Arimatialainen Joosef oli tunnetusti ”hyvä ja vanhurskas”, mutta näiden sanojen merkitys on tietenkin aina suhteellinen, kun puhutaan epätäydellisistä ihmisistä (Lu 23:50; vrt. Mt 19:16, 17; Mr 10:17, 18; ks. HYVYYS: Jehovan hyvyys). Jumalan Israelille antaman lain käskyt olivat ’pyhiä [koska ne olivat Jumalalta] ja vanhurskaita [koska ne olivat täysin oikeudenmukaisia] ja hyviä [koska ne olivat joka suhteessa hyödyllisiä niille, jotka noudattivat niitä]’ (Ro 7:12; vrt. Ef 5:9).

Laki oli vanhurskas. Tämä ei tarkoita sitä, ettei Mooseksen välityksellä annettu laki olisi sisältänyt Jumalan vanhurskauden mittapuuta. Kyllä se sisälsi. Apostoli sanoo: ”Niin ollen Laki on itsessään pyhä, ja käsky on pyhä ja vanhurskas ja hyvä.” (Ro 7:12; 5Mo 4:8.) Se palveli Jumalan tarkoitusta siten, että se teki rikkomukset ilmeisiksi ja toimi kasvattajana, joka johti vilpitönsydämiset juutalaiset Kristukseen, ja siten, että siinä oli tulevan hyvän varjo (Ga 3:19, 24; Hpr 10:1). Mutta se ei voinut tuoda todellista, täydellistä vanhurskautta niille, jotka olivat sen alaisuudessa. He kaikki olivat syntisiä, he eivät pystyneet noudattamaan Lakia täydellisesti, eikä heidän ylimmäinen pappinsa kyennyt uhriensa ja palvontamenojensa avulla poistamaan heidän syntejään. Sen vuoksi he saattoivat saada vanhurskauden vain ottamalla vastaan Jumalan antaman Pojan. (Ro 8:3, 4; Hpr 7:18–28.) Ne, jotka ottivat vastaan Kristuksen, julistettiin vanhurskaiksi, ei omasta ansiostaan, vaan lahjana, ja Kristuksesta tuli heille ”Jumalalta oleva viisaus sekä vanhurskaus ja pyhitys ja vapautus lunnaiden perusteella”. Todellinen vanhurskaus voi siis tulla vain Kristuksen välityksellä. Tämä korottaa Jehovan, antaa hänelle, ei ihmiselle tai omille teoille, ansion kaiken vanhurskauden Lähteenä, ”jotta olisi niin kuin on kirjoitettu: ’Joka ylpeilee, ylpeilköön Jehovasta.’” (1Ko 1:30, 31; Ro 5:17.)