Haaratoimiston kirje

Rakkaat Julistajat

Tämän vuoden helmikuun Valtakunnan Palveluksemme esitti ajatuksia herättävää tietoa tienraivauksesta. Oletko sen jälkeen harkinnut tähän toimintaan osallistumista? Onko kukaan perheessänne ilmaissut halua tienraivaukseen? On varmasti erinomaista ajatella vakavasti mahdollisuutta laajentaa osallisuuttamme ”hyvän uutisen” julistamiseen ja elintärkeään opetuslasten tekemiseen. Mikä suurenmoinen tapa se onkaan ilmaista rakkautemme Jehova Jumalaa ja lähimmäisiämme kohtaan!

Vaikka tienraivaus voi vaatia tekemään muutoksia päivittäiseen elämään ja vaikka se varmasti vaatii ahkeraa työskentelemistä, monet tähän palvelukseen osallistuvat ovat kokeneet runsaita siunauksia. Esimerkiksi eräs liikkeenharjoittajaveli saattoi järjestää ohjelmansa niin, että voi olla osa-ajan tienraivaajana kuusi kuukautta kahdentoista viime kuukauden aikana. Mitkä olivat tulokset? Hän sai ilon johtaa seitsemää tutkistelua.

Vaikka Beetel-perheeseen kuuluvien elämä on työntäyteistä, niin jotkut heistäkin ovat voineet olla osa-ajan tienraivaajina. Filippiinien Beetel-perheessä saattoi 16 jäsentä olla tienraivaajina yhdessä kuussa, ja heillä oli ilo johtaa 41 raamatuntutkistelua. Myös jotkut Suomen Beetel-perheen jäsenistä ovat osallistuneet osa-ajan tienraivaustyöhön, ja he ovat saaneet hyviä tuloksia. Eräs veli Brooklynin Beetel-perheestä kertoi levittäneensä satoja lehtiä. Miten hän onnistui siinä? Hän käytti hyväkseen kaikki tilaisuudet totuudesta puhumiseen – bussipysäkeillä ja muissa paikoissa, joissa hän tapasi ihmisiä.

Toivomme, että sinäkin ajattelet jatkuvasti, miten voisit lisätä osuuttasi ”hyvän uutisen” julistamiseen. Lähetämme teille lämpimät kristilliset terveisemme.

Veljenne

SUOMEN HAARATOIMISTOSSA

Arvostatko omaisuuttasi?

¹ Tuottaako omaisuutesi sinulle iloa nyt? Onko tuo omaisuus sama kuin se, joka toi mielihyvää Jumalan uskolliselle palvelijalle Daavidille? Daavid kirjoitti siitä: ”Herra on minun pelto- ja maljaosani; . . . Arpa lankesi minulle ihanasta maasta, ja kaunis on minun perintöosani.” – Ps. 16:5, 6.

² Pane merkille, että Daavid totesi ’pelto-osansa’ olevan Korkeimmassa Jumalassa. Hänen suuresti arvostamansa omaisuus oli hyväksytty suhde Jehovaan ja mahdollisuus palvella häntä. Hänelle oli tuo omaisuus kaikkein mieluisin. Toisin kuin ”tämän maailman ihmiset”, joilla ei ole uskoa, Daavid ei keskittänyt elämäänsä aineellisen ympärille. Alituinen tietoisuus Jehovan läsnäolosta merkitsi todella jotakin hänelle. Aamulla herätessään hän keskitti ajatuksensa Korkeimpaan Jumalaan. Daavid oli tyytyväinen tietäessään, että Jehova oli aina hänen kanssaan valmiina tulemaan hänen avukseen. – Ps. 17:14, 15.

ONKO JEHOVAN PALVELUS ENSI SIJALLA?

³ Miten on meidän laitamme nykyään? Pidämmekö me Daavidin tavoin suhdettamme Jehovaan ja palvelustamme hänelle parhaana mitä omistamme? Heijastuuko tämä siitä, että olemme ahkeria hyvissä teoissa, Valtakunnan saarnaaminen ja opetuslasten tekeminen mukaan luettuina? Vai vievätkö elämän päivittäiset huolet, huvitukset, jokin harrastus tai muut kiinnostuksen kohteet meitä väärään suuntaan? Mitä teet, kun valittavana on jokin henkilökohtainen halu tai kenttäpalvelukseen osallistuminen, valtakunnansalin siivoamisessa auttaminen, seurakunnan sairaan jäsenen luona vieraileminen tms.? Pääseekö henkilökohtainen halu usein voitolle? Onko sinulla aikaa katsoa televisiosta lempiohjelmaasi tai lukea romaania, mutta tahtooko Raamatun ja Raamattuun perustuvien julkaisujen lukeminen aina jäädä? Käytätkö lauantaisin tuntikausia ruumiinliikuntaan tai huvitteluun, mutta et löydä lainkaan aikaa kenttäpalvelukseen, koska on niin paljon tekemistä? Vai laaditko halukkaasti toiminta-aikataulusi sellaiseksi, että huolehdittuasi välttämättömistä tehtävistä, suurin osa jäljelle jäävästä ajasta voidaan käyttää seurakunnan sisä- ja ulkopuolella olevien ihmisten auttamiseen?

⁴ Yksi tärkeä tapa, jolla voimme auttaa seurakunnan ulkopuolella olevia ihmisiä, on osallistuminen Valtakunnan saarnaamiseen ja opetuslasten tekemiseen. Kukaan ei tietenkään voi päättää puolestamme, kuinka paljon aikaa meidän tulisi käyttää tähän toimintaan. Mutta olisiko kenenkään todella Jehovaa rakastavan johdonmukaista ajatella, että se on samantekevää, kunhan hän tekee edes jotakin, jos hän voisi tehdä paljon enemmän? Voisiko joku sanoa, että hän arvostaa tilaisuutta palvella Jumalaa ja Kristusta, kun hän käyttää enemmän aikaa harrastustensa tai huvitusten parissa kuin hengellisissä toimissa? Antaako hän tosiaan parhaansa? – Vrt. Mal. 1:8.

⁵ Ymmärtäessämme, että Jumala ja Kristus vaativat meidät tilille, meidän on hyvä valvoa sitä, miten käytämme aikamme. (Room. 14:10; 2. Kor. 5:10; vrt. Luuk. 12:35–40, 47, 48.) Me olemme valinneet heidän palvelemisensa ja saaneet siksi korvaamattomia etuja: syntiemme anteeksiannon, Jumalan apua ja ohjausta ja ikuisen elämän lupauksen. Ajankäyttötapamme tulisi siksi olla sopusoinnussa sen kanssa, mitä olemme suostuneet tekemään, ja ilmaista arvostusta sitä kohtaan, mitä Jehova Jumala ja Jeesus Kristus ovat tehneet puolestamme. Me voimme kysyä itseltämme yksilöinä: Haluaisinko seisoa Jumalan edessä ja antaa hänen tutkia hyviä tekojani? Olenko halukas rukoilemaan Daavidin tavoin: ”Tutki minua, Herra”? – Ps. 26:2.

⁶ Kenties tajutessamme, ettemme ole ehkä käyttäneet aikaamme hyvin, voisimme olla vastahakoisia tulemaan tutkittaviksi nyt. Jos niin on, meidän tulisi ajatella vakavasti parannuksen tekemistä tulevaisuudessa. Rakkautemme Jehovaa ja Jeesusta Kristusta kohtaan tulee saada meidät olemaan kokosieluisia heidän palveluksessaan. Jos teemme sen, minkä järkevästi katsoen voimme tehdä, niin meillä ei ole mitään syytä pelätä sen huolellista tutkimista, mitä kristittyinä olemme. Todellisuudessa olemme onnellisia siitä, että hyviä tekojamme tarkastellaan, koska luotamme Jehovan palkitsevan meidät. – Hepr. 6:10.

⁷ Haluamme tosiaan olla Daavidin kaltaisia siinä, että saamme mielihyvää suhteestamme Jehovaan ja palveluksestamme hänelle. Jos pidämme tätä jatkuvasti verrattoman arvokkaana omaisuutena, voimme odottaa iloiten seisovamme hyväksyttyinä Herramme Jeesuksen Kristuksen ja samalla myös Jehova Jumalan tuomarinistuimen edessä.

Leskien ja orpojen auttaminen

¹ Yksi tosi palvonnan vaatimuksista on ”orvoista ja leskistä huolehtiminen heidän ahdistuksessaan”. (Jaak. 1:27) Monissa Jehovan kansan seurakunnissa on kirjaimellisia leskiä ja orpoja, jotka tarvitsevat sellaista rakkaudellista huomiota, johon opetuslapsi Jaakob kehotti. Mutta seurakunnissa on muitakin sellaisia, jotka tarvitsevat rakkaudellista huomaavaisuutta ja apua.

² Näillä ihmisillä voi olla hyvin erilaisia ongelmia. Joidenkuiden leskeksi jääneiden sisarten on ehkä samanaikaisesti käytävä maallisessa työssä ja huolehdittava kodista ja varattava apua ja opastusta lapsilleen. Näiden sisarten aikataulu voi tämän vuoksi olla niin vaativa, että he ovat aivan näännyksissä illalla. Toiset lesket voivat olla iäkkäämpiä, ja heillä voi siksi olla suuria terveydellisiä ja taloudellisia ongelmia. Toiset taas voivat nauttia verrattain hyvästä terveydestä ja taloudellisesta turvallisuudesta, mutta tuntevat olevansa yksinäisiä ja masentuneita. Sisaret, joilla on epäuskoinen aviopuoliso, voivat kokea masennusta, koska heillä ei ole mahdollisuutta hengelliseen toveruuteen aviomiehensä kanssa. Siitä huolimatta heidän tulisi pyrkiä voittamaan aviomiehensä jumalisen käytöksen avulla. (1. Piet. 3:1, 2) Monet orvot lapset puolestaan tuntevat syvästi isän tai äidin puuttumisen. Varsinkin teini-ikäisten poikien voi olla vaikeaa keskustella henkilökohtaisista ongelmistaan äitinsä kanssa. Epäuskoisen isän lapset voivat saada epäraamatullisia neuvoja, pilkkaa ja ehkä jopa huonoa kohtelua, mutta heidän tulisi silti osoittaa asianmukaista tottelevaisuutta. – Ef. 6:1–3.

MITEN VOIMME AUTTAA HEITÄ

³ On selvää, että keskuudessamme muiden joukossa olevat orvot ja lesket tarvitsevat erityisesti rohkaisua ja rakennusta. Jotta kukaan meistä voisi rohkaista tai auttaa kaikkia näitä tarvitsevia, meidän on tiedettävä, millainen heidän tilanteensa on. Koska he eivät puhu avoimesti ongelmistaan ja sisimmistä tunteistaan koko seurakunnalle, niin miten voimme saada selville, millaista apua ja rohkaisua he arvostaisivat? Tätä ei tavallisesti saada selville kysymällä suoraan: ”Voisinko tehdä jotakin puolestasi? Tarvitsetko mitään?” Sen sijaan voimme saada paljon tietoa heidän todellisesta tilanteestaan tarkkailemalla heitä ja kuuntelemalla heidän satunnaisia huomautuksiaan. Esimerkiksi kasvonilmeet ja uupumuksen merkit voivat kertoa meille paljon. Mitä enemmän keskustelemme heidän kanssaan valtakunnansalissa, ollessamme heidän kanssaan kenttäpalveluksessa tai heidän kodissaan tai omassa kodissamme, sitä paremmin tulemme tietämään heidän todelliset tarpeensa. Meidän tulisi tietysti välttää urkkimasta heidän yksityisasioitaan.