YLISTYS

Kiitoksen ja ihailun ilmaus; jopa palvonnan ilmaus, kun ylistys kohdistuu Jumalaan. Heprealainen verbi ha·lalʹ ja kreikkalainen verbi ai·neʹō käännetään vastineella ”ylistää” (Ps 113:1; Jes 38:18; Ro 15:11; ks. HALLEL; HALLELUJA). Kreikkalainen substantiivi hyʹmnos, josta juontuu suomen sana ”hymni”, välittää ajatuksen Jumalalle osoitetusta ylistyksestä tai ylistyslaulusta (Mr 14:26, Rbi8, alav.).

Jumalan nimen ylistäminen merkitsee itse Korkeimman ylistämistä (Ps 69:30). Hän ansaitsee suurimman ylistyksen, sillä hän on ”hyvä” eli ylivertainen moraalisessa oivallisuudessa, Luoja, ahdingossa olevien Auttaja, kansansa Ylläpitäjä ja Vapauttaja (Ps 135:3; 150:2; 1Ai 16:25, 26). Hän ei jaa tätä ylistystä koskaan elottomien kuvien kanssa, joista ei ole mitään apua niiden palvojille (Jes 42:8).

Ylistys oli tärkeällä sijalla Jehovan palvonnassa Israelissa. Koska Kaikkivaltias oli täysin ylistyksen ympäröimä, hänen sanottiin ’asuvan Israelin ylistyslauluissa’ (Ps 22:3). Kuningas Daavid organisoi papit ja leeviläiset ylistämään Jehovaa laulun ja soitinmusiikin välityksellä. Daavidin alullepanema järjestely jatkui Salomon rakentamassa temppelissä, ja vuosikausia sen jälkeen papit ja leeviläiset johtivat ylistämistä käyttäen henkeytettyjä tekstejä, jotka ovat säilyneet meidän aikaamme asti Psalmien kirjassa. (1Ai 16:4–6; 23:2–5; 2Ai 8:14; ks. MUSIIKKI.)

Jehovan uskolliset palvelijat eivät antaneet minkään häiritä sitä ylistystä, joka kuuluu yksin Jehovalle. Profeetta Daniel ei lakannut ylistämästä Jehovaa sen jälkeen, kun se säädettiin laittomaksi toiminnaksi, josta voitiin rangaista heittämällä leijonakuoppaan (Da 6:7–10). Jeesus Kristus antoi parhaan esimerkin Isänsä ylistämisestä siten, että hän ei tehnyt mitään omasta aloitteestaan. Tuon Jumalan Pojan koko elämä ja palvelus samoin kuin hänen tekemänsä ihmeet tuottivat ylistystä hänen Isälleen. (Lu 18:43; Joh 7:17, 18.)

Ensimmäisen vuosisadan kristityt käyttivät edelleen henkeytettyjä psalmeja Jehovan ylistämiseen. Lisäksi oli nähtävästi kristillisiä lauluja: ”Jumalan ylistyksiä” eli hymnejä sekä ”hengellisiä lauluja”, lauluja jotka käsittelivät hengellisiä asioita (Ef 5:19; Kol 3:16). Kristityt eivät kuitenkaan ylistä vain lauluin. Ylistys ilmenee kristityn elämässä ja siinä, että hän on aktiivisesti kiinnostunut toisten hengellisestä ja aineellisesta hyvinvoinnista (Hpr 13:15, 16).

Ihmisten ylistäminen. Itsensä ylistäminen on osoitus ylpeydestä, eikä se rakenna kuulijoita. Se on rakkaudetonta, koska se korottaa ihmisen toisten yläpuolelle (1Ko 13:4). Jos ylistämiseen on aihetta, sen pitäisi tulla oma-aloitteisesti puolueettomilta tarkkailijoilta, jotka eivät voi mitenkään hyötyä antamastaan kiitoksesta (San 27:2).

Toisilta tullut ylistys tai kiitos voi kuitenkin olla myös koetus sen vastaanottajalle. Se voi synnyttää hänessä ylemmyyden tai ylpeyden tunteita ja johtaa siksi hänen kukistumiseensa. Mutta kun ylistys otetaan vastaan oikeassa hengessä, se voi vaikuttaa ihmiseen myönteisesti. Hän saattaa nöyrästi tunnustaa olevansa kiitollisuudenvelassa Jehova Jumalalle ja rohkaistua toimimaan niin, että hän on ylistettävän moraalisen maineensa veroinen. Henkeytetyssä sananlaskussa osoitetaan, että ylistys voi paljastaa, millainen ihminen todellisuudessa on: ”Puhdistusastia on hopeaa varten ja sulatusuuni kultaa varten; ja ihminen on ylistyksensä mukainen.” (San 27:21; vrt. NE: ”mutta ylistys koettelee luonteen”.)

Kukaan ihminen ei voi saada suurempaa kiitosta tai ylistystä kuin se, että Jumala tunnustaa hyväksyvänsä hänet. Sellaista kiitosta ja ylistystä annetaan, kun Herra Jeesus Kristus ilmestyy kirkkaudessaan (1Ko 4:5; 1Pi 1:7). Tämä kiitos ei riipu lihallisista erikoispiirteistä vaan siitä, onko ihminen elänyt Jehovan palvelijalle sopivalla tavalla (Ro 2:28, 29; ks. JUUTALAINEN). Korkeat hallitusviranomaiset ja muut voivat puolestaan ylistää tosi kristittyjä siitä, että nämä ovat lainkuuliaisia ja rehtejä (Ro 13:3). Kun tarkkailijoille on selvää, että kristityt käyttäytyvät hyvin siksi, että he ovat hartaita Jehovan palvelijoita, ylistys menee Jehovalle ja hänen Pojalleen, jonka uskollisia opetuslapsia he ovat.