PAKKOSIIRTOLAISUUS

Karkotus kotimaasta vallanpitäjien säädöksellä; kirjaimellisesti hepreaksi ’liikkeelle lähtö’. Kain, joka tappoi veljensä Abelin, kirottiin maanpakoon kulkuriksi ja pakolaiseksi maan päällä. Hän oli ollut maanviljelijä, mutta sen jälkeen hänen oli vaikea saada maata tuottamaan satoa, kun hän viljelisi sitä. (1Mo 4:2, 3, 11–14.)

Israelille kerrottiin, että Jehova johdattaisi tuon kansakunnan pakkosiirtolaisuuteen, jos se tulisi uskottomaksi liitolle, jonka hän oli tehnyt sen kanssa Mooseksen välityksellä (5Mo 28:36, 37, 64; 29:28). Jumala oli siis todellisuudessa se Vallanpitäjä, joka sääti kansansa pakkosiirtolaisuuden monissa tapauksissa, vaikka hän antoikin muiden kansakuntien armeijoiden toimia välikappaleinaan. Näin tapahtui, kun 1) assyrialaiset veivät Israelin pakkosiirtolaisuuteen (2Ku 15:29; 18:9–12), 2) Juuda joutui Babylonin pakkosiirtolaisuuteen (2Ku 25:8–11, 21) ja 3) roomalaiset veivät juutalaiset pakkosiirtolaisiksi (Lu 21:20–24).

Israel. Tiglat-Pileser III vei Naftalin asukkaat pakkosiirtolaisuuteen Assyriaan, ennen kuin Israelin kuninkaan Pekahin hallituskausi päättyi n. 759 eaa. Ilmeisesti samaan aikaan Assyrian kuningas vei pois myös ruubenilaiset, gadilaiset ja Manassen heimon itäisen puolen (2Ku 15:29; 1Ai 5:4–6, 26). Salmanassar V piiritti myöhemmin Samarian, ja kolmen vuoden kuluttua, 740 eaa., joko hän tai hänen seuraajansa Sargon II karkotti paljon sen asukkaita ja ”toi väkeä Babylonista ja Kutasta ja Avvasta ja Hamatista ja Sefarvaimista ja asetti heidät asumaan Samarian kaupunkeihin Israelin poikien sijaan” (2Ku 17:5, 6, 24).

Juuda. Vuonna 617 eaa. kuningas Nebukadnessar vei kuninkaan hovin ja Juudan huomattavimmat miehet pakkosiirtolaisuuteen Babyloniin (2Ku 24:11–16). Kymmenisen vuotta myöhemmin, Babylonian kukistettua Jerusalemin 607 eaa., babylonialaisen henkivartioston päällikkö Nebusaradan vei useimmat sinne jääneet ja puolta vaihtaneet juutalaiset mukanaan Babyloniin, ja tästä pakkosiirtolaisuudesta palasi vain jäännös 70 vuotta myöhemmin (2Ku 25:11; Jer 39:9; Jes 10:21, 22). (Ks. VANKEUS.)

Babylonin kukistuttua monet juutalaiset eivät palanneet kotimaahansa, joten hajallaan asuminen jatkui. Ahasveroksen (Persian kuningas Kserkses I, joka hallitsi 127:ää hallintoaluetta Intiasta Etiopiaan) hallitessa Haman laati heistä syytekirjelmän, jossa sanottiin: ”Valtakuntasi kaikilla hallintoalueilla on yksi kansa hajallaan ja erillään kansojen joukossa.” (Est 1:1; 3:8.)

Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla. Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla oli juutalaisten asutusalueita Tessalonikassa, Ateenassa, Korintissa, Efesoksessa, Roomassa ja Babylonissa sekä joissakin muissa kaupungeissa (Ap 17:1, 16, 17; 18:1, 4, 19). Babylonissa, jossa Pietari saarnasi, asui monia juutalaisia (1Pi 5:13). Josefus kertoo, että Babyloniassa oli ensimmäisellä vuosisadalla eaa. ”paljon” juutalaisia (Jewish Antiquities, XV, 14 [ii, 2]). Vuonna 49 tai vuoden 50 alkupuolella Rooman keisari Claudius karkotti kaikki juutalaiset Roomasta. Tämä vaikutti myös kristityiksi tulleisiin juutalaisiin, mm. Aquilaan ja Priscillaan (Priscaan), jotka Paavali tapasi Korintissa noin vuonna 50, pian sen jälkeen kun Claudius oli julkaissut säädöksensä. (Ap 18:2.) He menivät Paavalin kanssa Efesokseen, ja siihen aikaan kun hän kirjoitti Roomassa asuville kristityille tovereilleen Korintista (n. v. 56), he asuivat ilmeisesti jälleen Roomassa, sillä Claudius oli kuollut ja Nero hallitsi maata. Monet muutkin juutalaiset olivat muuttaneet takaisin Roomaan. (Ap 18:18, 19; Ro 16:3, 7, 11.)

Luukkaan 21:24:ssä esitetty Jeesuksen profetia täyttyi, kun Tituksen johtama Rooman armeija piiritti vuonna 70 Jerusalemin, joka oli silloin täynnä monista maista happamattomien leipien juhlaa viettämään kokoontuneita juutalaisia. Roomalaiset piirittivät kaupungin ja lopuksi tuhosivat sen; 1100000 juutalaista menehtyi ja 97000 otettiin vangiksi ja hajotettiin kansakuntien keskuuteen.