Raamatun näkökanta

Onko kilpaileminen urheiltaessa väärin?

KAKSI vanhahkoa miestä istuu aurinkoisena päivänä puistossa pelaamassa tammea. Lähistöltä kuuluu lasten kiljuntaa heidän juostessaan ja leikkiessään hippaa. Jonkin matkan päässä ryhmä nuorukaisia pelaa koripalloa. Todellakin päivittäin kaikkialla ympärillämme nuoret ja vanhat saavat iloa monenlaisista urheilulajeista ja peleistä. Osallistuessaan niihin useimmat ihmiset yrittävät kovasti tehdä parhaansa. Ehkä sinäkin yrität.

Mutta voitaisiinko sanoa, että tällaisessa hyväntahtoisessa kilpailemisessa on jotakin väärää? Monet ovat selvillä siitä neuvosta, jonka apostoli Paavali antoi Galatalaiskirjeen 5:26:ssa. Hän sanoi, etteivät kristityt saa ’herättää toisissaan kilpailuhenkeä’. Olisiko kristittyjen sitten tämän valossa sopimatonta kilpailla toistensa kanssa, kun he pelaavat tai urheilevat rentoutuakseen?

Yksinkertaisesti sanottuna ei olisi. Miksi ei? Ennen kuin vastaamme tähän kysymykseen, tarkastellaanpa lyhyesti joidenkin urheilulajien ja pelien historiaa.

Urheilulajien ja pelien historiaa

Urheilulajien harrastaminen ja pelien pelaaminen on ollut kiinteä osa historiaa – myös Jumalan kansan keskuudessa – aina muinaisuudesta lähtien. Sana ”pallo” esiintyy jopa Raamatussa. Kun Raamatussa kerrotaan Jehovan tuomiojulistuksista pahoja ihmisiä vastaan, siinä sanotaan Jesajan 22:18:ssa: ”Hän käärimällä käärii – – [heidät] tiukasti kuin pallon.” Jotkin nykyisistä palloista – esimerkiksi golfpallot ja baseball-pallot – valmistetaan yhä puristamalla ainetta tiukasti kokoon. Vuoden 1938 kirkkoraamatussa sama jae käännetään näin: ”[Hän] paiskaa [sinut] pallona menemään.” Tuohon aikaan elävien ihmisten on täytynyt käyttää palloja, jotta tällä vertauksella olisi ollut merkitystä.

Lisäksi Raamatussa kerrotaan, että patriarkka Jaakob paini enkelin kanssa. Tämä kertomus näyttää edellyttävän, että Jaakob oli aiemmin harjoitellut painimista, sillä kamppailu kesti tuntikausia eikä silti ratkennut. (1. Mooseksen kirja 32:24–26.) On kiinnostavaa, että joidenkuiden oppineiden mukaan kertomuksesta voi päätellä Jaakobin tunteneen painin säännöt. Israelilaiset todennäköisesti harrastivat myös jousiammuntaa – urheilulajia, joka myös vaati harjoitusta ja taitoa (1. Samuelin kirja 20:20; Valituslaulut 3:12). Juoksu oli eräs urheilulaji, jota muinaiset miehet harjoittelivat (2. Samuelin kirja 18:23–27; 1. Aikakirja 12:8).

Aivovoimistelua vaativat leikit – kuten arvoitusten esittäminen – olivat ilmeisen suosittuja ja arvostettuja. Ehkä huomattavin esimerkki tästä on Simsonin filistealaisille esittämä arvoitus (Tuomarit 14:12–18).

Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa urheilulajeja ja pelejä käytettiin joskus kielikuvana kristillisestä elämästä. Esimerkiksi 1. Korinttilaiskirjeen 9:24, 25:ssä Paavali mainitsee urheilijan tarmokkaan harjoittelun ja soveltaa sitä siihen, miten tarpeellista kristityn on hillitä itsensä ja pysyä kestävänä. Lisäksi Jehova selvästi sisällytti suurimpaan osaan luomuksistaan myös leikkisyyden piirteen, sillä sekä ihmiset että eläimet käyttävät aikaa leikkimiseen (Job 40:20; Sakarja 8:5; vrt. Heprealaisille 12:1).

Kun kilpaileminen menee liian pitkälle

Mitä apostoli Paavali sitten oikein tarkoitti, kun hän sanoi kristityille tovereilleen, etteivät he saa ’herättää kilpailuhenkeä toisissaan’? (Galatalaisille 5:26.) Vastaus löytyy tekstiyhteydestä. Juuri näitä sanoja ennen Paavali sanoi, että he eivät saaneet ’tulla itsekeskeisiksi’ tai, kuten toiset raamatunkäännökset ilmaisevat asian, ”ylpeiksi” tai ”omahyväisiksi”, tai ”tavoitella turhaa kunniaa”. Paavalin ajan urheilijat tavoittelivat yleisesti mainetta ja kunniaa.

Nykyisessäkin pöyhkeilevässä maailmassa yhä useammat urheilijat turvautuvat rehvasteluun ja huomion kiinnittämiseen itseensä ja omiin taitoihinsa. Jotkut menevät jopa niin pitkälle, että halventavat toisia. Pilkkaamisesta, syyttelystä ja sanallisesta halventamisesta tai arvostelusta on nopeasti tulossa sääntö. Kaikki tällainen ”herättäisi kilpailuhenkeä” ja johtaisi siihen, mihin Paavali viittasi Galatalaiskirjeen 5:26:n loppuosassa – kateuteen.

Pahimmassa tapauksessa kohtuuton kilpailuhenki johtaa tappeluihin ja jopa kuolemaan. Harkitsehan, mitä tapahtui Saulin ja Daavidin miehille, jotka tapasivat Gibeonissa, kun Abner ja Joab päättivät antaa ’nuorten miesten astua esiin ja urheilla heidän edessään’ (2. Samuelin kirja 2:14–32, Tanakh). Tämä näyttää viittaavan jonkinlaiseen painiotteluun. Olipa kilpailu millainen hyvänsä, se turmeltui pian kiivaaksi ja veriseksi taisteluksi.

Tasapainoinen näkemys

Urheilun ja pelien parissa rentoutumisen pitäisi virkistää, ei masentaa. Se voi virkistää, jos pidämme asiat niiden oikeissa mittasuhteissa ja muistamme, että arvomme Jumalan tai ihmisten silmissä ei riipu lainkaan siitä, kuinka taitavia olemme urheilussa tai peleissä.

Meidän olisi typerää sallia ylemmyydentunteiden pulpahtaa pintaan joidenkin fyysisten tai henkisten kykyjen vuoksi. Karttakaamme siis tuota sopimatonta, maailmallista taipumusta kiinnittää huomio itseemme, jottemme herättäisi kateutta toisissa, sillä rakkaus ei kerskaile (1. Korinttilaisille 13:4; 1. Pietarin kirje 2:1). Ja vaikka on luonnollista, että peleissä on jännitystä ja spontaaneja ilonpurkauksia ja että joukkuetoverit onnittelevat toisiaan, emme haluaisi päästää tällaisia tunteita valloilleen siten, että niistä tehtäisiin suuri numero.

Emme koskaan haluaisi mitata toisten arvoa sillä, miten hyvin he osaavat urheilla tai pelata pelejä. Emme vastaavasti haluaisi vähätellä itseämme sen vuoksi, ettei meillä ole sellaisia kykyjä. Merkitseekö tämä sitä, ettemme saisi laskea maaleja tai pisteitä? Ei välttämättä. Meidän tulisi kuitenkin muistaa, miten merkityksetön asia jokin peli todellisuudessa on – ihmisten todellinen arvo ei riipu heidän suorituksistaan. Joukkuepeleissä jotkut vaihtavat jatkuvasti joukkueen kokoonpanoa niin ettei yksi joukkue voita joka kerta.

Kristittyjen tulisi pitää mielessään myös se, että vaikka Raamatussa on mainintoja urheilulajeista ja peleistä, niitä on kuitenkin verrattain vähän. Olisi virhe tehdä sellainen johtopäätös, että urheilun pelkkä mainitseminen Raamatussa merkitsisi varauksetonta hyväksyntää kaikenlaiselle urheilulle (vrt. 1. Korinttilaiskirjeen 9:26:ta psalmiin 11:5). Lisäksi Paavali huomautti, että ”ruumiillisesta valmennuksesta on hyötyä vähään, mutta jumalisesta antaumuksesta on hyötyä kaikkeen” (1. Timoteukselle 4:8).

Urheilulajit ja pelit ovat siis oikealla paikallaan pidettyinä nautittavia ja virkistäviä. Raamattu ei kiellä kaikkea kilpailua vaan sellaisen kilpailun, joka herättää turhamaisuutta, kilpailuhenkeä, ahneutta, kateutta tai väkivaltaa.