Psalmit
2 Avaan suuni ja lausun sananlaskun,
esitän muinaisia arvoituksia.+
3 Sitä, mistä olemme kuulleet ja minkä tunnemme
ja mistä isämme ovat meille kertoneet,+
4 emme salaa heidän jälkeläisiltään.
Me kerromme tulevalle sukupolvelle+
Jehovan ylistettävistä teoista ja hänen voimastaan,+
hämmästyttävistä teoista, joita hän on tehnyt.+
5 Hän antoi Jaakobille säädöksen*
ja sääti Israelille lain.
Hän käski esi-isiämme
välittämään nämä asiat lapsilleen,+
6 jotta seuraava sukupolvi,
vielä syntymättömät lapset, tuntisivat ne.+
He puolestaan kertoisivat ne omille lapsilleen.+
7 Silloin nämä oppisivat luottamaan Jumalaan.
8 He eivät olisi samanlaisia kuin esi-isänsä,
itsepäinen ja kapinallinen sukupolvi,+
sukupolvi, jonka sydän oli ailahteleva*+
ja joka* ei ollut uskollinen Jumalalle.
9 Efraimilaiset olivat aseistautuneet jousilla,
mutta he perääntyivät taistelun päivänä.
14 Päivällä hän johdatti heitä pilvellä
ja koko yön tulen valolla.+
15 Hän halkaisi kallioita erämaassa,
hän antoi heidän juoda runsaasti, kuin syvistä vesistä.+
16 Hän sai purot pulppuamaan kalliosta,
vedet virtaamaan kuin joet.+
17 Mutta he tekivät jatkuvasti syntiä häntä vastaan,
kapinoivat Korkeinta vastaan aavikolla.+
18 He uhmasivat* Jumalaa sydämessään+
vaatimalla himoitsemaansa* ruokaa.
19 Niin he puhuivat Jumalaa vastaan
ja sanoivat: ”Voiko Jumala kattaa pöydän erämaahan?”+
20 Hän löi kallioon,
niin että vedet virtasivat ja purot ryöpsähtivät esiin.+
”Voiko hän antaa meille myös leipää,
tai voiko hän hankkia kansalleen lihaa?”+
21 Kun Jehova kuuli sen, hän vimmastui.+
Tuli+ leimahti Jaakobia vastaan
ja hänen vihansa syttyi Israelia kohtaan,+
22 koska he eivät uskoneet Jumalaan,+
eivät luottaneet siihen, että hän voi pelastaa heidät.
23 Hän antoi ylhäällä oleville pilville käskyn
ja avasi taivaan ovet.
24 Hän antoi sataa heille mannaa syötäväksi,
hän antoi heille taivaan viljaa.+
26 Hän nostatti itätuulen taivaalle
ja sai voimallaan etelätuulen puhaltamaan.+
27 Hän antoi sataa heille lihaa kuin tomua,
lintuja kuin merenrannan hiekkaa.
28 Hän sai ne putoamaan leirinsä keskelle,
kaikkialle telttojensa ympärille.
29 Niin he söivät niitä ahmimalla.
Hän antoi heille, mitä he halusivat.+
30 Mutta ennen kuin he olivat tyydyttäneet himonsa,
kun ruoka oli vielä heidän suussaan,
31 Jumalan viha leimahti heitä vastaan.+
Hän surmasi heidän vahvimmat miehensä,+
kaatoi maahan Israelin nuoret miehet.
33 Niinpä hän lopetti heidän päivänsä kuin henkäyksen,+
antoi heidän vuosiensa päättyä äkillisiin kauhuihin.
34 Mutta aina kun hän surmasi heitä, he etsivät häntä.+
He palasivat etsimään Jumalaa.
35 He muistivat, että Jumala oli heidän kallionsa+
36 He yrittivät kuitenkin pettää häntä suullaan,
ja he valehtelivat hänelle kielellään.
37 Heidän sydämensä ei pysynyt lujasti hänen puolellaan,+
eivätkä he olleet uskollisia hänen liitolleen.+
Hän hillitsi usein suuttumuksensa+
eikä purkanut kaikkea vihaansa.
42 He eivät muistaneet hänen voimaansa,*
sitä päivää, jona hän pelasti* heidät vastustajan vallasta,+
43 sitä, miten hän näytti merkkinsä Egyptissä+
ja ihmeensä Soanin seudulla
44 ja miten hän muutti Niilin kanavat vereksi,+
niin ettei vesistä voinut juoda.
46 Hän antoi heidän satonsa ahnaille heinäsirkoille,
heidän työnsä hedelmät kulkusirkkaparville.+
47 Hän hävitti heidän viiniköynnöksensä rakeilla+
ja heidän sykomoripuunsa raekivillä.
49 Hän suuntasi heihin hehkuvan vihansa,
vimman, suuttumuksen, ahdingon,
lähetti onnettomuutta tuottavat enkelijoukot.
50 Hän raivasi tien vihalleen.
51 Lopulta hän löi kuoliaaksi kaikki egyptiläisten esikoiset,+
heidän miehuutensa* ensi hedelmät Haamin teltoista.
52 Sitten hän toi kansansa pois kuin katraan+
ja johti heitä kuin laumaa erämaassa.
54 Hän toi heidät pyhälle alueelleen,+
tähän vuoristoon, jonka hän oli hankkinut oikealla kädellään.+
55 Hän ajoi kansat pois heidän edestään.+
Hän jakoi heille perinnön mittanuoralla,+
asetti Israelin heimot asumaan koteihinsa.+
56 He uhmasivat* kuitenkin jatkuvasti Jumalaa, Korkeinta, ja kapinoivat häntä vastaan.+
He eivät välittäneet hänen muistutuksistaan.+
57 He myös kääntyivät pois ja olivat yhtä petollisia kuin esi-isänsä,+
yhtä epäluotettavia kuin löysä jousi.+
58 He loukkasivat häntä jatkuvasti uhripaikoillaan+
59 Jumala kuuli sen ja vimmastui,+
ja hän hylkäsi Israelin kokonaan.
61 Niin hän antoi voimansa vertauskuvan joutua vankeuteen,
mahtavuutensa vastustajan käsiin.+
62 Hän luovutti kansansa miekalle+
ja vimmastui perinnölleen.
63 Tuli tuhosi hänen nuoret miehensä,
eikä hänen nuorille naisilleen laulettu häälauluja.*
66 Hän ajoi vastustajansa takaisin,+
hän tuotti heille pysyvän häpeän.
67 Hän hylkäsi Joosefin teltan
eikä valinnut Efraimin heimoa,
69 Hän teki pyhäköstään yhtä pysyvän kuin on taivas,*+
kuin maa, jonka hän on perustanut ikuisiksi ajoiksi.+