PERGAMON

(’linnoitus, akropolis’).

Mysialainen kaupunki Vähän-Aasian (Turkin Aasian-puoleisen osan) luoteisosassa. Tässä kaupungissa toimi yksi niistä seitsemästä seurakunnasta, joille apostoli Johannes kirjoitti Ilmestyskirjaan muistiin merkityt kirjeet (Il 1:11; 2:12–17). Kaupunki sijaitsi n. 80 km Smyrnasta (nyk. İzmir) pohjoiseen ja n. 25 km:n päässä Egeanmeren rannikolta. Muinaisen Pergamonin sijaintipaikan lähellä on nykyään Bergama. Pergamon oli alun perin linnoitus, joka sijaitsi kahden joen välissä olevalla jyrkällä, yksinäisellä kukkulalla. Ajan mittaan kaupunki levisi alla olevaan laaksoon ja sen alkuperäisestä paikasta tuli akropolis, kaupungin linnoitettu kukkula.

Historia. Pergamonin asukkaiden alkuperästä ei olla varmoja, mutta jotkin todisteet viittaavat Akhaiaan, Kreikkaan. Vuonna 420 eaa. kaupungissa lyötiin rahoja, ja Ksenofon mainitsi kaupungin seuraavalla vuosisadalla. Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeen kaupungista tuli osa Lysimakhoksen aluetta. Filetairoksesta, joka oli Lysimakhoksen oikea käsi, tuli kaupungin ja sitä ympäröivän alueen hallitsija, ja hän aloitti attalidien hallituskauden, jonka aikana Pergamonista kehittyi vauras ja merkittävä kaupunki. Kuningas Attalos I (241–197 eaa.) asettui roomalaisten puolelle makedonialaisia vastaan. Hänen seuraajansa Eumenes II kokosi valtavan kirjaston, joka kilpaili kuuluisan Aleksandrian kirjaston kanssa. Oletettavasti näihin aikoihin kaupungissa keksittiin kirjoitusmateriaaliksi pergamentti (pergamena charta). Tähän aikaan Pergamonin valtakunta hallitsi suurinta osaa läntisestä Vähästä-Aasiasta. Vuonna 133 eaa. Attalos III testamenttasi kuolinvuoteellaan Pergamonin Roomalle, jolloin tuosta kaupungista tuli roomalaisen Aasian provinssin pääkaupunki (ks. AASIA). Pergamonilla oli virallisena hallintokeskuksena suuri merkitys vielä senkin jälkeen, kun se lakkasi olemasta pääkaupunki.

Pergamonin uskonto. Pergamonissa pantiin paljon painoa pakanauskonnolle. Nähtävästi kaldealaiset tietäjät (tähdistäennustajat) pakenivat Babylonista Pergamoniin ja perustivat sinne pääkoulunsa. Eumenes II rakensi valtavan marmorialttarin Zeus-jumalalle sen kunniaksi, että hän onnistui kukistamaan gallialaiset. Sen jäänteitä on löydetty, ja ne osoittavat, että se oli koristeltu valtavalla friisillä, jossa kuvattiin jumalien taistelua gigantteja vastaan (kuva, 2. osa, s. 945). Pergamoniin virtasi sairaita kaikkialta Aasiasta, koska siellä oli lääkintätaidon jumalan Asklepioksen temppeli.

Erityisen huomattava uskonnollinen piirre Pergamonissa oli poliittisten hallitsijoiden palvonta. Kaupunki rakensi mahtavan temppelin keisari Augustuksen palvontaa varten. Se oli siten ensimmäinen kaupunki, jossa oli keisarikultille omistettu temppeli. Keisari Trajanuksen ja keisari Severuksen aikaan kaupunkiin rakennettiin kaksi muuta sellaista temppeliä, ja siksi Encyclopædia Britannica (1959, 17. osa, s. 507) nimittää Pergamonia ”keisarikultin pääkeskukseksi valtakunnan alkuaikoina”. Tällainen Rooman keisarin palvonta oli epäilemättä omiaan yhdistämään poliittisesti kaikkia tuon imperiumin valloittamia kansoja yhteisen jumalan alaisuuteen; ne saattoivat kaikki palvoa omia paikallisia tai kansallisia jumaliaan, mutta kaikkien täytyi palvoa myös keisaria.

”Siellä missä Saatanan valtaistuin on.” Kirjeessään Pergamonin seurakunnalle apostoli Johannes mainitsi, että tuo kaupunki oli ”siellä missä Saatana asuu” ja että nuo kristityt siten asuivat ”siellä missä Saatanan valtaistuin on” (Il 2:13). ”Sanonnalla on viitattu pakanallisten kulttien kokonaisuuteen, – – mutta ensisijaisesti sillä luultavasti tarkoitetaan keisarinpalvontaa. Juuri täällä oli Domitianuksen hallitessa tehty jumalallisen keisarin palvonnasta kansalaistottelevaisuuden koetinkivi.” (New Bible Dictionary, toim. J. Douglas, 1985, s. 912.) Koska Antipaan marttyyrikuolema mainitaan samassa jakeessa kuin ”Saatanan valtaistuin”, Antipas on saatettu surmata siksi, että hän kieltäytyi palvomasta keisaria.

Mahdollisesti lisäpiirre, joka auttaa tunnistamaan sen ”missä Saatanan valtaistuin on”, oli kaikkien pakanajumalien ja -jumalattarien pääjumalan Zeuksen eli Juppiterin palvonnan merkittävä asema Pergamonissa. Taru kertoi, että juuri siltä kukkulalta, jolle Pergamon rakennettiin, olivat jotkut jumalat olleet todistamassa Zeuksen syntymää, ja tällä akropoliilla myöhemmin sijainnutta valtavaa alttaria pidetään yhtenä tuon ajan ihmeenä. Zeuksen palvojilla sai olla muitakin jumalia, mutta heidän tuli pitää niitä alempiarvoisina kuin häntä. Pergamonin kristittyjä kiitettiin kuitenkin siitä, että he olivat pitäneet lujasti kiinni yksinomaisesta antaumuksestaan tosi Jumalaa, Jehovaa, kohtaan eivätkä olleet kieltäneet uskoaan vaikka asuivatkin ’siellä missä Saatanan valtaistuin oli’.

”Bileamin opetus”. Seurakuntaa jäyti kuitenkin niiden vaikutus, jotka ’pitivät kiinni Bileamin opetuksesta’ (Il 2:14). Tämä ilmaus tuo mieleen mesopotamialaisen profeetan Bileamin, joka epäonnistuttuaan Israelin kiroamisessa ehdotti, että pakananaisia käytettäisiin houkuttelemaan israelilaismiehiä väärien jumalien irstaaseen palvontaan. Siitä seuranneen sukupuolisen moraalittomuuden ja epäjumalanpalveluksen vuoksi 24000 israelilaista menetti henkensä. (4Mo 25:1–18; 1Ko 10:8; ks. BILEAM nro 1.) Ilmeisesti jotkut Pergamonin seurakuntaan kuuluvat, ne jotka ’pitivät kiinni Bileamin opetuksesta’, suvaitsivat haureutta (Ju 4, 11; 2Pi 2:14, 15).

Joihinkin seurakuntalaisiin oli vaikuttanut myös ”Nikolaoksen lahkon” opetus, ja heitä kehotettiin katumaan sitä (Il 2:15, 16).