Tuntevatko lampaat todella oman paimenensa äänen?

JOHANNEKSEN 10:4:n mukaan Jeesus sanoi: ”Lampaat seuraavat häntä [paimenta], koska ne tuntevat hänen äänensä.” Tuntevatko lampaat todellakin paimenensa äänen?

Joskus useiden paimenten katraat suljettiin yöksi samaan lammastarhaan, ja ovenvartija jäi vartioimaan niitä. Kun paimenet aamulla saapuivat, he kutsuivat katrastaan, ja lampaat kuuntelivat vain omaa paimentaan eivätkä ketään muuta. Paimen kulki katraansa edellä ja johdatti sen laitumelle. (Joh. 10:1–5.) W. M. Thomson kirjoitti Syyriassa ja Palestiinassa 1800-luvulla tekemiensä omakohtaisten havaintojen perusteella: ”[Lampaat] ovat niin kesyjä ja koulittuja, että ne seuraavat hoitajaansa erittäin säyseästi. Hän johdattaa ne ulos aitauksesta tai kylissä olevista lammassuojista ihan mihin hän haluaa. Koska tämänkaltaisissa paikoissa on useita katraita, kukin kulkee eri reittiä, ja paimenen tehtävänä on löytää niille laidun. Lampaat on siksi opetettava seuraamaan, eivätkä ne saa harhailla aitaamattomille viljavainioille, joita on hyvin houkuttelevasti niiden molemmilla puolilla. Jokainen eksynyt joutuu varmasti vaikeuksiin. Paimen huutaa kimakasti aika ajoin muistuttaakseen niitä läsnäolostaan. Ne tuntevat hänen äänensä ja seuraavat, mutta jos joku vieras huutaa, ne pysähtyvät äkkiä, nostavat levottomina päänsä, ja jos huuto toistuu, ne kääntyvät ja pakenevat, koska ne eivät tunne vieraan ääntä. Tämä ei ole vertauksen mielikuvituksellista kieliasua; se on yksinkertainen totuus. Olen kokeillut sitä kerran toisensa jälkeen. Paimen kulkee edellä, ei pelkästään näyttääkseen tietä, vaan myös nähdäkseen, onko se kulkukelpoinen ja turvallinen.” (The Land and the Book, tark. J. Grande, 1910, s. 179.)

Samaan tapaan J. L. Porter toteaa kirjassaan The Giant Cities of Bashan and Syria’s Holy Places (1868, s. 45): ”Paimenet johdattivat katraitaan ulos kaupungin porteista. Me näimme ne selvästi, ja tarkkailimme ja kuuntelimme niitä hyvin kiinnostuneina. Tuhansia lampaita ja vuohia oli sulloutuneena tiiviisiin, epämääräisiin rykelmiin. Paimenet seisoivat yhdessä, kunnes kaikki [lampaat] olivat tulleet ulos. Sitten he erosivat, ja kukin paimen lähti eri suuntaan ja päästi kulkiessaan ilmoille oman kimeä-äänisen huutonsa. Lampaat kuulivat ne. Aluksi laumat aaltoilivat ja liikkuivat ikään kuin jonkin sisäisen kouristuksen vallassa; sitten kärkijoukot lähtivät paimenten valitsemaan suuntaan; nuo joukot venyivät ja venyivät, kunnes sekavat rykelmät olivat purkautuneet pitkiksi, eläviksi virroiksi, jotka soljuivat johtajiensa perässä.”