista?

⁷ Asia on niin, että me emme voi pysyä paikallamme tässä suhteessa. Jos me emme edisty, niin alamme luisua taaksepäin. Tämä oli monien noiden heprealaisten (juutalaisten) kristittyjen vikana. Heidän kiinnostuksensa oli häviämässä, heidän kuulonsa heikkeni, he tarvitsivat jälleen jotakuta opettamaan itselleen alkeisasioita aivan alusta pitäen. He olivat kadottaneet kosketuksen totuuden Sanaan ja sen tuntemuksen. Me kuulemme saman ilmoituksen nykyään joistakuista, jotka antavat ohjasten löystyä aloitettuaan tosi kristittyinä antautumalla ja vesikasteella. Jos me huomaamme tällaista taipumusta itsessämme tai näemme sitä toisissa, niin onko meillä varaa olla välinpitämättömiä toivoen, että sellaiset jotenkin saavat pelastuksen? Paavali ei asettunut sille kannalle vaan ilmaisi selvästi seurauksen, jos sellainen menettely jatkuisi itsepintaisesti siinä määrin, että jokainen avuntarjous aiheuttaa pahastumisen. Hän sanoi: ”Mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut . . . ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet – taas uudistaa parannukseen.” – Hepr. 6:4–8.

8. Miten varoitusta tulee sopivasti tasapainottaa rohkaisulla?

⁸ Meidän täytyy olla kuitenkin huolellisia, ettemme nopeasti tule kärsimättömiksi kenenkään suhteen, joka näyttää ajelehtivan välinpitämättömyyteen, emmekä hylkää häntä. Paavali ei tehnyt niin. Huomaa mitä hän sen jälkeen kirjoittaa: ”Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä, mikä on parempaa ja mikä koituu teille pelastukseksi – vaikka puhummekin näin.” Hän antoi meille erinomaisen esimerkin siitä, miten tulee säilyttää oikea tasapaino, yhdistää varoitukseen rohkaisu, niin kuin hän kirjoitti myöhemmin: ”Muistakaa entisiä päiviä, jolloin te, valistetuiksi tultuanne, kestitte monet kärsimysten kilvoitukset.” Lainattuaan sitten Hab. 2:4:ää: ”Minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen”, Paavali lisää: ”Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.” Miten rohkaisevaa! – Hepr. 6:9; 10:32, 38, 39.

9. Millä tavalla Paavali on hyvä esimerkki meille?

⁹ Paavali osoitti totisesti, että hänen havaintokykynsä oli hyvin harjaantunut, mikä näkyy siitä tavasta, jolla hän käsitteli monet pulmat eri seurakunnissa, ja myös siitä, miten hän suhtautui vihamiestensä kiihkeään vastustukseen ja toimi siinä. Se kävi myös ilmi siitä tavasta, millä Jehova käytti häntä pyhän hengen toiminnan välityksellä kirjoittamaan ne monet kirjeet, jotka muodostavat tärkeän osan Raamatusta. Miten hän oli saanut perusteellisen harjaannuksen? Niin kuin hän itse sanoo, se tuli ”tottumuksesta”, alituisesta ja väsymättömästä käytöstä, kun meitä ylläpidettiin ruokkimalla jatkuvasti Jumalan sanan ”vahvalla ruoalla”. Paavali noudatti tässä Jeesuksen maan päällä ollessaan antamaa täydellistä esimerkkiä, ja siksi hän saattoikin sanoa: ”Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja.” Miksi emme siis kiinnittäisi tarkempaa huomiota tähän paljon käytettyyn ja uskolliseen palvelijaan yrittäessämme harjaannuttaa omaa havaintokykyämme jumalisella tavalla. – Hepr. 5:14; 1. Kor. 11:1.

KIINNITÄ TARKKAA HUOMIOTA

10. Millä tavalla meidän tulee kiinnittää tarkkaa huomiota, kuten Raamatussa osoitetaan?

¹⁰ Me löydämme Raamatusta kauttaaltaan monia ilmaisuja, jotka kehottavat meitä olemaan valppaita ja tarkkaavaisia oikeasta vaikuttimesta. Tässä muutama esimerkki: ”Ottakaa . . . itsestänne tarkka vaari . . . ettette menettele kelvottomasti.” ”Jos sinä etsit Jehovaa . . . niin sinä myös varmasti löydät hänet, koska sinä tiedustelet häntä koko sydämestäsi ja koko sielustasi.” ”Varo, ettet unhota Herraa, sinun Jumalaasi.” ”Kuinka sinun lakisi onkaan minulle rakas! Kaiken päivää minä sitä tutkistelen.” ”Olkaa varuillanne, valvokaa.” ”Pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta . . . murheet.” – 5. Moos. 4:15, 16; 5. Moos. 4:29, Um; 8:11; Ps. 119:97; Mark. 13:33; Luuk. 21:34.

11. Miten Paavali painottaa samaa ja missä määrin?

¹¹ Mutta kun me tutkimme Paavalin kirjoituksia, niin huomaamme mahdollisesti voimakkaampiakin ilmaisuja. Henkinen havaintokyky on tärkeä, mutta Paavali puhuu ’sydämenne silmien valaisemisesta’, mikä ilmaisee pään tiedon ylittävää sydämen arvostusta. Tämä tapahtuu ainoastaan, kun Jumalan ”viisauden ja ilmestyksen Henki” virtaa vapaasti, niin että me voimme käsittää, ”mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme”, on, ja tuntea ”Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä” inhimilliseltä näkökannalta katsoen. Hän ei edelleen käske meitä ainoastaan valvomaan vaan myös ’katsomaan tarkoin’, ”sillä aika on paha”, ja ymmärtämään ”mikä Herran tahto on”. Nämä ilmaisut ovat superlatiivisia ja käsittävät jokaisen mahdollisen vivahteen. – Ef. 1:17–19; 3:18, 19; 5:15–17; ks. myös Kol. 1:9–11.

12. Mitä samanlaisia ilmaisuja on Heprealaiskirjeessä, ja mikä lisänäkökanta vaatii huomiotamme?

¹² Paavalin kirje heprealaisille ei ole poikkeus. Hän ei kehota ainoastaan kiinnittämään huomiota vaan myös ”tavallista suurempaa huomiota”. Hän ei kerro ainoastaan niistä, jotka odottavat Kristusta, vaan ”jotka odottavat häntä hartaasti”, ja käskee meitä: ”[Katsokaa] kiinteästi . . . Ajatelkaa tosiaan tarkoin häntä [Jeesusta], joka on kestänyt . . . jottette väsyisi ettekä hellittäisi sieluissanne.” Apostoli esittää kuitenkin näiden huomiota herättävien lausuntojen lisäksi erään syyn tähän tarkkaan huomion kiinnittämiseen, ja se on se, että joku kiinnittää tarkkaa huomiota meihin. Kuka hän on, ja miten tämä läheinen tarkkailu tapahtuu? – Hepr. 2:1; 9:28; 12:2, 3; Um.

13. a) Mitä painotetaan Hepr. 3:7:stä alkaen, ja miten Israelia käytetään valaisemaan asiaa? b) Mikä voimakas selitys esitetään Hepr. 4:11, 12:ssa?

¹³ Vastaus on lyhyesti se, että Jehova tarkastelee läheisesti meitä tehden sen Sanansa välityksellä. Sen käsittäminen, miten se tapahtuu, auttaa meitä saamaan havaintokykymme oikealla tavalla harjaantuneeksi. Kirjeensä alkuosassa, Hepr. 3:7:stä lähtien, selostaessaan Jumalan toimenpiteitä muinaisen Israelin suhteen, Paavali mainitsee kahdesti mitä ”Pyhä Henki sanoo” Psalmissa 95:7, 8: ”Tänä päivänä, jos te kuulette hänen [Jumalan] äänensä, älkää paaduttako sydämiänne.” (Hepr. 3:7, 8, 15) Siksi hän painottaa kuinka tarpeellista on kuunnella tarkkaan vastaanottavaisena, milloin tahansa Jumala puhuu. Se auttaa meitä lähentymään häntä yhä enemmän, mikä johtaa alati kasvavaan uskoon. Paavali varoitti ankarasti päinvastaisesta menettelystä sanoen: ”Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että luopuu elävästä Jumalasta”, ja edelleen Paavali varoittaa, ettei kukaan ”synnin pettämänä paatuisi”. (Hepr. 3:12, 13) Israel osoittautui kansana tottelemattomaksi Jumalan sanaa kohtaan eikä sen tähden päässyt Jumalan lepoon. Huomaa, että Paavali yhdistää läheisesti tottelemattomuuden uskon puutteeseen. (Ks. Hepr. 3:18, 19.) Sitten hän osoittaa 4. luvussa, että hengelliseen Israeliin, kristilliseen seurakuntaan, kuuluvilla on vielä luvattu lepo hengellisellä tavalla, ja painottaa samaa tarvetta kiinnittää tarkkaa huomiota sanoen: ”Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä.” Tehdäkseen asian täysin selväksi Paavali esittää sitten seuraavan vaikuttavan lausunnon: ”Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija.” – Hepr. 4:11, 12.

14. a) Miten Raamattuun tulee oikealla tavalla suhtautua? b) Millä tavalla sen voidaan sanoa olevan elävä ja elämää antava? c) Mitä voimme siitä oppia sen suhteen, miten Jumala menettelee kansansa kanssa ja tuomitsee sitä?

¹⁴ Miten merkille pantava kuvaus Jumalan sanasta, ikään kuin se olisi elävä persoona, jolla on kyky tunkeutua läpi, joka voi nähdä millainen sinä todella olet sydämessäsi. Se pääsee asiain juuriin. Kuinka niin? Kas Raamattu ei ole pelkkä uskonnollinen kirja, jonka hurskaat miehet kauan sitten kirjoittivat ja kokosivat, muinainen asiakirja, joka käsittelee kuollutta menneisyyttä. Päinvastoin sen voidaan sanoa Jumalan hengen kanavana olevan elävä. Se on Jumalan sana, ’hänen oma äänensä’. Kun Daavid kirjoitti ja puhui henkeytettynä, niin ei Daavid sano sillä ja sillä tavalla, vaan ”Pyhä Henki sanoo”, kuten sekä Paavali että Daavid totesivat. (2. Sam. 23:2; Hepr. 3:7) Se ei ole ainoastaan elävä, vaan se voi myös antaa elämää vielä suurenmoisemmin kuin ihmiselämän suhteen on laita. Niin kuin apostoli Pietari sanoo puhuessaan niistä, joista on tullut kristittyjä, he ovat ’uudestisyntyneet, eivät katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta’. (1. Piet. 1:23) Mutta pane merkille nyt Paavalin seuraavat selittävät sanat Hepr. 4:13:sta, missä hän sanoo: ”Eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.” Paavali puhuu nyt Jehovasta itsestään ja hänen läpitunkevasta näkökyvystään. Hänen havaintokykynsä on valtavin joka tavalla, vaikutin on aina oikea ja menettelytapa tehokkain. Eikö ole ilmeistä, kun otamme edellä olevan huomioon, että Jumala näkee ja tuomitsee meidät Sanansa välityksellä ja sen perusteella, miten me suhtaudumme siihen? Tämä on paras menettelytapa, sillä se auttaa meitä suuressa määrin tutkimaan itseämme samoja keinoja käyttäen ja näkemään mikä asemamme oikein on. Yritämmekö me vilpittömästi ojentautua Jumalan sanan mukaan joka suhteessa elämässämme, ja yritämmekö me yhä uudelleen monista epäonnistumisistamme huolimatta? Meidän pitäisi, kuten toteamme myöhemmin. – Sananl. 17:3.

15. Miten kaikkien luomusten on ”tehtävä tili” Jumalan kanssa Raamatun osoituksen mukaan?

¹⁵ Jolloinkin on kaikkien luomusten ”tehtävä tili” Jehovan, Korkeimman Tuomarin, kanssa. Nähtävästi käytetään samaa menetelmätapaa, sitä, miten ihminen suhtautuu Jumalan sanaan tuominta-aikaan. (Ilm. 20:12) Se pitää paikkansa nyt. Tähän sukupolveen kuuluvat tekevät itsensä yhä ilmeisemmiksi suhtautumisellaan Raamatun totuudensanomaan, Jumalan valtakunnan sanomaan. (Matt. 24:14) Valtaistuimelle korotettu kuningas Kristus Jeesus käyttää samanlaista keinoa ”lampaitten” erottamiseen ”vuohista” päättäen heidän suhtautumisensa häneen heidän suhtautumisestaan ja käyttäytymisestään ’yhtä kohtaan näistä hänen vähimmistä veljistään’, ts. jotakuta hänen taivaallisen toivon omaavaa opetuslastaan kohtaan. – Matt. 25:31, 32, 40, 45.

KIINNITÄ ENEMMÄN HUOMIOTA TÄRKEÄMPIIN ASIOIHIN

16. a) Mitkä kaksi seikkaa vaativat etusijan ja miksi? b) Miten Jeesus tähdensi tätä ennustuksessaan?

¹⁶ Harjaannuttaessamme havaintokykyämme meille on tärkeätä, että annamme etusijan oikeille asioille. Katsokaamme asiaa suoraan. On kaksi seikkaa, jotka ovat erittäin kallisarvoiset – aika ja elämä. Eräässä merkityksessä kumpaakin on tarjolla niukasti eli rajoitetusti. Elämää ei ole tarjolla niukasti Jumalan valtakunnan hallitessa, mutta on ainoastaan yksi keino saada elämä, ainoastaan yksi pelastuskeino: Kristuksen ”kallis veri”. (1. Piet. 1:19) Ja aika on varmasti rajoitettu, kun noin 56 vuotta on jo kulunut siitä sukupolvesta, joka on nähnyt ”lopun ajan” merkin. (Matt. 24:34) Se merkitsee sitä, että meidän täytyy olla valikoivia. Me haluamme oikeaa ohjausta valitessamme tärkeämmät asiat merkittävämmin huomioitaviksemme ja arvioiden pienemmät, mitättömämmät, vähäisemmät asiat yhä vähemmän huomiota ansaitseviksi. Raamatun tulee olla oppaamme ratkaistessamme näitä asioita. Katsokaamme esimerkiksi mitä Jeesus sanoi ennustuksessaan ”lopun ajasta”, missä hän ensin tähdennettyään ajan tärkeyttä jatkaa: ”Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niinkuin paula; . . . Valvokaa siis [pysykää erittäin tarkkaavaisina] . . . ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on”, ei siten, että meidät otettaisiin pois toimintakentältä, vaan että meidät varjeltaisiin ansoilta valppautemme takia. Seurauksena on, että meidän havaitaan ’seisovan ihmisen Pojan edessä’ hänen suosiossaan nuhteettomina ja kestävinä. – Luuk. 21:34–36; ks. myös 1. Kor. 10:13.

17. Minkä yhteyden Paavali osoittaa olevan pakenemisen ja huolellisen tarkkaavaisuuden välillä?

¹⁷ Jeesuksen maininta pakenemisesta muistuttaa jälleen mieleemme Heprealaiskirjeen. Se kirjoitettiin vähää ennen juutalaiskristittyjen vainoamisen alkamista Jerusalemissa ja vain yhdeksän vuotta ennen tuon kaupungin hävitystä. Samanlaiset olosuhteet ovat nyt edessämme. Aika on loppumaisillaan. ”Suuri ahdistus tulee nopeasti, ja se herättää pakenemista koskevan kysymyksen. Kuulehan Paavalin varoitusta: ”Katsokaa, ettette torju luotanne [olemalla kuuntelematta tai tarkkaamatta] häntä, joka puhuu; sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä [israelilaisten ollessa Siinain vuoren luona], eivät voineet päästä pakoon, niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoittaa sen taivaista” ja joka pian järkyttää ja kokonaan poistaa vanhan asiainjärjestelmän. – Hepr. 12:25–27.

18. Tuleeko meidän kiinnittää tarkkaa huomiota pelkästään velvollisuutena? Miksi on niin?

¹⁸ Tuntuuko sinusta tämä tarkan huomion kiinnittäminen ehkä melko kiusalliselta, jollei jonkin verran pelottavaltakin? Niin ei tarvitse olla. Niin ei tule olla. Kiinnitä huomiosi siihen, että uskosi ja antaumuksesi pysyvät lujina. Toisin sanoen, kiinnitä huomiosi sydämeesi. Se on koko tilanteen avain sikäli kuin asia koskee sinua henkilökohtaisesti, ”sillä sieltä [sydämestä] elämä lähtee”. (Sananl. 4:23) Etkö näe, että ei pääsi vaan pikemminkin sydämesi on se elin, joka saa aikaan vaikuttimesi ja kiintymyksesi ja halusi, joka todellisuudessa ratkaisee mihin sinä kiinnität suurimman huomion samalla saaden mielihyvää sen tekemisestä?

19. a) Millä perusteella huomion kiinnittäminen voi koitua kiehtovaksi mielihyväksi? b) Sisältyykö agápe-rakkaus asiaankuuluvana henkilökohtaisiin suhteisiin, ja miten tämä pitää erityisesti paikkansa Jehovasta?

¹⁹ Etkö ole todistukseksi tästä, erityisesti kun olet ohittanut lapsuusikäsi, huomannut kiinnittäneesi tavallista suurempaa huomiota nimenomaan johonkuhun? Miten ihastuttava ja kiehtova elämys se voikaan olla täyttäessään kaikki valveilla olosi hetket! Ja kun tuo nimenomainen henkilö miellyttävästi puolestaan alkaa kiinnittää sinuun tavallista suurempaa huomiota, niin miten sykähdyttävää se saattaakaan olla! Mikään ei voi estää sinua kiinnittämästä tavallista suurempaa huomiota. Eikö ole niin? On tosiaan, sinä sanot, mutta tämän kaltainen henkilökohtainen suhde on tyystin erilainen kuin se, mitä me käsittelemme. No niin, ehkä ei aivan niin tyystin erilainen. Tähän liittyy kysymys rakkaudesta, ja se on varmasti sydämen asia. Rakkauden ylevin laatu on, kuten Vartiotorni on selittänyt, agápe-rakkaus. Siitä, mitä toisinaan sanotaan, saadaan sellainen vaikutelma, että tämänlaatuinen rakkaus on niin ylevä ja haluttava siksi, että se kohoaa persoonallisuuksien yläpuolelle, ja se on kuvailtu oikeisiin periaatteisiin perustuvaksi rakkaudeksi. Mutta Vartiotorni ei määritellyt siten kreikkalaista sanaa agápe. Kun Pietari käytti tätä samaa sanaa, niin hän ei sanonut: ”rakastakaa tiukasti hyvien periaatteitten mukaan sydämestänne”, vaan hän sanoi: ”rakastakaa toisianne hartaasti . . . sydämestä”. (1. Piet. 1:22) Niin, agápe-rakkaus voi olla hartaan persoonallista mutta aina täysin sopusoinnussa oikean periaatteen kanssa ja sen hallitsema. Niin kuin Vartiotorni sanoi, se on ”periaatteeseen perustuvaa rakkautta”, mutta tämä ei merkitse sen olevan persoonatonta. Tämä pitää erityisesti paikkansa rakkaudestamme Jehovaa kohtaan. Ei riitä eikä ole soveliasta, että Jumalaa rakastetaan, niin kuin monet näyttävät tekevän, hyvien periaatteitten etäisenä, näkymättömänä, käsitteellisenä ruumiillistumana, suurena Alkusyynä. Jobin lohduttajat tekivät tämän suuren virheen. He viittasivat Jumalaan hänen arvonimellään mutta eivät koskaan hänen persoonanimellään Jehova. Samoin on pappien, nykyisten Jobin lohduttajien, laita. Mutta Jehova on Korkein Olento, suurin Persoona, ja hän kehottaa meitä alituisesti, että me osoittamalla tarkkaa huomiotamme tulisimme tuntemaan hänet ja rakastamaan häntä Sellaisena, joka on kaiken sen arvoinen, mitä voimme antaa, koko sydämemme, mielemme, sielumme ja voimamme. Hän on kaikkien oikeitten ja hyvien periaatteitten Alkulähde ja Tuomari.

20. Mikä on ollut ja yhä on pohjimmainen syy totuudesta pois ajelehtimiseen?

²⁰ Kuten hyvin tiedetään, ovat äskeisinä vuosina tuhannet tulleet tuntemaan totuuden ja tulleet todella Jehovan todistajiksi, ja sitten he ovat joko ajelehtineet suoraan pois näkyvistä tai heidät on täytynyt erottaa kristillisestä seurakunnasta. Jälkimmäisessä tapauksessa voidaan poispoikkeamisen syyksi usein todeta voimakas henkilökohtainen vaikutus, joka on totuutta ja sen korkeita periaatteita vastaan. Miksi näin tapahtuu? Pohjimmaltaan siksi, etteivät nämä ole koskaan pysyneet totuudessa kyllin kauan tai menneet tarpeeksi syvälle tullakseen todella tuntemaan Jehovan ja rakastamaan häntä persoonana, Suurimpana Persoonana. He rakastivat kyllä totuutta ja veljien onnellista seuraa sekä Valtakunnan odotteita, mutta he eivät oppineet koskaan rakentamaan itsensä ja Jehovan välille niin kuin kahden persoonan välille sitä läheistä, persoonallista, sitovaa kiintymystä ja antaumusta, mitä mikään ei voi murtaa.

21. Mitä kannustusta saamme ja mistä lähteistä oikealla tiellä pysymiseen?

²¹ Se ei ole mahdotonta. Se ei ole liian vaikeata, jos sydämestäsi sitä haluat. Muinaiset uskolliset miehet ja naiset tekivät juuri siten, niin kuin on kuvailtu Heprealaiskirjeen 11. luvussa. Uskon avulla he osoittivat uskollisen antaumuksensa vaikeassa kärsimyksessä tietäen, että Jehova palkitsee ne, jotka ”hartaasti etsivät häntä” ja kiinnittävät häneen tavallista suurempaa huomiota. (Hepr. 11:6, Um) Samoin nytkin, kuten Vuosikirjamme (engl.) kertomus osoittaa, on ympäri maailman kokonainen suuri joukko nuhteettomuuden säilyttäjiä, jotka vaeltavat jatkuvasti lujasti antautuneina. Myös monet antautuneet aviomiehet ja -vaimot osoittautuvat päivittäin uskollisiksi puolisoilleen, ja meidän täytyy myöntää, että aviomiehen ja -vaimon välinen rakkaus on henkilökohtaista alusta lähtien, kun he alkavat osoittaa toisilleen erityistä huomiota. Käyttäen jälleen kreikkalaista sanaa agápe tehdään selväksi kristityn aviomiehen ensisijainen vastuu: ”Miehet, rakastaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa”, niin, jokaista kristillisen seurakunnan muodostavan morsianluokkansa jäsentä erikseen. – Ef. 5:25.

22. Miten voimme nähdä Kristuksen Jeesuksen oikeasta näkökulmasta, ja miten se auttaa meitä?

²² Jeesus Kristus on luonnollisesti pääesimerkkimme. Heprealaiskirjeen 11. luvussa olevan juuri mainitun esityksen jälkeen kehotetaan: ”Juoskaamme kestävinä eteemme asetettu kilpajuoksu katsoessamme kiinteästi . . . Jeesukseen . . . [ja] ajatelkaa . . . tarkoin häntä [Jeesusta], joka on syntisiltä kestänyt sellaista vastustavaa puhetta heidän omia etujaan vastaan.” (Hepr. 12:1–3, Um) Miten sinä katselet häntä? Kenen silmillä sinä näet hänet? Näetkö hänet seuraamisen arvoisena vai ajatteletko niin kuin ne, joiden ennustettiin sanovan: ”Me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet”? (Jes. 53:2) Saadaksemme oikean näkökulman meidän täytyy katsoa häntä käyttäen Jumalan sanaa peilinä. Kuten toisinaan käytämme peiliä nähdäksemme jonkun eri näkökulmasta, niin voimme käyttää Raamattua saadaksemme vereksen ymmärryksen Jumalan Pojasta. Se auttaa meitä pukeutumaan uuteen persoonallisuuteen, joka on hänen kaltaisensa, ja kannustaa meitä muovautumaan jumalallisen mallin mukaisiksi joka suhteessa elämässämme sekä auttaa meitä kestämään niin kuin Jeesus kesti aina loppuun asti. – Jaak. 1:22–25.

[Kuva s. 519]

Jumala tuomitsee meidät sen perusteella, miten me suhtaudumme hänen sanaansa