Keskiviikko, 10. syyskuuta
Vaikka tekisin niin vasten tahtoani, minulle on silti uskottu vastuutehtävä. (1. Kor. 9:17)
Tuntuuko sinusta joskus, että rukouksistasi on hävinnyt tunne tai palvelus polkee paikallaan? Älä ajattele, että Jehova ei enää anna sinulle pyhää henkeään. Meillä epätäydellisillä ihmisillä tunteet ja motivaation määrä vaihtelevat. Jos into uhkaa hiipua, Paavalin esimerkistä voi olla apua. Vaikka hän yritti kovasti jäljitellä Jeesusta, hänkään ei ollut aina motivoitunut tekemään sitä, minkä tiesi olevan oikein. Paavali oli päättänyt jatkaa palvelustaan silloinkin, kun se ei tuntunut helpolta. Älä sinäkään anna tunteidesi sanella, millaisia ratkaisuja teet. Päätä toimia oikein riippumatta siitä, miltä sinusta tuntuu. Oikein toimiminen voi ajan myötä korjata tunteitakin oikeaan suuntaan. (1. Kor. 9:16.) w24.03 10:12–13
Torstai, 11. syyskuuta
Todistakaa – – heille, että rakastatte heitä. (2. Kor. 8:24)
Me voimme kasvattaa rakkautta veljiin ja sisariin ystävystymällä heidän kanssaan (2. Kor. 6:11–13). Seurakunnissa on paljon veljiä ja sisaria, joilla on erilainen tausta ja persoonallisuus kuin meillä. Meidän on helpompi rakastaa heitä, kun keskitymme heidän hyviin ominaisuuksiinsa. Kun opettelemme näkemään toiset samalla tavalla kuin Jehova, huomaamme monia syitä rakastaa heitä. Rakkaus on elintärkeää suuren ahdingon aikana. Miten Jehova silloin suojelee meitä? Mieti, miten hän käski israelilaisia toimimaan, kun Babyloniin hyökättiin: ”Mene, kansani, astu sisimpiin huoneisiisi ja sulje ovet perässäsi. Kätkeydy hetkeksi, kunnes viha on ohi.” (Jes. 26:20.) Voi hyvinkin olla, että nämä ohjeet on tarkoitettu myös meille suuren ahdingon aikana. w23.07 29:14–16
Perjantai, 12. syyskuuta
Tämän maailman näyttämö vaihtuu. (1. Kor. 7:31)
Meillä tulisi olla järkevän ihmisen maine. Kysy itseltäsi: Olenko toisten mielestä järkevä, joustava ja yhteistyöhaluinen vai pikemminkin jäykkä, ankara ja jääräpäinen? Kuuntelenko toisten toiveita ja otanko ne huomioon, jos mahdollista? Se miten joustavia olemme, kertoo siitä, miten hyvin olemme oppineet jäljittelemään Jehovaa ja Jeesusta. Meidän on tärkeää olla järkeviä ja joustavia silloin, kun elämässämme tapahtuu muutoksia. Muutokset voivat tuoda mukanaan odottamattomia vastoinkäymisiä. Meille tai jollekin läheisellemme voi tulla terveysongelmia tai taloushuolia, tai poliittinen ilmapiiri voi muuttua sellaiseksi, että se aiheuttaa vaikeuksia. (Saarn. 9:11.) Joskus myös oman tehtävämääräyksen muuttuminen seurakunnassa voi tuntua vaikealta. Seuraavat neljä asiaa auttavat sopeutumaan uusiin olosuhteisiin: 1) hyväksy tosiasiat, 2) älä juutu menneeseen, 3) keskity myönteisiin asioihin ja 4) tee hyvää toisille. w23.07 32:7–8