Lunastus – kristikunnan kadottama oppi

TOSI kristillisyydessä lunastuksella – uskolla siihen, että Jeesus kuoli syntisen ihmiskunnan puolesta – on ensisijaisen tärkeä merkitys. Kristikunnan teologit ovat kuitenkin jo pitkään kritisoineet ja pitäneet pilkkanaan tätä oppia.

Miksi he ovat toimineet näin? Eikö Jeesus itse sanonut Markuksen 10:45:ssä: ”Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan sielunsa lunnaina monien korvaukseksi”?

Jotkut ovat väittäneet, ettei Jeesus koskaan sanonut näitä sanoja vaan että ne sepitettiin hänen kuolemansa jälkeen apostoli Paavalin vaikutuksesta. Toiset väittävät, että ”lunnaat” ovat tässä kielikuva tai että tämä oppi on peräisin kreikkalaisesta mytologiasta! Niinpä lunastusoppi on käytännöllisesti katsoen hävinnyt kirkkojen opetuksesta.

Saatat kuitenkin pohtia, mitä varhaiskristityt ymmärsivät Jeesuksen kuoleman merkitsevän. Paavali kertoo meille 2. Korinttolaiskirjeen 5:14, 15:ssä: ”Rakkaus, joka Kristuksella on, pakottaa meitä, koska olemme päätelleet näin, että yksi kuoli kaikkien puolesta; – – jotta ne, jotka elävät, eivät eläisi enää itselleen, vaan hänelle, joka kuoli heidän puolestaan ja joka herätettiin.” Miten selvä ja yksinkertainen tämä oppi olikaan! Siinä ei ollut lainkaan niitä monimutkaisia muutoksia, joita se joutuisi myöhemmin kohtaamaan kirkon teologien käsissä.

Onko mahdollista, että Paavali keksi tämän opinkappaleen? Ei, sillä hän selittää 1. Korinttolaiskirjeen 15:3:ssa: ”Välitin – – teille ensimmäisten asioiden joukossa sen, minkä minäkin sain, että Kristus kuoli meidän syntiemme edestä Raamatun kirjoitusten mukaan.” On selvää, että jo kauan ennen kuin Paavali kirjoitti kirjeensä, kristityt ymmärsivät Jeesuksen kuoleman olleen uhri, syntisen ihmiskunnan vapauttamiseksi maksettu todellinen hinta, lunnaat. Kuten Paavali osoittaa, he lisäksi ymmärsivät Jeesuksen kuoleman täyttäneen ”Raamatun kirjoitukset”, toisin sanoin Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa eli ”Vanhassa testamentissa” olleet Psalmin 22 ja Jesajan 53. luvun kaltaiset ennustukset.

Vastausta vaille jääneitä kysymyksiä

Jos päädyt tutkimaan tosiasioita itse, tulet havaitsemaan, että pian apostolisen ajan jälkeen kristillisyyteen solutettiin luopio-opetuksia. (Apostolien teot 20:29, 30; 2. Timoteukselle 4:3, 4) Usko Kristuksen lunastusuhriin säilyi kuitenkin sitkeästi elossa, kuten varhaisten kirkkoisien kirjoitukset osoittavat. Mutta kun jotkut heidän jälkeensä tulleet teologit tutkivat perusteellisesti lunastusoppia, he päätyivät sellaisiin vaikeisiin kysymyksiin kuin: Kenelle lunnaat maksettiin? Miksi tällainen maksu oli tarpeellinen?

Neljännellä vuosisadalla Gregorios Nyssalainen yhdessä joidenkin muiden kanssa kehitti näkemyksen, jonka mukaan lunnaat oli maksettu Saatana Panettelijalle! He väittivät, että Saatana piti ihmisiä otteessaan ja että lunnaat maksettiin hänelle ihmiskunnan vapauttamiseksi. Hänen aikalaisensa Gregorios Nazianzilainen näki kuitenkin ammottavan aukon tässä teoriassa: se osoitti Jumalan olevan riippuvainen Saatanasta – tosiaan kuinka järjetöntä! Siitä huolimatta käsitys Saatanalle maksetuista lunnaista voitti alaa ja säilyi elossa vuosisatoja.

Olisiko nämä lunnaat voitu maksaa Jumalalle itselleen? Gregorios Nazianzilaisen mielestä tässäkin käsityksessä näytti olevan ongelmia. Koska ’me emme olleet Jumalan orjia’, miksi lunnaat tuli maksaa hänelle? Edelleen ’saattoiko Isä mielistyä Poikansa kuolemaan’ pyytäessään lunnaita? Nämä olivat näennäisesti vaikeita kysymyksiä ja ne tuntuivat heittävän epäilyksen varjon itse lunastuskäsityksen päälle.

Lunastuskäsitys kuolee

Tätä aihetta koskeva tutkimuksesi voi seuraavaksi edetä 1100-luvulle. Anselm Canterburylainen yritti vastata näihin kysymyksiin kirjassa Cur Deus homo (Miksi Jumala tuli ihmiseksi). Kirja opetti, että vaikkei Kristuksen kuolema ollutkaan lunastushinta, se täytti Jumalan vanhurskauden vaatimukset. Anselmin mielestä synti jäisi oikaisematta, jos se annettaisiin anteeksi lunnaiden avulla eikä vanhurskauden vaatimuksia täytettäisi. ”Mutta Jumala ei voi jättää mitään oikaisematta Valtakunnassaan”, sanoi Anselm. Miten sitten Jumala oikaisi asiat?

Anselm väitti ’synnin häpäisevän Jumalaa’ ja sanoi, ettei ”yksinkertaisesti sen ennallistaminen, mitä menetettiin” Aadamin synnin kautta, olisi riittänyt. Koska Jumalaa oli loukattu, ei lunastusmaksu – ei edes täydellisen ihmisen uhri – olisi tyydyttävä. ”Ottaen huomioon aiheutetun loukkauksen”, pappi järkeili, ”takaisin täytyi saada enemmän kuin oli menetetty.” (Kursivointi meidän.) Anselm väitti, että tämä vaati sellaisen kuolemaa, joka oli ”sekä Jumala että ihminen”!

Onpa suhtautumisesi Anselmin opetuksiin millainen tahansa, ne saivat hänen aikalaistensa kannatuksen ja ne vaikuttavat vielä nykyäänkin. Ja miksei, olihan Anselm samalla kertaa sekä lujittanut kolminaisuusopin asemaa että antanut kuoliniskun lunastusopille, ainakin kristikunnassa! Teologit alkoivat puhua ”hyvityksestä” (satisfactio) ja sanan ”lunnaat” merkitys hävisi vähitellen epämääräisyyteen. Anselmin teoriat perustuivat kuitenkin miltei kauttaaltaan näennäiseen johdonmukaisuuteen eivätkä Raamattuun. Niinpä ajan kuluessa Tuomas Akvinolaisen kaltaiset oppineet muodostivat omia nokkelia päätelmiään ja alkoivat irrottautua Anselmin ”hyvitys”-teoriasta. Teorioiden rakentelu yleistyi. Synnistä vapautumista koskevat teoriat lisääntyivät, ja kiista siirtyi yhä etäämmälle Raamatusta, yhä syvemmälle ihmisen järkeilyyn, filosofiaan ja mystiikkaan.

Uskonpuhdistus ja lunnaat

Siirtykäämme nyt hiukan lähemmäksi omaa aikaamme. Kun protestanttisen uskonpuhdistuksen myrsky puhkesi 1500-luvulla, syntyi radikaali ryhmä, jota kutsuttiin sociniolaisiksi.a He eivät hyväksyneet sellaista uskonkäsitystä, että Jeesuksen kuolema olisi jollakin tavalla ’aikaansaanut meille pelastuksen’ ja he pitivät sellaista käsitystä ”harhaanjohtavana, erheellisenä ja hyvin vahingollisena – – [sekä] Raamatun ja järjen vastaisena”. (The Racovian Catechisme) Koska Jumala antaa auliisti anteeksi, vanhurskauden vaatimusten täyttämistä ei tarvita. He väittivät Kristuksen kuoleman vapauttaneen ihmiset synnistä siinä mielessä, että se sai ihmiset jäljittelemään Kristuksen täydellistä esimerkkiä.

Nämä ja muut harhaopit olivat hyökkäys katolista kirkkoa vastaan, ja se ryhtyi vastahyökkäykseen kutsumalla koolle Trenton kirkolliskokouksen (1545–63). Mutta vaikka moniin opillisiin kiistakysymyksiin otettiin kantaa, lunastuksen suhteen kirkolliskokouksen kannanotot olivat epämääräisiä ja vältteleviä. Se puhui ’Jeesuksen Kristuksen ansiosta’ ja käytti sanaa ”hyvitys”, mutta se vältti huolellisesti käyttämästä sanaa ”lunnaat”. Kirkko ei siis sitoutunut mihinkään selvään raamatulliseen kantaan. Ovi teorioiden rakentelulle jäi selkosen selälleen.

Miksi uskonnolliset johtajat ovat epäonnistuneet

Trenton kirkolliskokouksen jälkeen sekä katoliset että protestanttiset teologit ovat luoneet lukemattomia teorioita lunastuksesta. (Ks. kehystettyä tekstiä sivulta 7.) Näköpiirissä ei ole kuitenkaan ainuttakaan yhtenäistä selitystä Kristuksen kuolemasta. Ainoastaan raamatullisen sanan ”lunnaat” ylenkatsomisessa teologit ovat yksimielisiä päättäessään olla välittämättä siitä, vähätellä sitä tai tehdä sen merkityksettömäksi selityksillään. Kristuksen kuoleman merkitystä selitetään ammattikielellä, harhaanjohtavaan päättelyyn perustuvilla monimutkaisilla sanakäänteillä ja sellaisilla mahtipontisilla sanonnoilla kuin ”moraalinen vaikutus” ja ”ruumiillinen sijaishyvitys”. Sen sijaan, että kristikunnan papisto olisi rakentanut uskoa Kristuksen kuolemaan, se on tehnyt hänen kidutuspaalustaan hämmentävän kompastumisen aiheen.

Mikä on pohjimmainen syy tähän perusteelliseen epäonnistumiseen? Katolinen teologi Boniface A. Willems esittää siihen syyksi sen, että teologit on ”koulutettu tarkoin vartioidussa eristyneisyydessä” – liian kaukana ihmisten todellisista tarpeista.b Etkö olekin taipuvainen olemaan yhtä mieltä tämän arvioinnin kanssa? Jeremian 8:9 menee kuitenkin pidemmälle ja osoittaa ongelman todellisen syyn: ”Katso, he ovat hyljänneet Herran sanan – mitä heillä on viisautta?”

On totta, että lunastusoppi voi herättää joitakin vaikeita kysymyksiä. (2. Pietari 3:16) Mutta sen sijaan, että teologit olisivat etsineet Raamatusta vastausta, he ovat turvautuneet inhimilliseen viisauteen ja järkeilyyn. (1. Korinttolaisille 1:19, 20; 2:13) He ovat rohjenneet hylätä mitä tahansa Raamatun osia, jotka eivät ole sopineet heidän päähänpistoihinsa tai teorioihinsa. (2. Timoteukselle 3:16) He ovat tukeneet epäraamatullisia oppeja, esimerkiksi kolminaisuusoppia. (Johannes 14:28) Mutta suurin puute heidän ajattelussaan on ollut se, että he ovat antaneet ihmisen pelastukselle suurimman arvon ja väheksyneet Jumalan nimeen ja valtakuntaan liittyviä tärkeämpiä kysymyksiä. – Matteus 6:9, 10.

Lunastuksen puolestapuhuja

Luohan tutkiva katseesi nyt 1800-luvun loppupuolelle. Jumalaapelkäävä mies Charles Taze Russell erottautui teologian valtauomasta ja alkoi julkaista tätä, kädessäsi olevaa lehteä – Vartiotornia. ”Tämä lehti on ensi hetkestä kannattanut oppia ’lunnaista kaikkien puolesta’”, muisteli Russell.

Vartiotorni on edelleen lunastuksen puolestapuhuja. Yli sadan vuoden ajan se on esittänyt järkeviä raamatullisia syitä uskoa lunastukseen, ja siinä on esitetty perusteltuja, raamatullisia vastauksia arvostelijoiden esittämiin haastaviin kysymyksiin. Kehotamme sinua siksi nyt tutustumaan tarkemmin siihen, mitä Raamattu sanoo Jeesuksen kuolemasta ja sen merkityksestä.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 7]

ERILAISIA LUNASTUSTEORIOITA

◻ HALLINTOTEORIA: Hollantilainen teologi Hugo Grotius kehitti tämän teorian 1600-luvulla osoittaakseen sociniolaisten teoriat vääriksi. Grotiuksen mielestä Kristuksen kuolema oli ”eräänlainen oikeudellinen toimi, jossa Jumala oli hallitsijan ja ihminen syytetyn asemassa”. – Hastingsin toimittama uskontoa ja etiikkaa käsittelevä tietosanakirja Encyclopædia of Religion and Ethics.

◻ ELINTÄRKEÄN SOVITUKSEN TEORIA: Protestanttinen teologi Clarence H. Hewitt esitti tämän teorian vuonna 1946. Hänen mielestään Kristuksen työ ei ollut jonkin lain vaatiman rangaistuksen kärsimistä, vaan se ’vapautti meidät synnin lain ja kuoleman alaisuudesta, sai aikaan katumuksen ja jumalisen murheen ja näin saattoi meidät Jumalan edessä tilaan, jossa syntimme voidaan antaa anteeksi’.

◻ KRISTILLISEN YHTEISÖN KAUTTA TAPAHTUVA LUNASTUS: Roomalaiskatolinen teologi Boniface A. Willems (1970) rinnastaa ”lunastuksen” siihen, että ”hylkäämme itsekkyytemme ja avaamme sydämemme toinen toisellemme”. Hän lisää: ”Kristillinen käsitys sijaiskärsimyksestä on se, että ihminen tuntee yhteenkuuluvuutta synnin turmeleman ihmissuvun kanssa. – – Silloin kirkko on niiden yhteisö, jotka ovat valmiita tekemään erikoispalvelusta toisten hyväksi.”

◻ SYNTIPUKKITEORIA: Katolinen teologi Raymund Schwager esitti tämän teorian vuonna 1978. Hän hylkäsi sen ajatuksen, että Jumala ”vaatisi silmän silmästä”. Hänen mielestään Kristuksen uhri on tietynlainen katarsis (puhdistus), joka tekee ihmisyhteiskunnalle mahdolliseksi purkaa synnynnäiset väkivaltaiset taipumuksensa ja siten vapautua niistä.

◻ SOSIAALIPOLIITTINEN LUNASTUS: Baptistiteologi Thorwald Lorenzen kirjoitti vuonna 1985: ”Jumala ei tavoittele vain uskonnollista anteeksiantoa syntisille vaan myös poliittista vapautusta köyhille ja sorretuille. – – Jeesuksen kuolema osoittaa siis Jumalan sellaiseksi, joka on kiinnostunut kaikkien ihmiselämään liittyvien olosuhteiden parantamisesta.”

[Kuva s. 5]

Protestanttiset ja katoliset teologit ovat kehitelleet suuren joukon teorioita synnistä vapautumisesta ja lunastuksesta, mutta mitä Raamattu opettaa niistä?