Antiikin Kreikan muoti

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KREIKAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

MIKSI kristittyjen kirjoittajien Paavalin ja Pietarin täytyi ensimmäisellä vuosisadalla antaa yksityiskohtaisia neuvoja naisten pukeutumisesta? Paavali esimerkiksi kirjoitti: ”Haluan naisten kaunistavan itsensä huolitellulla puvulla, häveliäästi ja tervemielisesti, ei palmikoiduin hiuslaittein eikä kullalla tai helmillä tai hyvin kalliilla vaatetuksella.” (1. Timoteukselle 2:9.) Samalla tavalla Pietari havaitsi välttämättömäksi puhua ”ulkonaisesta hiusten palmikoinnista”, ”kultakoristeiden ylle panemisesta” ja ”päällysvaippojen kantamisesta” (1. Pietarin kirje 3:3).

He kirjoittivat kristityille, jotka elivät hellenistisen kulttuurin vaikutuspiirissä. Se taas juontui suoraan muinaisen klassisen Kreikan kulttuurista. Oliko antiikin Kreikassa sellaista ilmiötä kuin muoti? Kun ajatellaan tyypillistä muinaista kreikkalaista, monet saattavat todennäköisesti kuvitella hänen pukeutuneen aina ja kaikkialla khi·tōnʹiin eli tunikaan – viitan tyyppiseen vaatteeseen – olipa ajankohta, käyttäjän sukupuoli tai kotipaikka mikä hyvänsä.a Onko tämä mielikuva oikea? Ei suinkaan!

Aluspukineen valmistus- ja käyttötapa

Patsaiden, keraamisten maalausten ja klassisten kirjoitusten tarkka tutkiminen paljastaa, etteivät muinaiskreikkalaiset puvut olleet pelkästään pitkiä, valkeita viittoja. Tyylit, materiaalit, värit ja mallit sekä asusteet vaihtelivat suuresti. Erityisesti naiset käyttivät kekseliäästi monia eri keinoja ulkonäkönsä kohentamiseksi.

Jos olet lukenut kreikkalaisen runoilijan Homeroksen eeppisen runon Odysseia, jossa kuvataan tarusankari Odysseuksen kymmenen vuotta kestäneitä harharetkiä, muistat ehkä, että odottaessaan hänen kotiinpaluutaan sankarin vaimo Penelope kutoi ja purki jatkuvasti samaa kangaskappaletta kaikki nuo vuodet. Homeros viittaa joitakin muitakin kertoja pukeutumiseen ja antaa ymmärtää, että kankaan valmistaminen on ollut naisen pääasiallisia kotiin liittyneitä tehtäviä hyvin varhaisista ajoista lähtien.

Sen jälkeen kun kangas oli kudottu, se leikattiin niin että siitä voitiin tehdä khi·tōnʹ – pellavainen ja myöhemmin toisinaan villainen paitaa muistuttava vaate – joka muodosti sekä miesten että naisten vaatetuksen perustan. Arkaaisena aikana (noin vuosina 630–480 eaa.) naisten khi·tōnʹ (jota kutsuttiin silloin nimellä e·sthēsʹ) oli tehty yksivärisestä kankaankappaleesta, joka oli leveydeltään suunnilleen naisen pituinen ja pituudeltaan kaksi sylimittaa (vrt. Johannes 19:23; Apostolien teot 10:30, The Kingdom Interlinear). Khi·tōnʹ kiinnitettiin soljilla, jotka tehtiin alun perin pikkueläinten sääriluista ja myöhemmin metallista. Tämä puku oli molemmilta sivuiltaan avoin; se yhdistettiin vyötärön kohdalta vyöllä ja vaikutti siksi kahdelta erilliseltä vaatekappaleelta.

Myöhemmin, 500-luvun alkupuolella eaa., joonialainen khi·tōnʹ näytti enemmän leningiltä kuin tunikalta. Se oli ommeltu sivuistaan kiinni eikä sitä ollut taitettu yläreunasta, ja niin muodoin kangasta kului vähemmän. Kangas ei suinkaan ollut täysin valkoinen. Joskus siinä kulki erivärisiä pitkiä, kapeita raitoja tai se oli hapsutettu. Suosittuja värejä olivat muun muassa sahraminkeltainen ja punainen. Hellenistisellä kaudella Aasian vaikutuksesta otettiin käyttöön uusia, kirkkaita värejä, kuten vaaleanpunainen, sininen, violetti ja keltainen. Muut kankaat, jotka oli koristeltu kultalangalla tai joihin oli kirjailtu kukkia, oli aluksi varattu jumalten patsaille tai jumalia esittäville näyttelijöille.

Mitä muuta ateenalaisnaisen asuun kuului?

Yksikään itseään kunnioittava ateenalaisnainen ei lähtenyt kotoaan pukematta ylleen hi·maʹti·onia eli vaippaa. Tätä suorakulmaista kangasta voitiin käyttää monin eri tavoin: olkapäille heitettynä hartiahuivin tapaan, laskostettuna oikean olkapään yli ja vasemman käsivarren alta tai vedettynä pään yli auringon suojaksi. Vaippoja oli saatavilla myös eri kokoisina. Isokokoiset vaipat, jotka muistuttivat lähinnä viittaa, oli tarkoitettu pidettäviksi kylmällä ilmalla. Hi·maʹti·onin reunat olivat usein koristeelliset, ja se kiedottiin ylle siten, että laskokset näyttivät pliseeraukselta, minkä on täytynyt vaatia suurta taitoa.

Joskus hi·maʹti·onin asemesta käytettiin kyʹpas·siʹdaa, eräänlaista lyhyttä takkia, joka napitettiin edestä. Naiset eivät käyttäneet hattuja sellaisina kuin me ne nykyään tunnemme, joskin erityisen kuumana päivänä he saattoivat pitää mukanaan ski·aʹdei·onia eli päivänvarjoa. Varakkaat kreikkalaisnaiset käyttivät usein peʹplosta eli villaista vaatekappaletta. Lisäksi Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa Paavali mainitsee ”päähineen” (kreikaksi pe·ri·boʹlai·on) (1. Korinttolaisille 11:15).

Antiikin kreikkalaiset eivät tavallisesti käyttäneet sisällä kenkiä eivätkä aina ulkonakaan. Runoilija Hesiodoksen mukaan maaseudun asukkaat käyttivät härännahkasandaaleja, jotka oli vuorattu huovalla. Näyttääkseen pitemmiltä lyhyet naiset käyttivät joskus sellaisia kenkiä, joissa oli korkeat korkkianturat.

Kultakoristeiden ylle paneminen

Ohueksi taotusta kullasta tehdyt kohokuvioiset koristeet, joiden aiheina olivat pääasiassa eläimet ja kasvit, olivat hyvin yleisiä. Muita suosittuja koristeita sormuksissa olivat pyhää pillerinpyörittäjää kuvaavat skarabeet sekä gemmit, jotka oli säännönmukaisesti istutettu akselinsa ympäri pyöriviin korupohjiin. Rannerenkaat – joita kutsuttiin joskus nimellä oʹfis (käärme) tai draʹkōn (lohikäärme) – olivat suosittuja koruja.

Kaivauksissa on löytynyt diadeemeja, medaljonkeja, kaulanauhoja, riipuksia, sormuksia ja muita koristeita. Tällaiset itsensä kaunistamiseen käytetyt esineet oli tavallisesti tehty kullasta, raudasta ja kuparista sekä joskus harvoin hopeasta, kun taas helminauhat oli tehty lasista tai puolijalokivistä.

Myös korvarenkaat olivat suosittuja. Joskus ne olivat ulkoisia arvovallan merkkejä, vallan tunnusmerkkejä tai aineellisen varallisuuden komeilevaa näyttämistä. Tyttöjen korvat rei’itettiin tavallisesti nuorella iällä.

Palmikoidut hiuslaitteet

Muinaisessa Kreikassa käytettiin monia erilaisia kampauksia. Yksi suosituimmista kampauksista oli se, että keskelle päätä laitettiin jakaus ja tukka sidottiin taakse värikkäällä nauhalla. Jotkut naiset kiersivät hiuksensa päälaelle nutturaksi. Toiset pitivät lyhyttä, suoraa otsatukkaa. Otsalle sidottiin joskus nauhoja, joita koristi eteen tuleva pieni metallinappi. Käherrysraudoilla tehtiin kiharoita. Monet klassisen Ateenan naiset ilmeisesti myös värjäsivät hiuksiaan. Retorikko Lukianos kritisoi sellaisten naisten turhanpäiväisyyttä, jotka käyttivät ”koneita” kiharoiden tekemiseen ja tuhlasivat miehensä omaisuutta arabialaisiin hiusväreihin.

Varakkaiden muinaisten kreikkalaisnaisten suosimat kampaukset olivat äärimmäisen monimutkaisia ja hyvin aikaa vieviä. Ne vaativat kampaajalta monen tunnin työn ja olivat erittäin kalliita. Lisäksi ne olivat hyvin näyttäviä ja kiinnittivät huomion käyttäjäänsä.

Naiset jotka kaunistavat itseään

Meikkaaminen oli myös eräs itämainen tapa, jonka kauppiaat ja matkailijat olivat tuoneet Kreikkaan. Ateenalaisnaiset käyttivät 400-luvulla eaa. lyijyvalkoista kasvojensa valkaisemiseen. Huulet punattiin, ja käytettiin myös poskipunaa, jota tehtiin joko merilevästä tai kasvien juurista. Kulmakarvoja korostettiin noella ja silmäluomiin laitettiin tummentavaa väriä (esimerkiksi jauhemaista antimonisulfidia). Ripsiväri taas tehtiin lehmänlannasta tai munanvalkuaisen ja arabikumin sekoituksesta.

Muinaisissa kreikkalaisissa palatseissa, hautausmailla ja asutuskeskuksissa tehdyissä arkeologisissa tutkimuksissa on löytynyt paljon naisten kauneudenhoitovälineitä. Tähän laajaan väline- ja astiavalikoimaan kuuluu muun muassa peilejä, kampoja, koukun muotoisia pinnejä, tyylikkäitä pikkuveitsiä, hiuspinnejä, partaveitsiä ja miniatyyrimaljakoita hajuvesiä, voiteita ja väriaineita varten.

Todellinen kauneus

Muinaisten kreikkalaisten satiirikkojen pilkasta huolimatta tyylikkyyttä arvostettiin naisessa yleensä hyvin paljon, ja muinainen kreikkalaisnainen omisti siihen paljon aikaa ja huomiota, teki työtä sen eteen ja oli siitä kiinnostunut.

Tämä olisi saattanut helposti jättää varjoonsa hengelliset ominaisuudet, joihin kristityn naisen tuli kiinnittää erityishuomiota. Siksi apostoli Pietari korostaa aivan oikein sitä, että kaikkein kaunein ja tärkein vaate, johon nainen voi pukeutua, on ”sydämen salainen ihminen sen hiljaisen ja lempeän hengen turmeltumattomassa vaatetuksessa, joka on suuriarvoinen Jumalan silmissä” (1. Pietarin kirje 3:3, 4). Kuka tahansa nainen, joka pukeutuu tällaiseen sisäiseen kauneuteen sekä puhtaaseen, häveliääseen pukuun, on aina kauniisti pukeutunut ja hänen tyylinsä on moitteeton ja ajaton. Paavali kirjoitti Timoteukselle: ”Haluan naisten kaunistavan itsensä huolitellulla puvulla, häveliäästi ja tervemielisesti, ei palmikoiduin hiuslaittein eikä kullalla tai helmillä tai hyvin kalliilla vaatetuksella, vaan hyvillä teoilla, mikä sopii naisille, jotka tunnustavat kunnioittavansa Jumalaa.” (1. Timoteukselle 2:9, 10.)

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 24]

Koristeet ja uskonto

Hyvin usein muinaisten kreikkalaisten koristeiden kuva-aiheet ovat luonteeltaan uskonnollisia. Joihinkin medaljonkeihin on kuvattu erilaisia jumalia ja jumalattaria, kuten Artemis, ja puolijumalia, kuten Herakles. Hyvin yleisiä pyhäkköihin tuotuja lahjoja kaikkialla Kreikassa olivat koristeet, joiden kuva-aiheena olivat uskonnolliset rituaalit. Kuolleen ihmisen mukaan hautaan laitettiin monia koriste-esineitä, mikä heijastaa sitä pakanallista uskomusta, että ihmissielu jää eloon ruumiin kuollessa.

[Kuvat s. 23]

Vasemmalla: Parthenon, Athene-jumalattarelle omistettu temppeli

Yllä: kultainen medaljonki, jossa on Artemiin rintakuva

Oikealla: tyttö puettuna ”hi·maʹti·oniin”

Alla oikealla: kultainen diadeemi

Toinen vasemmalla: jumalatar yllään ”khi·tōnʹ” ja ”hi·maʹti·on”

Vasemmalla: kultaiset rannerenkaat, joiden toinen pää muodostaa käärmeen pään

[Lähdemerkinnät]

Yläoikealla: Acropolis Museum, Greece

Kaikki muut kuvat: National Archaeological Museum, Athens

[Kuvan lähdemerkintä s. 22]

Acropolis, Athens, Greece