”Suhtaudu torjuvasti valheellisiin kertomuksiin”
RAAMATUSSA on runsaasti kokemuksia ja kertomuksia ihmisistä. Sen lisäksi että me luemme niitä mielellämme, me myös hyödymme niistä. Apostoli Paavali kirjoitti Rooman kristilliselle seurakunnalle: ”Kaikki, mikä ennen kirjoitettiin, kirjoitettiin meille opetukseksi, jotta meillä kestävyytemme ja Raamatun kirjoitusten lohdutuksen avulla olisi toivo.” (Roomalaisille 15:4.)
Paavali itse kertoi kokemuksia. Raamatussa kerrotaan Paavalista ja Barnabaasta heidän ensimmäisen lähetysmatkansa lopussa: ”Kun he olivat saapuneet [Syyrian Antiokiaan] ja koonneet seurakunnan yhteen, he ryhtyivät kertomaan, mitä kaikkea Jumala oli heidän välityksellään tehnyt ja että hän oli avannut kansoille oven uskoon.” (Apostolien teot 14:27.) Nämä kokemukset rohkaisivat veljiä epäilemättä suuresti.
Kaikki kokemukset eivät kuitenkaan ole kannustavia. Paavali varoitti henkeytettynä Timoteusta: ”Suhtaudu torjuvasti valheellisiin kertomuksiin, jotka loukkaavat sitä, mikä on pyhää, ja joita vanhat naiset kertovat.” (1. Timoteukselle 4:7.) Ja Tiitukselle hän kirjoitti, ettei uskollisten kristittyjen tulisi kiinnittää ”huomiota juutalaisiin taruihin” eikä ”totuudesta pois kääntyvien ihmisten käskyihin” (Tiitukselle 1:14).
Mitä olivat nämä valheelliset kertomukset eli tarut? Kumpikin ilmaus on peräisin kreikan sanasta myʹthos (myytti). Eräässä Raamatun sanakirjassa sanotaan, että tämä sana kuvailee ”(uskonnollista) kertomusta, jolla ei ole mitään yhteyttä todellisuuteen” (The International Standard Bible Encyclopaedia).
Paavalin päivinä maailma oli täynnä tuollaisia kertomuksia. Esimerkkinä on apokryfinen Tobiaan kirja, joka kirjoitettiin luultavasti yli kaksisataa vuotta ennen Paavalin aikaa. Tämä tarina kertoo Toobitista, hurskaasta juutalaisesta, joka tulee sokeaksi, kun hänen silmiinsä putoaa linnun ulostetta. Myöhemmin hän lähettää poikansa Tobiaan perimään erästä velkaa. Matkalla Tobias hankkii enkelin ohjauksessa kalan sydämen, maksan ja sappirakon. Sitten hän tapaa lesken, joka on kyllä ollut naimisissa seitsemän kertaa, mutta on pysynyt neitsyenä, koska paha henki on surmannut hänen jokaisen aviomiehensä hääyönä. Enkelin kehotuksesta Tobias menee lesken kanssa naimisiin ja ajaa demonin pois polttamalla kalan sydämen ja maksan. Kalan sapella Tobias palauttaa myöhemmin isänsä näön.
Tämä tarina ei selvästikään ole totta. Sen lisäksi että se on luonteeltaan mielikuvituksellinen ja rakentuu taikauskoon, se on virheellinen. Kertomuksessa sanotaan esimerkiksi, että Toobit näki sekä pohjoisten sukukuntien kapinan että israelilaisten karkottamisen Niniveen – sellaiset Israelin historian tapahtumat, joilla oli väliä 257 vuotta. Kertomuksessa sanotaan kuitenkin, että Toobit oli kuollessaan 158-vuotias, erään käännöksen mukaan 112-vuotias. (Tobias 1:4, 10; 14:11; vrt. 14:1, The Jerusalem Bible.)
Tällaiset tarut ovat kaukana niiden totuuden ”terveellisten sanojen mallista”, joita Jumalan uskolliset palvelijat julistavat (2. Timoteukselle 1:13). Ne ovat mielikuvituksen tuotetta, ristiriidassa historiallisten tosiasioiden kanssa, tarinoita, joita jumalattomat vanhat naiset kertovat. Juuri tällaisiin kertomuksiin kristittyjen tuli suhtautua torjuvasti.
Totuuden sanojen koetteleminen
Nykyään on runsaasti samanlaisia tarinoita. Paavali kirjoitti: ”On oleva ajanjakso, jolloin – – [ihmiset] eivät kestä terveellistä opetusta, vaan – – kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät sitä vastoin syrjään valheellisiin kertomuksiin.” (2. Timoteukselle 4:3, 4.) Joissakin osissa maailmaa yliluonnolliset kertomukset ovat laajalle levinneitä ja suosittuja. Kristittyjen on siksi viisasta koetella uskonnollisten kertomusten sanoja saadakseen selville, ovatko ne sopusoinnussa Raamatun kanssa (Job 12:11).
Monet niistä eivät selvästikään ole sopusoinnussa Raamatun kanssa. Monissa maailman osissa kuulee usein esimerkiksi tarinoita, jotka tukevat sitä käsitystä, että ihmissielu on kuolematon. Näissä tarinoissa kerrotaan siitä, miten ihminen kuolee ja ilmaantuu uudelleen vastasyntyneen ruumiissa, henkenä, eläimenä tai ihmisenä johonkin toiseen paikkaan.
Jumalan sanassa osoitetaan kuitenkin, etteivät ihmissielut ole kuolemattomia; ne kuolevat (Hesekiel 18:4). Raamatussa sanotaan lisäksi, että kuolleet makaavat elottomina haudassa eivätkä kykene ajattelemaan, puhumaan eivätkä tekemään mitään muutakaan (Saarnaaja 9:5, 10; Roomalaisille 6:23). Sen vuoksi ne, jotka petetään uskomaan sielun kuolemattomuutta tukevia valheellisia kertomuksia, kääntyvät syrjään Raamatun ”terveellisestä opetuksesta”, kuten Paavali sanoi.
Yliluonnolliset tarinat
Toiset kertomukset keskittyvät noitien tekoihin. Esimerkiksi joissakin Afrikan osissa näillä pahuuden asiamiehillä sanotaan olevan hirvittäviä voimia ja kyky muuttaa itsensä tai toisia matelijoiksi, apinoiksi ja linnuiksi. Heidän kerrotaan pystyvän lentämään ilmojen halki toimittamaan tehtävänsä, ilmestymään näkyviin tai katoamaan, kulkemaan seinien läpi ja näkemään maan alle haudattuja esineitä.
Tällaisten kertomusten runsaus samoin kuin laajalle levinnyt usko niihin saattaa saada jotkut kristilliseen seurakuntaan kuuluvat uskomaan, että ne ovat totta. He saattavat ajatella, että vaikka tavalliset ihmiset eivät pysty sellaisiin tekoihin, ne jotka saavat yliluonnollisia voimia henkiolennoilta, demoneilta, kykenevät tekemään niitä. Tätä päätelmää voisi näennäisesti perustella 2. Tessalonikalaiskirjeen 2:9, 10:llä, jossa sanotaan: ”Tuon laittoman läsnäoloon liittyy Saatanan vaikutuksen mukaan kaikkia voimatekoja ja valheellisia tunnusmerkkejä ja enteellisiä ihmeitä ja kaikkea epävanhurskasta petosta niille, jotka tuhoutuvat, rangaistusmaksuksi siitä, että he eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen voidakseen pelastua.”
Vaikka tässä raamatunkohdassa osoitetaankin, että Saatana pystyy voimatekoihin, niin siinä mainitaan myös, että Saatana on ”valheellisten tunnusmerkkien” sekä ”epävanhurskaan petoksen” alkuunpanija. Raamatussa osoitetaan johdonmukaisesti, että Saatana on pääpettäjä, joka ”eksyttää koko asuttua maata” (Ilmestys 12:9). Hän saa ihmiset äärimmäisen taitavasti uskomaan asioihin, jotka eivät ole tosia.
Tämän vuoksi ei useinkaan voida luottaa edes niihin lausuntoihin ja tunnustuksiin, joita spiritismiin tai taikuuteen osallistuneet ihmiset esittävät. He saattavat uskoa vilpittömästi nähneensä, kuulleensa tai kokeneensa jotakin, vaikkei niin todellisuudessa olekaan käynyt. Jotkut esimerkiksi ajattelevat olleensa tekemisissä kuolleiden henkien kanssa. He ovat kuitenkin erehtyneet, heitä on petetty, he ovat joutuneet Saatanan petoksen uhreiksi. Raamatussa sanotaan, että kuolleet astuvat hiljaisuuteen (Psalmit 115:17).
Yliluonnollisten tarinoiden paikkansapitävyyttä kannattaa epäillä suuresti, kun otetaan huomioon Panettelijan laaja kokemus pettäjänä. Useimmat noista tarinoista ovat taikauskoisen mielikuvituksen tuotetta, ja niitä liioitellaan, kun niitä kerrotaan yhä uudelleen.
Tällaisten tarujen toistaminen hyödyttää valheen isää, Saatana Panettelijaa (Johannes 8:44). Ne herättävät kiinnostusta okkulttisiin tapoihin, joita Jehova inhoaa (5. Mooseksen kirja 18:10–12). Ne kietovat ihmiset pelon ja taikauskon verkkoon. Ei ihme, että Paavali varoitti kristittyjä ”kiinnittämästä huomiota valheellisiin kertomuksiin” (1. Timoteukselle 1:3, 4).
Demonien todistuksen hylkääminen
Entä jos tarinat tuntuvat todenperäisiltä? Joskus kuulee kokemuksia siitä, miten henget tai spiritistit ovat myöntäneet sen, että Jehova on heitä voimakkaampi ja hänen todistajansa oikeassa. Tulisiko kristittyjen toistaa tuollaisia tarinoita?
Ei tulisi. Raamatussa sanotaan, että kun epäpuhtaat henget huusivat Jeesuksen olevan Jumalan Poika, niin hän ”ankarasti kielsi niitä tekemästä häntä tunnetuksi” (Markus 3:12). Samoin silloin kun ennusteludemoni pakotti erään tytön tunnustamaan Paavalin ja Barnabaan ”Korkeimman Jumalan orjiksi” ja ”pelastuksen tien” julistajiksi, Paavali ajoi hengen ulos tytöstä (Apostolien teot 16:16–18). Ei Jeesus, Paavali eikä yksikään raamatunkirjoittaja antanut demonien todistaa Jumalan tarkoituksesta tai niistä, jotka hän oli valinnut palvelijoikseen.
On myös merkille pantavaa, että Jeesus Kristus oli elänyt henkimaailmassa ennen maan päälle tuloaan. Hän oli tuntenut Saatanan henkilökohtaisesti. Siitä huolimatta Jeesus ei huvittanut opetuslapsiaan Saatanan toimia kuvailevilla kertomuksilla eikä paljastanut yksityiskohtia siitä, mitä Panettelija pystyi tekemään ja mitä ei. Saatana ja hänen demoninsa eivät olleet Jeesuksen ystäviä. He olivat hylkiöitä, kapinoitsijoita, sen vihamiehiä, mikä on pyhää, ja Jumalan vihollisia.
Se, mitä meidän tarvitsee tietää, kerrotaan Raamatussa. Siinä selitetään, keitä demonit ovat, miten he eksyttävät ihmisiä ja miten heitä voi karttaa. Siinä osoitetaan, että Jehova ja Jeesus ovat voimakkaampia kuin demonit. Ja siinä opetetaan, että jos palvelemme uskollisesti Jehovaa, pahat henget eivät voi vahingoittaa meitä pysyvästi. (Jaakob 4:7.)
Kristityt suhtautuvat siksi hyvästä syystä torjuvasti valheellisiin kertomuksiin, jotka hyödyttävät vain Jumalan vastustajia. Jeesuksen tavoin hänen nykyiset seuraajansa todistavat totuudesta (Johannes 18:37). He noudattavat viisaasti Raamatun kehotusta: ”Mikä on totta – – sitä kaikkea ajatelkaa jatkuvasti.” (Filippiläisille 4:8.)
[Kuva s. 31]
Tosi kristittyjen täytyy karttaa kaikkia okkultismin ilmenemismuotoja