Iäkkäiden vanhempien kunnioittaminen on palkitsevaa

AIDOT Jumalan palvojat arvostavat ja kunnioittavat iäkkäitä vanhempiaan ja huolehtivat näistä, koska he rakastavat näitä. Se on osa heidän palvontaansa. Raamatussa sanotaan: ”Oppikoot nämä [lapset ja lapsenlapset] ensin harjoittamaan jumalista antaumusta omassa huonekunnassaan ja maksamaan jatkuvasti asianmukaista korvausta vanhemmilleen ja isovanhemmilleen, sillä tämä on otollista Jumalan silmissä.” (1. Timoteukselle 5:4.) Olemmepa nuoria tai vanhoja, on sopivaa, että tarjoamme ”asianmukaista korvausta” vanhemmillemme ja isovanhemmillemme. Tällä tavalla osoitamme arvostavamme sitä, että he ovat vuosien ajan osoittaneet rakkautta meitä kohtaan, tehneet kovasti työtä meidän puolestamme ja huolehtineet meistä. Olemmehan vanhemmillemme kiitollisuudenvelassa koko elämästämme!

Huomaa, että asianmukaisen korvauksen maksaminen vanhemmille ja isovanhemmille on ”otollista Jumalan silmissä”. Se liittyy ’jumaliseen antaumukseemme’. Tämän neuvon noudattaminen on palkitsevaa, koska tiedämme tekevämme sitä, mikä miellyttää Jumalaa. Se tuottaa meille iloa.

Antamisesta saa iloa, erityisesti silloin kun annamme niille, jotka ovat olleet anteliaita meille (Apostolien teot 20:35). Miten palkitsevaa siksi onkaan toimia sopusoinnussa Raamatun periaatteen kanssa: ”Anna isällesi ja äidillesi syytä iloon, synnyttäjäsi riemuitkoon”! (Sananlaskut 23:25, The New English Bible.)

Miten voimme suorittaa asianmukaista korvausta vanhemmillemme ja isovanhemmillemme? Kolmella tavalla: aineellisesti, tunneperäisesti ja hengellisesti. Kukin tapa on palkitseva.

Aineellinen antaminen

Ne jotka palvelevat Jumalaa, tietävät, että on tärkeää pitää huolta läheisistä perheenjäsenistä aineellisesti. Apostoli Paavali neuvoi: ”Jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan niistä, jotka ovat hänen huonekuntansa jäseniä, niin hän on kieltänyt uskon ja on pahempi kuin se, jolla ei ole uskoa.” (1. Timoteukselle 5:8.)

Tunji ja Joy asuvat Länsi-Afrikassa. Vaikka heillä oli kovia taloudellisia paineita, he pyysivät Joyn iäkkäitä vanhempia muuttamaan heille. Isä oli sairas, ja jonkin ajan kuluttua hän kuoli. Tunji kertoo mietteitään: ”Kun isä kuoli, äiti halasi vaimoani ja sanoi: ’Sinä teit kaiken, mikä oli inhimillisesti mahdollista. Sinun ei pidä tuntea lainkaan syyllisyyttä isän kuoleman takia.’ Vaikka kaipaamme isää, tiedämme, että ostimme hänelle parhaat mahdolliset lääkkeet ja koetimme aina saada hänet tuntemaan itsensä toivotuksi ja tarpeelliseksi. Teimme parhaamme täyttääksemme Jumalan meille antaman vastuun. Se tuottaa meille tyydytystä.”

Kaikki eivät tietenkään voi auttaa toisia aineellisesti. Eräs nigerialaismies sanoi: ”Jos ihminen ei pysty elättämään itseään, miten hän voi silloin elättää toista ihmistä?” Monissa maissa tilanne saattaa tulevina vuosina jopa paheta. Yhdistyneiden kansakuntien ennusteen mukaan pian puolet Saharan eteläpuolisen Afrikan väestöstä elää absoluuttisessa köyhyydessä.

Jos sinun taloudellinen tilanteesi on huono, saatat saada lohtua varatonta leskeä koskevasta tosi kertomuksesta. Kun Jeesus oli maan päällä, hän pani merkille, miten eräs leski antoi pienen lahjoituksen temppelin rahastoon. Nainen antoi vain ”kaksi pientä, hyvin vähäarvoista lanttia”. Silti Jeesus, joka tiesi hänen tilanteensa, sanoi: ”Minä sanon teille totuudenmukaisesti: tämä leski, vaikkakin köyhä, pudotti enemmän kuin he kaikki. Sillä kaikki nämä pudottivat lahjoja liiastaan, mutta tämä pudotti puutteestaan kaikki elatusvaransa, jotka hänellä oli.” (Luukas 21:1–4.)

Samoin jos me teemme parhaamme huolehtiaksemme vanhemmistamme tai isovanhemmistamme aineellisesti, vaikka tukemme olisikin ehkä vähäistä, Jehova panee sen merkille ja arvostaa sitä. Hän ei odota meidän tekevän enempää kuin kykenemme. Todennäköisesti vanhempamme tai isovanhempamme ajattelevat samalla tavalla.

Tunneperäinen antaminen

Vanhemmistamme ja isovanhemmistamme huolehtimiseen kuuluu muutakin kuin vain heidän aineellisten tarpeittensa tyydyttäminen. Meillä kaikilla on tunneperäisiä tarpeita. Kaikki – myös iäkkäät ihmiset – haluavat olla rakastettuja, tuntea itsensä tarpeellisiksi ja toivotuiksi sekä olla arvostettuja perheenjäseniä.

Kenialainen Mary on huolehtinut iäkkäästä anopistaan kolme vuotta. Mary kertoo: ”Sen lisäksi että huolehdimme hänen aineellisista tarpeistaan, me aina keskustelemme hänen kanssaan. Äiti ei jaksa tehdä paljon kotiaskareita, mutta me keskustelemme, ja meistä on tullut läheisiä ystäviä. Joskus puhumme Jumalasta, joskus kotiseudulle jääneistä ihmisistä. Vaikka hän on yli 90-vuotias, hänellä on erinomainen muisti. Hän muistaa, millaista elämä oli, kun hän oli pikkutyttö, ennen vuotta 1914, ja hän kertoo noista ajoista.”

Mary jatkaa: ”Ei ole helppoa huolehtia vanhuksesta, mutta se, että hän on ollut luonamme, on ollut hyvin palkitsevaa. Perheessämme vallitsee rauha ja sopusointu. Se että minä olen antanut hänelle, on herättänyt anteliaisuuden henkeä muissa perheenjäsenissä. Mieheni kunnioittaa minua enemmän. Ja jos äiti kuulee jonkun puhuvan minulle tylysti, hän ryhtyy heti puolustamaan minua. Kukaan ei voi puhua minulle terävästi, kun hän on paikalla!”

Hengellinen antaminen

Aineellinen ja tunneperäinen antaminen on palkitsevaa sille, joka antaa, ja sama pitää paikkansa hengellisistä asioista. Apostoli Paavali kirjoitti Rooman kristilliselle seurakunnalle: ”Kaipaan nähdä teitä voidakseni antaa teille jonkin hengellisen lahjan, jotta lujittuisitte, tai pikemminkin, että keskuudessanne kukin saisi keskinäistä rohkaisua toisen uskon välityksellä, sekä teidän että minun.” (Roomalaisille 1:11, 12.)

Samalla tavoin kun Jumalaa palveleville vanhuksille annetaan hengellisesti, rohkaisua saavat usein molemmat osapuolet. Nigerialainen Osondu kertoo: ”Minua kiinnostaa isovanhemmissani eniten se, että he antavat minulle mahdollisuuden luoda silmäyksen menneisyyteen. Isoisäni kertoo silmät loistaen siitä alueesta, jolla hän työskenteli kokoaikaisena sananpalvelijana 50- ja 60-luvulla. Hän vertaa nykyistä seurakuntarakennetta siihen, millainen se oli silloin, kun hänestä tuli todistaja. Nämä kokemukset auttavat minua tienraivauksessani.”

Toisetkin kristillisen seurakunnan jäsenet voivat osaltaan antaa vanhuksille. Aiemmin mainittu Tunji kertoi, mitä tapahtui hänen seurakunnassaan: ”Eräs nuori tienraivaajaveli, jolle oli annettu tehtäväksi pitää esitelmä, toi jäsennyksen isälle, niin että he saattoivat valmistaa tuon puheen yhdessä. Vartiotornin tutkistelun johtaja tuli isän luo ja sanoi: ’Sinä olet kokenut veli. Mitä sanoisit, miten voisin edistyä?’ Isä pystyi antamaan tuolle vanhimmalle joitakin viisaita neuvoja. Veljet mainitsivat monesti isän nimen seurakunnan yhteisissä rukouksissa. Kaikki tämä sai hänet tuntemaan itsensä tarpeelliseksi.”

Hyvä käytös vetää ihmisiä Jumalan luo

Joskus se, että osoitamme kunnioitusta ja rakkautta vanhempiamme ja isovanhempiamme kohtaan, vetää ihmisiä Jumalan luo. Apostoli Pietari kirjoitti: ”Säilyttäkää käytöksenne hyvänä kansakuntien keskuudessa, jotta he siinä, missä he puhuvat teitä vastaan kuin olisitte pahantekijöitä, teidän hyvien tekojenne johdosta, joiden silminnäkijöitä he ovat, kirkastaisivat Jumalaa.” (1. Pietarin kirje 2:12.)

Andrew, Länsi-Afrikassa toimiva kristitty vanhin, kävi kahdesti viikossa 95 kilometrin päässä hoitamassa sairasta isäänsä, joka ei ollut uskova. Andrew kertoo: ”Kun minusta tuli Jehovan todistaja, isäni vastusti voimakkaasti. Mutta kun hän huomasi, miten huolehdin hänestä, kun hän oli sairas, hän kehotti tämän tästä nuorempia veljiäni ja sisariani: ’Teidän täytyy liittyä veljenne uskontoon!’ Se kannusti heitä, ja nykyään kaikki isäni yhdeksän lasta ovat Jehovan todistajia.”

Iäkkäiden vanhempiemme kunnioittaminen ja heistä huolehtiminen voi olla haastavaa, varsinkin taloudellisesti vaikeina aikoina. Mutta kun kristityt ponnistelevat siinä, he niittävät monia palkintoja. Ennen kaikkea he tuntevat antamisen iloa sekä tyytyväisyyttä siitä tiedosta, että he miellyttävät Jehova Jumalaa, joka itse on ”kaikkien Isä” (Efesolaisille 4:6).

[Tekstiruutu s. 6]

Jumalisia neuvoja niille, jotka saavat osakseen huolenpitoa, ja niille, jotka sitä antavat

Olkaa rohkaisevia: ”Miellyttäköön kukin meistä lähimmäistään siinä, mikä on hyvää hänen rakennuksekseen.” (Roomalaisille 15:2.)

Olkaa vakaita: ”Älkäämme siis luopuko hyvän tekemisestä, sillä aikanaan me tulemme niittämään, ellemme lopen väsy.” (Galatalaisille 6:9.)

Olkaa nöyriä: ’Älkää tehkö mitään riidanhalusta tai itsekeskeisyydestä, vaan katsokaa nöyrämielisesti, että toiset ovat teitä parempia.’ (Filippiläisille 2:3.)

Olkaa hyväntekijöitä: ”Älköön kukaan etsikö omaa etuaan, vaan jatkuvasti toisen etua.” (1. Korinttilaisille 10:24.)

Olkaa järkeviä: ”Tulkoon järkevyytenne tunnetuksi kaikille ihmisille.” (Filippiläisille 4:5.)

Olkaa sääliväisiä: ”Tulkaa huomaavaisiksi toisianne kohtaan, hellän sääliväisiksi, antakaa toisillenne auliisti anteeksi.” (Efesolaisille 4:32.)

[Kuva s. 7]

Nuoremmat vanhimmat voivat hyötyä iäkkäämpien vanhinten kokemuksesta