LAODIKEA, LAODIKEALAISET

Kaupunki, joka sijaitsi Vähän-Aasian länsiosassa ja jonka rauniot ovat lähellä Denizliä, n. 150 km Efesoksesta itään. Laodikea tunnettiin aiemmin nimillä Diospolis ja Rhoas, mutta ilmeisesti 200-luvulla eaa. seleukidihallitsija Antiokhos II rakensi sen uudelleen ja antoi sille nimen vaimonsa Laodiken mukaan. Kaupunki sijaitsi Lykosjoen hedelmällisessä laaksossa tärkeiden kauppareittien risteyskohdassa, ja sieltä oli tieyhteys esim. Efesoksen, Pergamonin ja Filadelfian kaupunkeihin.

Laodikea oli erittäin vauras teollisuuskaupunki ja pankkitoiminnan keskus. Osoituksena kaupungin suuresta rikkaudesta oli se, että maanjäristyksen aiheutettua kaupungille mittavia vaurioita Neron hallituskaudella se pystyttiin rakentamaan uudelleen ilman Rooman taloudellista apua (Tacitus, Keisarillisen Rooman historia – Annales, 14. kirja, 27). Laodikean kiiltävä musta villa ja siitä tehdyt vaatteet olivat laajalti tunnettuja. Koska tässä kaupungissa sijaitsi kuuluisa lääkärikoulu, siellä valmistettiin luultavasti myös silmälääkettä, ns. Frygian pulveria. Yksi kunnioituksen kohteina olleista Laodikean pääjumalista oli lääkintätaidon jumala Asklepios.

Tällä kaupungilla oli eräs merkittävä haittapuoli. Toisin kuin läheisessä Hierapoliissa, jonka kuumat lähteet olivat kuuluisia parantavista ominaisuuksistaan, ja Kolossassa, jossa oli virkistävän kylmää vettä, Laodikeassa ei ollut pysyviä vesivarastoja. Vesi täytyi johtaa Laodikeaan melko kaukaa putkia pitkin, ja se oli todennäköisesti haaleaa saapuessaan sinne. Alkumatkan vesi kulki akveduktia pitkin ja sitten lähempänä kaupunkia kuutiomaisten kivenlohkareiden läpi, joiden keskelle oli porattu reikä ja jotka oli liitetty tiiviisti toisiinsa.

Laodikeassa asui nähtävästi suhteellisen paljon juutalaisia. Erään laodikealaisten viranomaisten lähettämän kirjeen mukaan (jota Josefus lainaa) juutalaisten sallittiin Gaius Rabiriuksen määräyksen mukaisesti viettää sapattejaan ja noudattaa muita pyhiä riittejään (Jewish Antiquities, XIV, 241–243 [x, 20]). Ainakin jotkut sikäläiset juutalaiset olivat varsin varakkaita, mikä voidaan päätellä siitä, että kun käskynhaltija Flaccus määräsi takavarikoimaan Jerusalemin temppeliin tarkoitetut vuosittaiset lahjoitukset, niiden määrä vastasi tiettävästi yli 20:tä naulaa (6,5 kg) kultaa.

Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla Laodikeassa oli kristillinen seurakunta, joka kokoontui ilmeisesti Nymfa-nimisen sikäläisen kristityn sisaren talossa. Epafraan ponnistelut olivat epäilemättä vauhdittaneet tuon seurakunnan perustamista. (Kol 4:12, 13, 15.) Lisäksi Paavalin toiminta Efesoksessa vaikutti todennäköisesti aina Laodikeaan saakka (Ap 19:10). Vaikkei Paavali itse palvellutkaan siellä, hän oli silti huolissaan Laodikean seurakunnasta ja kirjoitti sille jopa kirjeen (Kol 2:1; 4:16). Jotkut tutkijat arvelevat kuitenkin, että tämä Paavalin kirje on ehkä ollut vain hänen Efesokseen lähettämänsä kirjeen kaksoiskappale. Tämä on tietysti pelkästään teoria, yritys etsiä selitystä siihen, miksi Raamatussa ei ole Paavalin kirjettä laodikealaisille, vaikka Paavali kirjoitti heille. Laodikeaan lähetetty kirje ei kenties vain sisältänyt tietoja, joita me tarvitsemme nykyään, tai siinä on saatettu toistaa seikkoja, joita käsitellään riittävästi muissa kanonisissa kirjeissä.

Laodikean seurakunta oli yksi niistä seitsemästä Vähän-Aasian seurakunnasta, jotka saivat kirkastetulta Jeesukselta Kristukselta oman sanoman Johannekselle annetussa ilmestyksessä (Il 1:11). Tuohon aikaan, ajanlaskumme ensimmäisen vuosisadan loppupuolella, Laodikean seurakunnasta ei löytynyt juurikaan kiitoksenaiheita. Vaikka se oli aineellisesti rikas, se oli hengellisesti köyhä. Sen kirjaimellisen kullan sijasta, jota laodikealaispankkiirit käsittelivät, niiden vaatteiden sijasta, joita paikallisesti tehtiin kiiltävästä mustasta villasta, sen silmälääkkeen sijasta, jota Laodikean lääkärikunta epäilemättä valmisti, ja läheisen Hierapoliin lähteiden kiehuvan kuumien, lääkinnällisesti arvokkaiden vesien sijasta Laodikean seurakunta tarvitsi niihin hengellisessä mielessä verrattavia asioita. Se tarvitsi ”tulella puhdistettua kultaa” rikastuttamaan persoonallisuuttaan (vrt. 1Ko 3:10–14; 1Pi 1:6, 7) ja valkoiset päällysvaipat antamaan sille moitteettoman kristillisen ulkoasun, jossa ei ollut mitään epäkristillisiä piirteitä, jotka olivat yhtä häpeällisiä kuin fyysinen alastomuus (vrt. Il 16:15; 19:8). Se tarvitsi hengellistä ”silmävoidetta”, jonka käyttö poistaisi sen sokeuden Raamatun totuuden ja kristillisten vastuutehtävien suhteen (vrt. Jes 29:18; 2Pi 1:5–10; 1Jo 2:11). Kaikkia näitä se voisi ostaa Kristukselta Jeesukselta, häneltä joka kolkuttaa ovella, jos se päästäisi hänet vieraanvaraisesti sisään ja kestitsisi häntä (vrt. Jes 55:1, 2). Sen oli tultava innostavan kuumaksi (vrt. Ps 69:9; 2Ko 9:2; Tit 2:14) tai virkistävän kylmäksi (vrt. San 25:13, 25), mutta se ei saanut pysyä haaleana. (Il 3:14–22.)