Ihmisiä joilla oli ”samanlaiset tunteet kuin meilläkin”
HÄN oli kuningas ja profeetta mutta myös rakastava isä. Yhdestä hänen pojistaan kasvoi turhamainen ja ylpeä mies. Tämä poika oli päättänyt anastaa vallan ja ryhtyi siksi sisällissotaan tähtäimessään isänsä kuolema. Seuranneessa taistelussa sai kuitenkin surmansa tuo poika. Kun isä kuuli poikansa kuolemasta, hän meni yksinään kattohuoneeseen ja itki: ”Poikani Absalom, poikani, poikani Absalom! Oi kunpa minä olisin kuollut sinun sijastasi, Absalom, poikani, poikani!” (2. Samuelin kirja 18:33.) Tuo isä oli kuningas Daavid. Hän oli muiden Jehovan profeettojen tavoin ”ihminen, jolla oli samanlaiset tunteet kuin meilläkin” (Jaakobin kirje 5:17).
Raamatun aikoina Jehovan edustajina toimivat miehet ja naiset olivat eri elämänaloilta, ja he elivät tavallista elämää. Heilläkin oli ongelmia, ja he kärsivät puutteistaan kuten mekin. Keitä näihin profeettoihin kuului, ja miten heidän tunteensa olivat samanlaiset kuin meidän?
Mooses kasvoi liiallisesta itsevarmuudesta nöyryyteen
Mooses oli huomattava profeetta esi-kristillisinä aikoina. Mutta vielä 40-vuotiaanakaan hän ei ollut valmis palvelemaan Jehovan edustajana. Miksei? Samalla kun Egyptin farao sorti Mooseksen veljiä, Moosesta kasvatettiin faraon huonekunnassa, ja hän oli ”voimallinen sanoissaan ja teoissaan”. Raamatussa kerrotaan: ”Hän luuli veljiensä tajuavan, että Jumala oli antamassa heille pelastuksen hänen kätensä välityksellä.” Liiallisen itsevarmana hän puolusti aggressiivisesti erästä heprealaista orjaa ja tappoi egyptiläisen. (Apostolien teot 7:22–25; 2. Mooseksen kirja 2:11–14.)
Tällöin Mooseksen oli pakko paeta, ja hän vietti seuraavat neljäkymmentä vuotta paimenena kaukana Midianissa (2. Mooseksen kirja 2:15). Tuon ajan lopussa Jehova valtuutti nyt 80-vuotiaan Mooseksen profeetakseen. Mooses ei kuitenkaan ollut enää liian varma itsestään. Hän tunsi itsensä niin epäpäteväksi, että kyseenalaisti Jehovan antaman profeetanvaltuutuksen esittämällä muun muassa seuraavanlaisia kysymyksiä: ”Mikä minä olen menemään faraon luo?” ”Mitä minä sanon?” (2. Mooseksen kirja 3:11, 13.) Jehovan rakkaudellisen vakuutuksen ja avun turvin Mooses ryhtyi suorittamaan tehtäväänsä erittäin menestyksellisesti.
Oletko sinä joskus antanut Mooseksen tavoin liiallisen itsevarmuuden saada sinut tekemään tai sanomaan jotain epäviisasta? Jos olet, ota vastaan lisää valmennusta kasvaaksesi nöyryydessä. Vai oletko tuntenut itsesi epäpäteväksi joihinkin kristillisiin tehtäviin? Älä kieltäydy niistä, vaan ota vastaan Jehovan ja hänen järjestönsä tarjoama apu. Hän joka auttoi Moosesta, voi auttaa sinuakin.
Elialla oli samanlaiset tunteet kuin meilläkin kurittamisen aikaan
”Elia oli ihminen, jolla oli samanlaiset tunteet kuin meilläkin, ja kuitenkin hän rukoilemalla rukoili, ettei sataisi, eikä maan päälle satanut kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen.” (Jaakobin kirje 5:17.) Jehovan tahto oli kurittaa kansakuntaa, joka oli kääntynyt hänestä pois, ja Elian rukous oli sopusoinnussa tämän kanssa. Elia kuitenkin tiesi, että hänen rukoilemansa kuivuus aiheuttaisi ihmisille kärsimyksiä. Israel oli pitkälti maanviljelysmaa; kaste ja sade olivat kansan elämä. Jatkuva kuivuus toisi äärimmäistä ahdinkoa. Kasvillisuus nuutuisi, sato menetettäisiin. Työnteossa ja ravintona käytetyt kotieläimet menehtyisivät, ja joitakin perheitä uhkaisi nälkiintyminen. Ketkä kärsisivät eniten? Tavallinen kansa. Eräs leski kertoi Elialle myöhemmin, ettei hänellä ollut enää jäljellä kuin kourallinen jauhoja ja vähän öljyä. Hän oli varma, että hän kuolisi poikansa kanssa pian nälkään. (1. Kuninkaiden kirja 17:12.) Elia ei olisi voinut rukoilla sillä tavalla kuin hän rukoili, ellei hän olisi uskonut lujasti siihen, että Jehova pitäisi huolen palvelijoistaan – rikkaista ja köyhistä – jotka eivät olleet hylänneet tosi palvontaa. Kuten kertomus osoittaa, Elia ei joutunut pettymään. (1. Kuninkaiden kirja 17:13–16; 18:3–5.)
Kun Jehova kolmen vuoden kuluttua osoitti antavansa pian sadetta, Elian harras halu nähdä kuivuuden päättyvän ilmeni siitä, miten hän esitti useita voimakkaita rukouksia ollen ’kyyristyneenä maahan ja pitäen kasvojaan polviensa välissä’ (1. Kuninkaiden kirja 18:42). Elia kehotti palvelijaansa yhtenään ’nousemaan ja katsomaan meren suuntaan’ saadakseen jonkin merkin siitä, että Jehova kuuli hänen rukouksensa (1. Kuninkaiden kirja 18:43). Miten iloinen hänen on täytynytkään olla, kun vihdoin vastaukseksi hänen rukouksiinsa ”taivas antoi sateen ja maa tuotti hedelmänsä”! (Jaakobin kirje 5:18.)
Jos sinä olet isä tai äiti tai kristillisen seurakunnan vanhin, sinun täytyy ehkä painiskella voimakkaiden tuntemusten kanssa antaessasi kuria. Sellaisten inhimillisten tunteiden vastapainona täytyy kuitenkin olla varmuus siitä, että kuria tarvitaan aika ajoin ja että kun sitä annetaan rakkaudellisesti, se ”tuottaa – – rauhaisaa hedelmää, nimittäin vanhurskautta” (Heprealaisille 12:11). Tulokset Jehovan lakien tottelemisesta ovat aina haluttavia. Elian tavoin rukoilemme sydämestämme, että niihin päästäisiin.
Jeremia oli rohkea huolimatta lannistumisesta
Kaikista raamatunkirjoittajista kenties juuri Jeremia kirjoitti eniten omista tuntemuksistaan. Nuorena hän hangoitteli vastaan saadessaan tehtävämääräyksensä (Jeremia 1:6). Silti hän ryhtyi erittäin rohkeasti julistamaan Jumalan sanaa, mutta törmäsi heti yhteen toisten israelilaisten kanssa, jotka vastustivat kiihkeästi, kuninkaasta kansanmieheen. Tuo vastustus sai hänet joskus kiivastumaan ja itkemään (Jeremia 9:3; 18:20–23; 20:7–18). Hän joutui vihaisen väkijoukon käsiin, häntä lyötiin, hän oli häpeäpaalussa, hänet vangittiin, hänen henkensä oli uhattuna, ja hänet jätettiin kuolemaan tyhjän vesisäiliön pohjamutaan. Toisinaan jopa Jehovan sanoma tuntui kipeältä, kuten käy ilmi hänen sanoistaan: ”Voi sisuksiani, sisuksiani! Sydämeni seinämissä on ankaria tuskia.” (Jeremia 4:19.)
Silti hän rakasti Jehovan sanaa ja lausui: ”Sinun sanastasi tulee minulle riemu ja sydämeni ilo.” (Jeremia 15:16.) Heti perään hän huudahti Jehovalle turhautuneena: ”Sinusta totisesti tulee minulle kuin jokin petollinen, kuin vedet, jotka ovat osoittautuneet epäluotettaviksi” kuten helposti kuivahtavassa purossa (Jeremia 15:18). Jehova kuitenkin ymmärsi hänen ristiriitaisia tunteitaan ja tuki häntä jatkuvasti, niin että hän saattoi suorittaa tehtävänsä. (Jeremia 15:20; ks. myös 20:7–9.)
Turhaudutko sinä palveluksessasi tai kohtaatko siinä vastustusta Jeremian tavoin? Luota Jehovaan. Seuraa jatkuvasti hänen ohjaustaan, niin hän palkitsee sinunkin ponnistelusi.
Jeesuksella oli samanlaiset tunteet kuin meillä
Kaikkien aikojen suurin profeetta oli Jumalan oma Poika, Jeesus Kristus. Vaikka hän oli täydellinen mies, hän ei tukahduttanut tunteitaan. Saamme usein lukea hänen sisäisistä tuntemuksistaan, joiden on täytynyt näkyä hänen kasvoistaan ja siitä, miten hän suhtautui toisiin. Monesti hän ”liikuttui säälistä”, ja hän käytti samaa ilmaisua luonnehtiessaan kuvaustensa henkilöitä (Markus 1:41; 6:34; Luukas 10:33).
Jeesus on varmasti korottanut ääntään ajaessaan kauppiaat ja eläimet ulos temppelistä sanoen: ”Viekää nämä pois täältä!” (Johannes 2:14–16.) Pietarin kehotus ”Ole huomaavainen itseäsi kohtaan, Herra”, sai Jeesuksen vastaamaan painokkaasti: ”Väisty taakseni, Saatana!” (Matteus 16:22, 23.)
Jeesus oli erityisen kiintynyt joihinkuihin sellaisiin, jotka olivat hänelle tavallista läheisempiä. Apostoli Johannesta kuvailtiin ”opetuslapseksi, jota Jeesus rakasti” (Johannes 21:7, 20). Raamatussa kerrotaan myös: ”Ja Jeesus rakasti Marttaa ja hänen sisartaan ja Lasarusta.” (Johannes 11:5.)
Jeesus saattoi tuntea tuskaakin. Lasaruksen kuoleman murheellisuus sai hänet ’puhkeamaan kyyneliin’ (Johannes 11:32–36). Hän paljasti, millaista sydämen tuskaa hän tunsi Juudas Iskariotin kavalluksen vuoksi, lainatessaan kipeän koskettavaa kohtaa Psalmeista: ”Se, joka söi minun leipääni, on nostanut kantapäänsä minua vastaan.” (Johannes 13:18; Psalmit 41:9.)
Jeesus osoitti tunteidensa syvyyden jopa kärsiessään sietämätöntä tuskaa paalussa. Hän uskoi äitinsä huolenpidon hellästi ”sille opetuslapselleen, jota hän rakasti” (Johannes 19:26, 27). Nähdessään vierelleen naulituista pahantekijöistä toisessa merkkejä katumuksesta hän sanoi sääliväisesti: ”Sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa.” (Luukas 23:43.) Voimme kuulla tunteiden purkautuvan hänen huudossaan: ”Jumalani, Jumalani, miksi olet hylännyt minut?” (Matteus 27:46.) Ja hänen viimeisistä sanoistaan huokuu sydämestä lähtevä rakkaus ja luottamus: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” (Luukas 23:46.)
Miten paljon tämä kaikki lohduttaakaan meitä! ”Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi suhtautua myötätuntoisesti heikkouksiimme, vaan sellainen [Jeesus], joka on koeteltu kaikissa suhteissa samoin kuin mekin, mutta ilman syntiä.” (Heprealaisille 4:15.)
Jehovan luottamus
Jehova ei koskaan katunut valintojaan. Hän tiesi edustajiensa olevan hänelle uskollisia ja sivuutti sääliväisesti epätäydellisten ihmisten heikkoudet. Hän kuitenkin odotti heidän suorittavan tehtävänsä. Hänen avullaan he pystyivät siihen.
Osoittakaamme kärsivällisesti luottavamme uskollisiin veljiimme ja sisariimme. He tulevat aina olemaan epätäydellisiä tässä asiainjärjestelmässä kuten mekin. Meidän ei silti tulisi koskaan ajatella, että veljemme eivät ole rakkautemme ja huomiomme arvoisia. Paavali kirjoitti: ”Mutta meidän, jotka olemme vahvoja, pitää kantaa niiden heikkouksia, jotka eivät ole vahvoja, eikä miellyttää itseämme.” (Roomalaisille 15:1; Kolossalaisille 3:13, 14.)
Jehovan profeetat kävivät läpi kaikki ne tunteet, joita mekin tunnemme. Mutta he luottivat Jehovaan, ja Jehova auttoi heitä selviytymään. Lisäksi hän antoi heille ilon aiheita: hyvän omantunnon, tietoisuuden suosiostaan, uskollisia tovereita, jotka tukivat heitä, sekä vakuutuksen onnellisesta tulevaisuudesta. (Heprealaisille 12:1–3.) Riippukaamme mekin kiinni Jehovassa täysin luottavaisina samalla kun jäljittelemme vanhan ajan profeettojen uskoa, miesten joilla oli ”samanlaiset tunteet kuin meilläkin”.