Lukijain kysymyksiä

● Onko maan päällä ollut Jehovan todistajia kaikkina ihmiskunnan historian aikoina? Entä keskiaikana?

Näyttää siltä, ettei ole viisasta antaa yllä esitettyihin kysymyksiin ehdottoman varmaa vastausta. Mutta johdonmukainen ajattelu ja historialliset tosiasiat Jumalan sanan valokeilassa näyttävät tukevan sellaista johtopäätöstä, että Jehovan todistajia on ollut maan päällä kaikkina ihmiskunnan historian ajanjaksoina.

Vaikka ennen vedenpaisumusta mainitaan nimeltä vain kolme todistajaa, ei se silti merkitse, ettei heitä olisi voinut olla enemmänkin. On hyvin luultavaa, että Aabel oli avioliitossa uskollisena todistajana ollessaan, joten hänen vaimonsa Aabelin kuoleman jälkeen on saattanut elää edelleen todistajana. Sellaisena voidaan mainita myös Lemek, sillä hänenkin on täytynyt olla Jehovan todistaja voidakseen lausua henkeytetyn ennustuksensa pojastaan Nooasta. – 1. Moos. 5:29.

Vedenpaisumuksen jälkeen havaitsemme uskollisen Seemin eläneen Aabrahamin aikaan asti. Ja eivätkö Iisak, Jaakob, Joosef ja Job olleet uskollisia todistajia, kuten Mooseksen vanhempienkin on täytynyt olla? Kun Israelin kansa muodostettiin, niin koko kansasta tuli todistajakansa, niin kuin Jehova osoittaa Jes. 43:10–12:ssa. Tuo kansa pysyi Jehovan todistajana aina vuoteen 36 jKr.

Jeesuksen vertaus vehnästä ja lusteista, mikä on kerrottu Matt. 13. luvussa, näyttää osoittavan, että Jehovalla on ollut todistajia maan päällä myös Kristuksen ajasta lähtien meidän aikaamme saakka. Jeesus sanoi tuossa vertauksessa, että sekä vehnä että luste kasvavat yhdessä elonkorjuuseen saakka, jolloin tapahtuu erottelu. Tämän vertauksen merkityksestä voidaan ymmärtää, että koko tämän ajan, ensimmäisestä kylvämisestä elonkorjuuseen, oli oleva joitakuita aitoja kristittyjä, ”vehnää”, vaikka heidän lukumääränsä aika ajoin olisikin erittäin pieni.

Näin ollen on läpi vuosisatojen ollut kristityiksi tunnustautuvia, jotka ovat hylänneet kolminaisuuserehdyksen, ja heitä kutsuttiin tavallisesti ”areiolaisiksi”. Oli sellaisia, jotka tarkasti noudattivat alkukristillisyyttä ja heidät tunnettiin nimellä quartodecimans (neljästoistalaiset), koska he viettivät Kristuksen kuoleman muistoa niisanin 14. päivänä ja pitivät puolensa Rooman pakanallista suuntausta vastaan. Oli myös paavalilaiset 7. vuosisadan jälkeen, ja heidän oppejaan on sanottu ”aidoksi apostoliseksi Raamatun kristillisyydeksi”. He pitivät kiinni yksinomaan ”Uudesta testamentista”, kastoivat aikuisia, uskoivat, että Jumala oli rakkaudessaan lähettänyt maan päälle enkelin, josta kasteessa tuli Jumalan Poika. He hylkäsivät epäraamatullisen perimätiedon, heillä ei ollut jakoa pappeihin ja maallikkoihin, ja he kieltäytyivät kunnioittamasta ristiä.

Edelleen mainittakoon valdolaiset 1100-luvulta lähtien, ja heillä oli paljon yhteistä edellä mainittujen paavalilaisten kanssa kaikkien sellaisten väärien perinteiden hylkäämisessä kuin kiirastuli, messu-uhri jne., ja he pitivät lujasti kiinni Raamatusta, vaikka eivät rajoittuneetkaan niin sanottuun ”Uuteen testamenttiin”. He hyväksyivät vain kaksi juhlallista tapausta, kasteen ja Herran illallisen. He noudattivat tarkoin Raamatun moraaliperiaatteita ja kieltäytyivät viettämästä yleisiä uskonnollisia pyhäpäiviä, kuten palmusunnuntaita, pääsiäistä, pyhäin miesten päivää jne. Erään heidän joukostaan marttyyrina kuolleen lausunto on kuvaava: ’ristiä ei tule rukoilla, vaan inhota tuon Oikeudenmukaisen kuoleman välikappaleena’.

Monet areiolaiset, paavalilaiset ja valdolaiset – muita mainitsematta – kärsivät marttyyrikuoleman Raamattuun perustuvan uskontonsa takia. Mutta se ei vielä sinänsä tai heidän uskomustensa ohella osoittanut, kuten edellä on huomautettu, että kaikki olisivat olleet Jumalan hyväksymiä. Miksi ei? Koska useat näistä tarttuivat monta kertaa miekkaan puolustautuakseen roomalaiskatolisia ristiretkeläisiä vastaan ja rikkoivat siten Matt. 26:52:n.

Edellä mainitut tosiasiat näyttävät näin ollen osoittavan kaksi seikkaa: 1) Että kaikkina vuosisatoina Aabelin ajasta nykypäiviin saakka on ollut sellaisia, jotka ovat pitäneet niin tarkasti kiinni Jumalan sanasta, että heitä on voitu pitää Jumalan todistajina, jotka saivat hänen hyväksymyksensä. 2) Että heidän lukumääränsä on täytynyt olla pieni. Tämä on sopusoinnussa Kristuksen ruumiin muodostavien rajoitetun määrän sekä sen tosiasian kanssa, että verraten suurin joukoin heitä on nähty kylvön ja korjuun aikoina.

● Kun käännytään rukouksessa Jumalan puoleen, millaiseksi Jehova on kuviteltava tai mitä hänestä pitäisi ajatella?

Danielille, Hesekielille ja apostoli Johannekselle annetuista näyistä saamme vertauskuvien perusteella jonkinlaisen käsityksen Jehovan suurenmoisesta kirkkaudesta. (Dan. 7:9, 10; Hes. 1:26–28; Ilm. 4:1–3) Mutta muistettakoon, että israelilaiset eivät nähneet mitään hahmoa sinä päivänä, jona Jehova puhui heille Hoorebin vuorella. Syy oli siinä, että Jehova näki hyväksi kieltää heitä tekemästä minkäänlaista kuvaa hänestä, ’jumalankuvaa, ei minkään muotoista patsasta, ei miehen eikä naisen kuvaa, ei maan päällä liikkuvan nelijalkaisen eläimen kuvaa’. – 5. Moos. 4:15–19.

Kristittyinä ei meilläkään ole mitään, mitä voisimme kuvitella Jehovan muotoiseksi, vaikka rukoillessamme saattaa raamatullisia näkyjä käväistä mielessämme. Muista, että ”Jumala on Henki”. (Joh. 4:24) Kun rukoilemme, meidän tulee ajatella Jehovan suurenmoisuutta ja hänen ihmeellisiä ominaisuuksiaan yrittämättä kuvitella hänen muotoaan. Tutkiessamme Raamattua olemme havainneet, miten Jehova on menneinä aikoina toiminut mahtavasti kansansa kanssa, ja me tunnemme hänen oikeudenmukaiset ja rakkaudelliset tulevaisuutta koskevat järjestelynsä. Me emme siis uskoon tarvitse kuvia tai näkyviä edustajia, kun käännymme rukouksessa Jehovan puoleen. ”Me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.” (2. Kor. 5:7) Ajattele Jehovaa taivaallisena Isänäsi, joka on rakkaudellinen ja armollinen, ymmärtää rajoituksemme ja kuulee meitä, kun rukoilemme hänen tahtonsa mukaisesti oikealla tavalla ja oikeita asioita Jeesuksen Kristuksen nimessä. – Joh. 14:6, 14; 1. Joh. 5:15.