He tekivät Jehovan tahdon

Vanhempien usko palkitaan

POIKALAPSEN syntymä oli suuren ilon aihe israelilaisille. Se merkitsi sitä, että suku jatkuisi ja että maaperintö säilyisi suvussa. Mutta vuoden 1593 eaa. tienoilla pojan syntymä saattoi tuntua heprealaisista pikemminkin kiroukselta kuin siunaukselta. Miksi? Koska Egyptin farao, joka oli huolissaan juutalaisväestön nopeasta kasvusta hänen hallintoalueellaan, oli antanut käskyn tappaa kaikki heidän vastasyntyneet poikalapsensa (2. Mooseksen kirja 1:12, 15–22).

Juuri tuon katalan kansanmurhayrityksen aikana heprealainen aviopari, Amram ja Jokebed, sai kauniin poikalapsen. On helppoa kuvitella, miten pelko on voinut varjostaa heidän iloaan, kun he muistivat faraon säädöksen. Mutta kun Amram ja Jokebed katselivat poikalastaan, he päättivät lujasti olla hylkäämättä häntä, seuraisipa siitä mitä hyvänsä. (2. Mooseksen kirja 2:1, 2; 6:20.)

Uskossa toimiminen

Amram ja Jokebed pitivät lastaan piilossa kolme kuukautta (2. Mooseksen kirja 2:2). Tämä oli kuitenkin vaarallista, sillä heprealaiset ja egyptiläiset asuivat lähekkäin. Niitä, joiden havaittiin yrittävän kiertää faraon säädöstä, rangaistaisiin todennäköisesti kuolemalla – ja myös lapsi kuolisi. Mitä nämä rakastavat vanhemmat sitten voisivat tehdä pitääkseen poikansa ja itsensä elossa?

Jokebed keräsi papyruksen versoja. Papyrus on bambun tyyppinen vahva kaisla, ja sillä on kolmisärmäinen, noin sormen paksuinen varsi. Se voi kasvaa kuutisen metriä korkeaksi. Egyptiläiset käyttivät tätä kasvia paperin, mattojen, purjeiden, sandaalien ja kevyiden veneitten valmistukseen.

Jokebed teki varsista arkun, johon hänen lapsensa mahtui sopivasti. Seuraavaksi hän siveli arkun bitumilla ja maapiellä, jotta se pysyisi koossa ja pitäisi vettä. Sitten Jokebed pani lapsensa tähän koppaan, jonka hän asetti kaislikkoon Niilin rantaan. (2. Mooseksen kirja 2:3.)

Lapsi löydetään

Jokebedin tytär Mirjam asettui vähän matkan päähän nähdäkseen, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Sitten faraon tytär tuli peseytymään Niiliin.a Ehkä Jokebed tiesi prinsessan käyvän usein tässä kohdassa Niiliä ja jätti arkun tarkoituksellisesti sellaiseen paikkaan, mistä se olisi helppo löytää. Joka tapauksessa faraon tytär huomasi pian kaislikon suojissa olevan arkun, ja hän pyysi yhtä palvelijoistaan hakemaan sen. Kun hän näki sisällä olevan itkevän lapsen, hänen tuli sitä sääli. Hän huomasi, että se oli heprealainen lapsi. Mutta miten hän voisi antaa murhata niin kauniin lapsen? Ihmisystävällisyyden lisäksi faraon tyttäreen on voinut vaikuttaa sellainen yleinen egyptiläinen uskomus, että taivaaseen pääsy riippui ihmisen elinaikanaan tekemien huomaavaisten tekojen maineesta.b (2. Mooseksen kirja 2:5, 6.)

Mirjam, joka seurasi tilannetta jonkin matkan päästä, lähestyi faraon tytärtä. ”Menenkö kutsumaan sinulle imettäjän heprealaisnaisista, jotta hän imettäisi lapsen sinulle?” hän kysyi. Prinsessa vastasi: ”Mene!” Mirjam juoksi äitinsä luokse. Ei aikaakaan, kun Jokebed seisoi faraon tyttären edessä. ”Ota tämä lapsi mukaasi ja imetä se minulle”, prinsessa sanoi hänelle, ”niin minä annan sinulle palkkasi.” On paljon mahdollista, että tässä vaiheessa faraon tytär jo tajusi Jokebedin olevan lapsen äiti. (2. Mooseksen kirja 2:7–9.)

Jokebed piti lastaan siihen saakka, kun hän vieroitti tämän.c Se antoi hänelle monia mahdollisuuksia opettaa lapselle tosi Jumalasta, Jehovasta. Sitten Jokebed toi lapsen takaisin faraon tyttärelle, joka antoi pojalle nimen Mooses eli ’vedestä pelastettu’. (2. Mooseksen kirja 2:10.)

Opetus meille

Amram ja Jokebed käyttivät täysin hyväkseen ohikiitävää tilaisuuttaan opettaa pojalleen puhtaan palvonnan periaatteet. Nykyajan vanhempien tulisi toimia samoin. Se on todellisuudessa välttämätöntä. Saatana Panettelija ”vaeltaa ympäri niin kuin karjuva leijona etsien kenet niellä” (1. Pietarin kirje 5:8). Hyvin mieluisia uhreja hänelle olisivat kallisarvoiset nuoret – pojat ja tytöt – joista voisi tulla erinomaisia Jehovan palvelijoita. Heidän nuori ikänsä ei herätä hänessä myötätuntoa! Tämä mielessään viisaat vanhemmat valmentavat pienokaisiaan pelkäämään tosi Jumalaa, Jehovaa (Sananlaskut 22:6; 2. Timoteukselle 3:14, 15).

Heprealaiskirjeen 11:23:ssa Amramin ja Jokebedin ponnistelu pienokaisensa pitämiseksi piilossa sen kolme ensimmäistä elinkuukautta on merkitty muistiin uskon tekona. Nämä molemmat Jumalaa pelkäävät vanhemmat osoittivat luottavansa Jehovan pelastavaan voimaan kieltäytymällä hylkäämästä lastaan, ja tästä syystä heitä siunattiin. Meidänkin pitäisi noudattaa tarkoin Jehovan lakeja ja periaatteita ja luottaa siihen, että mitä ikinä Jehova salliikin meille tapahtua, se koituu lopulta ikuiseksi hyvinvoinniksemme ja onnellisuudeksemme (Roomalaisille 8:28).

[Alaviitteet]