paimennustyötään. (Apt. 19:22; 2. Tim. 4:11) Heidän uskollinen palveluksensa antoi heille arvokasta kokemusta ja runsaita siunauksia.

Seurakunnassa on tehtävä paljon sellaista, mikä ei ole huomattavaa tai luonteeltaan maineikasta. Tehtävänä saattaa olla siivoamista tai jotain senkaltaista. Mutta sen, että työ ei ole huomattavaa, ei pitäisi pidättää oikean asenteen omaavia osallistumasta tällaisiin tehtäviin. He saavat todellisuudessa kunniaa ja arvokkuutta Jumalan silmissä ja oikeamielisten ihmistenkin silmissä, kun auttavat halusta tällaisessa työssä. Se, minkä pitäisi todella merkitä meille jotakin, on: Onko jotakin tehtävä ja voinko minä hyödyttää toisia tekemällä sen? Siinä pitäisi olla kylliksi syytä meille olla sekä halukkaita että iloisiakin voidessamme osallistua sellaiseen työhön.

Tosin eivät jotkin olosuhteet, jotka vaativat noudattamaan nöyryyttä, johdu siitä, mikä on luonnostaan oikein. Jotkut saattavat toisinaan käyttää valtaa tavalla, jolla on nöyryyttävä vaikutus toisiin. Voivatpa he kannattaakin nöyryyttä seuralaistensa parissa samalla kun itse käyttävät hyväkseen tätä toisten nöyryyttä noudattaakseen omaa ylpeää menettelyään. Mutta niin kuin henkeytetty apostoli neuvoi, me voimme ’heittää kaikki murheemme Jehova Jumalalle tietäen hänen pitävän meistä huolen’. Jehova ja hänen Poikansa antavat aikanaan suosion nöyrille, jos nämä pitävät lujasti kiinni Jumalan sanan oikeista periaatteista. – 1. Piet. 5:6, 7.

Miten miellyttävää onkaan, kun kaikki ’pukeutuvat keskinäiseen nöyryyteen’! Miten lohdullinen ja leppoisa ilmapiiri vallitseekaan – siinä on tosi ykseyttä! Jos me kaikki palvelemme toisiamme iloiten ja halukkaasti, vapaina ylpeydestä, niin seurauksena on mielenylennys kaikille, sillä kaikkia kohdellaan kunnioittaen ja arvostaen heidän todellisen ansiokkuutensa tähden, joka asianmukaisesti arvioidaan Jumalan sanan valossa eikä maailmallisten mittapuiden mukaan. – 1. Piet. 5:5; Ps. 133:1; Room. 12:10.

”Sydämen kyllyydestä”

IHMISET eivät yleensä voi pitää hyviä uutisia omana tietonaan, vai voivatko? He tuntevat vastustamatonta halua kertoa niistä toisille. Näin on varsinkin silloin, kun hyvät uutiset voivat olla tosi siunaukseksi kuulijoille. Juuri sen tähden Jehovan kristityt todistajat, joiden sydän on tulvillaan arvostusta Jumalan kallisarvoisia lupauksia kohtaan, haluavat kertoa Raamatun totuutta toisille. On juuri niin kuin Jeesus Kristus sanoi: ”Sydämen kyllyydestä suu puhuu.” – Luuk. 6:45.

Kun todistajat käyttävät hyväkseen jokapäiväisessä elämässä tarjoutuvia tilaisuuksia Raamatusta puhumiseen, niin monet heistä ovat saaneet ilon nähdä toisten asennoituvan tosi palvonnan puolelle.

Esimerkiksi eräs todistaja oli ostoksilla täpötäydessä ostoskeskuksessa Kaliforniassa. Lihaosastossa hänen vieressään oleva nainen sanoi: ”Kylläpä liha on kallista. En ymmärrä, kuinka kenelläkään perheellisellä on enää varaa ostaa lihaa.” Todistaja vastasi: ”Monilla perheillä ei olekaan varaa. Monet ovat nykyään nälissään.” Nainen oli samaa mieltä ja mainitsi, että tilanne on kehittymässä niin huonoksi, ettei hän tiedä, mihin se oikein tulee johtamaan. Kertoessaan, mitä tapahtui myöhemmin, todistaja kirjoittaa:

”Sanoin hänelle, että monet ihmiset ajattelevat samalla tavalla ja ovat todella huolissaan tulevaisuudesta. Keskustelimme myös siitä, ettei tilanne ihmisten ponnisteluista huolimatta parane vaan kaiken aikaa huononee.

”Sitten sanoin: ’En tiedä, luetteko paljon Raamattuanne, mutta minä luen Raamattua jatkuvasti. Jeesuksen sanojen mukaan nämä kriittiset ajat ovat Raamatun ennustusten täyttymystä. Olosuhteet eivät tule muuttumaan paremmiksi, vaan tulevat vielä huonommiksi.’ Hän mietti hetken ja sanoi sitten: ’Olen yrittänyt lukea Raamattuani, mutta en pysty ymmärtämään sitä.’ Sanoin hänelle, että ehkä se johtui siitä, että useimmat Raamatut on kirjoitettu vanhahtavalla kielellä, jota emme enää nykyään puhu. Sen tähden olen hankkinut itselleni Raamatun, joka on kirjoitettu nykykielellä.

”Hän kysyi, voisiko sellaisen Raamatun saada ostaa. Sanoin hänelle, että jos hän haluaisi saada sellaisen, niin minulla sattuu olemaan autossani yksi ylimääräinen, jonka hän voisi saada. Hän oli siitä hyvin mielissään ja sanoi odottavansa, kun hakisin sen autosta. Kun pääsin autooni, huomasin, ettei minulla enää ollutkaan yhtään Raamattua.

”Muistin, että eräs toinen todistaja asui noin kolmen korttelin päässä liikkeestä. Matkalla hänen kotiinsa rukoilin, että hänellä olisi Raamattu. Ja hänellä olikin.

”Koska olin viipynyt kauemmin kuin olin odottanut, en uskonut, että nainen olisi enää myymälässä, kun pääsin takaisin. Mutta hän odotti yhä samassa paikassa, mihin hän oli jäänyt. Luin hänelle 2. Timoteuksen kirjeen 3. luvusta, Matteuksen 24. ja Luukkaan 21. luvusta. Ihmiset työnsivät ostoskärryjä ympärillämme ja me luimme Raamattua. Sitten hän sanoi, että hän toivoisi tuntevansa Raamatun niin kuin minä tunsin. Niinpä kysyin, halusiko hän, että tulisin hänen kotiinsa ja auttaisin häntä ymmärtämään Raamattua. Hän antoi minulle osoitteensa, ja sovimme milloin menisin hänen kotiinsa.”

Naisen kanssa aloitettiin Raamatun kotitutkistelu. Kastettuna Jehovan todistajana hän nyt itse julistaa toisille Raamattuun perustuvaa toivoaan. On totisesti aiheellista käyttää joka tilaisuus Raamatun lohduttavan sanoman kertomiseen toisille. Saako sinun sydämesi sinut kertomaan siitä?