Apostolien teot
27 Kun oli päätetty, että purjehtisimme Italiaan,+ Paavali ja jotkut muut vangit luovutettiin Julius-nimiselle keisarillisen sotilasosaston upseerille. 2 Astuttuamme Adramyttionista tulleeseen laivaan, joka purjehtisi Aasian provinssin rannikolla oleviin satamiin, lähdimme merelle. Mukanamme oli makedonialainen Aristarkos,+ joka oli Tessalonikasta. 3 Seuraavana päivänä laskimme maihin Sidonissa. Julius kohteli Paavalia ystävällisesti ja antoi hänen mennä ystäviensä luo, niin että he voisivat huolehtia hänestä.
4 Lähdettyämme sieltä merelle purjehdimme Kyproksen suojaan, koska tuulet olivat vastaisia. 5 Sitten kuljimme Kilikian ja Pamfylian edustalla olevan avomeren yli ja saavuimme Lykiaan Myran satamaan. 6 Sieltä upseeri löysi aleksandrialaisen laivan, joka oli lähdössä Italiaan, ja hän käski meidän nousta siihen. 7 Kun olimme purjehtineet hitaasti useita päiviä, pääsimme vaivoin Knidokseen. Koska tuuli esti meitä menemästä eteenpäin, purjehdimme Salmonen ohi Kreetan suojaan. 8 Etenimme vaivalloisesti rannikon tuntumassa ja saavuimme Hyvätsatamat-nimiseen paikkaan, joka oli lähellä Lasaian kaupunkia.
9 Oli kulunut melkoisesti aikaa, ja sovituspäivän+ paastokin oli jo ohi, joten merellä oli nyt vaarallista kulkea. Siksi Paavali neuvoi 10 heitä: ”Miehet, näen, että tästä merimatkasta koituu vahinkoa ja voimme menettää paitsi lastin ja laivan myös oman elämämme.” 11 Upseeri kuunteli kuitenkin ennemmin kapteenia ja laivan omistajaa kuin Paavalia. 12 Koska satama ei sopinut talvehtimiseen, useimpien mielestä kannatti lähteä sieltä pois ja yrittää päästä talven ajaksi Foiniksiin, erääseen Kreetan satamaan, joka avautuu koilliseen ja kaakkoon.
13 Kun etelästä puhalsi heikko tuuli, he uskoivat pääsevänsä määränpäähänsä. Niin he nostivat ankkurin ja alkoivat purjehtia aivan Kreetan rannikon tuntumassa. 14 Mutta vähän ajan kuluttua saaren yli syöksyi raju tuuli, euroakvilo. 15 Kun laiva tempautui tuulen mukaan eikä pystynyt pitämään keulaansa sitä vasten, annoimme periksi ja jättäydyimme sen vietäväksi. 16 Näin pääsimme Kauda-nimisen pienen saaren suojaan, ja silti pystyimme vain hädin tuskin saamaan laivaveneen hallintaan. 17 Miehet nostivat sen ylös, ja sitten he vahvistivat laivan runkoa sitomalla sen alakautta. Koska he pelkäsivät ajautuvansa matalikolle Syrttiin, he laskivat takilan alas, jolloin ajelehtiminen jatkui. 18 Seuraavana päivänä he alkoivat keventää laivaa,+ koska heittelehdimme rajusti myrskyssä. 19 Kolmantena päivänä he heittivät laivan takilan omin käsin pois.
20 Kun ei aurinkoa eikä tähtiä näkynyt moneen päivään ja ankara myrsky riepotteli meitä, kaikki toivo pelastumisestamme alkoi lopulta hiipua. 21 Heidän oltuaan kauan syömättä Paavali nousi seisomaan heidän keskellään ja sanoi: ”Miehet, teidän olisi tosiaankin pitänyt noudattaa neuvoani eikä lähteä merelle Kreetasta. Silloin emme olisi kärsineet tätä vahinkoa ja menetystä.+ 22 Kehotan teitä nyt kuitenkin olemaan rohkeita, sillä kukaan teistä ei huku, ainoastaan laiva uppoaa. 23 Viime yönä vieressäni seisoi sen Jumalan enkeli,+ jolle kuulun ja jota palvelen, 24 ja sanoi: ’Älä pelkää, Paavali. Sinun täytyy seisoa keisarin edessä,+ ja sinun vuoksesi Jumala pelastaa kaikki, jotka purjehtivat kanssasi.’ 25 Olkaa siksi rohkeita, miehet, sillä uskon, että Jumala tulee tekemään juuri niin kuin minulle sanottiin. 26 Jollekin saarelle+ meidän täytyy kuitenkin ajautua.”
27 Kun tuli 14. yö ja heittelehdimme Adrianmerellä, merimiehistä alkoi keskiyöllä tuntua, että lähestyttiin maata. 28 He luotasivat syvyyden ja totesivat sen olevan 20 syltä. Sitten he kulkivat vähän matkaa, luotasivat taas syvyyden ja totesivat sen olevan 15 syltä. 29 Koska he pelkäsivät, että ajautuisimme karille, he heittivät perästä neljä ankkuria ja toivoivat, että päivä valkenisi. 30 Mutta kun merimiehet yrittivät lähteä laivasta pakoon ja laskivat laivaveneen mereen sillä tekosyyllä, että he aikoivat laskea ankkurit keulasta, 31 Paavali sanoi upseerille ja sotilaille: ”Jos nämä miehet eivät pysy laivassa, te ette voi pelastua.”+ 32 Silloin sotilaat katkaisivat laivaveneen köydet ja päästivät sen irti.
33 Juuri ennen aamunkoittoa Paavali kehotti kaikkia syömään jotain ja sanoi: ”Olette odottaneet jännittyneinä nyt jo 14 päivää ettekä ole syöneet mitään. 34 Kehotan teitä siksi syömään jotain, koska se on omaksi parhaaksenne. Kukaan teistä ei menetä hiuskarvaakaan.” 35 Tämän sanottuaan hän otti leivän, kiitti Jumalaa kaikkien nähden, taittoi sen ja alkoi syödä. 36 Niin heidän kaikkien mieliala nousi, ja hekin alkoivat syödä. 37 Meitä oli laivassa kaikkiaan 276. 38 Syötyään tarpeeksi he kevensivät laivaa heittämällä vehnälastin laidan yli mereen.+
39 Kun tuli valoisaa, he eivät tunnistaneet edessä näkyvää maata+ mutta huomasivat lahden, jonka rantaan he päättivät ohjata laivan, jos mahdollista. 40 Niinpä he hakkasivat irti ankkurit ja antoivat niiden pudota mereen. Samalla he irrottivat peräsinairojen köydet, ja nostettuaan keulapurjeen tuuleen he suuntasivat kohti rantaa. 41 Kun he joutuivat särkälle, jota meri huuhtoi kummaltakin puolelta, laiva törmäsi siihen. Keula juuttui kiinni eikä liikkunut, mutta perä alkoi pirstoutua aallokossa kappaleiksi.+ 42 Silloin sotilaat päättivät tappaa vangit, jottei kukaan voisi uida pois ja päästä pakoon. 43 Mutta upseeri oli päättänyt pelastaa Paavalin, ja siksi hän esti heitä toteuttamasta suunnitelmaansa. Hän käski uimataitoisten hypätä mereen ja lähteä maihin ensin 44 ja muiden seurata perässä joko lankkujen tai laivasta irronneiden kappaleiden varassa. Niin kaikki pääsivät turvallisesti maihin.+