”Terästäkää mielenne toimintaan”

JOTKUT ihmiset ovat sähkön kaltaisia: he etsivät aina vähemmän vastuksen tien. He karttavat kaikkea, mikä vaatii ruumiillista tai henkistä ponnistusta, mikäli se suinkin on mahdollista. He tekevät mieluummin sitä, mikä on heille helppoa, eikä sitä, mikä on uuvuttavaa tai vaikeata. Mitä vähemmän heiltä vaaditaan, sitä enemmän he pitävät siitä.

Tämä asenne on vakava erehdys. Se ei ole ruumiilliseen, henkiseen ja hengelliseen edistymiseen ja terveyteen johtava tie. Ihminen hyötyy toiminnasta eikä toimettomuudesta. Miten voimailija edistyisi, jos hän ei harjoittelisi koskaan tekemään enemmän kuin mikä on helppoa hänelle? Vain pyrkimällä alituisesti suurempiin korkeuksiin voi hyppääjä kehittää ruumistaan siten, että ennen vaikeat korkeudet käyvät helpoiksi hänelle. Sama pitää paikkansa kaikessa, mihin toimintaan ihminen ryhtyy. Se, mikä vaatii nyt suurempaa ponnistelua, on helppoa myöhemmin, jos hän harjoittelee.

Ihmisruumista ei valmistettu toimettomuuteen. Sitä täytyy harjoittaa, jotta se säilyttäisi hyvän terveyden. Mutta koska harjoittelu on uuvuttavaa ja vaatii paljon ponnistelua, niin monet ihmiset karttavat sitä. Sen sijaan että he kiipeäisivät portaita, he käyttävät hissiä. Sen sijaan että he kävelisivät pitkän matkan, he ajavat. Mitä kauemmin he ovat harjoittelematta ruumiillisesti, sitä vaikeammaksi heille tulee sellaisten ruumiillisten töitten tekeminen, mitkä ovat helppoja ruumiillisesti kyvykkäille ihmisille.

Se tärkeä osa, mitä ruumiillinen toiminta näyttelee terveydessä, osoitettiin eräässä kirjoituksessa, mikä ilmestyi joulukuun Science Digestissä 1958. Siinä sanottiin: ”Terveys, kestävyys, ravitsemus ja yleinen hyvinvointi ovat kaikki riippuvaisia yhteisestä tekijästä – verenkierron kelvollisuudesta. Ainoa keino sen saamiseksi on järjestelmällinen harjoittelu.”

Samoin kuin ruumiillinen toiminta on välttämätön ruumiin terveydelle, niin on henkinen toiminta välttämätön henkiselle terveydelle. Apostoli Pietari ymmärsi tämän seikan. Hän sanoi siitä syystä kristityille tovereilleen: ”Terästäkää . . . mielenne toimintaan.” (1. Piet. 1:13 Um) Heidän henkinen toimintansa oli kristillinen palvelus. Toisin kuin kristityiksi tunnustautuvat nykyään, jotka ajattelevat, että istuminen kirkossa kerran viikossa riittää uskonnolliseksi harjoitukseksi, varhaiskristityt tutkivat ahkerasti Jumalan kirjoitettua Sanaa ja saarnasivat sitten sitä julkisesti.

Apostoli Paavali puhui tästä toiminnasta sanoessaan: ”Uhratkaamme . . . aina Jumalalle ylistysuhria, se on, niiden huulten hedelmää, jotka julistavat julkisesti hänen nimeään.” (Hepr. 13:15, Um) Hänen sanansa paljastavat, että kaikki osallistuivat kristilliseen palvelukseen ja että se kuului säännöllisenä osana heidän palvontaansa.

He panivat tässä toiminnassa käytäntöön sen tiedon, minkä he saivat Jumalasta ja hänen päätöksistään. He puhuivat ihmisten kanssa hänen ihmeellisistä töistään, kuten on ennustettu Psalmissa 145:11, 12, missä sanotaan: ”He puhuvat sinun valtakuntasi kunniasta ja kertovat sinun voimastasi. Niin he ilmoittavat ihmislapsille hänen voimalliset työnsä ja hänen valtakuntansa kirkkauden ja kunnian.”

Varhaiskristittyjen ei ollut helppoa mennä puhumaan vieraitten kanssa Jumalan töistä ja päätöksistä. Se oli uuvuttavaa sekä henkisesti että ruumiillisesti. Heidän oli terästettävä mielensä tutkimalla henkilökohtaisesti Kirjoituksia, jotta he olisivat pystyneet keskustelemaan ihmisten kanssa ja esittämään raamatullisen todistuksen sille, mitä he sanoivat. Se vaati henkistä ponnistusta. Oli ruumiillisesti uuvuttavaa, kun he kulkivat talosta taloon ja kaupungista toiseen, niin kuin he tekivät saarnatessaan elämän Sanaa. Kristillisyys ei ole sellaisia ihmisiä varten, jotka haluavat ottaa asiat helposti. Se on niitä varten, jotka ovat halukkaita kuluttamaan itsensä Jumalan tahdon tekemisessä ja ihmisten auttamisessa tuntemaan tien iankaikkiseen elämään ja onneen. Varhaiskristityt olivat tällaisia ihmisiä. Tämä kristillinen toiminta oli tärkeätä heidän henkiselle terveydelleen. Se piti heidät lähellä ylintä Yksinvaltiasta ja tietoisina Jumalan tahdosta.

Henkinen toiminta on yhtä tärkeätä nykyään henkisen terveyden ylläpitämiseksi kuin silloinkin. Kirkon bingopelien, myyjäisten, arpomisten ja muiden sellaisten järjestämistä ei voida luokitella henkiseksi toiminnaksi. Siihen toimintaan kuuluu nykyään sama, mikä varhaiskristittyjen päivinäkin. Se on Jumalan tekojen ja päätösten julkista julistamista. Se on puhumista hänen mahtavista töistään ja hänen kuninkuutensa kirkkaudesta. Tämä on sitä henkistä toimintaa, mikä tuo henkisen terveyden ja Jumalan hyväksymisen.

Ei riitä, että joku sanoo omaavansa uskon. Hänen täytyy todistaa uskonsa harjoittelemalla kristillisessä palveluksessa. Hänen täytyy terästää mielensä tutkimalla Raamattua, ja sitten hänen täytyy tulla toimeliaaksi Jumalan totuudensanan julkisessa saarnaamisessa ja opettamisessa. Raamatun kirjoittaja Jaakob tekee selväksi, että evankeliuminpalvelus on kaikkia varten. Hän sanoo: ”Olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.” ”Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.” – Jaak. 1:22; 2:14, 24.

Toiminta kristillisessä palveluksessa on sitä työtä, mikä todistaa henkilön uskon. Kristus antoi esimerkin seuraajilleen toimiessaan itse siinä. Hän osoitti uskonsa Isäänsä töillään. Hän ei etsinyt toimettomuuden helppoa tietä, vaan ponnisteli Raamatun totuuksien julkisessa saarnaamis- ja opettamistyössä. Hän opetti opetuslapsiaan tekemään samoin. Kuten he seurasivat hänen askeleissaan henkisessä toiminnassa, niin täytyy kristittyjen tehdä nykyäänkin. Heidän henkinen hyvinvointinsa riippuu siitä. Jehovan todistajat painottavat sitä sen tähden ja rakentavat ihmisten mieltä Raamatun opetuksen avulla. He varaavat erityisen palvelustoimintaohjelman, mikä täyttää Raamatun vaatimukset.

Me elämme käänteentekevää aikaa ihmiskunnan historiassa, jolloin Jumalan päätökset täytyy toteuttaa. Nyt on ahkeran toiminnan aika kristityillä Jumalan valtakunnan hyvän uutisen julistamisessa. He todistavat sillä työllä uskonsa ja arvollisuutensa saamaan Jumalan lahjana iankaikkisen elämän tämän valtakunnan alamaisina.