Seuraa rakkauden verratonta tietä
JEHOVA JUMALA on rakkauden personoituma (1. Johannes 4:8). Hänen Poikansa Jeesus Kristus sanoi, että meidän tulisi rakastaa Jumalaa ja lähimmäistämme (Matteus 22:37–40). Juuri tämän ominaisuuden perusteella Jumala ohjaakin koko maailmankaikkeutta. Saadaksemme ikuisen elämän meidän täytyy siksi seurata rakkauden tietä.
Jumala osoitti rakkautta Israelin kansaa kohtaan mutta myöhemmin hylkäsi tuon järjestön sen uskottomuuden vuoksi. Sen jälkeen hän ilmaisi Jeesuksen opetuslasten seurakunnan olevan uusi järjestönsä. Miten? Pyhän hengen erityisen toiminnan välityksellä, kun se teki opetuslapset kykeneviksi puhumaan kielillä ja profetoimaan. Sen vuoksi 3 000 juutalaisesta ja käännynnäisestä tuli helluntaina vuonna 33 uskovia, ja he jättivät Jumalan vanhan järjestön liittyäkseen hänen uuteen järjestöönsä. (Apostolien teot 2:1–41.) Koska hengen lahjat annettiin sen jälkeen Jeesuksen apostolien välityksellä, ne lakkasivat heidän kuoltuaan (Apostolien teot 8:5–18; 19:1–6). Siihen mennessä nuo lahjat olivat kuitenkin todistaneet, että Jumalan suosio oli nyt hengellisellä Israelilla (Galatalaisille 6:16).
Hengen lahjojen perusteella tapahtuneet ihmeet olivat hyödyllisiä. Rakkauden tai epäitsekkään kiinnostuksen osoittaminen toisia kohtaan on kuitenkin tärkeämpää kuin se, että jollakulla on noita lahjoja. Apostoli Paavali osoitti tämän ensimmäisessä kirjeessään korinttolaisille (n. vuonna 55). Hän puhui siinä rakkaudesta ”verrattomana tienä” (1. Korinttolaisille 12:31). Tuota tietä käsitellään 1. Korinttolaiskirjeen 13. luvussa.
Ilman rakkautta emme ole mitään
Paavali todisteli: ”Jos puhun ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei ole rakkautta, minusta on tullut soiva messinkipala tai kalskahteleva symbaali.” (1. Korinttolaisille 13:1.) Ilman rakkautta ei sanoillamme olisi mitään merkitystä, puhuimmepa sitten hengen antamalla ihmisten kielellä tai taivaallisella enkelien kielellä. Paavali puhui mieluummin viisi rakentavaa sanaa kuin kymmenentuhatta sanaa jollakin kielellä, jota ihmiset eivät ymmärtäneet (1. Korinttolaisille 14:19). Rakkaudeton ihminen olisi kuin ”soiva messinkipala” – kovaääninen, kiusallinen kumistin – tai epäsointuinen ”kalskahteleva symbaali”. Rakkaudeton kielilläpuhuminen ei ollut tyynnyttävä, hengellisesti rakentava tapa kirkastaa Jumalaa ja auttaa hänen kansaansa. Nykyään osoitamme rakkautta puhumalla ymmärrettävästi kristillisessä palveluksessa.
Seuraavaksi apostoli sanoi: ”Jos minulla on profetoimisen lahja ja olen perehtynyt kaikkiin pyhiin salaisuuksiin ja kaikkeen tietoon ja jos minulla on kaikki usko siirtääkseni vuoria, mutta minulla ei ole rakkautta, en ole mitään.” (1. Korinttolaisille 13:2.) Yliluonnollinen profetoiminen, pyhien salaisuuksien erityisymmärrys ja hengen antama tieto hyödyttivät kenties muita mutta eivät niitä, joilla nuo lahjat olivat, jos he olivat rakkaudettomia. Paavali käytti pyhien salaisuuksien erityisymmärrystä toisten auttamiseen, ja tiedon lahjan avulla hän kykeni ennustamaan haaksirikkoutuneiden pelastumisen (Apostolien teot 27:20–44; 1. Korinttolaisille 4:1, 2). Vaikka hänellä olisi ollut kaikki tieto ja kaikki usko mutta ei rakkautta, hän ei kuitenkaan olisi ollut mitään Jehovan silmissä.
Jehovan henki tekee hänen nykyiset todistajansa kykeneviksi ymmärtämään Raamatun ennustuksia ja pyhiä salaisuuksia ja opastaa heitä heidän kertoessaan tätä tietoa muille (Jooel 2:28, 29). Lisäksi henki saa aikaan sellaisen uskon, jota tarvitaan vuorenkorkuisten esteiden voittamiseen (Matteus 17:20). Koska tällaisten asioiden takana on henki, on väärin etsiä niistä kunniaa itselleen. Emme kykene mihinkään, ellemme toimi Jumalan kunniaksi rakkaudesta häntä ja lähimmäisiämme kohtaan (Galatalaisille 5:6).
Rakkaudeton uhri on hyödytön
Paavali sanoi: ”Jos annan kaiken omaisuuteni ravitakseni toisia ja jos luovutan ruumiini voidakseni kerskua, mutta minulla ei ole rakkautta, en hyödy mitään.” (1. Korinttolaisille 13:3.) Ilman rakkautta Paavali ei hyötyisi, vaikka hän antaisi kaiken omistamansa ravitakseen toisia. Jumala palkitsee meidät lahjojemme takana olevan rakkauden vuoksi, ei niiden aineellisen arvon tai sen vuoksi, että etsimme kunniaa antajina, kuten valheelliset Ananias ja Safiira (Apostolien teot 5:1–11). Paavali antoi hienon esimerkin kuluttamalla rakkaudellisesti itseään silloin kun Juudeassa asuville uskoville järjestettiin avustusta (1. Korinttolaisille 16:1–4; 2. Korinttolaisille 8:1–24; 9:7).
Jopa marttyyrikuolema totuuden puolesta todistajana on merkityksetön Jumalalle ilman rakkautta (Sananlaskut 25:27, UM). Jeesus puhui uhristaan mutta ei kerskunut siitä. Kerskumisen sijasta hän antoi itsensä halukkaasti rakkaudesta. (Markus 10:45; Efesolaisille 5:2; Heprealaisille 10:5–10.) Hänen hengelliset veljensä antavat ”ruumiinsa eläväksi – – uhriksi” Jumalan palvelukseen, eivät omaa kunniaa etsivinä marttyyreina vaan huomaamattomin tavoin kirkastaakseen Jehovaa ja ilmaistakseen rakkauttaan häntä kohtaan (Roomalaisille 12:1, 2).
Miten rakkaus saa meidät toimimaan
Paavali kirjoitti: ”Rakkaus on pitkämielinen ja huomaavainen.” (1. Korinttolaisille 13:4a.) Jumalan pitkämielisyys Aadamin synnin jälkeen on merkinnyt monille katumusta, joka johtaa pelastukseen (2. Pietari 3:9, 15). Jos meillä on rakkautta, opetamme kärsivällisesti toisille totuutta. Me vältämme tunnepurkauksia ja olemme hienotunteisia ja anteeksiantavia (Matteus 18:21, 22). Rakkaus on myös huomaavainen, ja Jumalan huomaavaisuus vetää meitä hänen puoleensa. Huomaavaisuus, hänen henkensä hedelmä, estää meitä vaatimasta toisilta enempää kuin hän vaatii meiltä. (Efesolaisille 4:32.) Rakkaus tekee meistä huomaavaisia jopa kiittämättömiä ihmisiä kohtaan (Luukas 6:35).
Paavali lisäsi: ”Rakkaus ei ole mustasukkainen, se ei kerskaile, ei pöyhisty.” (1. Korinttolaisille 13:4b.) Mustasukkaisuus on lihan teko, joka sulkee ihmisen Jumalan valtakunnan ulkopuolelle (Galatalaisille 5:19–21). Rakkaus estää meitä kadehtimasta toisen omaisuutta tai suotuisia olosuhteita. Jos joku saa palvelusedun, jota toivoimme itsellemme, rakkaus saa meidät iloitsemaan hänen kanssaan, tukemaan häntä ja kiittämään Jumalaa siitä, että häntä voidaan käyttää seurakunnan hyödyksi.
Koska rakkaus ”ei kerskaile”, se ei saa meitä ylpeilemään siitä, mitä Jumala suo meidän tehdä palveluksessaan. Jotkut korinttolaiset kerskuivat, ikään kuin hengen lahjat olisivat olleet lähtöisin heistä; ne olivat kuitenkin Jumalalta tulleita lahjoja, samoin kuin edut hänen nykyajan järjestössään. Sen sijaan, että kerskuisimme asemastamme Jumalan järjestössä, varokaamme sen tähden, ettemme kaadu. (1. Korinttolaisille 1:31; 4:7; 10:12.) Rakkaus ”ei pöyhisty”, mutta rakkaudettoman ihmisen mieli saattaa olla itseriittoisuuden pöyhistämä. Rakkaudelliset ihmiset eivät ajattele olevansa toisia parempia. (1. Korinttolaisille 4:18, 19; Galatalaisille 6:3.)
Ei sopimattomasti käyttäytyvä, itsekäs eikä helposti suuttuva
Rakkaus ”ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omia etujaan, ei ärsyynny” (1. Korinttolaisille 13:5a). Se edistää hyviä tapoja, jumalista käytöstä, vallan kunnioitusta ja säädyllistä käyttäytymistä kristillisissä kokouksissa (Efesolaisille 5:3–5; 1. Korinttolaisille 11:17–34; 14:40; vrt. Juudas 4, 8–10). Rakkaudellinen seurakunta tarjoaa rauhaa ja turvaa, koska rakkaus saa jokaisen tuntemaan itsensä tarpeelliseksi, niin kuin kaikki ihmisruumiin jäsenet ovat tarpeellisia (1. Korinttolaisille 12:22–25). Sen sijaan, että rakkaus etsisi itsekkäästi omia etujaan, se saa meidät toisinaan uhraamaan omat oikeutemme ja osoittamaan kiinnostusta toisia ja heidän hyvinvointiaan kohtaan (Filippiläisille 2:1–4). Rakkaus tekee meistä ”kaikkea kaikenlaisille ihmisille pelastaaksemme – – muutamia” palveluksellamme (1. Korinttolaisille 9:22, 23).
Rakkaus ”ei ärsyynny”. Vihanpuuskat ovat syntisen lihan tekoja, mutta rakkaus tekee meidät ”hitaiksi vihaan” (Jaakob 1:19; Galatalaisille 5:19, 20). Vaikka suutumme aiheellisestikin, rakkaus ei salli meidän jäädä ärsyyntyneeseen tilaan, jolloin antaisimme sijaa Panettelijalle (Efesolaisille 4:26, 27). Erityisesti vanhimpien on vältettävä vihastumista, jos heidän uskontoverinsa noudattavat huonosti jotakin ehdotusta.
Paavali sanoi rakkaudesta myös, että ”se ei pidä kirjaa pahasta” (1. Korinttolaisille 13:5b). Rakkaus ei tee listaa vääryyksistä niin kuin tilikirjaan tehdään merkintöjä. Se näkee toisissa uskovissa hyvää eikä maksa todellisia tai kuviteltuja vääryyksiä samalla mitalla (Sananlaskut 20:22; 24:29; 25:21, 22). Rakkaus auttaa meitä pyrkimään ”siihen, mikä edistää rauhaa” (Roomalaisille 14:19). Paavali ja Barnabas riitelivät, ja he lähtivät eri teitä Jumalan palvelukseen, mutta rakkaus paransi välirikon ja esti heitä kantamasta kaunaa (3. Mooseksen kirja 19:17, 18; Apostolien teot 15:36–41).
Taipuvainen vanhurskauteen ja totuuteen
Paavali sanoi rakkaudesta edelleen: ”Se ei iloitse epävanhurskaudesta, vaan iloitsee totuudesta.” (1. Korinttolaisille 13:6.) Jotkut saavat niin suurta iloa epävanhurskaudesta, etteivät ”he saa nukkua, elleivät pahaa tee” (Sananlaskut 4:16). Mutta Jumalan järjestössä me emme kilpaile toistemme kanssa emmekä iloitse siitä, että joku lankeaa synnin ansaan (Sananlaskut 17:5; 24:17, 18). Jos Korinton seurakunta olisi rakastanut Jumalaa ja vanhurskautta riittävästi, se ei olisi suvainnut moraalittomuutta (1. Korinttolaisille 5:1–13). Vanhurskauden rakkaus muun muassa estää meitä nauttimasta television, elokuvien tai teattereiden epävanhurskaista esityksistä.
Rakkaus ”iloitsee totuudesta”. Totuus asetetaan tässä epävanhurskauden vastakohdaksi. Tämä merkitsee ilmeisestikin sitä, että rakkaus saa meidät iloitsemaan siitä, miten totuus vaikuttaa ihmisiin: he alkavat etsiä vanhurskautta. Saamme iloa asioista, jotka rakentavat ihmisiä ja edistävät totuutta ja vanhurskautta. Rakkaus pidättää meitä valehtelemasta ja saa meidät iloitsemaan, kun oikeamieliset todistetaan syyttömiksi ja kun Jumalan totuus saa riemuvoiton (Psalmi 45:5).
Miten rakkaus saa suhtautumaan kaikkiin asioihin
Paavali jatkoi rakkauden määritelmäänsä: ”Kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kestää.” (1. Korinttolaisille 13:7.) Koska rakkaus peittää kaiken, se suojaa kaunalta, aivan niin kuin tiivis katto suojaa sateelta. Jos joku loukkaa meitä mutta pyytää sitten anteeksi, rakkaus saa meidät peittämään loukkauksen ja antamaan hänelle anteeksi sen sijaan, että juoruaisimme asioista. Kun osoitamme rakkautta, yritämme ”voittaa veljemme”. (Matteus 18:15–17; Kolossalaisille 3:13.)
Rakkaus uskoo kaiken, mitä sanotaan Jumalan sanassa, ja tekee meistä kiitollisia siitä hengellisestä ruoasta, jota saamme ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” kautta (Matteus 24:45–47). Vaikka emme ole herkkäuskoisia, rakkaus torjuu sydämestämme epäuskon ja estää meitä epäilemästä uskontovereidemme vaikuttimia (Saarnaaja 7:22, 23). Rakkaus myös toivoo, että kaikki, mikä on kirjoitettu Raamattuun, toteutuisi, esimerkiksi Jumalan valtakuntaa koskevat totuudet. Rakkauden voimasta toivomme ja rukoilemme, että koettelevat tilanteet ratkeaisivat parhaalla tavalla. Me myös kerromme toisille toivomme perusteen juuri rakkauden kannustamina (1. Pietari 3:15). Lisäksi rakkaus kestää kaiken, myös meitä vastaan tehdyt synnit (Sananlaskut 10:12). Rakkaus Jumalaan auttaa meitä kestämään myös vainoa ja muita koetuksia.
Paavali lisäsi: ”Rakkaus ei koskaan häviä.” (1. Korinttolaisille 13:8a.) Se ei voi loppua tai hävitä sen enempää kuin Jehovakaan. Koska ikuinen Jumalamme on rakkauden personoituma, tämä ominaisuus ei koskaan lakkaa (1. Timoteukselle 1:17; 1. Johannes 4:16). Maailmankaikkeutta tulee aina hallitsemaan rakkaus. Rukoilkaamme siksi, että Jumala auttaa meitä voittamaan itsekkäät luonteenpiirteet ja ilmaisemaan tätä hänen henkensä ehtymätöntä hedelmää (Luukas 11:13).
Asiat jotka lakkaisivat
Viitaten tulevaan aikaan Paavali kirjoitti: ”Mutta mikäli on profetoimislahjoja, ne tulevat poistumaan; mikäli on kieliä, ne tulevat lakkaamaan; mikäli on tietoa, se tulee poistumaan.” (1. Korinttolaisille 13:8b.) Ne joilla oli profetoimislahjoja, kykenivät ilmoittamaan uusia ennustuksia. Nuo lahjat lakkasivat sen jälkeen, kun kristillinen seurakunta vakiintui Jumalan järjestöksi, mutta hänen profeetallinen voimansa ei lakkaa koskaan, emmekä me nykyään tarvitse muita ennustuksia kuin niitä, jotka sisältyvät hänen Sanaansa. Samoin lakkasi hengen antama kyky puhua kielillä ja erityistieto poistui, kuten oli ennustettu. Jehovan sanassa kokonaisuutena on kuitenkin kaikki se, mitä meidän tarvitsee tietää voidaksemme pelastua (Roomalaisille 10:8–10). Lisäksi Jumalan kansa on hänen henkensä täyttämä ja tuottaa sen hedelmää.
Paavali jatkoi: ”Sillä meillä on osittainen tieto, ja me profetoimme osittaisesti, mutta kun saapuu se, mikä on täydellistä, niin poistuu se, mikä on osittaista.” (1. Korinttolaisille 13:9, 10.) Tiedon ja profetoimisen lahjat olivat epätäydellisiä. Profetiat eivät nähtävästi olleet yksityiskohtaisia, ja koska kellään profeetalla ei ollut täydellistä tietoa siitä, mitä hän ennusti, hän pystyi paljastamaan tulevaisuuden vain osittaisesti. Nykyään profetioista kuitenkin alkaa vähitellen olla täysi ymmärrys. Tositapahtumat, jotka täyttävät Raamatun ennustukset, vahvistavat esimerkiksi sen, että Jeesus sai kuninkaallisen vallan ihmiskuntaan nähden vuonna 1914. Olemme siitä lähtien eläneet ”lopun ajassa” ja iloinneet jatkuvasta hengellisen tiedon ja Raamatun ennustusten ymmärryksen lisääntymisestä (Daniel 12:4). Olemme täten lähestymässä täyttä tietoa, ja ”sen, mikä on täydellistä”, täytyy olla käsillä.
Suurin ominaisuus pysyy
Viitaten epäsuorasti seurakunnan edistymiseen Paavali kirjoitti: ”Kun olin lapsi, niin puhuin kuin lapsi, ajattelin kuin lapsi, järkeilin kuin lapsi, mutta nyt kun olen tullut mieheksi, olen pannut pois lapsen ominaispiirteet.” (1. Korinttolaisille 13:11.) Koska lapsen toiminta perustuu rajalliseen tietoon ja fyysiseen kehittyneisyyteen, häntä voidaan heiluttaa edestakaisin niin kuin pienokaista kehdossa. Mutta mies on fyysisesti paljon kehittyneempi, hänellä on enemmän tietoa eikä häntä ole tavallisesti helppo horjuttaa. Hän on jättänyt taakseen lapsuuden ajatukset, asenteet ja menettelytavat. Samoin kun Jumalan maanpäällinen järjestö kasvoi lapsenkengistä, Hän katsoi, ettei se tarvinnut enää profetoimisen, kielien ja tiedon hengenlahjoja. Vaikka ikääntyneen seurakunnan nykyiset jäsenet eivät myöskään katso tarvitsevansa sellaisia lahjoja, he palvelevat iloisina Jumalaa hänen henkensä ohjauksessa.
Paavali lisäsi: ”Sillä nykyään me näemme himmeät ääriviivat metallipeilistä, mutta silloin kasvoista kasvoihin. Nykyään tunnen osittaisesti, mutta silloin tunnen täsmällisesti, niin kuin minutkin täsmällisesti tunnetaan.” (1. Korinttolaisille 13:12.) Jumalan ei ollut aika paljastaa joitakin asioita vielä seurakunnan lapsuuden aikana. Siksi niistä näkyivät vain himmeät ääriviivat, ikään kuin kristityt olisivat katselleet metallipeiliin, joka ei heijasta tarkkaa kuvaa. (Apostolien teot 1:6, 7.) Mutta meille näkymä ei enää ole himmeä. Ennustusten ja esikuvien täyttymykset ovat selvästi nähtävissä, sillä nyt on Jumalan aika paljastaa ne (Psalmi 97:11; Daniel 2:28). Vaikka Paavali tunsikin Jumalan, tuo tuntemus saavuttaisi huippunsa ja hänen suhteensa Jehovaan muuttuisi mahdollisimman läheiseksi, kun hänet herätettäisiin kuolleista taivaalliseen elämään, ja näin hän saisi täyden palkan kristillisestä vaelluksestaan.
Päättäen yhteenvetonsa rakkaudesta Paavali kirjoitti: ”Nyt kuitenkin pysyvät usko, toivo, rakkaus, nämä kolme, mutta suurin näistä on rakkaus.” (1. Korinttolaisille 13:13.) Siitä huolimatta, ettei nykyajan seurakunnassa enää ole hengen yliluonnollisia lahjoja, sen tieto on täydempää, ja sillä on perusteita runsaampaan uskoon, toivoon ja rakkauteen. Se uskoo siihen, että kaikki Jumalan lupaukset ovat yhtä varmoja kuin jos ne olisivat jo täyttyneet (Heprealaisille 11:1). Uskoon liittyvät piirteet päättyvät, kun Jumalan sanassa ennustetut asiat toteutuvat. Toivon eri puolet lakkaavat, kun näemme toivomamme asiat. Mutta rakkaus pysyy ikuisesti. Seuratkoot siksi kaikki Jehovan todistajat jatkuvasti rakkauden verratonta tietä.