Syyrialainen Pešitta – ikkuna varhaisten raamatunkäännösten maailmaan

JUURI ennen kuin Jeesus palasi taivaaseen, hän antoi opetuslapsilleen tehtäväksi todistaa hänestä ”sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin asti” (Apostolien teot 1:8). Näin opetuslapset tekivätkin innokkaasti ja rohkeasti. Heidän saarnaamistyönsä aiheutti Jerusalemissa pian voimakasta vastustusta, mikä johti Stefanoksen marttyyrikuolemaan. Monet Jeesuksen opetuslapset hakeutuivat turvaan Syyrian Antiokiaan, yhteen Rooman imperiumin suurimmista kaupungeista, joka sijaitsi noin 550 kilometriä Jerusalemista pohjoiseen. (Apostolien teot 11:19.)

Opetuslapset jatkoivat ”hyvän uutisen” saarnaamista Jeesuksesta Antiokiassa, ja monista ei-juutalaisista tuli uskovia (Apostolien teot 11:20, 21). Vaikka kaupungin muurien sisäpuolella puhuttiin yleisesti kreikkaa, sen lähiympäristössä ja maaseudulla kansa puhui syyriaa.

HYVÄ UUTINEN SYYRIAKSI

Kun syyriankielisten kristittyjen määrä kasvoi 100-luvulla, syntyi tarve kääntää hyvä uutinen syyriaksi. Näyttääkin siltä, että syyria oli ensimmäinen kansankieli, jolle käännettiin osia Raamatun kreikkalaisista kirjoituksista.

Vuoteen 170 mennessä syyrialainen kirjoittaja Tatianus (n. 120–173) laati joko kreikaksi tai syyriaksi yhdistelmän neljästä kanonisesta evankeliumista. Teos tunnetaan nimellä Diatessaron, joka on kreikkaa ja tarkoittaa ’neljän [evankeliumin] kautta’. Myöhemmin Efraim Syyrialainen (n. 310–373) valmisti Diatessaronista kommentaarin, mikä vahvistaa, että Diatessaron oli yleisesti syyrialaiskristittyjen käytössä.

Miksi meidän pitäisi olla kiinnostuneita Diatessaronista nykyään? 1800-luvulla jotkut tutkijat väittivät, että evankeliumit kirjoitettiin vasta vuosien 130 ja 170 välisenä aikana ja etteivät ne siksi voineet olla autenttisia kertomuksia Jeesuksen elämästä. Sittemmin on kuitenkin löydetty Diatessaronin vanhoja käsikirjoituksia, jotka todistavat, että Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit olivat 100-luvun puoliväliin mennessä levinneet laajalti. Ne on siis täytynyt kirjoittaa aiemmin. Lisäksi se että Tatianus käytti pääasiassa neljää kanonista evankeliumia kootessaan Diatessaronia, osoittaa, ettei apokryfisiä evankeliumeja pidetty luotettavina eikä niitä hyväksytty yleisesti.

Eräs Raamatun syyriankielinen käännös oli 400-luvun alussa yleisessä käytössä Pohjois-Mesopotamiassa. Tämä todennäköisesti 100- tai 200-luvulla tehty käännös sisälsi kaikki Raamatun kirjat lukuun ottamatta 2. Pietarin kirjettä, 2. ja 3. Johanneksen kirjettä, Juudaksen kirjettä ja Ilmestyskirjaa. Siitä käytetään nimeä Pešitta, joka merkitsee ’yksinkertaista’ tai ’selvää’. Pešitta on vanhimpia ja tärkeimpiä todisteita siitä, että Raamatun kirjoituksia välitettiin eteenpäin jo varhain.

On kiinnostavaa, että erääseen Pešittan käsikirjoitukseen on kirjoitettu päiväys, joka vastaa vuotta 459 tai 460. Se on näin ollen vanhin päivätty Raamatun käsikirjoitus. Vuoden 508 tienoilla Pešittasta valmistettiin tarkistettu versio, johon sisällytettiin viisi aiemmasta versiosta puuttunutta Raamatun kirjaa. Sitä alettiin kutsua nimellä Philoxeniana.

SYYRIALAISIA KÄSIKIRJOITUKSIA LÖYDETÄÄN LISÄÄ

Vielä 1800-luvulla lähes kaikki tunnetut kreikankieliset jäljennökset Raamatun kreikkalaisista kirjoituksista olivat peräisin 400-luvulta tai paljon myöhemmältä ajalta. Siksi tutkijat olivat erityisen kiinnostuneita varhaisista raamatunkäännöksistä, kuten latinalaisesta Vulgatasta ja syyrialaisesta Pešittasta. Jotkut uskoivat tuolloin, että Pešitta oli jonkin vanhemman syyrialaisen raamatunkäännöksen tarkistettu versio. Sellaista vanhempaa tekstiä ei kuitenkaan ollut löydetty. Jos sellainen löydettäisiin, se loisi valoa varhaisiin Raamatun teksteihin, koska syyriankielisen Raamatun juuret ulottuivat 100-luvulle saakka. Se olisi tutkijoille korvaamattoman arvokas. Oliko vanha syyrialainen käännös todella olemassa? Löydettäisiinkö se?

Kaksi arvokasta syyriankielistä käsikirjoitusta tosiaan löytyi. Ensimmäinen on peräisin 400-luvulta. Se on yksi niistä monista syyrialaisista käsikirjoituksista, jotka British Museum hankki vuonna 1842 eräästä Nitrian autiomaassa Egyptissä sijaitsevasta luostarista. Sitä sanotaan Syrus Curetonianukseksi, koska sen löysi ja julkaisi museon käsikirjoitusarkiston apulaishoitaja William Cureton. Tämä kallisarvoinen dokumentti sisältää neljä evankeliumia, mutta ne ovat seuraavassa järjestyksessä: Matteus, Markus, Johannes ja Luukas.

Toinen meidän päiviimme säilynyt käsikirjoitus on Syrus Sinaiticus. Se löytyi artikkelin alussa mainittujen seikkailunhaluisten siskosten matkan ansiosta. Vaikka Agnesilla ei ollut yliopistotutkintoa, hän oli opetellut kahdeksaa vierasta kieltä, joista yksi oli syyria. Vuonna 1892 Agnes teki Pyhän Katariinan luostarissa Egyptissä merkittävän löydön.

Erään pimeän kaapin uumenista hän löysi syyrialaisen käsikirjoituksen. Hänen omien sanojensa mukaan ”se näytti luotaantyöntävältä, sillä se oli hyvin likainen, ja melkein kaikki sen lehdet olivat tarttuneet yhteen, koska niitä ei ollut käännelty” satoihin vuosiin. Se oli palimpsestia, käsikirjoitus johon oli kirjoitettu uusi teksti poistetun tilalle. Nyt sen sivuilla oli syyriankielinen naispyhimyksistä kertova teksti. Agnes kuitenkin huomasi, että tekstin alla näkyi kirjoitusta ja sivujen ylälaidassa sanat ”Matteuksen”, ”Markuksen” ja ”Luukkaan”. Hänellä oli käsissään syyrialainen koodeksi, joka sisälsi evankeliumien tekstin lähes kokonaan! Tutkijat uskovat nykyään, että tämä koodeksi on kirjoitettu 300-luvun lopulla.

Syrus Sinaiticusta pidetään yhtenä tärkeimmistä löydetyistä Raamatun käsikirjoituksista Codex Sinaiticuksen ja Codex Vaticanuksen ohella. Nykyisin uskotaan yleisesti, että sekä Syrus Curetonianus että Syrus Sinaiticus ovat jäljennöksiä 100-luvun lopulla tai 200-luvun alussa tehdyistä vanhoista syyriankielisistä evankeliumeista.

”AJAN HÄMÄRÄÄN ASTI PYSYY JUMALAMME SANA”

Voiko vanhoista käsikirjoituksista olla hyötyä Raamatun tutkijoille nykyään? Aivan varmasti. Mietitäänpä esimerkiksi Markuksen evankeliumin niin sanottuja pitkiä loppusanoja, jotka esiintyvät joissain Raamatuissa Markuksen 16:8:n jälkeen. Nämä loppusanat ovat muun muassa 400-luvulta peräisin olevassa kreikankielisessä Codex Alexandrinuksessa ja latinankielisessä Vulgatassa. Sitä vastoin kaksi arvovaltaista 300-luvulta peräisin olevaa kreikkalaista käsikirjoitusta, Codex Sinaiticus ja Codex Vaticanus, päättyvät Markuksen 16:8:aan. Myöskään Syrus Sinaiticuksessa ei ole pitkiä loppusanoja, mikä vahvistaa osaltaan, että ne ovat myöhempi lisäys eivätkä kuuluneet alun perin Markuksen evankeliumiin.

Tarkastellaanpa toista esimerkkiä. 1800-luvulla lähes kaikissa raamatunkäännöksissä oli kolminaisuusoppia puoltava lisäys 1. Johanneksen kirjeen 5:7:ssä. Sitä ei kuitenkaan ole vanhimmissa kreikkalaisissa käsikirjoituksissa eikä Pešittassa, mikä todistaa lisäyksen väärennökseksi.

Jehova Jumala on selvästikin säilyttänyt pyhän Sanansa, kuten hän on luvannut. Raamatussa vakuutetaan: ”Vihreä ruoho on kuivunut, kukka on kuihtunut, mutta ajan hämärään asti pysyy Jumalamme sana.” (Jesaja 40:8; 1. Pietarin kirje 1:25.) Pešittana tunnetulla raamatunkäännöksellä on ollut oma tärkeä osansa siinä, että Raamatun sanoma on voitu välittää täsmällisesti koko ihmiskunnalle.