Eunike ja Loois – esimerkillisiä kasvattajia

Jehovan palvelijoina tiedämme, että tuloksekkaan uskonnollisen kasvatuksen antaminen lapsillemme on vakava vastuu. Parhaassakin tapauksessa tähän tehtävään saattaa liittyä paljon kaikenlaisia esteitä ja vaikeuksia. Näin on varsinkin silloin, kun kristitty isä tai äiti kohtaa tuon haasteen uskonnollisesti jakautuneessa kodissa. Se ei ole uutta. Raamatussa kerrotaan eräästä äidistä, joka oli vastaavassa tilanteessa ensimmäisellä vuosisadalla.

Eunike-nimisen naisen perhe asui Lystrassa, Lykaonian alueella sijaitsevassa kaupungissa sisämaassa Vähän-Aasian eteläosassa. Lystra oli pieni, vähäpätöinen provinssikaupunki. Se oli roomalainen siirtokunta nimeltä Julia Felix Gemina Lustra, jonka keisari Augustus oli perustanut hillitsemään noilla seuduilla esiintyvää maantierosvoutta. Eunike oli juutalaiskristitty, joka asui uskonnollisesti jakautuneessa kodissa kreikkalaisen aviomiehensä, poikansa Timoteuksen ja äitinsä Looiksen kanssa. (Apostolien teot 16:1–3.)

Lystrassa oli juutalaisia todennäköisesti harvassa, koska Raamattu ei mainitse siellä olleen synagogaa, vaikka Ikonionissa noin 30 kilometrin päässä oli juutalaisyhteisö (Apostolien teot 14:19). Euniken ei siksi varmaankaan ollut helppoa harjoittaa uskontoaan. Se ettei Timoteusta ympärileikattu syntymän jälkeen, on saanut jotkut oppineet arvelemaan, että Euniken mies oli ajatusta vastaan.

Eunike ei kuitenkaan ollut yksin uskossaan. Timoteus sai ”pyhiä kirjoituksia” koskevaa opetusta nähtävästi sekä äidiltään että tämän äidiltä Looikselta.a Apostoli Paavali kehotti Timoteusta: ”Pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mihin uskomisesta olet tullut vakuuttuneeksi, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska pienokaisesta asti olet tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi pelastuaksesi sen uskon välityksellä, joka on Kristuksen Jeesuksen yhteydessä.” (2. Timoteukselle 3:14, 15.)

Opetusta ”pienokaisesta asti”

Sanoessaan, että Timoteukselle oli opetettu ”pyhiä kirjoituksia” ”pienokaisesta asti”, Paavali tarkoitti ilmeisesti imeväisikää. Tämä sen perusteella, että hän käytti sellaista kreikkalaista sanaa (breʹfos), joka viittaa yleensä vastasyntyneeseen (vrt. Luukas 2:12, 16). Eunike siis suhtautui Jumalan antamaan velvollisuuteensa vakavasti eikä hukannut aikaa ryhtyessään valmentamaan Timoteusta niin, että hänestä voisi kasvaa Jumalan antaumuksellinen palvelija (5. Mooseksen kirja 6:6–9; Sananlaskut 1:8).

Timoteus oli ”tullut vakuuttuneeksi” uskomisesta Raamatun totuuksiin. Erään kreikan sanakirjan mukaan Paavalin tässä käyttämä sana merkitsee ’tulla lujasti vakuuttuneeksi; varmistua’ jostakin. Tarvittiin epäilemättä huomattavasti aikaa ja vaivannäköä, jotta sellainen luja vakaumus olisi juurtunut Timoteuksen sydämeen sekä auttanut häntä pohtimaan Jumalan sanaa ja uskomaan siihen. Ilmeisesti sekä Eunike että Loois tekivät siis kovasti töitä opettaakseen Timoteukselle Raamatun totuuksia. Ja millaisen palkinnon nuo jumaliset naiset saivatkaan! Paavali saattoi kirjoittaa Timoteuksesta: ”Mieleeni muistuu se usko, joka sinulla on ilman ulkokultaisuutta ja joka oli ensiksi isoäidilläsi Looiksella ja äidilläsi Eunikella, mutta joka, olen varma, on sinullakin.” (2. Timoteukselle 1:5.)

Eunikella ja Looiksella oli todella tärkeä osa Timoteuksen elämässä. Kirjoittaja David Read sanoo tästä: ”Jos millään muulla ei apostolin mielestä olisi ollut merkitystä kuin Timoteuksen omalla kääntymyskokemuksella, hän olisi muistuttanut tätä siitä hetimmiten. Mutta ensimmäinen asia, jonka hän halusi sanoa Timoteuksen uskosta, oli se, että tuo usko oli jo ’elävä Looiksella – – ja Eunikella’.” Paavalin sanat Looiksen, Euniken ja Timoteuksen uskosta osoittavat, että vanhempien ja jopa isovanhempien kotona antama varhainen raamatullinen opetus luo usein perustan lapsen hengellisille tulevaisuudennäkymille. Eikö tämän pitäisi saada perheenjäseniä ajattelemaan vakavasti, millä tavalla he täyttävät tämän velvollisuuden sekä Jumalaa että lapsiaan kohtaan?

Paavali on saattanut ajatella myös sitä, millaisen ilmapiirin Loois ja Eunike loivat kotiinsa. Apostoli on voinut käydä heillä ollessaan ensimmäistä kertaa Lystrassa noin vuonna 47 tai 48. Todennäköisesti nuo kaksi naista kääntyivät tuolloin kristillisyyteen. (Apostolien teot 14:8–20.) Ehkäpä tuon kodin lämmin, onnellinen henki vaikutti Paavalin sananvalintaan hänen puhuessaan Looiksesta Timoteuksen ”isoäitinä”. Oppinut Ceslas Spicqin mukaan hänen käyttämänsä kreikkalainen sana (mamʹmē, kun klassinen ja kunnioittava vastine on tēʹthē) on ”lapsen [isoäidistään] käyttämä hellittelymuoto”, joka tässä yhteydessä kertoo ”tuttavallisuudesta ja kiintymyksestä”.

Timoteuksen lähtö

Ei ole selvää, mikä oli Euniken siviilisääty Paavalin vieraillessa Lystrassa toisen kerran (noin v. 50). Monet oppineet arvelevat hänen olleen leski. Timoteuksesta oli joka tapauksessa kasvanut äitinsä ja isoäitinsä ohjauksessa oivallinen nuorimies, joka oli kenties 20-vuotias tuohon aikaan. ”Lystran ja Ikonionin veljet kertoivat [hänestä] hyvää.” (Apostolien teot 16:2.) Hänen sydämeensä oli selvästikin istutettu halu levittää Valtakunnan hyvää uutista, sillä hän noudatti Paavalin kutsua ja lähti tämän ja Silaksen mukaan näiden lähetysmatkalle.

Kuvittele, miltä Eunikesta ja Looiksesta on tuntunut Timoteuksen lähdön alla! He tiesivät, että käydessään kaupungissa ensi kertaa apostoli Paavalia oli kivitetty ja hänen luultiin kuolleen (Apostolien teot 14:19). Heidän ei varmasti ole ollut helppoa päästää nuorta Timoteusta menemään. He luultavasti pohdiskelivat, kuinka kauan hän olisi poissa ja palaisiko hän turvallisesti kotiin. Huolimatta tällaisista todennäköisistä huolenaiheista hänen äitinsä ja isoäitinsä epäilemättä kannustivat häntä ottamaan vastaan tuon erikoistehtävän, jonka ansiosta hän voisi palvella Jehovaa täydemmin.

Arvokkaita opetuksia

Eunikesta ja Looiksesta on paljon opittavaa, kun heitä miettii huolellisesti. Usko sai heidät antamaan Timoteukselle hengellisesti terveen kasvatuksen. Se kypsä, vakaa jumalisen antaumuksen esimerkki, jonka isovanhemmat antavat lastenlapsilleen ja muille, voi varmasti olla siunaukseksi koko kristilliselle seurakunnalle (Titukselle 2:3–5). Euniken esimerkki myös muistuttaa ei-uskovan miehen kanssa naimisissa olevia äitejä velvollisuudesta antaa lapsille hengellistä opetusta sekä tästä koituvasta palkasta. Opettaminen voi toisinaan kysyä suurta rohkeutta, etenkin jos isä ei hyväksy puolisonsa uskonkäsityksiä. Se vaatii myös tahdikkuutta, sillä kristityn vaimon on kunnioitettava miehensä johtoasemaa.

Looiksen ja Euniken usko, vaivannäkö ja kieltäymys palkittiin, kun he näkivät Timoteuksen edistyvän hengellisesti jopa siinä määrin, että hänestä tuli erinomainen lähetystyöntekijä ja valvoja (Filippiläisille 2:19–22). Myös nykyään Raamatun totuuksien opettaminen lapsillemme vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja päättäväisyyttä, mutta hyvät tulokset tekevät siitä kaikesta varmasti vaivan arvoisen. Monet esimerkilliset kristityt nuoret, joille on opetettu ”pienokaisesta asti – – pyhiä kirjoituksia” uskonnollisesti jakautuneessa huonekunnassa, tuottavat paljon iloa jumaliselle isälleen tai äidilleen. Ja miten totta onkaan sananlasku, joka sanoo: ’Viisaan synnyttäjä tulee riemuitsemaan’! (Sananlaskut 23:23–25.)

Apostoli Johannes sanoi hengellisistä lapsistaan: ”Minulla ei ole suurempaa kiitollisuuden syytä kuin se, että kuulen lasteni yhä vaeltavan totuudessa.” (3. Johanneksen kirje 4.) Näistä sanoista välittyvän tunteen jakavat varmasti monet sellaiset, jotka ovat osoittautuneet samanlaisiksi kuin Eunike ja Loois, kaksi esimerkillistä kasvattajaa.

[Alaviite]