TUOMAS

(arameasta, merk. ’kaksonen’).

Tätä Jeesuksen Kristuksen apostolia sanottiin ”Kaksoseksi” eli Didymokseksi (Mt 10:3; Mr 3:18; Lu 6:15; Joh 11:16, Rbi8, alav.). Tuomaalla näyttää olleen tapana ilmaista tunteitaan tai esittää epäilyksiään jokseenkin voimakkaasti, mutta kun hänen epäilyksensä hälvennettiin, hän ilmaisi uskonsa epäröimättä.

Kun Jeesus ehdotti paluuta Juudeaan, jotta hän voisi herättää Lasaruksen kuolleista, Tuomas sanoi: ”Mennään mekin kuollaksemme hänen kanssaan.” (Joh 11:16.) Koska juudealaiset olivat vähän aiemmin yrittäneet kivittää Jeesuksen (Joh 11:7, 8), Tuomaan oli ehkä tarkoitus rohkaista muita opetuslapsia lähtemään Jeesuksen mukaan, vaikka se saattoi johtaa siihen, että he Lasaruksen tai Jeesuksen tavoin kuolisivat.

Tuomas ilmaisi epäilynsä vastatessaan Jeesuksen sanoihin, joiden mukaan tämä menisi pois valmistamaan apostoleille sijaa: ”Herra, emme tiedä, mihin olet menossa. Kuinka tiedämme tien?” (Joh 14:2–6.) Kuultuaan Jeesuksen ylösnousemuksesta Tuomas niin ikään totesi: ”Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkeä ja pistä sormeani naulojen jälkeen ja pistä kättäni hänen kylkeensä, niin en varmasti usko.” Tuomaalla oli kahdeksan päivää myöhemmin mahdollisuus tehdä niin, kun Jeesus näyttäytyi jälleen opetuslapsille. Ei kuitenkaan kerrota, koskiko Tuomas tuolloin todella hänen haavoihinsa. Mutta hän vakuuttui asiasta ja huudahti: ”Herrani ja Jumalani!” Sen jälkeen Kristus ojensi häntä lempeästi sanomalla: ”Onnellisia ovat ne, jotka eivät näe ja silti uskovat.” (Joh 20:24–29.)