”Mihin aikaan se tapahtui?”
”PALJONKO kello on?” Kuinka usein olet esittänyt tuon kysymyksen? Me elämme nopeatempoista aikakautta ja olemme aina selvillä ajasta. Aika säätelee tiukasti suurinta osaa päivittäisistä toimistamme, esimerkiksi ylös nousemistamme aamulla, työhön menemistämme, syömistämme ja sitä, milloin tapaamme ystäviämme. Ja on koko joukko laitteita – seinä-, ranne- ja herätyskelloja sekä erilaisia radioita –, joihin me luotamme ajan selville saamiseksi.
Mutta miten aikaa mitattiin raamatullisina aikoina, kun ihmisillä ei ollut käytössä tällaisia ajannäyttäjiä kuin meillä on nykyään? Antaako Raamatun kertomus mitään viitteitä tästä? Sen tietäminen, mihin aikaan jokin Raamatun tapahtuma sattui, voi avata Jumalan sanan aivan uudella tavalla ja tehdä Raamatun tutkimisesta entistä nautittavampaa.
Jumalan antamat ajannäyttäjät
Varhaisina aikoina tapahtuman ajankohta määritettiin tarkkailemalla aurinkoa tai kuuta, ”kahta suurta valoa”, jotka Luoja oli pannut taivaalle ”erottamaan päivää yöstä”. (1. Mooseksen kirja 1:14–16) Esimerkiksi kaksi enkeliä kiirehti Lootia ja hänen perhettään pakenemaan tuomitusta Sodoman kaupungista ”aamun sarastaessa”. (1. Mooseksen kirja 19:15, 16) Aabrahamin uskollinen palvelija tuli ”illan suussa” kaivolle, jossa hän tapasi Rebekan. – 1. Mooseksen kirja 24:11, 15.
Toisinaan aikaa määritellään täsmällisemmin. Esimerkiksi Abimelekia, tuomari Gideonin väkivaltaista poikaa, neuvottiin karkaamaan Sikemin kaupungin kimppuun ”aamulla varhain, auringon noustessa”. (Tuomarien kirja 9:33) Tämän neuvon takana oli selvästikin taktinen syy. Abimelekin sotajoukon takaa nouseva aurinko on varmasti häikäissyt Sikemin puolustajia ja heidän on ollut vaikea erottaa ”vuorten varjoissa” olevia hyökkääviä joukkoja. – Tuomarien kirja 9:36–41.
Aikaan liittyviä sanontoja
Heprealaiset käyttivät ajan osoittamiseen värikkäitä ja kiintoisia ilmauksia. Ne eivät ainoastaan välitä meille vaikutelmaa paikallisesta elinympäristöstä ja tavoista, vaan ne paljastavat myös jotain tapahtumaan liittyneistä olosuhteista.
Esimerkiksi 1. Mooseksen kirjan 3:8:ssa meille kerrotaan, että Jehova puhui ”illan viileydessä” tai Uuden maailman käännöksen mukaan ”päivän tuulenhengen aikaan” Aadamille ja Eevalle sinä päivänä, jona he tekivät syntiä. Tämän ajankohdan on ymmärretty olleen lähellä auringonlaskua, jolloin viileä tuulenhenki ilmaantui ja toi helpotusta päivän kuumuuteen. Päivän lähestyessä loppuaan on tavallisesti aika rentoutua ja levätä. Jehova ei kuitenkaan siirtänyt vakavan oikeusasian käsittelyä seuraavaan päivään, kun oli vielä aikaa huolehtia siitä.
1. Mooseksen kirjan 18. luvun jakeet 1 ja 2 (UM) osoittavat, että Jehovan enkelit tulivat Mamressa olevan Aabrahamin teltan luo ”päivän helteisenä hetkenä”. Kuvittele keskipäivän auringon porottavan pään yläpuolella Juudean vuoristossa. Kuumuus saattoi olla painostavaa. Tähän aikaan päivästä oli tapana syödä ateria ja levätä. (Ks. 1. Mooseksen kirja 43:16, 25, UM; 2. Samuelin kirja 4:5.) Näissä olosuhteissa Aabraham siis ”istui teltan suulla”, missä on voinut käydä pieni tuulenvire, mahdollisesti lepäämässä ruokailun jälkeen. Voimme arvostaa entistä enemmän tämän vanhahkon miehen vieraanvaraisuutta, kun luemme, että hän ”juoksi” vieraita vastaan ja sen jälkeen ”kiirehti telttaan” ja kehotti Saaraa valmistamaan leipää, minkä jälkeen hän ”juoksi karjalaumaan” ja ”kiirehti saadakseen [aterian] valmiiksi”. Kaikki tämä tapahtui päivän helteisenä hetkenä. – 1. Mooseksen kirja 18:2–8, UM.
Miten heprealaiset jakoivat yöajan?
Heprealaiset jakoivat yön ilmeisesti kolmeen jaksoon, joita sanottiin ”yövartioiksi”. Kuhunkin niistä sisältyi kolmannes auringonlaskun ja -nousun välisestä ajasta eli noin neljä tuntia vuodenajan mukaisesti. (Psalmi 63:7, UM) Gideon hyökkäsi midianilaisten leiriin ”keskimmäisen yövartion alussa”, joka kesti noin kello 22:sta noin kello 2:een. Tähän aikaan tehty hyökkäys oli vartijoille selvästikin täydellinen yllätys. Strategisesti ajatellen Gideon ei olisi varmasti voinut valita parempaa ajankohtaa hyökkäykselleen. – Tuomarien kirja 7:19.
Israelilaisten Egyptistä lähdön aikoihin Jehova ”saattoi vahvalla itätuulella, joka puhalsi koko yön, meren väistymään”, ja näin israelilaisten oli mahdollista kulkea meren poikki kuivaa maata myöten. Kun egyptiläiset saivat heidät kiinni, oli jo ”aamuvartion” aika, ja Jehova saattoi egyptiläisten joukon hämminkiin ja lopulta hän tuhosi heidät palauttamalla ’aamun koittaessa meren paikallensa’. (2. Mooseksen kirja 14:21–27) Meren jakautumiseen ja israelilaisten sen poikki kulkemiseen meni siis lähes kokonainen yö.
Ensimmäisellä vuosisadalla
Ensimmäiseen vuosisataan mennessä juutalaiset olivat omaksuneet tavan jakaa päivä 12 tuntiin. Tämän vuoksi Jeesus sanoi yhdessä kuvauksistaan: ”Eikö päivänvaloa ole kaksitoista tuntia?” (Johannes 11:9) Nämä tunnit laskettiin auringonnoususta auringonlaskuun eli suurin piirtein aamukuudesta iltakuuteen. Näin ollen ”kolmas tunti” olisi kello yhdeksän vaiheilla aamulla. Näihin aikoihin pyhä henki vuodatettiin helluntaipäivänä. Kun ihmiset syyttivät apostolien olevan ”täynnä makeaa viiniä”, Pietari pudotti nopeasti pohjan sellaiselta väitteeltä. Varmastikaan kukaan ei olisi juovuksissa näin varhain! – Apostolien teot 2:13, 15.
Samoin Jeesuksen lausunto: ”Minun ruokani on, että minä teen hänen tahtonsa, joka on lähettänyt minut”, saa lisämerkityksen, kun otamme huomioon ajankohdan, jolloin se lausuttiin. Johannes 4:6:n mukaan ”oli noin kuudes tunti” eli suurin piirtein keskipäivä. Vaellettuaan koko aamun Samarian mäkisillä seuduilla Jeesus ja opetuslapset olivat luonnollisesti nälkäisiä ja janoisia. Tämän vuoksi, kun opetuslapset palasivat ruokaa mukanaan, he kehottivat häntä syömään. Heillä ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä voimasta ja ravinnosta, jota Jeesus sai Jehovan työn tekemisestä. Jeesuksen lausunto oli epäilemättä enemmän kuin pelkkä kielikuva. Hän sai kirjaimellisesti voimia Jumalan työn tekemisestä, vaikka hänen edellisestä ruokailustaan olikin varmasti kulunut tunteja. – Johannes 4:31–34.
Tapahtumien aika ilmoitettiin yleensä vain likimääräisesti, koska auringon nousu- ja laskuajat vaihtelivat vuodenaikojen mukaan. Siksi me tavallisesti luemme tapahtumien sattuneen kolmannen, kuudennen tai yhdeksännen tunnin vaiheilla, mikä usein tarkoittaa summittaista ajankohtaa. (Matteus 20:3, 5; 27:45, 46; Markus 15:25, 33, 34; Luukas 23:44; Johannes 19:14; Apostolien teot 10:3, 9, 30) Ajankohta ilmaistiin kuitenkin täsmällisemmin, kun se oli kertomuksen kannalta olennaista. Esimerkiksi sille miehelle, joka oli halukas tietämään, johtuiko hänen poikansa parempi vointi Jeesuksen voimasta, hänen orjansa vastasivat: ”Eilen seitsemännellä tunnilla [noin klo 13] kuume lähti hänestä.” – Johannes 4:49–54.
Yöajan jakaminen
Rooman hallinnon aikaan saavuttaessa juutalaiset näyttävät omaksuneen kreikkalaisen ja roomalaisen tavan jakaa yö neljään vahtivuoroon aiemmin käyttämänsä kolmen vuoron sijasta. Markuksen 13:35:ssä Jeesus ilmeisesti viittaa näihin neljään vuoroon. ”Myöhään päivän kuluessa” ollut vahtivuoro kesti auringonlaskusta noin kello 21:een. Seuraava vuoro, ”keskiyön” vahtivuoro, alkoi noin kello 21 ja päättyi keskiyöllä. ’Kukon kiekumisen’ vahtivuoro kesti keskiyöstä kello 3:een. Ja viimeinen vahtivuoro, ”varhain aamulla”, jatkui päivänkoittoon eli noin kello 6:een asti.
’Kukon kiekumisen’ vahtivuoro on erityisen kiinnostava niiden sanojen vuoksi, jotka Jeesus sanoi Pietarille Markuksen 14:30:ssä: ”Ennen kuin kukko kiekuu kahdesti, juuri sinä kieltäydyt kolmesti tunnustamasta minua.” Vaikka jotkut raamatunselittäjät ovatkin sitä mieltä, että ”kahdesti” viittaa nimenomaisiin ajankohtiin – keskiyöhön ja päivänkoittoon –, James Hastingsin toimittama Kristusta ja evankeliumeja käsittelevä sanakirja (A Dictionary of Christ and the Gospels) osoittaa, että ”tosiasiallisesti kukot kiekuvat itämailla ja muualla epäsäännöllisin väliajoin keskiyöstä eteenpäin”. On ilmeistä, ettei Jeesus viitannut siihen nimenomaiseen ajankohtaan, jolloin Pietari kieltäisi hänet. Pikemminkin hän antoi merkin, joka muistuttaisi Pietaria hänen sanoistaan, jotka täyttyivät täsmällisesti tuona samana yönä. – Markus 14:72.
”Neljännellä yövartiolla” – kello kolmen ja kuuden välillä aamuyöstä – Jeesus käveli Galileanmeren vesiä pitkin opetuslastensa luo, jotka olivat veneessä ”monen sadan metrin päässä maasta”. On kenties helppo ymmärtää, miksi opetuslapset ”tulivat levottomiksi ja sanoivat: ’Se on aave!’ Ja he huusivat pelosta.” (Matteus 14:23–26) Tämä toisaalta osoittaa sen, että Jeesuksen on täytynyt rukoilla huomattavan pitkän ajan yksinään vuorella. Koska tämä tapahtui pian sen jälkeen, kun Herodes Antipas oli mestannut Johannes Kastajan, ja juuri ennen sitä pääsiäistä, joka aloitti Jeesuksen maanpäällisen palveluksen viimeisen vuoden, Jeesuksella oli varmasti paljon asioita pohdittavana henkilökohtaisessa rukouksessaan Isälleen.
Neljään vahtivuoroon jakamisen lisäksi yöaika ositettiin myös 12 tuntiin. Saadakseen Paavalin saatetuksi turvallisesti Kesareaan sotapäällikkö Claudius Lysias käski upseereitaan järjestämään siten, että 470 sotilasta on valmiina ”yön kolmannella tunnilla”. (Apostolien teot 23:23, 24) Siten Paavali vietiin turvallisesti yön pimeydessä pois Jerusalemista.
Hanki tietoosi tapahtuman ajankohta
Sen lukeminen ja miettiminen, mitä muinaisten Jumalan palvelijoiden elämässä tapahtui, tuottaa mielihyvää ja vahvistaa hengellisesti. Saat enemmän iloa Raamatun tutkimisestasi, jos voit liittää pohdintaasi tapahtuman ajankohdan miettimisen. Miksi asia on näin? Koska näin voit perehtyä Jumalan sanaan hyvin. Korvaamattomia apuvälineitä tässä suhteessa ovat sellaiset Jehovan todistajien julkaisut kuin Insight on the Scriptures ja New World Translation of the Holy Scriptures With References (Uuden maailman käännöksen englanninkielinen viitelaitos). Ne auttavat sinua löytämään vastauksen pohtiessasi itseksesi: ”Mihin aikaan se tapahtui?”