Tosi kristityt eivät voi olla pelkureita
TOSI kristittynä oleminen vaatii rohkeutta, koska tosi kristityn täytyy olla halukas kohtaamaan vaaroja, vaikeuksia, vastustusta ja jopa kuolemankin. Jeesuksen Kristuksen aidot opetuslapset eivät voi odottaa saavansa parempaa kohtelua kuin heidän Herransa sai. Jeesus itse sanoikin: ”Ei orja ole isäntäänsä suurempi. Jos ihmiset ovat vainonneet minua, niin he vainoavat teitäkin.” – Joh. 15:20.
Vaikka Jeesusta vainottiin, siihen ei ollut mitään aiheellista syytä. Hän osoitti aktiivista kiinnostusta toisten hyvinvointia kohtaan. Hän oli sääliväinen, huomaavainen ja rakkaudellinen. (Matt. 8:2, 3; 11:28–30; Mark. 8:2) Hän ahersi väsymättömästi luopuen usein ruoasta ja tarpeellisesta levostakin vapauttaakseen epätäydellisiä ihmisiä heidän vaivoistaan ja antaakseen heille hengellistä lohdutusta ja rohkaisua. (Matt. 14:13, 14; Mark. 6:31–34) Vaikka häntä kohdeltiin väärin, hän ei koskaan herjannut ketään. Hänen elämänuransa oli virheetön, vailla syntiä. – 1. Piet. 2:22, 23.
Silti Jeesus Kristus joutui kiivaan vihamielisyyden kohteeksi. Häntä syytettiin ilkeämielisesti juomariksi ja ahmatiksi, Jumalan lain rikkojaksi ja jopa demonien riivaamaksi. (Luuk. 7:34; Joh. 5:18; 8:48) Hän kärsi suuria häväistyksiä, hänen päälleen syljettiin, häntä läimäyteltiin, iskettiin nyrkeillä, ruoskittiin ja lopulta hänet naulattiin paaluun kuolemaan julkisesti häväistynä, ikään kuin hän olisi ollut jumalanpilkkaaja. – Matt. 26:65–67; Joh. 18:22; 19:1, 17, 18.
Kaiken tämän kestäminen vaati Jeesukselta suunnattomasti rohkeutta. Hän olisi voinut välttää vihamielisyyden kohteeksi joutumisen viettämällä yksinkertaisesti hyvää elämää puuseppänä Nasaretissa. Mutta hän julisti rohkeasti totuutta paljastaen uskonnollisia valheita ja sen, että oli väärin elää yksistään oman edun tavoittelemiseksi. Tämä tuotti hänelle maailman vihan, sillä ne, jotka elivät mieluummin Jumalan tahdon vastaisesti, eivät halunneet, että heidät olisi paljastettu pahoiksi. He loukkaantuivat sen paljastamisesta, etteivät he olleetkaan ”vanhurskaita”, niin kuin monet heistä väittivät olevansa. – Joh. 3:19, 20.
Jeesuksen Kristuksen opetuslapsia käsketään tekemään, mitä hän teki. Heidän ei ainoastaan tarvitse viettää elämää, joka on sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa, vaan heidän täytyy myös olla aktiivisesti mukana toisten auttamisessa tekemään samoin. (Matt. 28:19, 20) Varsinkin tämä toiminta saattaa heidät suoranaiseen ristiriitaan niiden kanssa, jotka pitävät parempina omia jumalattomia teitään. Nämä reagoivat väkivaltaisesti ja haluavat lopettaa tämän työn. Väkivaltaista vastustusta kohdatessaan pelkurit lopettaisivat, mutta tosi kristityt eivät.
Tosi kristittyjen henki eli vallitseva asenne ei ole pelkuruus. He saattavat olla ujoja, pelätä ruumiillista vahingoittumista tai jopa tarvita rohkaisua ilmaistakseen suurempaa pelottomuutta. Mutta he eivät anna pelon tai ujouden aiheuttaa sitä, että he lakkaisivat tekemästä Jumalan tahtoa niin kuin pelkurit lakkaisivat. Kristitty apostoli Paavali muistutti uskollista työtoveriaan Timoteusta tästä sanoessaan: ”Jumala ei antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja tervemielisyyden hengen.” – 2. Tim. 1:7.
Paavali arvosti erittäin paljon sitä, että Jumala oli antanut hänelle voiman hengen. Kirjeessään Filippin kristityille hän sanoi: ”Kaikkeen minulla on voimaa hänen ansiostaan, joka voimistaa minua.” (Fil. 4:13) Paavalille oli annettu voimaa kohdata kaikenlaisia vihollisia ja vaaroja, niin ettei hän vetäytynyt pelokkaana pois. Hänelle annettiin voimaa kestää ankaria koetuksia ja vainoja. – 2. Kor. 11:23–27; 12:9, 10.
Jumalan antaman ’voiman hengen’ lisäksi ’rakkauden henki’ sai Paavalin jatkamaan uskollista palvelusta. Hän rakasti syvästi Jehova Jumalaa ja Herraa Jeesusta Kristusta. Arvostaen täysin sitä, mitä he olivat tehneet hänen hyväkseen, hän kirjoitti: ”Minä olen vähäisin apostoleista enkä ole kelvollinen siihen, että minua kutsuttaisiin apostoliksi, koska vainosin Jumalan seurakuntaa. Mutta Jumalan ansaitsemattomasta hyvyydestä olen se mikä olen. Ja hänen ansaitsematon hyvyytensä, joka kohdistui minuun, ei osoittautunut turhaksi, vaan näin vaivaa enemmän kuin he kaikki, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan ansaitsematon hyvyys, joka on minun kanssani.” (1. Kor. 15:9, 10) Paavali rakasti myös syvästi lähimmäisiään, mukaan luettuina maanmiehensä, jotka usein olivat syyllisiä häntä kohdanneeseen vainoon. Puhtaalla omallatunnolla hän voi sanoa: ”Minulla on suuri murhe ja lakkaamaton tuska sydämessäni. Sillä toivoisinpa, että minut itseni erotettaisiin kirottuna Kristuksesta veljieni hyväksi, sukulaisteni lihan mukaan.” – Room. 9:2, 3.
Lisäksi tervemielisyyden henki auttoi Paavalia säilyttämään uskollisuuden. Hän säilytti tasapainoisen näkemyksen ymmärtäen, että todella tärkeä oli hänen suhteensa Jehova Jumalaan Jeesuksen Kristuksen antautuneena opetuslapsena. (Fil. 3:8–11) Tämä esti häntä antamasta myöten painostukselle, jossa häntä houkuteltiin sovittelemalla tekemään elämänsä helpommaksi.
Koska Paavali säilytti Jumalan antaman ”voiman ja rakkauden ja tervemielisyyden hengen”, niin hän pysyi Jeesuksen Kristuksen hyväksyttynä opetuslapsena. Hän oli varma palkastaan ja ollessaan kohtaamaisillaan kuoleman hän siksi kirjoitti Timoteukselle: ”Olen taistellut sen hyvän taistelun, olen juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästä lähtien minulle on varattuna vanhurskauden kruunu, jonka Herra, vanhurskas tuomari, antaa minulle palkaksi sinä päivänä, ei kuitenkaan vain minulle, vaan myös kaikille niille, jotka ovat hänen ilmeiseksi tuloaan rakastaneet.” – 2. Tim. 4:7, 8.
Mutta pelkureilla ei ole perustetta sellaiselle luottamukselle. Itse asiassa Jumalan sana selvästi osoittaa, ettei heillä ole palkkaa. He kuuluvat niihin, jotka kokevat ”toisen kuoleman”, kuoleman, josta ei ole ylösnousemusta. – Ilm. 21:8.
On aivan oikein, että asia on siten, sillä pelkuri on uskoton Jumalalle. Kun hän näkee toisten kärsivän vanhurskauden tähden, hän alkaa pelätä ja lakkaa palvelemasta Jumalaa välttääkseen mahdollisen vahingoittumisen ihmisten käsissä. Kun hän kohtaa nuhteettomuuskokeen, niin hän asettuu Saatana Panettelijan puolelle ja osoittaa, että hänen kohdallaan vastustajan väite on paikkansapitävä: ”Nahka nahasta; ja kaikki, mitä ihmisellä on, hän antaa hengestänsä.” – Job 2:4.
Pelkuri ilmaisee, että häneltä puuttuu täysin usko Jumalan kykyyn korvata kaikki vahinko, jonka Saatana ja hänen edustajansa saattavat aiheuttaa. Jos hän antaa perään kuoleman uhatessa, niin hän ilmaisee, ettei hän usko Jumalan antamaan ylösnousemuslupaukseen. (Matt. 10:28; Hepr. 11:35) Jos taloudellinen painostus saa hänet olemaan tottelematon Jumalan laille, hän ilmaisee, ettei hän usko Jumalan vakuutukseen huolehtia palvelijoistaan joukkona. – Hepr. 13:5, 6.
Jos haluat kuulua niihin, jotka eivät anna perään sellaiselle raukkamaiselle pelolle painostuksen alaisuudessa, niin ryhdy vahvistamaan uskoasi. Tutki Jumalan sanaa, pyydä hänen ohjaustaan ja opastustaan, ole rohkeiden kristittyjen seurassa ja auta aktiivisesti toisia tulemaan Jeesuksen opetuslapsiksi. Silloin sinä voit Paavalin tavoin odottaa iloiten elämän palkkaa, jota ei anneta pelkureille vaan rohkeille kristityille.