Kristillisyys, missä vastakohdat sopeutuvat
Jumalan tosi palvonta on sekä tasapainoinen että laajasisältöinen. Onko sinun palvontasi sellainen?
OLI vuoden 1961 syksy. Erään Brittiläisen Länsi-Afrikan kaupungin ilmassa oli jännitystä. Odottaen pahinta, koska hallituksenvaihdos oli uhkaamassa, englantilaiset ympäröivät kaupungin tuhansilla sotilailla. Kaikkia eurooppalaisia käskettiin lähtemään kaupungista, varsinkin naisia. Mutta eräs lähetystyöntekijäpariskunta ei nähnyt mitään syytä lähteä kaupungista viranomaisten suureksi harmiksi. Lopulta myrsky meni ohi, ja siirtyminen tapahtui ilman väkivaltaa.
Miksi tämä pariskunta ei pitänyt jäämistä tyhmänrohkeana? Koska heillä oli heidän afrikkalaisten keskuudessa suorittamansa epäitsekkään työn takia tosi ystäviä heidän joukossaan. Afrikkalaiset olivat heille heidän veljiään, ja ne afrikkalaiset, joita he palvelivat, pitivät näitä lähetystyöntekijöitä veljinään ihonväristä huolimatta. On tarpeetonta sanoa, että heidän paikoilleen jäämisensä aiheutti paljon suosiollisia huomautuksia afrikkalaisten keskuudessa. Tämä on vain yksityinen, vähäinen tapaus, mutta hyvin tyypillinen tosi kristillisyydelle, mikä ei tunnusta rotueroavaisuuksia ja missä voidaan tässäkin suhteessa sanoa vastakohtien, jollaisiksi jotkut kutsuvat valkoisia ja mustia, sopeutuvan yhteen.
Tämä vastakohtien sopeutuminen kristillisyydessä on totta kaikilla inhimillisten suhteiden aloilla. Kristillisyydessä sopeutuvat esimerkiksi vastakohdat koulutuksen alalla samalla tasolla. Niinpä korkeasti oppinut fariseus, apostoli Paavali, oli yhteistoiminnassa sellaisten ”koulunkäymättömien ja oppimattomien” miesten kanssa kuin Pietari ja Johannes, samoin kuin nykyäänkin antautuneitten kristittyjen konventeissa yliopiston professorit palvelevat rinta rinnan tai istuvat sellaisten kanssa, jotka vasta ovat alkaneet oppia lukemaan ja kirjoittamaan tultuaan kosketukseen Jehovan todistajain uuden maailman yhteiskunnan kanssa. Korkeasti oppineet eivät katso ylen näitä, joilla on vähän muodollista sivistystä, eivätkä jälkimmäiset halveksi edellisiä ”älyniekkoina”. – Apt. 4:13; Sananl. 14:17; Apt. 17:34; 22:3.
Tosi kristillisyys yhdistää myös kansallisuuksia, joilla on ollut kauan vastenmielisyyttä toisiaan kohtaan, kuten Eiren ja Ulsterin irlantilaisia. Kristityillä ”ei ole . . . juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista”. Sama koskee sellaisiakin jakavia tekijöitä kuin rikkautta ja sivistystä, joskaan nämä kaksi eivät ehdottomasti kuulu yhteen. He noudattavat opetuslapsi Jaakobin neuvoa: ”Alhainen veli kerskatkoon ylhäisyydestään, mutta rikas alhaisuudestaan”, joten nämä kaksi tulevat samalle tasolle. – Gal. 3:28; Jaak. 1:9, 10.
Tosi kristillisyydessä ei ole edes erottelua iän perusteella, ei mitään uskonnollisia lastentarhoja lapsille eikä pyhäkouluja, vaan kaikki kokoontuvat yhdessä niin kuin muinaiset israelilaiset noudattaen käskyä: ”Kokoa kansa, miehet, naiset ja lapset . . . että he kuulisivat . . . ja oppisivat.” Nuoruus kunnioittaa sitä, mitä kypsyydellä ja vuosien kokemuksella on tarjottavana, ja korkea ikä arvostaa nuoruuden intoa. Eräät brasilialaiset todistajat haluavat sanoa sen näin: ”Meillä ei ole vanhoja lainkaan keskuudessamme, toiset ovat vain olleet nuoria kauemmin kuin toiset!” – 5. Moos. 31:12.
VASTAKKAISET OMINAISUUDET SOPEUTUVAT KESKENÄÄN
Kristillisyydessä eivät ainoastaan luonteeltaan vastakkaiset henkilöt sopeudu keskenään, vaan yleensä vastakkaisina pidetyt ominaisuudet sopeutuvat jopa samassa kristityssäkin. Millä tavoin? Siten, että se aikaansaa tasapainoisia persoonallisuuksia. Esimerkiksi: ihmiset eivät tavallisesti yhdistä hellyyden, lempeyden, nöyryyden ja ystävällisyyden ominaisuuksia voimakkaaseen, rohkeaan, pelottomaan ja tarmokkaaseen persoonallisuuteen. Kuitenkin nämä vastakkaiset ominaisuudet sopeutuvat tosi kristillisyydessä toisiinsa samassa henkilössä.
Tästä antoi mallin itse Jeesus Kristus. Rohkeana, pelottomana ja tarmokkaana hän ei lieventänyt sanoja tehdessään asiansa ytimen selväksi kokoontuneille kansanjoukoille tai vihollisilleen. ”Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.” ”Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, . . . Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin [Gehennan, Um] tuomiota pakoon?” Toiminnan miehenä hän kahdessa tilaisuudessa ajoi kaikki, joilla oli lampaita ja karjaa, pois temppelin alueelta kaataen maahan rahanvaihtajain rahat ja työntäen heidän pöytänsä kumoon. – Matt. 7:5; 23:29–33; 21:12; Joh. 2:15.
Kuitenkin hänen sisimpänsä pani hänet ilmaisemaan ystävällisyyttä, lempeyttä ja myötätuntoa: ”Ja nähdessään kansanjoukot hänen tuli heitä sääli, kun he olivat nääntyneet ja hyljätyt niinkuin lampaat, joilla ei ole paimenta.” Sellaisille hän lausui kehotuksen: ”Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.” – Matt. 9:36; 11:28–30.
Samaa voidaan sanoa etevästä Jeesuksen Kristuksen esimerkin noudattajasta, apostoli Paavalista. Me luemme sekä Apostolien teoista että hänen kirjeistään hänen pelottomasta järkähtämättömyydestään. Hän seisoi rohkeasti totuuden puolesta ja ilmaisi sen siihen katsomatta, ketä se koski, apostolitoveria tai toisia kristittyjä, vihamielisiä roskajoukkoja tai maaherroja ja kuninkaita, eikä hän antanut heidän järkyttää itseään, kun tilaisuus niin vaati. – Apt. 13:9–11; 14:19; 15:39; 17:23–32; 21:30–40; 24:10; 25:8–11; Gal. 2:11–14.
Samalla Paavali saattoi kirjoittaa itsestään: ”Me olimme lempeät teidän keskuudessanne, niinkuin imettävä äiti, joka vaalii lapsiansa; niin mekin, teitä hellien, halusimme antaa teille, ei ainoastaan Jumalan evankeliumia, vaan oman henkemmekin, sillä te olitte meille rakkaiksi tulleet.” ”Me, niinkuin isä lapsiansa, kehoitimme itsekutakin teistä ja rohkaisimme teitä.” Niin, apostoli Paavalissa sekä Jeesuksessa Kristuksessa sopeutuivat toisiinsa karaistuneen soturin ja lempeän paimenen ominaisuudet, rohkea pelottomuus, vanhurskas närkästys ja hellyys, lempeys ja ystävällisyys. – 1. Tess. 2:7, 8, 11.
Koska näin on, niin on odotettavissa, että kristittyjä neuvotaan kehittämään näitä vastakkaisia ominaisuuksia itsessään, ja niin havaitsemmekin: ”Valvokaa, pysykää lujina uskossa, olkaa miehuulliset, olkaa väkevät.” ”Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa.” ”Kärsi vaivaa niinkuin ainakin jalo Kristuksen Jeesuksen sotamies.” – 1. Kor. 16:13; Ef. 6:10; 2. Tim. 2:3.
Samalla luemme myös: ”Olkaa . . . toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.” ”Jos siis on jotakin kehoitusta Kristuksessa, jos jotakin rakkauden lohdutusta, jos jotakin Hengen yhteyttä, jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta, niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset.” – Ef. 4:32; Fil. 2:1, 2.
VASTAKOHTIEN SANOMA
Jumalan valtakunnan hyvän uutisen, mitä kristillisyys julistaa, voidaan myös sanoa olevan tapaus, missä vastakohdat sopeutuvat yhteen. Siten sekin profeetallinen käsky, mistä Jeesus otti lainauksen palattuaan kotikaupunkiinsa Nasaretiin, sisälsi kaksipuolisen, vastakkaisen tehtävän: ”Hän [Jehova] on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta, julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia.” Samoin kuin Jeesus teki kumpaakin ollessaan maan päällä, hänen maan päällä olevat seuraajansakin tekevät nyt – he saarnaavat maailmanlaajuisen paratiisin hyvää uutista ja varoittavat Harmagedonista, Jumalan, Kaikkivaltiaan, suuren päivän sodasta. – Jes. 61:1, 2; Ilm. 16:14, 16; 21:4.
Huomaa, kuinka voimakkaasti tämä asia on selitetty Miikan 5:6, 7:nnen ennustuksessa, joka täyttyy meidän aikanamme: ”Ja ne, jotka ovat jäljellä Jaakobista monien kansain seassa, ovat niinkuin kaste, joka tulee Herralta, niinkuin sadekuuro ruohikolle; se ei odota miestä, ei varro ihmislapsia. Ja ne, jotka ovat jäljellä Jaakobista, pakanain seassa, monien kansain keskellä, ovat niinkuin leijona metsäneläinten seassa, niinkuin nuori jalopeura lammaslaumain keskellä: jos se hyökkää, tallaa maahan ja raatelee, ei pelastajaa ole.”
Olisi totisesti vaikeata kuvitella suurempaa vastakohtaisuutta tai vastakohtien sarjaa. Mikä lankeaa maahan vienommin ja on virkistävämpää kuin kaste ja runsaat sadekuurot, mitkä ovat elämää ylläpitäviä varsinkin Palestiinan maassa, missä nuo sanat kirjoitettiin? Ja mikä on tuhoisampi kuin nuori leijona avuttoman lammaslauman keskellä? Tosi kristityt täyttävät kummankin tehtävän. Niille henkilöille, joilla on hyvä tahto Jumalaa kohtaan, heillä on virvoittava, elämää ylläpitävä sanoma. Mutta totuuden vihollisille se sanoma, mitä tosi kristityt tuovat, on yhtä tuhoisa kuin nuori leijona sen tuhon takia, minkä he aiheuttavat väärille opeille, joita he iskevät toista kuvausta käyttäen ”Hengen miekalla”, Jumalan sanalla. – Ef. 6:17.
Miksi nämä vastakohdat sopeutuvat kristillisyydessä? Koska se on ainoan tosi Jumalan, Jehovan, uskonto, hänen, joka on puolueeton ja jonka ominaisuudet ovat täydellisessä tasapainossa. Koska hän on voimansa ja oikeudenmukaisuutensa takia ”kuluttavainen tuli” jumalattomille, mutta osoittaa vanhurskautta rakastaville toisen puolen: ”Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut: se on joka aamu uusi.” – Hepr. 12:29; Valit. 3:22, 23.
Kristillisyys suosittelee totisesti itseään kaikille totuutta ja vanhurskautta rakastaville. Kun meillä on ”ylhäältä tuleva viisaus”, niin se on ”ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile [ei tee puolueellisia erotuksia, Um], ei teeskentele”. – Jaak. 3:17.