Onko jouluna antaminen järkevää?
USEIMMAT lahjat ostetaan jouluna sen takia, että ihmisten odotetaan antavan niitä tähän aikaan vuodesta. Jos joku ei anna joululahjoja, hänen katsotaan rikkoneen syvään juurtuneita tapoja vastaan. The New Republic -aikakauslehdessä kirjoittanut taloustutkija James S. Henry kuitenkin sanoo tällaista ”pakollista antamista” ilonpilaajaksi ja tuhlaukseksi.
”Yhtenä osoituksena tällaisesta tuhlauksesta on se, että annetaan sellaisia lahjoja, jotka eivät ole vastaanottajien mieleen”, hän selittää. ”New Yorkin tavaratalojen mukaan joka vuosi kaikista jouluna myydyistä tavaroista noin 15 prosenttia palautetaan. Kun otetaan huomioon se, että monet niistä lahjoista, jotka eivät kelpaa, palautetaan – –, saattaa jopa kolmannes ostoksista olla sellaisia, että vastaanottaja ei tunne tarvitsevansa niitä tai ei halua niitä.”
Onko tosiaankaan järkevää säästää vuoden mittaan rahaa lahjoihin, joita toiset eivät tunne tarvitsevansa tai eivät halua? Onko liioin järkevää yrittää tehdä vaikutusta toisiin kalliilla lahjoilla?
”Erityisen ikävä puoli jouluna tapahtuvassa tavaroitten ostamisessa on niin sanottu ’näyttävä antaminen’”, kirjoittaa Henry. Hän jatkaa: ”Ylellisiä lahjoja halutaan antaa niille, jotka vähiten ovat minkäänlaisten lahjojen tarpeessa (’ihmisille, joilla jo on kaikkea’). Kalliita lahjoja annetaan eniten jouluna; erään otantatutkimuksen mukaan New Yorkin tavaratalot myyvät viimeisen vuosineljänneksen aikana timantteja, kelloja ja turkiksia enemmän kuin ne muulloin myyvät niitä puolessa vuodessa.”
Kalliitkaan lahjat eivät usein tee vastaanottajaansa iloiseksi, varsinkaan silloin, kun niitä antamalla halutaan kuitata jokin lahjan antajan ja saajan välistä suhdetta hiertävä ongelma. Kanadalainen psykologi Richard Allon sanoo, että ”jos ette kykene elämään keskenänne kunnolla koko vuotta, älkää yrittäkö kompensoida sitä kalliilla lahjalla. Ette voi sovittaa omaa syyllisyyttänne, ja todennäköisesti siirrätte osan syyllisyydestänne kumppanillenne.”
On murheellista, että samalla kun miljoonilta ihmisiltä puuttuu kehitysmaissa elämän välttämättömyyksiä, teollisuusmaitten asukkailta puuttuu vain arvostusta kaikkea sitä kohtaan, mitä heillä on yltäkylläisesti. Joululahjat otetaan vastaan haluttomasti (”mitä minä teen sillä?”) tai ärtymystä tuntien (”en taatusti ole halunnut tällaista”) tai mahdollisesti jopa suuttumusta tuntien (”minun antamani lahja oli vähintäänkin kaksi kertaa kalliimpi”). Onko siis ihme, jos Saksan lastensuojeluliiton päätelmänä oli, että jouluna annetaan liian paljon ja usein liian harkitsemattomasti?
Sitä paitsi joulu lisää ihmisten tuntemaa eriarvoisuutta ja aiheuttaa siten valtavaa painetta ja tyytymättömyyttä. Joidenkuiden rahat eivät riitä lahjojen ostamiseen, ja tämä nähtävästi on syynä siihen, että Yhdysvalloissa tehdään enemmän varkauksia jouluaikaan kuin minään muuna aikana vuodesta. James S. Henry kirjoittaa: ”Poliisi arvelee tällaisen omaisuusrikosten määrän selittyvän sillä, että rikollisetkin haluavat antaa perheelleen lahjoja.”
Monet varmasti yhtyvät siihen, mitä kolumnisti Tom Harpur kirjoitti kanadalaisessa Sunday Star -lehdessä: ”Tiedän, että pinnistetyn iloisuuden ulkokuoresta huolimatta joulu on miljoonille yhteiskunnassamme aikaa, jolloin he entistä selvemmin tuntevat syvää levottomuutta, tyytymättömyyttä ja silkkaa väsymystä.”
Joku voi nyt kuitenkin sanoa, että joulun huonot puolet kannattaa kestää lasten takia. Vaikuttaako jouluna antaminen lapsiin tosiaankin edullisesti?
Sen vaikutus lapsiin
”Vaikka tämän pitäisi olla iloista aikaa vuodesta, niin hyvin monet lapset ovat onnettomia”, toteaa opinto-ohjaaja Betty Poloway. Mikä siihen on syynä? Miten jouluna antamisesta voi olla lapsille vahinkoa?
Susan James, kolmen lapsen äiti, kertoo: ”Katselin lapsiani heidän repiessään auki lahjapakettejaan, yhden toisensa jälkeen. Kun paketit loppuivat, he seisoivat sekasotkun keskellä ja pyysivät lisää lahjoja! He eivät ole ahneita lapsia, mutta silti kaikki nämä lahjat ja kaikki jouluun liitetyt ennakko-odotukset järkyttivät heidän tasapainoaan siinä määrin, että heistä tuli ahneita.”
Eräässä Yhdysvaltain itärannikon sairaalassa johtavana lastenpsykologina työskentelevä Karen Andersson luonnehtii tätä ongelmaa näin: ”Lasten tasapaino häiriintyy, kun he jouluaamuna menevät alakertaan ja näkevät siellä kaikki vanhempiensa antamat lahjat. He avaavat kuumeisesti jokaisen lelun, eikä heillä ole mahdollisuutta syventyä mihinkään niistä erikseen. Lapselle, joka saattaa olla ylivilkas tai impulsiivinen tai johon hyvinkin rauhalliset tilanteet voivat vaikuttaa kiihottavasti, joulu voi olla valtavan hämmentävä kokemus.”
”Lahjat eivät enää tuota samanlaista iloa kuin joskus aikaisemmin”, toteaa eräs saksalainen sanomalehti joulua käsittelevässä kirjoituksessaan. Eräs nainen valitti: ”Aiemmin lapset olivat tyytyväisiä, kun he saivat hyvän kirjan, sormikkaat tai jotakin muuta pientä. Nyt lapsenlapseni kuitenkin sanoo minulle: ’Mummi, tänä vuonna haluan tietokoneen!’”
Jouluna antaminen kehittää siis ahneutta ja itsekkyyttä. Taloustutkija Henry mainitsee: ”Ei tarvitse muuta kuin käydä jossakin [lelukaupassa] tähän aikaan vuodesta, niin voi nähdä, miten tavattoman kovaan paineeseen lasten ja vanhempien välinen suhde voi tuolloin joutua: ahdistuneet äidit raahaavat vastaan rimpuilevia ja huutavia pikku lelunarkomaanejaan pois viimeistä huutoa olevien kalliiden, mauttoman koreiden vekottimien luota.”
Jouluna antamiseen liittyy silti vakavampiakin ongelmia.
Joululahjat ja totuudenmukaisuus
Jos pikkulapselta kysytään, mistä hänen lahjansa ovat peräisin, niin miten hän mitä todennäköisimmin vastaa? Erään New York Times -lehden tekemän tutkimuksen mukaan 87 prosenttia 3–10-vuotiaista amerikkalaislapsista uskoo joulupukkiin. Monet vanhemmat pitävät yllä tällaista käsitystä, kun he kysyvät: ”Mitä haluat saada joulupukilta tänä vuonna?” Millaisia ovat kuitenkin seuraukset?
Esimerkkinä meillä on kokemus, jonka Cynthia Keeler kertoi New Yorkissa ilmestyvässä Daily News -sanomalehdessä. Hänen seitsenvuotias poikansa Britton kysyi häneltä: ”Äiti, onko joulupukkia olemassa?”
Cynthia olisi halunnut tehdä samoin kuin monet vanhemmat eli kiertää koko kysymyksen. Hän kysyikin: ”Mitä mieltä itse olet?”
Britton sanoi ystäviensä kertoneen hänelle, ettei joulupukkia ole, mutta hän itse oli vielä asiasta epävarma. Sen jälkeen hän alkoi itkeä. ”Minun täytyy saada tietää, äiti”, hän sanoi itkunsa sekaan.
”Jos hän ei olisi ruvennut itkemään, en todennäköisesti olisi kertonut hänelle totuutta”, Cynthia sanoi. ”Hänelle se oli kuitenkin elämän ja kuoleman kysymys. Hänen täytyi saada tietää vastaus. Kerroin hänelle, ettei joulupukkia ole.”
Daily News jatkaa: ”Itkien yhä Britton Keeler esitti äidilleen syytöksen, jota kaikki vanhemmat pelkäävät, kun huijaus on paljastunut ja joulupukilta on riisuttu naamio: ’Miksi valehtelit minulle?’”
Sillä, että vanhemmat ovat tällä tavoin huijanneet lastaan, on usein kauaskantoiset seuraukset. Perhetutkimukseen erikoistunut amerikkalaisen Central Michigan -yliopiston professori Bruce Roscoe sanoo: ”Lapsi huomaa, että äiti valehteli ja kaikki muut lapset olivat oikeassa.” Roscoen mukaan seurauksena on, että lapsi usein alkaa epäillä muitakin asioita, joita vanhemmat ovat kertoneet hänelle.
Fred Koenig, joka opettaa sosiaalipsykologiaa Tulanen yliopistossa Yhdysvalloissa, haluaa tähdentää tätä: ”Kun totuus selviää heille, vanhempien luotettavuus kärsii kovan kolauksen”. Hän jatkaa: ”Se saattaa epäilyksen alaiseksi suuren määrän asioita.” Lapsi voi alkaa ajatella, että ”kenties koko uskonto on vain joutavaa sanahelinää”.
Ei varmastikaan ole järkevää pitää yllä valhetta kertomalla lapsille, että jokin satuolento tuo heille lahjoja. Mutta eikö kuitenkin ole niin, että vierailijat toivat Jeesus-lapselle lahjoja hänen syntymäpäivänään? Eikö hän näin ollen hyväksyisi lahjojen antamista jouluna nykyään?
Kristillinen tapa?
Raamatussa kyllä sanotaan, että tietäjät eli tähdistäennustajat toivat Jeesukselle lahjoja. Se mitä he tekivät, ei kuitenkaan käy malliksi jouluna antamiselle, sillä he eivät antaneet lahjoja toisilleen. Mikä vielä tärkeämpää, he eivät antaneet Jeesukselle lahjoja hänen syntymänsä aikaan, vaan myöhemmin. He vain noudattivat vanhaa tapaa, jonka mukaan hallitsijoille haluttiin osoittaa kunnioitusta. Tulee huomata, että kun he tulivat Jeesuksen luo, niin Raamatun kertomuksen mukaan hän ei ollut enää seimessä, vaan asui talossa. Tämä selittää sen, miksi Herodes heiltä saamiensa tietojen perusteella määräsi kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat pojat tapettaviksi. (Matteus 2:1–18.)
Toinen huomionarvoinen asia: eikö olekin outoa, että päivänä, jota pidetään Jeesuksen syntymäpäivänä, hänelle itselleen ei anneta mitään? Saattaa olla, että hän ei saa osakseen minkäänlaisia huomionosoituksia. Mistä jouluna antamisen tapa siis todellisuudessa on peräisin?
Diane Bailey selittää Los Angelesissa ilmestyvässä Independent-sanomalehdessä: ”Lahjojen toisilleen antaminen johtaa juurensa vanhasta Roomasta, jossa ihmisillä oli tapana antaa yksinkertaisia, symbolisia lahjaesineitä auringonpalvontaan ja uuteen vuoteen liittyvien seremonioitten aikana.”
Anita Sama kirjoittaa Gannett-uutispalvelun tuottamassa lehtiartikkelissa nimeltä ”Jouluperinteiden historiaa” näin: ”Jo kauan ennen kristillisten juhlien aikaa lahjojen toisilleen antaminen kuului osana talviajan juhliin. Roomalaiset antoivat toisilleen pyhistä lehdoista taitettuja oksia, ja sen jälkeen he alkoivat antaa lahjaksi taidokkaampia uudenvuodentoivotusten vertauskuvia: kultaa, hopeaa ja hunajalla makeutettuja herkkuja.”
Totuus on, että joulu on kristikunnan omaksuma pakanallinen juhla. Joulukuun 25. päivä ei ole Jeesuksen Kristuksen syntymäpäivä, vaan kyseinen päivä on yhteydessä muinaisaikojen hillittömiin pakanallisiin juhliin, joista varhaiskristityt halusivat pysyä erossa. (Ks. tekstiruutua ”Millainen on joulun todellinen alkuperä?” seuraavilta sivuilta.)
Jos Jeesus Kristus eläisi nykyään maan päällä, niin mitä hän mahtaisi ajatella jouluna antamisesta?
Jeesuksen suhtautuminen antamiseen
Jeesus ei varmastikaan tuomitse antamista. Hän oli päinvastoin aina halukas antamaan itseään epäitsekkäästi toisten palvelemiseen, ja hän käski opetuslapsiaan: ”Harjoittakaa antamista.” Hän osoitti antamisen olevan siunauksellista myös antajalle itselleen, kun hän jatkoi: ”Niin teille annetaan.” (Luukas 6:38.)
Jeesus ei tässä kuitenkaan puhunut lahjojen toisilleen antamisesta. Sen sijaan hän halusi kiinnittää huomion siihen yleispätevään totuuteen, että epäitsekäs antaminen useimmiten herättää toisissa halun vastavuoroiseen antamiseen. Näin on asianlaita varsinkin silloin, kun antajalla on antamiseensa oikea vaikutin ja hän rakastaa toista ”hartaasti sydämestä” (1. Pietari 1:22).
Koska rakkaus ei vaadi palveluksistaan maksua, Jeesus suositteli: ”Kun sinä annat armonlahjoja, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee, jotta armonlahjasi olisivat salassa.” Vaikka se, että antaja ei haluakaan toisten kiinnittävän huomiota häneen tai hänen lahjaansa, on aivan oikein, hän ei silti jää vaille palkkaa. Jeesus teki tämän selväksi sanoessaan edelleen: ”Isäsi, joka katselee salassa, on palkitseva sinut.” (Matteus 6:3, 4.) Tämän lisäksi Raamatussa esitetään antajalle sellainen velvoite, että ”tehköön kukin niin kuin hän on sydämessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä Jumala rakastaa iloista antajaa” (2. Korinttolaisille 9:7).
Kristusta miellyttävässä antamisessa on siis vaikuttimena rakkaus, ja sitä harjoitetaan odottamatta mitään vastapalvelukseksi, eikä se ole vastahakoista tai väkinäistä. Miten suuresti tämä eroaakaan siitä antamisesta, jollaista jouluna antaminen suureksi osaksi on!
Iloa tuottava antaminen ei siis ole riippuvainen joistakin kalenteripäivistä tai tavoista. Se ei myöskään kerro antajan varallisuudesta, vaan jotakin hänen laajasydämisyydestään. Joulu on tosiaankin johtanut miljoonat harhaan, antamaan vääränlaisia lahjoja ja usein myös vääristä syistä. Miksi et siksi kokeilisi jotakin sellaista, mikä on parempaa kuin jouluna antaminen? Seuraavassa kirjoituksessa tarkemmin siitä, millaista on se antaminen, joka tuottaa runsaita siunauksia ja todellista iloa.
[Tekstiruutu/Kuva s. 8, 9]
Millainen on joulun todellinen alkuperä?
VALISTUNEET ihmiset tietävät, ettei Jeesus Kristus ole syntynyt 25. joulukuuta. Hakuteos New Catholic Encyclopedia myöntää: ”Jeesuksen syntymäaikaa ei tiedetä. Evankeliumit eivät kerro päivää eivätkä kuukautta.”
Tämän lisäksi on runsaasti todisteita siitä, että joulu ja joulutavat ovat ei-kristillistä perua. Aikakauslehti U.S. Catholic sanoikin: ”On mahdotonta erottaa joulua sen pakanallisesta alkuperästä.”
Tietosanakirja The Encyclopedia Americana selittää: ”Useimmat jouluun nykyään liittyvistä tavoista eivät ole alun perin olleet joulutapoja, vaan esi- ja ei-kristillisiä tapoja, jotka kirkko omaksui. Saturnalia, roomalaisten joulukuun puolivälissä viettämä juhla, oli mallina monille iloisille joulutavoille. Esimerkiksi taidokkaat juhla-ateriat, lahjojen antaminen ja kynttilöitten polttaminen ovat kaikki peräisin tästä juhlasta.”
Aikakauslehti History Today toteaa jouluna tapahtuvasta lahjojen antamisesta: ”Lahjojen antaminen tässä sydäntalven juhlassa oli melko varmasti alun perin enemmänkin taianomainen kuin vain sosiaalinen tapa. Saturnalia-juhlassa annettiin esimerkiksi lapsille lahjaksi vahanukkeja. Epäilemättä viehättävä tapa aikana, jolta ensimmäiset asiaa koskevat kirjalliset tiedot ovat peräisin, mutta sillä oli kuitenkin kaamea menneisyys: nekin, jotka elivät silloin, kun tämä tapa oli uusi, pitivät sitä todennäköisesti jäänteenä ihmisuhreista, lapsiuhreista, joiden avulla kylvötöille haluttiin saada siunaus.”
New York Timesissa oli 24. joulukuuta 1991 kirjoitus, jossa tarkasteltiin joulutapojen, myös jouluna antamisen, alkuperää. Harvardin yliopiston historian professori Simon Schama kirjoitti siinä näin: ”Joulu sijoitettiin niiden vanhojen juhlien tilalle, jolloin oli juhlittu talvipäivänseisausta – –. Kun Roomaan levisi aurinkokultteja, joista yksi oli Persiasta saapunut Mitra-uskonto, joulukuusta omistettiin 200-luvulla joitakin päiviä ’voittamattoman auringon’ (Sol invictus) uudelleen syntymisen juhlimiseen – –.
”Rooman kirkon oli alkuaikoinaan taisteltava erityisen kovasti kahta muuta tärkeää pakanallista juhlaa vastaan, nimittäin viikon mittaista saturnaliaa vastaan, joka alkoi 17. joulukuuta, ja calendae-juhlaa vastaan, jolla tervehdittiin uutta vuotta. Ensin mainittua juhlaa vietettäessä oli lupa rikkoa sovinnaisia sääntöjä, ja sitä usein isännöi iloisuuden ja riehakkuuden herra, joka ei ollut joulupukki, vaan lihava Saturnus, hurjien syöminkien ja juominkien ja muunlaisten sopimattomuuksien ystävä. Vuoden vaihtuessa vietetty calendae oli kuitenkin se juhla, jossa juhlijat rituaalinomaisesti antoivat toisilleen lahjoja. Lahjat oli usein sidottu vihreälehtisten kasvien oksiin, joilla talot oli tämän juhlan ajaksi koristeltu.
”Kuten saattoi odottaa, varhaiskirkko suhtautui kaikkeen tällaiseen sopimattomaan ilonpitoon hyvin torjuvasti. Kirkkoisät, varsinkaan tinkimättömyydestään tunnettu Pyhä Johannes Krysostomos, eivät halunneet tehdä mitään myönnytyksiä pakanallisille inhottavuuksille. – – Koska Jeesuksen syntymän tarkasta ajankohdasta ei päästy yhteisymmärrykseen – –, se ehkä käytännöllisyyssyistä sijoitettiin saturnalian tilalle – –. Seurauksena oli, että auringon uudelleen syntyminen muuttui Jumalan Pojan syntymiseksi – –.
”Vastaavasti calendae korvattiin loppiaisjuhlalla, ja korut ja lahjat, joita pakanalliset roomalaiset olivat antaneet toisilleen, muuttuivat kunnioituksenosoituksiksi, joita kolme kuningasta toivat maailman uudelle kuninkaalle. 300-luvun puolivälissä joulukalenteri oli jo pääosin saanut nykyisen muotonsa.”
Vaikka valistuneet ihmiset auliisti myöntävätkin joulun ja joulutapojen olevan pakanallista alkuperää, monet sanovat, ettei tällaisella alkuperällä ole todellisuudessa merkitystä. Simon Schaman artikkeli sai erään eläkkeellä olevan rabbiinin kirjoittamaan aiemmin tänä vuonna New York Timesin lukijapostissa: ”Jonkin instituution alkuperällä ei ole mitään tekemistä sen nykyisen arvon kanssa.” Joulusta ja muista sen kaltaisista juhlista hän sanoi: ”Niiden viettäjät antavat niille uuden merkityksen, joka antaa heidän omalle elämälleen sisältöä ja tarjoaa heille mielenylennystä.”
Tarjoaako joulunvietto kuitenkaan mielenylennystä ja tuottaako se hyviä kristillisiä hedelmiä? Rehellisesti puhuen hedelmät eivät useimmiten ole hyviä, vaan huonoja, mikä myös auliisti myönnetään. Sitä paitsi saavatko kristityt lainata mitään pakanallisista juhlista? Raamatun vastaus kuuluu: ”Älkää iestykö epäsuhtaisesti yhteen epäuskoisten kanssa. Sillä mitä tekemistä vanhurskaudella on laittomuuden kanssa? Tai mitä yhteistä valolla on pimeyden kanssa? Edelleen, miten sopivat yhteen Kristus ja Belial? – – ’”Lähtekää siksi ulos heidän keskuudestaan ja erottautukaa”, sanoo Jehova, ”ja lakatkaa koskemasta epäpuhtaaseen.”’” (2. Korinttolaisille 6:14–17.)
Tulee myös muistaa, mitä Jeesus sanoi Kaikkivaltiaan Jumalan palvonnasta: ”Häntä palvovien täytyy palvoa hengessä ja totuudessa.” (Johannes 4:24.) Palvontamme täytyy siis perustua totuuteen, ennen kuin Jumala voi hyväksyä sen. Silti joulua pidetään Jeesuksen Kristuksen syntymäpäivänä. Entä mitä on sanottava niistä satuolennoista, joiden sanotaan tuovan jouluna lahjoja, esimerkiksi joulupukista? Kun lapset saadaan uskomaan, että lahjat ovat tällaisilta olennoilta saatuja, niin eikö se ole todellisuudessa heidän pettämistään?
Jos tosiaan välitämme Jumalasta, niin tottelemme hänen käskyään erottautua kaikesta siitä, mikä on uskonnollisesti saastaista. Oletko siinä määrin kiinnostunut totuudesta, että pysyt erossa juhlapäivästä, joka perustuu valheisiin?
[Kuva s. 7]
Onko järkevää huijata lapsia kertomalla näille, että joulupukki tuo heille lahjoja?