NAURU

Naurua tarkoittavat heprean sanat (tseḥoqʹ ja rinnakkaismuoto seḥoqʹ) ovat Geseniuksen mukaan onomatopoeettisia, ts. ne jäljittelevät naurun ääntä (samoin kuin suomeksi kirjoitetut huudahdukset ”ho ho” ja ”ha ha”). Iisakin nimi Jits·ḥaqʹ, joka myös merkitsee ’naurua’, on samankaltainen ääntä jäljittelevä sana.

Sekä Abraham että Saara nauroivat enkelin ilmoittaessa heille, että he saisivat pojan vanhoilla päivillään. Abrahamia ei ojennettu nauramisen vuoksi, mutta Saaraa ojennettiin, ja hän yritti jopa kieltää nauraneensa. Abrahamin nauru näyttääkin johtuneen siitä, että hän iloitsi tästä hämmästyttävästä mahdollisuudesta saada vanhalla iällään poika Saaran kautta. Mutta Saaran nauru johtui ilmeisesti siitä, että tuo sama hämmästyttävä mahdollisuus tuntui hänestä hiukan huvittavalta – ajatus siitä, että hänen ikäisensä nainen, joka oli siihen asti ollut hedelmätön, saisi lapsen, herätti hänessä nähtävästi melko ristiriitaisia tunteita. (1Mo 17:17; 18:9–15.) Kummassakaan tapauksessa nauru ei kuitenkaan ilmaissut ylenkatsetta tai tahallista pilkallisuutta, ja heidän molempien kerrotaan uskoneen Jumalan lupaukseen (Ro 4:18–22; Hpr 11:1, 8–12). Kun poika syntyi, vanhemmat olivat varmasti iloisia, koska tämä oli ollut heidän harras toiveensa jo vuosikausia. Abrahamin annettua heidän pojalleen nimen Saara sanoi: ”Jumala on valmistanut minulle naurun: jokainen, joka kuulee siitä, nauraa minulle.” (1Mo 21:1–7.) Toiset olivat epäilemättä iloisesti yllättyneitä saadessaan kuulla uutisen siitä, että Jehova oli siunannut Abrahamia ja Saaraa.

Milloin sopivaa. Jehova on ”onnellinen Jumala”, ja hän haluaa palvelijoittensa olevan onnellisia (1Ti 1:11). Raamatussa osoitetaan kuitenkin, että aina ei ole sopivaa nauraa. On ”aika itkeä ja aika nauraa” (Sr 3:1, 4). Viisas kuningas Salomo neuvoo: ”Mene, syö ruokasi iloiten ja juo viinisi hyvin sydämin, sillä tosi Jumala on jo mielistynyt tekoihisi.” Todellista syytä iloon ei ole kuitenkaan silloin, kun joku ilmaisee toiminnallaan halveksivansa Jumalan vanhurskaita teitä. (Sr 9:7.)

Milloin sopimatonta. On tärkeää elää niin, että hankkii hyvän nimen Jehovan edessä. Tässä asiainjärjestelmässä nauru voi siksi olla joskus erittäin sopimatonta, jopa vahingollista. Salomo sanoi kokeilunsa yhteydessä ’tarttuneensa tyhmyyteen, kunnes hän saattoi nähdä, mitä hyvää ihmisten pojille oli siinä, mitä he tekivät’, ja hän sanoi sydämessään: ”Tule nyt toki, anna minun koetella sinua ilolla. Näe myös hyvää.” Mutta hän totesi sen olevan turhuuden tavoittelua. Hän huomasi, että hilpeys ja nauru eivät itsessään tuota todellista tyydytystä, koska ne eivät johda aitoon, kestävään onnellisuuteen. Pysyvä, rakentava ilo vaatii todellisen perustan. Salomo ilmaisi tuntemuksensa: ”Naurulle sanoin: ’Mielettömyyttä!’ ja ilolle: ’Mitä tämä hyödyttää?’” (Sr 2:1–3.)

Salomo selittää, miksi ei ole viisasta elää vain nautinnon tavoittelua varten. Hän sanoo: ”Parempi kuin mennä pitotaloon on mennä surutaloon, sillä se on kaikkien ihmisten loppu, ja elossa olevan pitäisi panna se sydämelleen.” Tässä ei ole tarkoitus sanoa, että on parempi murehtia kuin iloita. On kysymys erikoistilanteesta, nimittäin ajasta, jolloin joku on kuollut ja talon asukkaat surevat. On parempi mennä tuohon taloon lohduttamaan surevia jälkeenjääneitä kuin tunteettomasti unohtaa heidät ja vain juhlia ja remuta. Sen lisäksi että murehtivien luona käyminen tuo lohtua jälkeenjääneille omaisille, se muistuttaa vierailijaa elämän lyhyydestä ja siitä, että kuolema, joka on vieraillut tässä talossa, kohtaa kaikkia aivan liian pian ja että elossa olevien tulisi pitää se mielessään. Vain eläessään ihminen voi luoda hyvän nimen, ei silloin kun hän on kuolemaisillaan. Hyvä nimi Jumalan edessä on ainoa asia, jolla on kuolevalle todellista arvoa. (Sr 7:2; 1Mo 50:10; Joh 11:31.)

Salomo jatkaa: ”Parempi on mielipaha kuin nauru, sillä kasvojen apeudesta sydän tulee paremmaksi.” (Sr 7:3.) Nauru on hyvää lääkettä, mutta on aikoja, jolloin meidän täytyy ajatella vakavasti elämäämme ja elämäntapaamme. Jos huomaamme, että tuhlaamme liikaa aikaa kevytmieliseen juhlimiseen emmekä luo hyvää nimeä tekemällä hyviä tekoja, meidän on syytä olla närkästyneitä omaan toimintaamme, katua ja tehdä muutoksia; näin sydämestämme tulee parempi. Tämä auttaa meitä luomaan hyvän nimen, niin että kuolinpäivämme tai se aika, jolloin Jumala ja Kristus tarkastavat meidät lopullisesti, on meidän kannaltamme parempi kuin synnyinpäivämme. (Sr 7:1.)

”Viisaiden sydän on surutalossa, mutta typerien sydän ilonpitotalossa”, sanoo Salomo vielä. ”Parempi on kuulla viisaan nuhdetta kuin olla mies, joka kuuntelee typerien laulua.” (Sr 7:4, 5.) Kun viisas sydän on talossa, jonka asukas on kuollut, se virittäytyy siellä luonnostaan vallitsevaan vakavuuteen, ja tämä saa viisassydämisen tarkkailemaan omaa elämäntapaansa; juhlapaikan huoleton ilmapiiri sitä vastoin vetoaa tyhmään sydämeen ja saa sen suhtautumaan elämään pinnallisesti ja kevytmielisesti. Jos joku harhautuu oikeilta poluilta, viisaan nuhde voi oikaista häntä ja auttaa häntä luomaan itselleen hyvän nimen ja palauttaa hänet siten elämän tielle. Mutta mitä hyötyä olisi sellaisen tyhmän laulun tai joutavan imartelun kuulemisesta, joka kätkee viat ja paaduttaa jatkamaan väärää menettelyä? Se saisi meidät jatkamaan huonon nimen luomista eikä ohjaisi meitä tielle, joka johtaa hyvän nimen saamiseen Jehovan edessä.

”Sillä kuin orjantappuroiden ääni padan alla, sellainen on typerän nauru, ja tämäkin on turhuutta.” (Sr 7:6.) Orjantappurat leimahtavat liekkeihin nopeasti, mutta ne palavat tuhkaksi saman tien. Ne eivät ehkä pala edes niin kauan, että padan sisältö ehtisi kypsyä, eivätkä näin ollen täytä sitä tarkoitusta, jota varten tuli sytytetään. Niiden näyttävä, äänekäs, liekehtivä rätinä osoittautuu siten turhaksi ja hyödyttömäksi. Samoin on tyhmien kevytmielisen kikatuksen ja ilottelun laita. Tyhmän naurun pelkkä äänikin vihloo korvia, koska se on aikaan tai paikkaan nähden sopimatonta, ja sillä on taipumus pikemminkin masentaa kuin rohkaista. Se ei auta ketään eteenpäin siinä vakavassa tehtävässä, joka liittyy sellaisen hyvän nimen luomiseen, jonka Jumala muistaa, ja näin ollen sen varmistamiseen, että ”kuolinpäivä [on] parempi kuin synnyinpäivä”.

Nauru vaihtuu suruksi. Jeesus Kristus sanoi vuorisaarnassaan: ”Onnellisia olette te, jotka nyt itkette, sillä te tulette nauramaan” ja: ”Voi, te jotka nyt nauratte, sillä te tulette suremaan ja itkemään” (Lu 6:21, 25). Jeesus viittasi ilmeisesti siihen, että niiden itku, jotka olivat murheellisia Israelissa tuolloin vallinneiden huonojen uskonnollisten olojen vuoksi, voisi vaihtua nauruun, koska he uskoivat häneen, kun taas ne, jotka naureskelivat ja nauttivat elämästään kantamatta huolta tulevaisuudesta, huomaisivat naurunsa vaihtuneen suruun (vrt. Lu 16:19–31). Kirjoittaessaan kristityille Jeesuksen velipuoli Jaakob kehotti maailmallismielisiä kristittyjä: ”Tehkää tilaa kurjuudelle ja surkaa ja itkekää. Muuttukoon teidän naurunne suruksi ja ilonne alakuloisuudeksi. Nöyrtykää Jehovan silmissä, niin hän korottaa teidät.” (Ja 4:4, 9, 10.) Sellainen korotus toisi aitoa onnellisuutta.

Ivanauru. Raamatussa puhutaan naurusta usein ivan ilmauksena. Heprean verbi tsa·ḥaqʹ (nauraa) voi merkitä myös ’ilvehtiä, pitää pilkkanaan’ (1Mo 21:9; 39:14).

Jopa joidenkin eläinten kuvaillaan nauravan pilkallisesti. Naarasstrutsin (nopeutensa vuoksi) kerrotaan nauravan sitä takaa ajavalle hevoselle ja sen ratsastajalle, ja hevosen (voimakkuutensa ja rohkeutensa vuoksi) osoitetaan taisteluun mennessään nauravan pelolle (Job 39:13, 18, 19, 22). Leviatanin (krokotiilin) sanotaan nauravan heittokeihään kalistelulle, koska sillä on vahva panssari (Job 41:1, 29).

Jumalan palvelijoiden on täytynyt kestää siitä huolimatta, että heille on usein naurettu ivallisesti. Job sanoi: ”Olen lähimmäiseni pilkkana.” (Job 12:4; 30:1.) Jeremia oli aikalaistensa keskuudessa naurun aiheena pitkin päivää (Jer 20:7). Itse Jeesukselle Kristukselle naurettiin pilkallisesti, ennen kuin hän herätti Jairoksen tyttären kuolleista (Mt 9:24; Mr 5:40; Lu 8:41–53). Kaikilla, jotka tunsivat Jumalan voiman ja viisauden ja olivat tottelevaisia hänelle, oli kuitenkin hyvät syyt olla onnellisia (Mt 5:11, 12).

Jehova Jumalan kuvataan nauravan pilkallisesti kansakunnille, niiden kerskaileville sanoille, jotka osoittautuvat tyhjän veroisiksi, ja sille hämmingille, johon ne joutuvat toimittuaan tyhmästi häntä vastaan (Ps 59:8). Hän tietää oman voimansa ja omat aikomuksensa, ja hän nauraa sille mitättömälle, hyödyttömälle vastustukselle, jota ne kohdistavat häneen ja hänen kansaansa (Ps 2:1–4). Viisas ei varmasti halua joutua naurunalaiseksi Jehovan edessä (San 1:26). Vaikka Jehova ei iloitse jumalattomien kuolemasta (Hes 18:23, 32), häntä eivät huolestuta heidän salajuonensa hänen kansaansa vastaan, vaan hän nauraa, koska hän näkee vanhurskaille koittavan vapautuksen päivän, jolloin jumalattomien juonet raukeavat ja pahuus loppuu iäksi (Ps 37:12, 13, 20).