Lasten ’lainaaminen’ – onko se viisas menettelytapa?
”KUTEN tiedät, Daniel, minulla on monia lapsia”, sanoi Danielin serkku. ”Siksi olen päättänyt jakaa joitakuita heistä sukulaisille.” Viitaten nuoreen tyttöön, joka hänellä oli mukanaan, serkku sanoi: ”Tämä on sinulle.”
”Kiitos”, sanoi Daniel. Sisimmässään hän kuitenkin huokasi. Hänellä oli jo tarpeeksi omia lapsia, eikä hän halunnut eikä tarvinnut enempää. Mutta paikallisen tavan mukaan tarjouksesta kieltäytymistä olisi pidetty vakavana loukkauksena – se ei olisi tullut kysymykseenkään! Danielilla oli nyt yksi tytär lisää huolehdittavana.
Monissa kehitysmaissa, varsinkin Afrikassa, ei ole epätavallista, että vanhemmat lainaavat lapsiaan sukulaisille tai ystäville kuukausiksi, vuosiksi – ja toisinaan epämääräiseksi ajaksi. Tämä tapa saattaa kuulostaa länsimaissa asuvan korvissa oudolta, mutta periaatteessa se kuitenkin vastaa tapaa lähettää lapsia sisäoppilaitoksiin tai pitkäaikaisille kesäleireille. Mihin tämä käytäntö lainata lapsia sitten perustuu? Onko se viisas menettelytapa?
Miksi he lainaavat lapsiaan
Vaikka perinteiset arvot ovat muuttumassa, afrikkalaisten mielestä lapset eivät ole yksin vanhempien omaisuutta. He kuuluvat sen sijaan muutkin lähisukulaiset käsittävälle perheelle. Tädeillä, sedillä, enoilla, isovanhemmilla ja muilla ajatellaan kaikilla olevan oikeuksia ja valtaa lapsiin. Eräs länsiafrikkalainen sananlasku kuuluukin: ”Yksi synnyttää, mutta monet pitävät huolta lapsesta.”
Niinpä kun syntyy hätätilanteita, esimerkiksi jos lapsen vanhemmat kuolevat, sukulaiset ovat valmiita ja halukkaita ottamaan orvoksi jääneen lapsen huolehdittavakseen. Yleensä lapsia kuitenkin lainataan sukulaisille pääasiassa taloudellisista syistä. Jos perhe on köyhä ja lapsia on useita, vanhemmat saattavat olla sitä mieltä, että yksi tai useampi lapsista hyötyy enemmän asuessaan sellaisten sukulaisten luona, jotka ovat paremmissa varoissa. He järkeilevät, että sukulaisella on paremmin varaa koulumaksuihin, vaatteisiin, lääkkeisiin ja ruokaan. Kyse ei siis ole siitä, etteivät vanhemmat rakasta lapsiaan, vaan he pikemminkin haluavat tarjota lapsilleen parasta, ja siksi jotkut vanhemmat uskovat heidät toisten huostaan.
Toinen syy on se, että lasten halutaan saavan hyvän koulutuksen. Lähin koulu sijaitsee ehkä kaukana perheen kotipaikasta. Koska koko perheen saattaa olla vaikeaa tai mahdotonta muuttaa, vanhemmat voivat ajatella, että olisi parasta lähettää lapsi sellaisten sukulaisten luo, jotka asuvat lähellä jotakin koulua.
Sukulaiset ottavat yleensä iloisina nämä lapset vastaan. Kun tulee yksi uusi suu ruokittavaksi, se merkitsee muun muassa sitä, että on myös uudet kädet tekemässä taloustöitä kotipiirissä. Ja toisinaan vanhemmat auttavat kulujen peittämisessä lähettämällä rahaa tai ruokaa.
Harkittavia seikkoja
Vaikka onkin totta, että lapsen lainaamisesta toisille saattaa olla joitakin koulutukseen ja aineellisiin asioihin liittyviä etuja, on myös muita seikkoja, joita tulee harkita huolellisesti. Ensinnäkin miten lapsi tottuu elämään uusien holhoojiensa kanssa, ja miten he tulevat toimeen lapsen kanssa? Toisinaan tällaiset järjestelyt toimivat hyvin, ja uudet vanhemmat luovat lujan, rakkaudellisen suhteen kasvattilapsiinsa. Esimerkiksi muuan Sierra Leonessa asuva kristitty vanhin otti huollettavakseen orvoksi joutuneen veljenpoikansa. Kun häneltä vuosia myöhemmin kysyttiin hänen kasvattipojastaan, hän vastasi: ”En pidä Desmondia kasvattilapsena. Hän on minun poikani. Hän on minun lihaani ja vertani.”
Kaikki eivät kuitenkaan suhtaudu kasvattilapsiinsa tällä tavoin. Esimerkiksi kerran eräässä länsiafrikkalaisessa kaupungissa oli käynnissä mellakka. Luodit vinkuivat ilmassa. ”Nopeasti!” huusi eräs perheenemäntä kahdelle lapselleen. ”Arthur, mene suojaan vuoteen alle! Ja sinä, Sorie, mene katsomaan ulos ikkunasta ja kerro meille mitä tapahtuu!” Arthur oli hänen oikea lapsensa, mutta Sorie oli kasvattilapsi eli holhotti.
On yleistä, että perheen luonnollisia lapsia kohdellaan suosikkeina. Sen vuoksi suuresti toivotut aineelliset edut eivät useinkaan toteudu. Hyvin usein holhoteilla teetetään suunnattomasti työtä, heiltä evätään koulutus ja he saavat vasta viimeisinä vaatteita sekä lääkärin- ja hammashoitoa. Eräs lähetystyöntekijä, joka on työskennellyt Afrikassa yli 23 vuotta, sanoi: ”Holhotit ovat lähes aina toisen luokan lapsia.”
Myös seuraavaa seikkaa tulee harkita: Kun lapsi jättää kotinsa, hän joutuu tavallisesti kärsimään tunneperäistä vahinkoa. Lasten mieli ja sydän ovat herkkiä ja vaikutuksille alttiita. Aivan pienestä pitäen he janoavat sitä tukea ja turvallisuutta, jota he voivat saada, kun heillä on läheinen suhde vanhempiinsa. Jos lapset reväistään pois kotoa asumaan ja elämään lähes tuntemattomien kanssa, se voi olla heille erittäin vaikeaa.
Sierra Leonessa eräs Comfort-niminen nainen lähetettiin yhdeksänvuotiaana pois kotoa asumaan tätinsä luokse. Hän muistelee: ”Poissa kotoa viettämäni vuodet olivat erittäin vaikeita. Ikävöin perhettäni mahdottomasti – varsinkin veljiäni ja sisariani. Aivan kuin minut olisi raastettu pois sieltä, missä minun piti olla, ja viety sinne, missä minun ei pitänyt olla. Vaikka tätini kohteli minua erittäin hyvin, en pystynyt koskaan puhumaan hänelle yhtä vapaasti kuin omalle äidilleni. – – Vaikka tilanteemme tulisi kuinka vaikeaksi tahansa, en koskaan aio lähettää omia lapsiani asumaan jonkun toisen luokse.”
Francis, muuan länsiafrikkalainen joka myös varttui kasvattina, kertoi seuraavaa: ”Suren sitä, etten koskaan voinut kehittää läheistä suhdetta oikeaan äitiini. Luulenpa, että jotenkin me molemmat menetimme jotakin arvokasta.”
Elintärkeät hengelliset tarpeet
Ratkaisevin seikka on kuitenkin lapsen hengellinen hyvinvointi. Ja viisaudessaan Jumala opastaa vanhempia itse huolehtimaan lastensa hengellisistä tarpeista. Jumala neuvoi israelilaisvanhempia: ”Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.” (5. Mooseksen kirja 6:6, 7) Apostoli Paavali antoi samanlaisia ohjeita kristityille isille: ”Älkää ärsyttäkö lapsianne, vaan kasvattakaa heitä jatkuvasti Jehovan kurissa ja mielenohjauksessa.” – Efesolaisille 6:4.
Mutta miten lasta voidaan kasvattaa ”Jehovan kurissa ja mielenohjauksessa”, jos hänet on lähetetty asumaan epäuskoisten sukulaisten luokse? Miten lyhytnäköistä onkaan siksi uhrata lapsen hengelliset edut aineellisten tai koulutukseen liittyvien etujen hyväksi!
Mitä sitten on sanottava lapsen lähettämisestä uskovien tovereiden luokse? Vaikka se onkin suotavampaa kuin heidän lainaamisensa epäuskoisille, niin monissa suhteissa sekään ei ole toivottavaa. Lapsi saattaa silti joutua kamppailemaan suurten sosiaalisten, tunneperäisten ja psykologisten sopeutumisvaikeuksien kanssa. Jotkut lapset ovat masentuneet tai joutuneet nuorisorikollisuuden ja huonon seuran ansaan. Jotkut ovat menettäneet täysin arvostuksensa hengellisiä asioita kohtaan.
Kuten vanhemmat hyvin tietävät, Jehovaan kohdistuvan rakkauden juurruttamisessa lapseen vaaditaan taitoa, kärsivällisyyttä ja paljon aikaa. Jos sellainen tehtävä on vaikea lapsen oikeille vanhemmille, jotka tuntevat hänet perin pohjin hänen syntymästään saakka, miten vaikea jonkun pariskunnan onkaan kasvattaa lasta, joka ei ole heidän omansa! Koska lapsen ikuinen elämä saattaa olla kysymyksessä, vanhempien täytyy harkita vakavasti ja rukouksen hengessä, onko lapsen lainaaminen jollekulle muulle siihen liittyvien riskien arvoista.
Kristittyjen vanhempien täytyy siitä huolimatta päättää, miten he toteuttavat 1. Timoteuksen kirjeen 5:8:n neuvoa: ”Totisesti jos joku ei varaa ylläpitoa omaisilleen ja varsinkaan niille, jotka ovat hänen huonekuntansa jäseniä, niin hän on kieltänyt uskon ja on pahempi kuin se, jolla ei ole uskoa.” Jos he eivät itse pysty huolehtimaan lapsen aineellisista tarpeista, heidän tulisi pitää huolta siitä, että heidän lapsensa hengelliset tarpeet täytetään parhaalla mahdollisella tavalla vallitsevissa olosuhteissa.
Psalmista kirjoitti: ”Ovathan lapset Herran lahja, jälkeläiset ovat hänen suomansa palkkio.” (Psalmi 127:3, Psalmit nykysuomeksi) Hoida siis hellästi lapsiasi, ja pidä heidät lähelläsi. Rakasta heitä ja anna heidän rakastaa sinua. Auta heitä tulemaan hengellisiksi miehiksi ja naisiksi, sillä siten he voivat saada ikuisia siunauksia. Ehkäpä sinäkin voit sanoa samoin kuin Johannes sanoi hengellisistä lapsistaan: ”Minulla ei ole suurempaa kiitollisuuden syytä kuin se, että kuulen lasteni yhä vaeltavan totuudessa.” – 3. Johannes 4.