Eläminen ilman kipua?

Kun todellisuus on näin karua, saattaa tuntua harkitsemattomalta ottaa puheeksi sellaisen elämän mahdollisuutta, jossa ei olisi kipua. Se, mitä Raamatussa sanotaan, voi siksi kuulostaa utopistiselta: ”Hän [Jumala] on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, – – eikä surua eikä parkua eikä kipua ole enää oleva.” (Ilmestys 21:4.)

Mahdollisuus elää ilman kipua ei silti ole utopiaa. Kannattaa pysähtyä hetkeksi miettimään. Mitä tämä raamatunjae todella tarkoittaa? Nykyään on ihmisiä, jotka eivät aisti kipua. He ovat synnynnäisesti sellaisia. Pitäisikö heitä kadehtia? Anatomi Allan Basbaum sanoo: ”Kivuntunnon puuttuminen on suuri onnettomuus.”

Jos olisimme tunnottomia kivulle ja saisimme rakon, emme luultavasti huomaisi sitä, ennen kuin se olisi muuttunut pahasti hankautuneeksi haavaksi. Eräässä lehtiuutisessa kerrottiin tytöstä, joka ei kyennyt tuntemaan kipua ja jonka vanhemmat ”saattoivat joskus tuntea palaneen lihan käryä ja löytää tyttärensä nojaamasta huolettoman näköisesti hellaa vasten”. Kipu on näin ollen muutakin kuin vain julma vihollinen. Se voi olla myös hyvä asia.

Mitä siis on sanottava Raamatun lupauksesta: ”Eikä – – kipua ole enää oleva”? Onko tämä lupaus sellainen, että meidän pitäisi haluta sen toteutumista?

Eläminen ilman kyyneleitä?

Tulee huomata, että tässä raamatunjakeessa sanottiin myös: ”Hän [Jumala] on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään.” (Ilmestys 21:4.) Tämä on merkittävää, sillä kyyneleet ovat välttämättömiä. Kivuntunnon tavoin nekin suojelevat meitä.

Kyyneleet pitävät silmämme kosteina ja estävät silmän ja luomen välisen hankauksen. Ne myös pesevät silmistämme pois vieraat aineet. Lisäksi ne sisältävät lysotsyymia, antiseptista ainetta, joka desinfioi silmät ja estää tulehdukset. Kyky vuodattaa kyyneleitä on siis hyvin erikoinen ominaisuus, joka meillä on ihmeellisesti suunnitellussa kehossamme, yhtä erikoinen kuin on kivuntuntommekin (Psalmit 139:14).

Kyyneleet ovat kuitenkin läheisesti yhteydessä myös suremiseen, murehtimiseen ja mielipahan tuntemiseen. ”Joka yö minä itken vuoteeni vesille”, valitti Raamatun aikoina elänyt kuningas Daavid. ”Kastelen leposijani kyyneleilläni.” (Psalmit 6:7.) Jeesuskin ”puhkesi kyyneliin”, kun eräs hänen ystävänsä oli kuollut (Johannes 11:35). Jumalan alkuperäinen tarkoitus ei ollut, että ihmiset vuodattaisivat murheesta johtuvia kyyneleitä. Ensimmäisen ihmisen Aadamin synti on syynä siihen, että ihmissuku on epätäydellisessä, kuolemaan johtavassa tilassa (Roomalaisille 5:12). Ne kyyneleet, jotka ovat seurausta epätäydellisestä, kuolemaan johtavasta tilastamme, tulevat siis loppumaan.

Koska Raamatussa puhutaan siitä, että tietynlaiset kyyneleet tulevat häviämään, niin miten toteutuu se lupaus, ettei kipua ole enää oleva? Eivätkö ihmiset edes silloin tällöin tule kärsimään kipua, joka aiheuttaa surua ja parkua?

Kipu jota ei enää ole oleva

SE KIPU, joka tulee poistumaan Raamatun lupauksen täyttymykseksi, on kipua, jota tunnetaan ensimmäisen ihmisen epätäydellisyyden seurauksena. Tähän kipuun sisältyy se, mitä voidaan luonnehtia krooniseksi kivuksi.