ISEBEL
(foinikian kielestä, merk. mahd. ’Missä on ylhäinen [ts. ruhtinas]?’).
1. Kymmenennen vuosisadan jälkipuoliskolla eaa. hallinneen Israelin kuninkaan Ahabin vaimo. Hän oli vallanhimoinen kuningatar, joka edisti voimakkaasti Baalin palvontaa Jehovan palvonnan kustannuksella. Näin tehdessään hän toimi samoin kuin isänsä Etbaal, Sidonin kuningas. Muinainen historioitsija Menandros arvelee Josefuksen mukaan (Against Apion, I, 116, 123 [18]), että Etbaal oli ilmeisesti Astarten (Astoretin) pappi, joka pääsi valtaistuimelle murhaamalla oman kuninkaansa. (1Ku 16:30, 31.)
Ahab meni naimisiin pakanaprinsessa Isebelin kanssa varsin todennäköisesti poliittisista syistä piittaamatta avioliiton tuhoisista uskonnollisista seurauksista. Hänen solmittuaan tämän liiton oli vain johdonmukaista, että miellyttääkseen vaimoaan, joka palvoi hartaasti Baalia, hän seuraavaksi rakensi temppelin ja alttarin Baalille, pystytti ”pyhän paalun”, fallossymbolin, ja sekaantui sitten vaimonsa kanssa epäjumalanpalvontaan. Kaiken tämän takia Ahab loukkasi Jehovaa enemmän kuin kaikki Israelin kuninkaat ennen häntä. (1Ku 16:32, 33.)
Isebel ei tyytynyt siihen, että valtaistuin hyväksyi virallisesti Baalin palvonnan, vaan hän teki kaikkensa hävittääkseen Jehovan palvonnan maasta perin pohjin. Saavuttaakseen päämääränsä hän käski tappaa kaikki Jehovan profeetat, mutta Jumala kehotti Eliaa pakenemaan Jordanin toiselle puolelle, ja Obadja, palatsin taloudenhoitaja, kätki sata muuta profeettaa luoliin. (1Ku 17:1–3; 18:4, 13.) Jonkin ajan kuluttua Elia pakeni jälleen henkensä edestä, kun Isebel vannoi henkilökohtaisen sanansaattajansa välityksellä tappavansa hänet (1Ku 19:1–4, 14).
Baalin profeettoja oli kaikkiaan 450 ja pyhän paalun profeettoja 400. Isebel huolehti heistä kaikista, ja he saivat syödä hänen omassa kuninkaallisessa pöydässään valtion kustannuksella. (1Ku 18:19.) Siitä huolimatta että Isebel yritti kiihkeästi hävittää Jehovan palvonnan, Jehova saattoi sanoa: ”Olen jättänyt Israeliin jäljelle seitsemäntuhatta, kaikki polvet, jotka eivät ole notkistuneet Baalille, ja jokaisen suun, joka ei ole häntä suudellut.” (1Ku 19:18.)
Isebelin jumalattomuus ilmeni myös siinä, miten hän kohteli Nabotia. Tuo nainen oli luonteeltaan äärimmäisen itsekäs, häikäilemätön, kopea ja julma. Kun Ahab alkoi murjottaa ja osoittaa mieltään, koska Nabot ei suostunut myymään hänelle perimäänsä viinitarhaa, tuo häikäilemätön nainen sivuutti häpeämättä miehensä johtoaseman ja ilmoitti kopeasti: ”Minä annan sinulle jisreeliläisen Nabotin viinitarhan.” (1Ku 21:1–7.) Sen jälkeen hän kirjoitti kirjeitä, allekirjoitti ja sinetöi ne Ahabin nimissä ja käski Nabotin kotikaupungin vanhimpia ja jalosukuisia sopimaan kelvottomien miesten kanssa, että nämä syyttäisivät Nabotia Jumalan ja kuninkaan kiroamisesta, ja sitten viemään Nabotin ulos ja kivittämään hänet kuoliaaksi. Tällainen oikeuden vääristeleminen johti siihen, että Nabot surmattiin. Ahab anasti sitten viinitarhan ja valmistautui muuttamaan sen vihannestarhaksi. (1Ku 21:8–16.)
Koska Ahab hylkäsi niin mielivaltaisesti vanhurskauden, Jehova määräsi, että hän ja hänen sukunsa pyyhkäistäisiin täysin pois, tuhottaisiin. ”Kukaan, poikkeuksetta, ei ole osoittautunut Ahabin kaltaiseksi, joka on myynyt itsensä tekemään sitä, mikä oli pahaa Jehovan silmissä, hänen vaimonsa Isebelin häntä yllyttäessä.” Sen vuoksi Jehovan tuomio Isebeliä vastaan kuului: ”Koirat syövät Isebelin.” (1Ku 21:17–26.)
Aikanaan Ahab kuoli ja hänen seuraajakseen tuli ensin Isebelin poika Ahasja, joka hallitsi kaksi vuotta, ja sitten Isebelin toinen poika Joram, joka hallitsi seuraavat 12 vuotta, ennen kuin Ahabin hallitsijasuku lopulta päättyi (1Ku 22:40, 51–53; 2Ku 1:17; 3:1). Näiden poikien hallituskausilla Isebel, nyt kuningataräidin roolissa, vaikutti edelleen maan asioihin haureudellaan ja noituudellaan (2Ku 9:22). Isebelin vaikutus tuntui jopa Juudan eteläisessä valtakunnassa, missä hänen paha tyttärensä Atalja, joka oli naimisissa Juudan kuninkaan kanssa, säilytti äitinsä hengen mukaisen ilmapiirin vielä kuusi vuotta tämän kuoleman jälkeen (2Ku 8:16–18, 25–27; 2Ai 22:2, 3; 24:7).
Kun Isebel sai kuulla, että Jeehu oli tappanut hänen hallitsevan poikansa Joramin ja oli nyt matkalla Jisreeliin, hän maalasi taidokkaasti silmänsä, kampasi hiuksensa ja asettui ylähuoneen ikkunaan, josta näki palatsin aukiolle. Sieltä hän tervehti valloittajaa tämän saapuessa voittajana kaupunkiin sanomalla: ”Kävikö Simrin, herransa surmaajan, hyvin?” Tämä ivallinen tervehdys oli luultavasti verhottu uhkaus, sillä seitsemän päivää sen jälkeen kun Simri oli tappanut kuninkaansa ja anastanut valtaistuimen, hän teki itsemurhan, kun hänen henkensä oli vaarassa. (2Ku 9:30, 31; 1Ku 16:10, 15, 18.)
Jeehu vastasi tähän vihamieliseen vastaanottoon: ”Kuka on minun puolellani? Kuka?” Kun pari kolme hovivirkamiestä katsoi ulos, hän käski heitä: ”Pudottakaa hänet!” Isebel pudotettiin väkivalloin ja hänen vertaan roiskui seinään ja hevosiin, ja hevoset oletettavasti polkivat hänet jalkoihinsa. Kun miehet pian sen jälkeen tulivat hautaamaan tätä ”kuninkaan tytärtä”, he näkivät, että raatoja syövät koirat olivat jo käytännössä tehneet hänestä selvää, juuri niin kuin oli ennustettu ”Jehovan sanassa, jonka hän puhui palvelijansa, tisbeläisen Elian, välityksellä”, ja jäljelle olivat jääneet vain pääkallo, jalkaterät ja kämmenet todistukseksi siitä, että kaikki, mitä Jehova sanoo, toteutuu. (2Ku 9:32–37.)
2. Tyatiran seurakuntaan kuulunut ”nainen”, joka sanoi itseään naisprofeetaksi. Tätä ”naista” kutsuttiin Isebeliksi epäilemättä siksi, että hänen jumalaton käytöksensä muistutti Ahabin vaimon käytöstä. Sen lisäksi että tämä ”nainen” opetti väärää uskontoa ja eksytti monia harjoittamaan haureutta ja epäjumalanpalvelusta, hän myös kieltäytyi itsepintaisesti katumasta. ”Jumalan Poika” julisti siksi, että hänet syöstäisiin sairasvuoteeseen ja hänen lapsensa tapettaisiin osoitukseksi siitä, että jokainen saa tekojensa mukaan. (Il 2:18–23.)