Kristityt – lujia mutta kuitenkin joustavia
MAHTAVA tammi on oikea voiman perikuva. Sillä ei tavallisesti ole juuri vaikeuksia pitää puoliaan voimakkaasti puhaltavia tuulia vastaan. Mutta samalla kun vahva tammi kestää useimmat myrskyt vahvuutensa ja melkoisen jäykkyytensä tai jykevyytensä ansiosta, pikkuruinen ruohonkorsikin kestää ne, vaikkakin melko erilaisesta syystä. Mikä on sen salaisuus? Joustavuus. Tuulen voimasta se taipuu muttei katkea.
Kumpi sitten on tärkeämpää, joustavuus vai järkähtämättömyys? Kristitty tarvitsee itse asiassa kumpaakin ominaisuutta yhdessä. Lujuuden ja joustavuuden välinen tasapaino voi kuitenkin joskus puuttua jopa joiltakuilta Jumalan kansaan kuuluvilta. Heillä on ylevät periaatteet, mutta joillakuilla on taipumus pitää itsepintaisesti kiinni omasta kannastaan. Toiset ovat jossain määrin kuin ’ruoko, jota tuuli huojuttaa’. (Matteus 11:7) He antavat myöten tämän pahan maailman paineille ja vaikutteille. Tai he saattavat suvaita asioita sallivaisuuteen saakka.
Salomo sanoi: ”Kaikella on määräaika.” (Saarnaaja 3:1) Milloin siis on aika olla järkähtämätön ja milloin on aika olla joustava?
Aika olla luja
Erään kerran Israelin kuningasta Saulia käskettiin suorasukaisesti: ”Mene – – ja voita amalekilaiset [viholliskansa], ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit.” (1. Samuelin kirja 15:3) Amalekilaiset olivat menneisyydessä vastustaneet sekä Jumalaa että hänen kansaansa ja ansaitsivat siksi tulla tuhotuiksi perin pohjin. (5. Mooseksen kirja 25:17–19) ”Mutta Saul ja väki säästivät Agagin [Amalekin kuninkaan] sekä parhaimmat lampaat, – – kaiken, mikä oli arvokasta; sitä he eivät tahtoneet vihkiä tuhon omaksi.” Jehova ei hyväksynyt sitä, että Saul sovelsi määräystä oman mielensä mukaan. ”Katso”, julisti profeetta Samuel, ”kuuliaisuus on parempi kuin uhri.” – 1. Samuelin kirja 15:9–22.
Tästä saatava opetus on selvä: joustavuutta ei voida sallia silloin, kun on kysymys Jumalan tottelemisesta. Apostoli Johannes sanoi: ”Sillä rakkaus Jumalaan merkitsee sitä, että noudatamme hänen [Jumalan] käskyjään; eivätkä hänen käskynsä ole rasittavia.” (1. Johannes 5:3) Sadrakin, Meesakin ja Abednegon kokemus valaisee hyvin sitä, miten pitkälle Jumalan palvelijoiden täytyy olla halukkaita menemään tämän tottelevaisuuden ilmaisemisessa. He kieltäytyivät palvomasta kuvapatsasta, jonka Babylonian kuningas Nebukadnessar oli pystyttänyt. Miksi? Koska Jumalan laki tuomitsi selvästi epäjumalanpalveluksen. (2. Mooseksen kirja 20:4–6) He eivät järkeilleet, että olosuhteet oikeuttaisivat soveltamaan tätä Jumalan käskyä heidän oman mielensä mukaisesti. Sen sijaan he valitsivat sovittelematta mieluummin kuoleman kuin tottelemattomuuden. – Daniel 3:16–18.
Useimmilla kristityillä tuskin on vaikeuksia alistua selvästi määriteltyihin Raamatun lakeihin. Mutta kristittyjä käsketään: ”Olkaa tottelevaisia niille, jotka ottavat johdon teidän keskuudessanne.” (Heprealaisille 13:17) Seurakunnan vanhimmat voivat ilmoittaa tiettyjä aikoja, jolloin seurakunta kokoontuu kenttäpalvelusta varten. Tai he saattavat määrätä, että valtakunnansalin laitteita tai välineitä pitäisi käyttää jollakin nimenomaisella tavalla. Yhdessäkään raamatunkohdassa ei tosin ole selvitetty, miten termostaatti pitäisi säätää tai kenen pitäisi säätää se. Mutta eikö silti ole hyvä olla yhteistoiminnassa vanhinten kanssa, kun he tekevät sellaisia päätöksiä?
Samalla tavoin aviomies saattaa tehdä monenlaisia ratkaisuja perheensä puolesta. Kristitty vaimo ei ehkä välttämättä ole kaikissa suhteissa samaa mieltä miehensä ratkaisun kanssa, mutta hän yrittää totella ”miehensä lakia”. (Roomalaisille 7:2) Tottelevaisuudesta vanhimpia, aviomiehiä, lasten vanhempia ja työnantajia kohtaan ei pitäisi poiketa joustavuuteen vedoten. – Kolossalaisille 3:18–24.
Aika olla joustava
Joka tapauksessa on myös aika olla joustava. Apostoli Paavali ilmaisi tämän sanoessaan: ”Tulkoon järkevyytenne tunnetuksi kaikille ihmisille.” (Filippiläisille 4:5) Se kreikkalainen sana, jota Paavali tässä käytti, merkitsee sitä, että ”ei pidä itsepintaisesti kiinni lain kirjaimesta; se ilmaisee sellaista huomaavaisuutta, joka katselee ’inhimillisesti ja järkevästi asiaan liittyviä seikkoja’”. (W. E. Vine: An Expository Dictionary of New Testament Words) Järkevyys on usein sitä, että on halukas mukautumaan vallitseviin olosuhteisiin.
Esimerkiksi vieraassa maassa palveleva lähetystyöntekijä saattaa nopeasti tajuta, että paikalliset käyttäytymissäännöt eroavat sen maan säännöistä, jossa hänet on kasvatettu. Mutta jos hän halveksii paikallisten ihmisten tapoja ja kieltäytyy tekemästä joitakin myönnytyksiä, miten tehokasta hänen palveluksensa on? Siksi hän viisaasti omaksuu uuden kulttuurin hyödylliset tavat. – 1. Korinttolaisille 9:19–23.
On kiinnostavaa, että heti sen jälkeen, kun Paavali oli maininnut ne seurakunnassa olleet kaksi naista, joilla oli henkilökohtaisia vaikeuksia, hän kannusti filippiläiskristittyjä olemaan järkeviä. (Filippiläisille 4:2–5) Vaikka Paavali ei kertonutkaan meille heidän kiistansa luonnetta, kireät suhteet johtuvat usein pohjimmiltaan järkevyyden puutteesta. Kukaan ei tunne oloaan mukavaksi jonkun sellaisen seurassa, joka on arvosteleva tai liiallisen vaativa. ”Älä ole kovin vanhurskas”, Salomo varoittaa, ”äläkä esiinny ylen viisaana: miksi tuhoaisit itsesi?” – Saarnaaja 7:17.
Kristittyjen täytyy tehdä myönnytyksiä toisten epätäydellisyyksien suhteen. On todella hyvä, jos yritämme katsoa asioita toisen ihmisen näkökannalta! Ikävä kyllä, jotkut kristityt muinaisessa Korintossa olivat niin huolissaan henkilökohtaisista ”oikeuksistaan”, että he jopa turvautuivat toisten uskovien vetämiseen oikeuteen. Julkistamalla ongelmansa epäuskoisten edessä he paitsi toivat häpeää seurakunnalle myös pahensivat entisestään keskinäisiä suhteitaan. – 1. Korinttolaisille 6:1–6.
Sen vuoksi Paavali kannusti loukkaantuneita Korinton kristittyjä omaksumaan joustavan asenteen. Hän kehotti: ”Se, että teillä on oikeusjuttuja toistenne kanssa, merkitsee siis teille kerrassaan tappiota. Miksi ette ennemmin anna tehdä itsellenne vääryyttä? Miksi ette ennemmin anna riistää itseltänne?” (1. Korinttolaisille 6:7) Kristitty pitää voittona sitä, että hän säilyttää hyvät suhteet hengellisiin veljiinsä ja sisariinsa.
Järkevänä oleminen on erityisen sopivaa niille, jotka käyttävät valtaa. Vanhemmat voivat esimerkiksi määrätä kellonajan, jolloin heidän poikiensa ja tyttäriensä täytyy olla kotona illalla. Mutta oletetaan, että lapsi pyytää yhden kerran poikkeusta tuohon sääntöön? Eikö olisi sopivaa ainakin harkita tilanteeseen liittyviä erityisolosuhteita? Entä miten on kristittyjen vanhinten laita? Eikö järkevyys olekin yksi heidän pätevyysvaatimuksistaan? (1. Timoteukselle 3:3) Kyllä on, mutta milloin ja miten heidän pitäisi ilmaista tätä ominaisuutta?
Vanhimmat – lujia mutta kuitenkin joustavia
Apostoli Pietari asetti kerran vastakkain ”järkevät” ja ne, joita on ”vaikea miellyttää”. (1. Pietari 2:18) Vanhin saattaisi esittää joitakin ehdotuksia auttaakseen jotakuta veljeä parantamaan puhetaitoaan. Mutta jos vanhin soveltaa erittäin ankaraa mittapuuta eikä ota huomioon veljen koulutusta, kykyjä ja olosuhteita, mitä voisi tapahtua? Veli saattaisi loukkaantua neuvoista tai masentua syvästi päätellen, että vanhimpia on liian ”vaikea miellyttää”.
Vanhinten täytyy olla joustavia myös soveltaessaan erilaisia sääntöjä seurakunnassa. Heidän ei tulisi koskaan sallia sääntöjen ’tehdä Jumalan sanaa pätemättömäksi’ panemalla enemmän painoa sellaisille säännöille kuin Jehovan sanan täydellisille periaatteille. – Matteus 15:6; 23:23.
Vanhinten on sopivaa olla joustavia silloin, kun sellainen joustavuus ei riko Raamatun periaatteita. He voivat esimerkiksi panna merkille, että suurissa, täpötäysissä konventeissa istuinten varaaminen ei ole lainkaan suotavaa. Mutta täytyykö sellainen sääntö saattaa väkisin voimaan pienessä seurakunnassa, kun istuimia on runsaasti? Tai vanhimmista voi tuntua, että tavallisesti tietty asu – kuten miehillä puvuntakki ja solmio – on sopiva ovelta-ovelle-saarnaamisessa. Näin oli eräässä eteläamerikkalaisessa seurakunnassa. Eräs siellä oleva vanhin sai kuitenkin selville, että muuan nuorimies pidättäytyi kertomasta hyvää uutista toisille. Mikä oli syynä? Hänellä ei ollut varaa ostaa takkia ja solmiota. Vanhin päätteli, että joustavuus oli paikallaan ja kannusti sen vuoksi tätä nuortamiestä, että tämä ryhtyisi kertomaan uskostaan toisille.
Joustavuutta täytyy osoittaa myös silloin, kun seurakunnassa käsitellään oikeudellisia tapauksia. Vaikka väärinteko voisi oikeuttaakin väärintekijän erottamiseen, miten toimitaan, jos ilmenee katumusta? Jehova antoi oikean mallin siinä, miten hän suhtautui Niiniven asukkaisiin. Jumala oli kertonut Joonalle: ”Vielä neljäkymmentä päivää, ja Niinive hävitetään.” Mutta kun ihmiset ilmaisivat katumusta, Jehova ei pitänyt itsepintaisesti kiinni siitä, että ilmoitettu tuho toteutetaan. Hän näki, että olosuhteet olivat muuttuneet. (Joona 3:4, 10) Vanhimpien pitäisi samoin iloita siitä, että ’heillä on paljon anteeksiantamusta’, kun on selviä todisteita aidosta katumuksesta. – Jesaja 55:7.
Tasapainon säilyttäminen lujuuden ja joustavuuden välillä ei ole helppoa. Epätäydelliset ihmiset näyttävät luonnostaan olevan taipuvaisia äärimmäisyyksiin. Kuitenkin kristityt, jotka ponnistelevat ollakseen lujia mutta silti joustavia, palkitaan runsaasti. Koska he yrittävät olla joustavia, he nauttivat paremmista suhteista toisten kanssa ja välttävät voimakkaan tunneperäisen kiihtymyksen. Lisäksi, koska nimitetyt vanhimmat ovat lujia, vakaita hyvissä töissä nuhteettomuuden säilyttäjinä, he antavat esimerkin, joka saa koko seurakunnan luottamaan heihin ja olemaan yhteistyössä heidän kanssaan kaikkien mennessä yhdessä eteenpäin ikuisen elämän toivo silmämääränään. – Jesaja 32:2; 1. Korinttolaisille 15:58.