Piittaamattomuus varoituksista ja Jumalan koetteleminen

”He eivät halunneet paeta vielä silloinkaan, kun vesi ulottui heitä nilkkoihin.” – El País, Kolumbia.

TUO kolumbialaisessa päivälehdessä ollut otsikko toi esiin yhden niistä syistä, miksi kauhistuttavan suuri määrä ihmisiä menetti henkensä Armeron mutavyöryssä marraskuussa 1985. Dora Elisa Rada Esguerra, joka toimi Armerossa puhelunvälittäjänä, sai tuhkasadetta ja tulvivaa jokea koskevan hälytyksen ja päätti paeta. Sitten hän varoitti puhelinkeskuksessa olleita työtovereitaan lähestyvästä murhenäytelmästä. Hän kertoi myöhemmin: ”He näkivät veden, joka – – virtasi voimakkaasti, erittäin voimakkaasti, mutta vielä silloinkaan he eivät tehneet elettäkään lähteäkseen.” Dora pelastui tuhon omasta kaupungista.

Muut puhelunvälittäjät samoin kuin noin 21 000 muuta uhria kuolivat muta-, jää- ja kivivyöryyn, joka virtasi alas Nevado del Ruiz -tulivuoresta. Heidän joukossaan tulva vei mukanaan kaupungin pormestarin ja useimmat paikallisiin poliisivoimiin kuuluneista, mikä osoittaa, että tuskin kukaan suhtautui vaaraan vakavasti – kunnes oli liian myöhäistä.

Miksi he eivät paenneet?

Uhkaavasta tuhosta oli nähtävissä merkkejä, ja siitä varoitettiin. Miksi niin monet Armeron asukkaat eivät piitanneet niistä? Viralliset varoitukset tulivat ensinnäkin liian myöhään, kun onnettomuus oli jo iskenyt kaupunkiin. Ihmisiä oli sitä ennen käsketty pysymään rauhallisina, heille oli sanottu, että odotettavissa saattaisi olla tulvimista, mutta ettei se olisi mitään vakavaa. Sen sijaan valtaisa kuolemaa kylvävä aalto, joka virtasi alas Lagunillajokea, pyyhkäisi kaupungin kartalta.

Jotkut eivät todennäköisesti halunneet hylätä kotejaan ja omaisuuttaan, koska he tiesivät, että ryöstäjät hiipisivät pian sisään ja varastaisivat. Tämä osoittautui todelliseksi uhkaksi. Armeijan sotilaat ampuivat joitakin ryöstäjiä. Jotkut onnettomuudesta pelastuneet palasivat tulvan kourissa olleisiin koteihinsa ja havaitsivat, että ovilukot oli ammuttu ja arvotavarat varastettu. Suurin osa kaupungin asukkaista ei kuitenkaan jäänyt eloon, niin että he olisivat voineet palata koteihinsa. Useimmissa tapauksissa ei myöskään ollut jäljellä koteja, joihin olisi voinut palata.

Toiset kenties ajattelivat, että Jumala tai Neitsyt Maria puuttuisivat tilanteeseen heidän puolestaan. Onko kuitenkaan järkevää odottaa, että luonnononnettomuuksien sattuessa Jumala nykyään puuttuisi asioihin joidenkuiden puolesta. Miksi Jumalan väliintulon pitäisi pelastaa jotkut, samalla kun toisten samanlaisiin olosuhteisiin joutuneiden annettaisiin tuhoutua?

Onko kenelläkään järkevää perustetta uskoa voivansa elää haavoittumatta Jumalan erikoissuojeluksen alaisena? Voiko esimerkiksi autolla ajaja luottaa ”suojelusenkeliinsä” tai ”suosikkipyhimykseensä”? Se ei ole uskottavaa, sillä monet vilpittömät katolilaiset ”Pyhän” Kristoforoksen medaljonkeineen ovat kuolleet auto-onnettomuuksissa. Tai pitäisikö kristityn uskoa, että hänellä on Jumalan erikoissuojelus, kun hän matkustaa lentokoneessa? Entä onko hänellä erikoissuojelus, kun hän ottaa osaa johonkin vaaralliseen urheilulajiin? Onko järkevää koetella Jumalaa noissa olosuhteissa?

Jehovan käsi ei ole lyhyt

Raamattu auttaa meitä näkemään, että Jehova Jumala saattaisi puuttua asioitten kulkuun kansansa puolesta joissakin tilanteissa, jotka vaikuttavat Valtakunnan hyvän uutisen saarnaamiseen, tai silloin kun hänen seurakuntaansa uhataan. Profeetta Jesaja vakuuttaa: ”Katso, ei Herran käsi ole liian lyhyt auttamaan, eikä hänen korvansa kuuro kuulemaan.” – Jesaja 59:1.

Raamatussa annetaan selviä esimerkkejä siitä, miten Jehovan käsi suojeli apostoleita. Tavoitellessaan juutalaisten suosiota kuningas Herodes vangitutti Pietarin ja järjesti hänelle tarkan vartion. Jerusalemin seurakunta rukoili hartaasti hänen puolestaan. Mitä tapahtui? Jehovan enkeli tuli vapauttamaan Pietarin vankilasta. Jopa Pietari hämmästyi siitä, mitä tapahtui. Lopulta hän tajusi, mistä oli kyse, ja sanoi: ”Nyt minä todella tiedän, että Jehova lähetti enkelinsä ja vapautti minut Herodeksen kädestä.” – Apostolien teot 12:1–11.

Samassa selostuksessa kerrotaan, että Herodes oli jo surmauttanut apostoli Jaakobin, Johanneksen veljen. Jehova salli tuon marttyyrikuoleman tapahtua. Sen vuoksi on ilmeistä, että Jehova voi suojella ja pelastaa, mutta hän saattaa myös antaa tapahtumien kulkea omalla painollaan ja siten sallia joidenkin uskollisten palvelijoittensa todistaa nuhteettomuutensa jopa kuolemaan saakka. Jaakobin, Jeesuksen velipuolen, sanat ovat sopivat: ”Ette tiedä, mitä elämänne on huomenna. Sillä te olette usvaa, joka hetkisen näkyy ja sitten häipyy. Sen sijaan teidän pitäisi sanoa: ’Jos Jehova tahtoo, niin me elämme ja myös teemme tämän tai tuon.’” – Jaakob 4:14, 15; vrt. Job 2:3–5.

Luonnononnettomuuksien sattuessa on kuitenkin varmaa, että seuraava Raamatun periaate soveltuu yhtäläisesti kaikkiin ihmisiin: ”Aika ja aavistamattomat tapahtumat kohtaavat heitä kaikkia.” (Saarnaaja 9:11, UM) Ja vaikka onkin sopivaa rukoilla apua ja suojelusta vainon aikana, meidän täytyy myöntää, että ”niiden, jotka ovat päättäneet elää tosi kristillistä elämää, on mahdotonta välttää vainoa”. – 2. Timoteukselle 3:12, Phillips.

Tervemielisyyden henki

Vaikka Jehova onkin menneinä aikoina toiminut suojellakseen kansaansa, esimerkiksi silloin kun hän pelasti Israelin Egyptistä ja faraon sotajoukoilta, olisi kuitenkin röyhkeää ajatella, että Jumalan täytyy suojella jokaista kristittyä ’ajasta ja aavistamattomista tapahtumista’ tai tämän omasta harkitsemattomuudesta johtuvilta seurauksilta. Paavalin kirje Roomassa asuville kristityille, joista jotkut kenties myöhemmin kuolivat marttyyreina areenalla, tukee tätä ajatusta: ”Sanon jokaiselle teidän joukossanne olevalle, ettei tule ajatella itsestään enempää kuin on tarpeellista ajatella, vaan ajatella tervemielisesti, niin kuin Jumala on kullekin uskonmäärän jakanut.” (Roomalaisille 12:3) J. B. Phillipsin käännös sanoo: ”Yrittäkää arvioida kykynne järkevästi.”

Tässä annettu neuvo soveltuu yhtäläisesti nykyään, vaikka asiayhteys onkin eri. Olisiko kristityn ’tervemielistä’ kuvitella voivansa ajaa huolimattomasti tai alkoholin vaikutuksen alaisena ja ajatella selviävänsä siitä, koska hänellä on Jumalan suojelus? ’Arvioisiko’ tällainen kristitty ’kykynsä järkevästi’? Jos hän lisäksi saattaa lähimmäisensä alttiiksi vaaralle, niin ’rakastaako hän todella lähimmäistään niin kuin itseään’? – Matteus 22:39.

Soveltakaamme nyt tervemielisyyden hengen ilmaiseminen olosuhteisiin, joissa ihminen on rakentanut yhdyskuntia maanjäristysalttiille alueille, joilla toimivat tulivuoret ovat piilevä, mutta todellinen uhka. Kolumbiassa sijaitseva Nevado del Ruiz -tulivuori, josta edellä kerrottiin, on hyvä esimerkki tästä. Kolumbialaisen El País -päivälehden mukaan arkkitehti César Zárate valmisti vuonna 1982 tutkimuksen, jossa osoitettiin, että Lagunillajoki oli aikaisemmin peittänyt Armeron alleen ja että kaupunki oli yhä vailla riittävää suojaa. Nevado del Ruiz -tulivuoren tiedettiin myös purkautuneen kuudesti vuoden 1570 jälkeen. Historiallisten tietolähteitten mukaan tulivuori on purkautunut säännöllisin väliajoin, jotka vuorottelevat 140 vuodesta 9 kuukaudesta 110 vuoteen 2 kuukauteen.

Kolumbialaisen sanomalehden El Tiempon sunnuntainumeroon lähetettiin seuraava ilmoitus joitakin viikkoja ennen Armeron onnettomuutta. Ilmoituksessa sanottiin ehdottoman varmasti: ”Seuraava tulva – – sattuu tämän vuoden marraskuun puolivälissä. Tulvalle tunnusomaisia merkkejä on jo havaittu: savua tupruaa ’Arenas’-kraatterista; tuhkasadetta ja kaasuja; veden ja satojen saastumista; inhottavia hajuja – –; tulivuoresta peräisin olevaa jylinää 11. syyskuuta. Vuoren luminen laki sulaa pikkuhiljaa – –. On siis aika toimia.”

Artikkelia ei kuitenkaan julkaistu. Ehkä sen katsottiin pitävän tarpeetonta meteliä onnettomuudesta. El Tiempon toimittajat sanoivat sen poisjättämistä myöhemmin ”harkitsemattomaksi, hätiköidyksi ja naiivin luottavaiseksi ratkaisuksi sen suhteen, ettei mitään tapahtuisi”.

Nevado del Ruiz räjäytti kuitenkin lakensa juuri ajallaan marraskuun 13. päivän yönä vuonna 1985. Yli 20 000 ihmistä menetti henkensä Armerossa, ja Chinchinássa ja muissa lähikaupungeissa oli tuhansia uhreja. Armerossa kuolleiden joukossa oli 41 Jehovan todistajaa ja heidän yhteydessään ollutta. Jotkut olivat epäviisaasti paenneet valtakunnansaliin, joka sijaitsi alavammalla maalla. Mutavyöry vei heidät mukanaan, ja he hautautuivat siihen. Toiset todistajat olivat onneksi kyenneet pakenemaan korkeammalle seudulle, ja he säilyivät hengissä.

On ilmeisen helppoa olla jälkiviisas. Mutta noista kauheista tapahtumista voidaan ainakin oppia jotakin.

Piittaamattomuus muinaisista varoituksista

Raamatussa kerrotaan esimerkkejä joistakin, jotka eivät piitanneet ajankohtaisista varoituksista tai ajattelivat, ’ettei sellaista voisi tapahtua heidän aikanaan’ tai heidän puolellaan maata. Lootin tapaus on selvä esimerkki tästä, kun häntä varoitettiin ja käskettiin pakenemaan Sodomasta ja Gomorrasta. Hän hälytti vävynsä sanomalla: ”Nouskaa, lähtekää pois tästä paikasta, sillä Herra hävittää tämän kaupungin.” Miten vävyt reagoivat? ”Hänen vävynsä luulivat hänen laskevan leikkiä.” Tämä ’leikinlasku’ oli kuitenkin lyhytaikaista. Jehova sai aikaan rikki- ja tulisateen tuomittujen ja turmeltuneiden kaupunkien ylle. Vävyt kuolivat yhdessä tuon alueen moraalittomien asukkaitten kanssa. Lootin vaimo ilmeisesti pakeni Sodomasta epäillen ja vastahakoisesti. Hän ”katsoi taaksensa, ja niin hän muuttui suolapatsaaksi”. – 1. Mooseksen kirja 19:12–26.

Yli 1 900 vuotta sitten Jeesus ennusti, että muinainen Jerusalem joutuisi kärsimään hirvittävän tuhon. Hän mainitsi nimenomaisia yksityiskohtia tapahtumista, jotka sattuisivat ennen kaupungin autioitumista. Hän sanoi: ”Kun näette Jerusalemin leiriytyneiden sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen autioitus on tullut lähelle.” Lisäksi hän varoitti: ”Silloin ruvetkoot Juudeassa olevat pakenemaan vuorille ja Jerusalemin keskellä olevat lähtekööt pois, älköötkä maaseutupaikoissa olevat menkö sinne.” – Luukas 21:20–24.

Kun Rooman armeijat ympäröivät Jerusalemin vuonna 66, tuossa kaupungissa olleet kristityt tunnistivat Jeesuksen antaman merkin. Kun kenraali Cestius Galluksella sitten oli vallassaan valloittaa koko kaupunki, hän veti jostain selittämättömästä syystä joukkonsa pois. Siinä oli nyt kristittyjen odottama tilaisuus, ja he pakenivat Jordanin toiselle puolelle. Vuonna 70 roomalaiset palasivat kenraali Tituksen johdolla ja tuhosivat Jerusalemin. Sadattuhannet juutalaiset, jotka jäivät tuomittuun kaupunkiin, kuolivat piirityksen ja taistelun aikana.

Näissä tapauksissa Jumala tosin varoitti etukäteen. Asian ydin on kuitenkin siinä, että ainoastaan muutamat ottivat ilmoituksen huomioon ja pelastautuivat. Enemmistö ei piitannut lainkaan varoituksesta. He kieltäytyivät suhtautumasta Jumalan varoitukseen vakavasti.

Mikä on oikea tapa koetella Jumalaa?

Jopa luonnononnettomuuksia edeltää usein varoituksia, jotka osoittavat, että vaara on erittäin todennäköinen tietyn ajan kuluessa. Tällaisia varoituksia antavat alueen aiempi historia, tuoreet merkit vaarasta tai tieteellinen aineisto. Alue on kenties altis tulville. Sellaisissa tapauksissa järkevän ihmisen täytyy punnita kaikkia tekijöitä päättääkseen, onko muutto toiselle alueelle välttämätöntä ja käytännöllistä. On tietenkin mahdotonta ennustaa jokaisen luonnononnettomuuden aikaa ja paikkaa. Siitä huolimatta voidaan ottaa lukuun se, miten todennäköistä on, että onnettomuus sattuu, ja se, onko pelastuminen vielä mahdollista, jos pahin tapahtuu. Ei ole kuitenkaan järkevää odottaa erikoissuojelusta Jumalalta. Se olisi Jumalan koettelemista sopimattomalla ja tasapainottomalla tavalla.

Jehova kehottaa meitä kuitenkin koettelemaan häntä eräällä toisella tavalla. Profeetta Malakian aikaan Israel koetteli Jumalaa väärin tuomalla alttarille arvottomia uhreja. Uhratessaan saastunutta leipää ja rampoja eläimiä he osoittivat halveksivansa Jehovan pöytää. Malakian välityksellä Jehova pyysi heitä kääntymään ja oikaisemaan menettelytapansa. ”Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti.” – Malakia 3:10.

Kun on kysymys hengellisistä siunauksista, me voimme tosiaan ”koetella” tai tutkia Jehovan uskollisuutta. Jos etsimme ensin Valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, ’kaikki tämä muu lisätään meille’, kuten Jeesus sanoi. Jeesus sanoi myös: ”Pyytäkää jatkuvasti, niin teille annetaan; etsikää herkeämättä, niin te löydätte; kolkuttakaa lakkaamatta, niin teille avataan.” Jos epätäydelliset ihmiset antavat hyviä lahjoja lapsilleen, niin ”kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaakaan hyvää niille, jotka pyytävät häneltä [hänen tahtonsa mukaan]”? – Matteus 6:33; 7:7–11; 1. Johannes 5:14.

Juuri tänä aikana kansoja varoitetaan siitä, että Jehova panee pian täytäntöön rangaistuksensa Saatanan asiainjärjestelmän kaikkia osia vastaan. (Ilmestys 16:14, 16; 18:20) Miljoonat järkevät ihmiset ottavat vaarin tästä ilmoituksesta, jota Jehovan todistajat saarnaavat, ja erottautuvat maailmasta Jumalan valtakunnan hallinnon puolelle. He lähtevät ulos turmeltuneesta poliittisesta ja uskonnollisesta liittoutumasta, ennen kuin on liian myöhäistä. (Ilmestys 18:4) Näin tekemällä he valmistautuvat ikuista elämää varten, joka saadaan Kristuksen hallitessa maatamme. Se muutetaan paratiisiksi, jossa vallitsee oikeudenmukaisuus. Noudatatko sinä tätä varoitusta? – 2. Pietari 3:13; Tiitukselle 1:2.

[Kuva s. 19]

Armeron raunioista löydetty kunniakirja on karmea muistutus siitä, että tuhannet jättivät varoitukset huomiotta

[Kuva s. 20]

Armeron raunioista löydetty kunniakirja on karmea muistutus siHeijastavatko ajotottumuksesi kristillistä tervemielisyyttä?

[Kuvat s. 21]

Armero sijaitsi tällä paikalla, joka nyt on autiona. Yli 20 000 henkeä sai surmansa täällä

Tämä auton romu edustaa sitä onnettomuutta, joka tuhosi Armeron