Kaikkien tosi kristittyjen täytyy olla evankelistoja
”Tee evankelistan [”lähetystyöntekijän”, engl. viitelaitoksen alaviite] työ.” (2. TIMOTEUKSELLE 4:5.)
1. Mitä hyvää uutista ensimmäisen vuosisadan evankelistat saarnasivat?
MITÄ evankelistana oleminen merkitsee nykyään? Oletko sinä evankelista? Sana ”evankelista” on peräisin kreikankielisestä sanasta eu·ag·ge·li·stēsʹ, joka tarkoittaa ’hyvän uutisen saarnaajaa’. Vuonna 33 tapahtuneesta kristillisen seurakunnan perustamisesta lähtien kristillinen hyvä uutinen korosti Jumalan pelastuskeinoa ja julisti, että Jeesus Kristus palaisi myöhemmin ja alkaisi hallita ihmiskuntaa Valtakunnan välityksellä (Matteus 25:31, 32; 2. Timoteukselle 4:1; Heprealaisille 10:12, 13).
2. a) Mitä lisäpiirteitä hyvä uutinen on saanut meidän aikanamme? b) Mikä velvollisuus kaikilla tosi kristityillä on nykyään?
2 Vuodesta 1914 lähtien alkoi kertyä todisteita siitä, että Jeesuksen antama tunnusmerkki, joka koski hänen paluutaan ja näkymätöntä läsnäoloaan, oli täyttymässä (Matteus 24:3–13, 33). Hyvään uutiseen saattoi jälleen sisältyä ilmaus ”Jumalan valtakunta [on] lähellä” (Luukas 21:7, 31; Markus 1:14, 15). Matteuksen 24:14:ssä olevan Jeesuksen ennustuksen suuren täyttymyksen aika oli tosiaan koittanut: ”Tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansoille, ja sitten tulee loppu.” Siksi evankelioimiseen sisältyy nyt se, että julistetaan innokkaasti Jumalan perustettua valtakuntaa ja niitä siunauksia, joita se pian tuo tottelevaiselle ihmiskunnalle. Kaikilla kristityillä on velvollisuus olla mukana tässä työssä ja ”tehdä opetuslapsia” (Matteus 28:19, 20; Ilmestys 22:17).
3. a) Mikä lisämerkitys on sanalla ”evankelista”? (Ks. Insight on the Scriptures, osa 1, sivu 770, palsta 2, kappale 2.) b) Mitä kysymyksiä tästä herää?
3 Sen lisäksi että Raamatussa käytetään termiä ”evankelista” puhuttaessa hyvän uutisen saarnaamisesta yleensä, sitä käytetään erikoismerkityksessä niistä, jotka lähtevät kotiseudultaan saarnaamaan hyvää uutista koskemattomille alueille. Ensimmäisellä vuosisadalla oli monia lähetystyöntekijä-evankelistoja, esimerkiksi Filippus, Paavali, Barnabas, Silas ja Timoteus (Apostolien teot 21:8; Efesolaisille 4:11). Miten on asian laita tänä erikoisena aikana, jota olemme eläneet vuodesta 1914 lähtien? Ovatko nykyisin Jehovan kansaan kuuluvat tarjoutuneet käytettäviksi sekä paikallisella alueella että lähetystyössä toimivina evankelistoina?
Edistystä vuodesta 1919 lähtien
4, 5. Millaiset olivat evankelioimistyön tulevaisuudennäkymät heti vuoden 1914 jälkeen?
4 Kun ensimmäinen maailmansota lähestyi loppuaan vuonna 1918, sekä luopiot että kristikunnan papit poliittisine liittolaisineen vastustivat Jumalan palvelijoita entistä enemmän. Tosi kristillinen evankelioimistyö itse asiassa miltei pysähtyi kesäkuussa vuonna 1918, kun Yhdysvalloissa toimineen Vartiotorni-seuran johtavat virkailijat tuomittiin väärien syytösten perusteella 20 vuodeksi vankeuteen. Olivatko Jumalan viholliset onnistuneet lopettamaan hyvän uutisen saarnaamisen?
5 Maaliskuussa 1919 Seuran virkailijat odottamatta vapautettiin, ja myöhemmin heidät puhdistettiin niistä vääristä syytöksistä, joiden vuoksi he olivat joutuneet vankilaan. Pian vapautumisensa jälkeen nämä voidellut kristityt tajusivat, että työtä oli yhä runsaasti tehtävänä, ennen kuin heidät koottaisiin saamaan taivaallinen palkintonsa perijätovereina Jumalan valtakunnassa (Roomalaisille 8:17; 2. Timoteukselle 2:12; 4:18).
6. Miten evankelioimistyö eteni vuosina 1919–1939?
6 Vuonna 1919 hyvän uutisen levittämiseen osallistui raporttien mukaan alle 4 000. Seuraavien parinkymmenen vuoden kuluessa jotkut miehet tarjoutuivat lähetystyöntekijä-evankelistoiksi ja joitakuita lähetettiin Afrikkaan, Aasiaan ja Eurooppaan. Vuonna 1939, kun Valtakunnasta oli saarnattu 20 vuotta, Jehovan todistajia oli jo yli 73 000. Tämä kovasta vainosta huolimatta tapahtunut merkittävä kasvu oli samanlaista kuin kristillisen seurakunnan alkuaikoina tapahtunut kasvu (Apostolien teot 6:7; 8:4, 14–17; 11:19–21).
7. Missä samankaltaisessa tilanteessa kristillinen evankelioimistyö oli vuosina 47 ja 1939?
7 Eniten Jehovan todistajia oli tuolloin kuitenkin englanninkielisissä protestanttisissa maissa. Yli 75 prosenttia noista 73 000:sta Valtakunnan julistajasta asui Australiassa, Isossa-Britanniassa, Kanadassa, Uudessa-Seelannissa ja Yhdysvalloissa. Samoin kuin vuoden 47 vaiheilla, niin nytkin tarvittiin jotakin sellaista, mikä rohkaisisi evankelistoja kiinnittämään enemmän huomiota maihin, joissa ei ollut vielä saarnattu kovin paljon.
8. Mitä Gilead-koulu oli saanut aikaan tultaessa vuoteen 1992?
8 Sota-ajan rajoitukset ja vainot eivät pystyneet estämään sitä, että Jehovan voimakas pyhä henki sai hänen palvelijansa valmistautumaan suurempaan kasvuun. Vuonna 1943, toisen maailmansodan riehuessa kuumimmillaan, Jumalan järjestö perusti Vartiotornin raamattukoulun Gileadin, jotta hyvää uutista voitaisiin levittää yhä laajemmalle. Maaliskuuhun 1992 mennessä tästä koulusta oli valmistunut 6 517 lähetystyöntekijää 171:een eri maahan. Lisäksi on valmennettu miehiä huolehtimaan Vartiotorni-seuran ulkomaisista haaratoimistoista. Vuonna 1992 palvelevasta 97:stä haaratoimistokomitean koordinaattorista on 75 käynyt Gileadin.
9. Millainen koulutus on edistänyt evankelioimista ja opetuslasten tekemistä?
9 Gilead-koulun lisäksi Jehovan kansaan kuuluville on järjestetty muunlaistakin koulutusta, joka on auttanut heitä laajentamaan ja parantamaan evankelioimistyötään. Jehovan todistajien seurakunnissa kautta maailman toimii esimerkiksi teokraattinen palveluskoulu. Se on yhdessä viikoittaisen palveluskokouksen kanssa valmentanut miljoonia Valtakunnan julistajia olemaan tehokkaita julkisessa sananpalveluksessa. Sitten on myös Valtakunnan palveluskoulu, jossa vanhimmat ja avustavat palvelijat saavat arvokasta opetusta voidakseen paremmin huolehtia kasvavista seurakunnista. Tienraivaajien palveluskoulu on auttanut monia kokoaikaisia evankelistoja tehostamaan saarnaamistaan. Viime aikoina eri maissa pidetty palvelijoiden valmennuskoulu on auttanut naimattomia vanhimpia ja avustavia palvelijoita tulemaan nykyajan Timoteuksiksi.
10. Millaisia tuloksia on koitunut kaikesta tästä Jumalan järjestön välityksellä annetusta erinomaisesta valmennuksesta? (Sisällytä vastaukseesi kehystetyn tekstin ajatuksia.)
10 Millaisia tuloksia on koitunut kaikesta tästä valmennuksesta? Vuonna 1991 Jehovan todistajat saavuttivat uuden Valtakunnan julistajien huipun: pitkälti yli neljä miljoonaa julistajaa toimi aktiivisesti 212 maassa. Mutta toisin kuin vuonna 1939, nykyään yli 70 prosenttia heistä asuu katolisissa, ortodoksisissa, ei-kristityissä tai muissa maissa, joissa englanti ei ole valtakieli. (Ks. kehystettyä tekstiä ”Kasvua vuodesta 1939 lähtien”.)
Menestyksen salaisuus
11. Kenen ansioksi apostoli Paavali laski sen, että hän menestyi sananpalvelijana?
11 Jehovan todistajat eivät ota kunniaa itselleen tästä kasvusta. Sen sijaan he suhtautuvat työhönsä samoin kuin apostoli Paavali, kun hän selitti kirjeessään korinttolaisille: ”Mikä sitten Apollos on? Entä mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden välityksellä teistä tuli uskovia, niin kuin Herra kullekin soi. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala sai aikaan jatkuvan kasvun, joten ei istuttaja ole mitään eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka saa aikaan kasvun. Sillä me olemme Jumalan työtovereita. Te olette Jumalan viljelysmaa, Jumalan rakennus.” (1. Korinttolaisille 3:5–7, 9.)
12. a) Mikä osa Jumalan sanalla on menestyksekkäässä kristillisessä evankelioinnissa? b) Kuka on nimitetty kristillisen seurakunnan Pääksi, ja mikä on yksi tärkeä tapa, jolla voimme ilmaista alistuvamme hänen johtoasemaansa?
12 Ei ole epäilystäkään siitä, että Jehovan todistajien keskuudessa tapahtunut ilmiömäinen kasvu on Jumalan siunauksen ansiota. Se on Jumalan työtä. Koska he ymmärtävät tämän, he syventyvät edelleen säännöllisesti tutkimaan Jumalan sanaa. He perustavat Raamattuun kaiken, mitä he opettavat evankelioimistyössään (1. Korinttolaisille 4:6; 2. Timoteukselle 3:16). Heidän evankelioimisensa menestyksellisyyteen on vaikuttanut ratkaisevalla tavalla myös se, että he tunnustavat täysin Hänet, jonka Jumala on nimittänyt seurakunnan Pääksi, Herran Jeesuksen Kristuksen (Efesolaisille 5:23). Ensimmäisen vuosisadan kristityt osoittivat tämän olemalla yhteistoiminnassa niiden kanssa, jotka Jeesus nimitti apostoleiksi. Nämä miehet muodostivat muiden Jerusalemin seurakunnan vanhinten kanssa ensimmäisen vuosisadan kristillisen hallintoelimen. Taivaasta käsin Herra Jeesus Kristus käytti tätä kypsien kristittyjen ryhmää selvittämään kiistanalaisia kysymyksiä ja ohjaamaan evankelioimistyötä. Koska Paavali tuki innokkaasti tätä Jumalan järjestelyä, ne seurakunnat, joissa hän vieraili, kasvoivat (Apostolien teot 16:4, 5; Galatalaisille 2:9). Samoin nykyään pitäytymällä lujasti Jumalan sanaan ja toimimalla innokkaasti hallintoelimeltä tulevan ohjauksen mukaan kristityt evankelistat varmasti menestyvät palveluksessaan (Tiitukselle 1:9; Heprealaisille 13:17).
Toisten pitäminen parempina
13, 14. a) Minkä neuvon apostoli Paavali antoi Filippiläiskirjeen 2:1–4:ssä? b) Miksi on tärkeää muistaa tämä neuvo osallistuttaessa evankelioimistyöhön?
13 Apostoli Paavali ilmaisi aitoa rakkautta totuudenetsijöitä kohtaan eikä ollut ylemmyydentuntoinen tai rasistinen. Hän saattoikin neuvoa uskontovereitaan pitämään toisia parempina (Filippiläisille 2:1–4).
14 Nykyajan tosi kristityt evankelistatkaan eivät ole ylemmyydentuntoisia ollessaan tekemisissä erirotuisten ja erilaisista taustoista lähtöisin olevien ihmisten kanssa. Eräs yhdysvaltalainen Jehovan todistaja, joka määrättiin lähetystyöntekijäksi Afrikkaan, sanookin: ”Tiedän kyllä, ettemme ole parempia kuin muut. Meillä on kenties enemmän rahaa ja koulutusta, mutta heillä [paikallisilla asukkailla] on sellaisia ominaisuuksia, jotka vievät voiton meidän ominaisuuksistamme.”
15. Miten ulkomaille palvelemaan määrätyt voivat suhtautua aidon kunnioittavasti mahdollisiin uusiin opetuslapsiin?
15 Kun suhtaudumme aidon kunnioittavasti niihin, joille kerromme hyvää uutista, heidän on varmasti helpompi ottaa Raamatun sanoma vastaan. On myös eduksi, jos lähetystyöntekijä-evankelista ilmaisee elävänsä mielellään niiden ihmisten parissa, joita hänet on määrätty auttamaan. Muuan 38 viime vuotta Afrikassa palvellut menestyksekäs lähetystyöntekijä selittää: ”Tunnen syvällä sisimmässäni, että tämä on minun kotini ja siihen seurakuntaan kuuluvat, johon minut on määrätty, ovat veljiäni ja sisariani. Kun olen lomaillut taas Kanadassa, en oikein tunne oloani kotoiseksi. Ollessani Kanadassa viimeistä viikkoa odotan vain kärsimättömänä sitä, että pääsen takaisin. Joka kerta minulla on samanlainen tunne. Kun kerron raamatuntutkisteluoppilailleni sekä veljille ja sisarille, kuinka onnellinen olen palattuani, he ymmärtävät, että haluan olla heidän kanssaan.” (1. Tessalonikalaisille 2:8.)
16, 17. a) Mihin haasteeseen monet lähetystyöntekijät ja paikalliset evankelistat ovat vastanneet voidakseen olla tehokkaampia palveluksessaan? b) Mikä kokemus eräälle lähetystyöntekijälle sattui, koska hän puhui paikallista kieltä?
16 Havaittuaan omalla alueellaan asuvan paljon vieraskielisiä jotkut ovat ponnistelleet opetellakseen tuota kieltä ja osoittaneet tällä tavalla, että he katsovat toisten olevan parempia. Eräs lähetystyöntekijä toteaa: ”Afrikan eteläosissa vallitsee toisinaan epäluottamus taustaltaan afrikkalaisten ja taustaltaan eurooppalaisten välillä. Mutta paikallisen kielen puhuminen karkottaa tuon tunteen nopeasti.” Kun puhumme niiden ihmisten kieltä, joille kerromme hyvää uutista, meidän on paljon helpompi tavoittaa heidän sydämensä. Se vaatii kovaa työtä ja nöyrää sinnikkyyttä. Eräs Aasiassa palveleva lähetystyöntekijä selittääkin: ”Voi olla koettelevaa haksahdella sanoissaan ja joutua samalla jatkuvasti naurunalaiseksi tekemiensä virheiden vuoksi. Tekee ehkä mieli antaa periksi.” Rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen auttoi kuitenkin tätä lähetystyöntekijää jatkamaan hellittämättä (Markus 12:30, 31).
17 Ihmisiin tekee ymmärrettävästi myönteisen vaikutuksen se, että joku ulkomaalainen yrittää kertoa hyvää uutista heidän kielellään. Toisinaan se johtaa odottamattomiin siunauksiin. Lesothossa muuan lähetystyöntekijä puhui sothon kieltä eräälle myyjättärelle liikkeessä, jossa myytiin seinävaatteita. Erään toisen Afrikan maan ministeri kierteli tuossa liikehuoneistossa ja sattui kuulemaan naisten keskustelun. Hän tuli kiittämään sisarta lämpimästi, jolloin sisar alkoi puhua ministerille tämän omalla kielellä. ”Miksi ette tule [minun maahani] työskentelemään kansamme pariin, koska osaatte myös suahilia?” hän kysyi. Lähetystyöntekijä vastasi tahdikkaasti: ”Se olisi varmasti oikein mukavaa. Mutta olen Jehovan todistaja, ja tällä hetkellä työmme on kielletty maassanne.” Ministeri vastasi: ”Älkää toki ajatelko, että me kaikki vastustamme työtänne. Monet meistä ovat Jehovan todistajien puolella. Ehkä jonain päivänä voitte opettaa vapaasti kansamme parissa.” Jonkin ajan kuluttua lähetystyöntekijä oli innoissaan saadessaan kuulla, että Jehovan todistajille oli myönnetty palvontavapaus juuri tuossa maassa.
Oikeuksistaan luopuminen halukkaasti
18, 19. a) Millä tärkeällä tavalla Paavali pyrki jäljittelemään Herraansa Jeesusta Kristusta? b) Kerro kokemus (kappaleessa mainittu tai omasi), joka osoittaa, kuinka tärkeää on varoa kompastuttamasta niitä, joille kerromme hyvää uutista.
18 Kun apostoli Paavali kirjoitti: ”Tulkaa minun jäljittelijöikseni, niin kuin minä olen Kristuksen jäljittelijä”, hän oli juuri käsitellyt sitä, kuinka tärkeää on olla kompastuttamatta toisia, ja sanonut: ”Syöttepä tai juotte tai teette mitä muuta tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi. Pitäkää jatkuvasti vaari siitä, ettei teistä tule kompastuksen aiheita juutalaisille enempää kuin kreikkalaisillekaan eikä Jumalan seurakunnalle, niin kuin minäkin olen mieliksi kaikille kaikessa enkä etsi omaa etuani, vaan monien, jotta he pelastuisivat.” (1. Korinttolaisille 10:31–33; 11:1.)
19 Paavalin kaltaiset evankelistat, jotka ovat halukkaita tekemään uhrauksia saarnaansa kuuntelevien ihmisten hyväksi, niittävät siunauksia. Esimerkiksi eräässä Afrikan maassa palveleva lähetystyöntekijäpariskunta meni syömään paikalliseen hotelliin juhlistaakseen hääpäiväänsä. Nuo lähetystyöntekijät aikoivat ensin tilata ruokajuomakseen viiniä, koska Raamatussa ei tuomita alkoholijuomien kohtuullista käyttöä (Psalmi 104:15). Mutta sitten he päättivätkin olla tilaamatta viiniä, etteivät he vain loukkaisi paikkakuntalaisia. Aviomies muistelee: ”Jonkin ajan kuluttua tapasimme tuon hotellin kokin ja aloimme tutkia Raamattua hänen kanssaan. Paljon myöhemmin hän kertoi meille: ’Muistatteko, kun tulitte hotelliin syömään? Seisoimme kaikki keittiön oven takana tarkkailemassa teitä. Kirkon lähetystyöntekijät näet sanoivat meille, että teemme väärin, jos juomme alkoholijuomia. Kuitenkin kun he tulevat hotelliin, he tilaavat avoimesti viiniä. Päätimme siksi, että jos te tilaisitte alkoholijuomia, emme kuuntelisi teitä, kun tulisitte saarnaamaan meille.’” Tuo kokki ja jotkut muut hotellin työntekijöistä ovat tätä nykyä kastettuja Jehovan todistajia.
Yhä paljon työtä tehtävänä
20. Miksi on erittäin tärkeää, että olemme kestäviä palvellessamme innokkaina evankelistoina, ja mihin iloiseen etuun monet tarttuvat?
20 Tämän pahan järjestelmän lopun lähestyessä nopeasti monet haluavat yhä kuulla hyvää uutista, ja on tärkeämpää kuin koskaan ennen, että kaikki kristityt ovat kestäviä palvellessaan uskollisina evankelistoina (Matteus 24:13). Voitko tehdä tätä työtä enemmän tulemalla evankelistaksi siinä erikoismerkityksessä kuin Filippus, Paavali, Barnabas, Silas ja Timoteus olivat evankelistoja? Monet toimivat heidän tavallaan liittymällä tienraivaajien riveihin ja tarjoutumalla käytettäviksi siellä, missä heidän apuaan kipeästi kaivataan.
21. Miten Jehovan kansalle on avautunut ”suuri toimintaan johtava ovi”?
21 Suuria kenttiä on äskettäin avautunut evankelioimiselle Afrikassa, Aasiassa ja Itä-Euroopassa, missä Jehovan todistajien työ oli aiemmin rajoitusten alaista. Samoin kuin aikoinaan apostoli Paavalille, on Jehovan kansallekin ”avautunut suuri toimintaan johtava ovi” (1. Korinttolaisille 16:9). Esimerkiksi hiljattain Mosambikiin saapuneet lähetystyöntekijät eivät ehdi huolehtia kaikista niistä ihmisistä, jotka haluavat tutkia Raamattua. Voimme olla todella kiitollisia siitä, että Jehovan todistajien työ laillistettiin tuossa Afrikan maassa 11. helmikuuta 1991.
22. Olipa oma alueemme hyvin käyty tai ei, mitä meidän kaikkien täytyy päättäväisesti tehdä?
22 Myös niissä maissa, joissa on aina ollut palvontavapaus, veljemme iloitsevat jatkuvasta kasvusta. Asuimmepa missä tahansa, meillä on tosiaankin yhä ”runsaasti tehtävää Herran työssä” (1. Korinttolaisille 15:58). Käyttäkäämme siksi jäljellä oleva aika edelleenkin viisaasti, kun me kaikki teemme evankelistan työn, suoritamme palveluksemme täydelleen (2. Timoteukselle 4:5; Efesolaisille 5:15, 16).
Osaatko selittää?
◻ Mikä on evankelista?
◻ Mitä lisäpiirteitä hyvä uutinen on saanut vuoden 1914 jälkeen?
◻ Miten evankelioimistyö on mennyt eteenpäin vuodesta 1919 lähtien?
◻ Mitkä tärkeät seikat ovat osaltaan vaikuttaneet evankelioimistyön menestyksellisyyteen?
[Tekstiruutu s. 19]
Kasvua vuodesta 1939 lähtien
Harkitsehan joitakin esimerkkejä niiltä kolmelta mantereelta, joille Gileadin käyneitä lähetystyöntekijöitä on määrätty. Vuonna 1939 Länsi-Afrikassa raportoi vain 636 Valtakunnan julistajaa. Tultaessa vuoteen 1991 julistajien määrä oli kasvanut 12:ssa Länsi-Afrikan maassa yli 200 000:een. Lähetystyöntekijät ovat osaltaan edistäneet myös Etelä-Amerikan maissa tapahtunutta valtaisaa kasvua. Brasiliassa Valtakunnan julistajien määrä on kasvanut vuoden 1939 114:stä vuoden 1992 huhtikuussa saavutettuun huippuun: 335 039 julistajaa. Samanlaista kasvua havaittiin Aasian maissa lähetystyöntekijöiden tulon jälkeen. Toisen maailmansodan aikana Jehovan todistajien pientä joukkoa vainottiin ankarasti Japanissa, ja heidän työnsä pysähtyi kokonaan. Sitten vuonna 1949 saapui 13 lähetystyöntekijää auttamaan työn uudelleen organisoinnissa. Tuona palvelusvuonna koko Japanissa raportoi alle 10 japanilaista julistajaa kenttäpalvelusta; vuoden 1992 huhtikuussa oli kentällä kaiken kaikkiaan 167 370 julistajaa.
[Tekstiruutu s. 21]
Kristikunta ja kieliongelma
Jotkut kristikunnan lähetystyöntekijät ovat tosissaan yrittäneet opetella jotain vierasta kieltä, mutta monet ovat odottaneet paikallisten asukkaiden puhuvan heidän eurooppalaista kieltään. Geoffrey Moorhouse selittääkin kirjassaan The Missionaries (Lähetystyöntekijät):
”Ongelmana oli se, että alkuasukkaiden kielen opettelemista pidettiin aivan liian usein ainoastaan Raamatun kääntämisen edellytyksenä. Yksilöt tai ne yhteisöt, joiden palveluksessa lähetystyöntekijät olivat, eivät juuri välittäneet varmistaa sitä, että nämä osasivat puhua alkuasukkaalle tämän omalla kielellä sujuvasti, mikä yksin voi taata syvän ymmärtämyksen kahden ihmisen välillä. Kaikki lähetystyöntekijät oppivat pintapuolisesti paikallisen sanaston – –. Muu kanssakäyminen tapahtui tavallisesti niin sanotun pidginenglannin kauhistuttavilla ja typerillä intonaatioilla, mikä merkitsi epäsuorasti sitä, että afrikkalaisen alkuasukkaan oletettiin ilman muuta alistuvan englantilaisen vieraan normeihin. Pahimmillaan tämä oli jälleen yksi rotuun perustuvan ylemmyydentunteen ilmaus.”
Itämaiden ja Afrikan tutkimusta varten perustettu lontoolainen koulu julkaisi kieliongelmaa käsittelevän raportin vuonna 1922. Siinä sanottiin: ”Olemme sitä mieltä, että lähetystyöntekijöiden keskimääräinen kansankielen taito – – on valitettavan ja jopa vaarallisen heikko.”
Vartiotorni-seuran lähetystyöntekijät ovat aina pitäneet paikallisen kielen opettelemista välttämättömyytenä, ja tämä auttaa selittämään sen, miksi he ovat menestyneet lähetyskentällä.