Onko Jumala jo määrännyt kohtalomme?

”JOS usein väärin ymmärrettyä sanaa predestinaatio [ennaltamääräys] lakattaisiin kokonaan käyttämästä, vältyttäisiin monilta kuvitelluilta ongelmilta.” Ehkä ihmettelet tätä väitettä, jos olet itse käyttänyt tuota sanaa tai kuullut sen.

Hiljattain ilmestyneen ranskalaisen katolisen tietosanakirjan Théo mukaan olisi hyvä olla käyttämättä sanaa ”predestinaatio”. Eräässä toisessa kirjassa sanotaan: ”Predestinaatio ei enää nykyään ole teologisten väittelyjen keskipisteenä, ei nähtävästi edes useimmilla protestanteilla.”

Kysymys on kuitenkin askarruttanut monia ihmisiä kautta historian. Se oli uskonpuhdistukseen johtaneen kiistan ydin, ja siitä käytiin jopa katolisen kirkon sisällä kiivasta keskustelua satojen vuosien ajan. Kiistely on nykyään paljolti laantunut, mutta aihe on yhä ongelmallinen. Kukapa ei haluaisi tietää, onko hänen kohtalonsa lyöty lukkoon etukäteen?

Ennaltamääräys – ilmauksen merkitys

Mitä kirkot tarkoittavat sanalla ”predestinaatio” eli ennaltamääräys? Eräässä katolisessa hakuteoksessa sen katsotaan merkitsevän ”Jumalan tarkoitusta johtaa tietyt nimeltä kutsutut ihmiset ikuiseen elämään” (Dictionnaire de théologie catholique). Yleensä ajatellaan, että apostoli Paavali viittasi näihin valittuihin, ”nimeltä kutsuttuihin”, kirjeessään roomalaisille sanoessaan: ”Jumala panee kaikki tekonsa myötävaikuttamaan yhdessä niiden hyväksi, jotka rakastavat Jumalaa, niiden jotka ovat hänen tarkoituksensa mukaan kutsuttuja, sillä ne, jotka hän on ensiksi tunnustanut, hän on myös ennalta määrännyt muovailtaviksi Poikansa kuvan mukaisiksi – –. Sitä paitsi ne, jotka hän on ennalta määrännyt, hän on myös kutsunut, ja ne, jotka hän on kutsunut, hän on myös julistanut vanhurskaiksi. Lopuksi ne, jotka hän on julistanut vanhurskaiksi, hän on myös kirkastanut.” (Roomalaisille 8:28–30.)

Jumalan oletetaan valinneen jotkut ihmiset jo ennen heidän syntymäänsä siinä tarkoituksessa, että he pääsisivät osallisiksi Kristuksen kirkkaudesta taivaissa. Tämä johtaa kysymykseen, josta on kiistelty pitkään: valitseeko Jumala mielivaltaisesti, kenet hän haluaa pelastaa, vai onko ihmisillä tahdonvapaus ja mahdollisuus vaikuttaa siihen, saavatko he Jumalan suosion ja pysyvätkö he siinä?

Augustinus – predestinaatio-opin isä

Vaikka ennaltamääräyksestä olivat aiemmin kirjoittaneet muutkin kirkkoisät, Augustinuksen (354–430) katsotaan yleisesti laskeneen perustuksen tuolle opille sellaisena kuin sen ovat omaksuneet niin katolilaiset kuin protestantitkin. Hänen mukaansa Jumala on jo ammoiset ajat sitten määrännyt ennalta vanhurskaat saamaan ikuisia siunauksia. Toisaalta vaikka Jumala ei ole määrännyt ennalta epävanhurskaiden kohtaloa ilmauksen ahtaassa merkityksessä, he saavat kuitenkin ansaitsemansa rangaistuksen synneistään, joutuvat kadotukseen. Augustinuksen selitys ei juuri jättänyt tilaa tahdonvapaudelle, mikä avasi oven lukuisille kiistoille.

Augustinuksen perilliset

Väittely ennaltamääräyksestä ja tahdonvapaudesta nousi pintaan säännöllisin väliajoin keskiajalla, ja se kärjistyi uskonpuhdistuksen aikana. Luther piti yksilöllistä ennaltamääräystä Jumalan vapaasta tahdosta riippuvaisena – Jumala ei katsonut etukäteen noiden valittujen tulevia ansioita tai hyviä töitä. Calvin päätyi radikaalimpaan tulokseen käsityksessään kaksitahoisesta predestinaatiosta: jotkut on määrätty ennalta ikuiseen pelastukseen ja toiset ikuiseen kadotukseen. Calvinkin katsoi kuitenkin Jumalan valinnan olevan mielivaltainen, jopa käsittämätön.

Kiistakysymys predestinaatiosta ja siihen läheisesti liittyvästä ”armon” kysymyksestä – kirkot liittävät tuon sanan siihen tekoon, jolla Jumala pelastaa ihmisiä ja julistaa heidät vanhurskaiksi – paisui niin suureksi, että paavinistuin kielsi vuonna 1611 julkaisemasta mitään aiheeseen liittyvää ilman sen suostumusta. Augustinuksen opetuksia tukivat voimakkaasti katolisen kirkon piirissä 1600- ja 1700-luvulla toimineet ranskalaiset jansenistit. He kannattivat erittäin ankaraa, elitististä kristillisyyden muotoa ja saivat seuraajia jopa ylimystön keskuudesta. Aihetta koskeva kiista ei kuitenkaan asettunut. Ludvig XIV määräsi Port-Royalin luostarin, jansenistisen ajattelutavan kehdon, hävitettäväksi.

Uskonpuhdistuksessa syntyneiden protestanttisten kirkkojen piirissä kysymystä ei ollut alkuunkaan ratkaistu. Muiden muassa arminiaanit, Jacobus Arminiuksen seuraajat, uskoivat, että ihminen voi vaikuttaa omaan pelastukseensa. Kysymys ratkaistiin tilapäisesti protestanttien Dordrechtin synodissa (1618–19), jossa omaksuttiin kalvinilaisen oikeaoppisuuden tiukka muoto. Erään uskonpuhdistusta käsittelevän kirjan mukaan tämä riita ennaltamääräyksestä ja tahdonvapaudesta oli alkuna ”epäonnistuneiden sovitusyritysten sekä teologien kaltoin kohtelun, pidätysten ja karkotusten” pitkälle aikakaudelle (L’Aventure de la Réforme—Le monde de Jean Calvin).

Ennaltamääräys vai tahdonvapaus?

Heti alusta lähtien nämä kaksi jyrkästi vastakkaista näkemystä – ennaltamääräys ja tahdonvapaus – synnyttivät monia kiivaita yhteenottoja. Augustinus ei omalta osaltaan ollut kyennyt selittämään tätä yhteen sopimattomuutta. Calvinkin piti sitä Jumalan suvereenin tahdon ilmauksena ja siten selittämättömänä.

Mutta auttaako se, mitä Raamattu paljastaa Jumalan ominaisuuksista ja persoonallisuudesta, ymmärtämään näitä kysymyksiä paremmin? Sitä tarkastellaan yksityiskohtaisesti seuraavassa kirjoituksessa.

[Kuvat s. 4]

Calvin

Luther

Jansen

[Lähdemerkintä]

Kuvat: Bibliothèque Nationale, Paris