Pane merkille, miten Paavali ja Barnabas vetosivat kuulijoihinsa: ”Miehet, miksi te teette näin? Mekin olemme ihmisiä, ja meillä on samat heikkoudet kuin teillä. Me julistamme teille hyvää uutista, jotta te hylkäisitte nämä turhat asiat ja kääntyisitte elävän Jumalan puoleen, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on.

(Apt. 14:15–17.)

¹² Mitä voimme oppia näistä ajatuksia herättävistä sanoista? Ensinnäkään Paavali ja Barnabas eivät ajatelleet olevansa kuulijoidensa yläpuolella. He eivät yrittäneet olla jotain muuta kuin mitä he todellisuudessa olivat. Sen sijaan he myönsivät nöyrästi, että heillä oli samanlaisia heikkouksia kuin heidän ei-juutalaisilla kuulijoillaan. Paavali ja Barnabas olivat kylläkin saaneet pyhää henkeä ja vapautuneet vääristä opetuksista. Heillä oli myös suurenmoinen toivo hallita Kristuksen kanssa. Mutta he tiesivät, että tottelemalla Kristusta lystralaisetkin voisivat saada osakseen samat siunaukset.

¹³ Miten me suhtaudumme niihin, joille saarnaamme? Pidämmekö heitä samanarvoisina kuin itseämme? Kun opetamme toisille Jumalan sanan totuuksia, varommeko Paavalin ja Barnabaan tavoin havittelemasta toisten ihailua? Hyvänä esimerkkinä meille on Charles Taze Russell, joka oli erinomainen opettaja ja joka johti saarnaamistyötä 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Hän kirjoitti: ”Emme halua kunniaa itsellemme emmekä kirjoituksillemme, emmekä toivo, että meitä puhutellaan kunnianarvoisaksi tai rabbiksi.” Veli Russellilla oli sama nöyrä asenne kuin Paavalilla ja Barnabaalla. Mekään emme saarnaa saadaksemme kunniaa itsellemme vaan auttaaksemme ihmisiä kääntymään ”elävän Jumalan” puoleen.