Toivoa verrataan ankkuriin

10, 11. Mihin Paavali vertasi toivoamme, ja miksi tämä rinnastus oli osuva?

¹⁰ Paavali osoitti, että Jehova oli luvannut siunausten tulevan Abrahamin välityksellä. Sitten tuo apostoli selitti: ”Jumala – – puuttui asioihin valalla, jotta me, jotka olemme paenneet turvaan, saisimme kahden muuttumattoman asian [hänen sanansa ja valansa] välityksellä, joissa Jumalan on mahdotonta valehdella, voimakasta rohkaisua tarttuaksemme eteemme asetettuun toivoon. Tämä toivo on meillä kuin sielun ankkuri, sekä varma että luja.” (Heprealaisille 6:17–19; 1. Mooseksen kirja 22:16–18.) Voideltujen kristittyjen eteen on asetettu toivo elää kuolemattomina taivaassa. Jehovan palvelijoiden suurella enemmistöllä on nykyään loistava toivo elää ikuisesti paratiisimaan päällä (Luukas 23:43). Ilman tällaista toivoa ihmisellä ei voi olla uskoa.

¹¹ Ankkuri on tehokas turvalaite, jota tarvitaan välttämättä pitämään laiva paikallaan ja estämään sitä ajelehtimasta. Yksikään merenkulkija ei uskaltaisi lähteä satamasta ilman ankkuria. Koska Paavali oli ollut useita kertoja haaksirikossa, hän tiesi kokemuksesta, että merellä liikkujan henki riippui usein laivan ankkureista (Apostolien teot 27:29, 39, 40; 2. Korinttilaisille 11:25). Ensimmäisen vuosisadan laivoissa ei ollut moottoria, jonka avulla kapteeni olisi voinut ohjata laivaa tahtonsa mukaan. Airoilla varustettuja sotalaivoja lukuun ottamatta alukset liikkuivat etupäässä tuulen voimalla. Jos laiva oli vaarassa ajautua karille, kapteeni saattoi ainoastaan heittää ankkurin ja yrittää selviytyä myrskystä luottaen siihen, ettei ankkuri irtoaisi merenpohjasta. Siksi Paavali vertasi kristityn toivoa ”sielun ankkuriin”, joka on ”sekä varma että luja” (Heprealaisille 6:19). Kun vastustuksen myrskyt nousevat meitä vastaan tai eteemme tulee muita koettelemuksia, suurenmoinen toivomme on kuin ankkuri, joka vakaannuttaa meidät elävinä sieluina, niin ettei uskon laivamme ajaudu vaarallisille epäilyksen matalikoille tai tuhoisille luopumuksen kareille (Heprealaisille 2:1; Juudaan kirje 8–13).

12. Miten voimme välttyä vetäytymästä pois Jehovasta?

¹² Paavali varoitti heprealaiskristittyjä: ”Varokaa, veljet, ettei kenessäkään teistä koskaan kehittyisi pahaa, epäuskoista sydäntä elävästä Jumalasta pois vetäytymällä.” (Heprealaisille 3:12.) Sanoilla ”pois vetäytymällä” käännetyn kreikkalaisen ilmauksen kantaverbi merkitsee kirjaimellisesti ’astua syrjään’, toisin sanoen sitä, että luopuu. Voimme kuitenkin välttyä tällaiselta täydelliseltä haaksirikolta. Usko ja toivo auttavat meitä pysymään kiinni Jehovassa pahimpienkin koetusten myrskyjen aikana (5. Mooseksen kirja 4:4; 30:19, 20). Uskomme ei ole kuin laiva, jota luopio-opetuksen tuulet heittelevät (Efesolaisille 4:13, 14). Ja kun toivo on ankkurinamme, pystymme kestämään elämän myrskyt Jehovan palvelijoina.

Eteenpäin kohti määränpäätämme!

18. Mikä auttaa meitä kestämään mitkä tahansa tulevat uskomme koetukset?

¹⁸ Uskoamme ja rakkauttamme voidaan koetella ankarasti, ennen kuin pääsemme uuteen asiainjärjestelmään. Jehova on kuitenkin antanut meille ankkurin, joka on ”sekä varma että luja”, suurenmoisen toivomme (Heprealaisille 6:19; Roomalaisille 15:4, 13). Kun vastustus ja muut koettelemukset murjovat meitä, voimme kestää, jos olemme lujasti ankkuroituneina toivomme välityksellä. Kun yksi myrsky on laantunut, mutta toinen ei ole vielä puhjennut, päättäkäämme vahvistaa toivoamme ja lujittaa uskoamme.