JOONA

1 Joonalle,*+ Amittain pojalle, tuli Jehovan sana, joka kuului: 2 ”Lähde, mene Niniveen,+ siihen suureen kaupunkiin, ja julista sille tuomio, sillä olen nähnyt heidän pahuutensa.”

3 Joona kuitenkin lähti kohti Tarsista paetakseen Jehovaa. Hän meni Joppeen ja löysi Tarsiiseen menevän laivan. Niin hän maksoi laivamaksun ja nousi laivaan mennäkseen miehistön mukana Tarsiiseen pois Jehovan luota.

4 Silloin Jehova syöksi merelle voimakkaan tuulen, ja merellä nousi niin raju myrsky, että laiva oli haaksirikkoutumaisillaan. 5 Merimiehet olivat hyvin peloissaan, ja jokainen heistä alkoi huutaa avukseen jumalaansa. Keventääkseen laivaa he alkoivat heittää siinä olevia tavaroita mereen.+ Joona taas oli mennyt alas laivan kannen alle,* käynyt siellä makuulle ja vaipunut sikeään uneen. 6 Laivan kapteeni tuli hänen luokseen ja sanoi: ”Miksi sinä nukut? Nouse, huuda avuksi jumalaasi! Ehkä tosi Jumala näyttää, että hän välittää meistä, emmekä me kuole.”+

7 Merimiehet sanoivat toisilleen: ”Tulkaa, heitetään arpaa,+ jotta saisimme selville, kenen syytä tämä onnettomuus on.” Niinpä he heittivät arpaa, ja arpa osui Joonaan.+ 8 He sanoivat hänelle: ”Kerro meille, kenen takia tämä onnettomuus on kohdannut meitä. Mitä työtä sinä teet, ja mistä tulet? Minkä maalainen olet, ja mihin kansaan kuulut?”

9 Hän sanoi: ”Minä olen heprealainen ja palvon* Jehovaa, taivaan Jumalaa, joka on tehnyt meren ja kuivan maan.”

10 Miehiä alkoi pelottaa vielä enemmän, ja he kysyivät häneltä: ”Mitä sinä olet tehnyt?” (Miehet tiesivät, että hän pakeni Jehovaa, koska hän oli kertonut sen heille.) 11 Koska meri myrskysi aina vain kovemmin, he kysyivät häneltä: ”Mitä meidän pitäisi tehdä sinulle, jotta meri tyyntyisi?” 12 Hän vastasi: ”Nostakaa minut ja heittäkää minut mereen, niin meri tyyntyy. Tiedän, että olette joutuneet tähän rajuun myrskyyn minun takiani.” 13 Mutta miehet soutivat kovasti* saadakseen laivan takaisin rantaan. He eivät kuitenkaan onnistuneet, koska meri myrskysi heidän ympärillään aina vain kovemmin.

14 Silloin he huusivat Jehovaa ja sanoivat: ”Oi Jehova, ethän anna meidän tuhoutua tämän miehen takia! Älä pidä meitä vastuullisina viattoman veren vuodattamisesta, sillä sinä, Jehova, olet toiminut tahtosi mukaan!” 15 Sitten he nostivat Joonan ja heittivät hänet mereen, ja meri lakkasi raivoamasta. 16 Miehet alkoivat pelätä suuresti* Jehovaa,+ ja he uhrasivat Jehovalle teurasuhrin ja antoivat juhlallisia lupauksia.

17 Jehova lähetti valtavan kalan nielaisemaan Joonan, ja Joona oli kalan vatsassa kolme päivää ja kolme yötä.+

2 Kalan vatsassa Joona rukoili Jumalaansa Jehovaa+ 2 ja sanoi:

”Ahdingossani minä huusin avukseni Jehovaa, ja hän vastasi minulle.+

Haudan* syvyyksistä* minä huusin apua.+

Sinä kuulit ääneni.

Kaikki sinun tyrskysi ja aaltosi hyökyivät ylitseni.+

 4 Minä sanoin: ’Minut on ajettu pois edestäsi!

Näenkö enää koskaan pyhää temppeliäsi?’

Levät kietoutuivat pääni ympärille.

 6 Minä vajosin vuorten pohjiin asti.

Maan salvat olivat sulkeutumassa päälläni ikuisiksi ajoiksi,

mutta sinä toit elämäni ylös hautakuopasta, oi Jehova, minun Jumalani.+

 7 Kun elämäni oli hiipumassa, minä pidin mielessäni Jehovan.+

Silloin rukoukseni tuli luoksesi, pyhään temppeliisi.+

 8 Ne, jotka omistautuvat arvottomille epäjumalille, hylkäävät hänet, joka osoittaa heille uskollista rakkautta.*

 9 Mutta minä haluan kiittää sinua ja uhrata sinulle.

Haluan täyttää sen, mitä olen juhlallisesti luvannut.+

Pelastus tulee Jehovalta.”+

10 Aikanaan Jehova käski kalaa oksentamaan Joonan kuivalle maalle, ja se teki niin.

3 Sitten Joonalle tuli Jehovan sana toisen kerran, ja se kuului:+ 2 ”Lähde, mene Niniveen,+ siihen suureen kaupunkiin, ja julista sille sanoma, jonka minä ilmoitan sinulle.”

3 Niin Joona toimi Jehovan sanojen mukaan+ ja meni Niniveen.+ Ninive oli erittäin suuri* kaupunki, kolmen päivän kävelymatkan mittainen. 4 Joona käveli kaupungissa yhden päivän matkan ja julisti: ”Vain 40 päivän kuluttua Ninive hävitetään.”

10 Nähdessään, mitä he tekivät, sen, että he olivat hylänneet pahat tekonsa,+ tosi Jumala harkitsi uudelleen sitä onnettomuutta,* jonka hän oli sanonut aiheuttavansa heille, eikä aiheuttanut sitä.+

4 Joonaa tämä ei kuitenkaan miellyttänyt lainkaan, ja hän suuttui. 2 Niinpä hän rukoili Jehovaa: ”Oi Jehova, minähän tiesin ollessani omassa maassani, että tässä kävisi näin! Siksi minä yritin aluksi paeta Tarsiiseen.+ Tiesin, että sinä olet myötätuntoinen* ja armollinen Jumala, pitkämielinen* ja täynnä uskollista rakkautta,+ ja että sinä olet pahoillasi onnettomuuden takia. 3 Jehova, otathan nyt minulta pois elämäni, sillä minun on parempi kuolla kuin elää.”+

4 Jehova kysyi: ”Onko sinun oikein olla noin vihainen?”

5 Sitten Joona meni ulos kaupungista ja istuutui kaupungin itäpuolelle. Hän teki sinne itselleen katoksen ja istuutui sen varjoon katselemaan, mitä kaupungille tapahtuisi.+ 6 Jehova Jumala sai pullokurpitsakasvin* kasvamaan Joonan yläpuolelle, niin että hänen päänsä olisi varjossa ja hän saisi lievitystä kärsimykseensä. Ja Joona oli hyvin iloinen pullokurpitsasta.

7 Mutta seuraavana päivänä aamun sarastaessa tosi Jumala lähetti madon pullokurpitsakasvin kimppuun, ja se kuihtui. 8 Kun aurinko alkoi paistaa, Jumala lähetti myös paahtavan itätuulen, ja aurinko paahtoi Joonan päähän, niin että häntä alkoi pyörryttää. Hän pyysi yhä uudestaan, että hän saisi kuolla, ja sanoi: ”Minun on parempi kuolla kuin elää.”+

9 Jumala kysyi Joonalta: ”Onko sinun oikein olla vihainen pullokurpitsan takia?”+

Hän vastasi: ”Minulla on oikeus olla vihainen, niin vihainen, että haluan kuolla.” 10 Mutta Jehova sanoi: ”Sinä säälit pullokurpitsaa, jonka hyväksi et tehnyt mitään ja jota et kasvattanut. Se kasvoi yhdessä yössä ja kuoli yhdessä yössä. 11 Enkö minäkin säälisi Niniveä, tuota suurta kaupunkia,+ jossa on yli 120 000 ihmistä, jotka eivät edes erota oikeaa väärästä,* sekä paljon eläimiä?”+