Toukokuu

Nuorena poikana Jeesus päätti totella vanhempiaan. Hän kuunteli aina vanhempiensa ohjeita eikä ajatellut tietävänsä enemmän kuin he. Jeesus epäilemättä suhtautui vakavasti siihen vastuuseen, mikä hänellä oli vanhimpana poikana. Hän näki kovasti vaivaa oppiakseen kasvatusisältään ammatin niin että hän voisi auttaa perheen elättämisessä. Jeesuksen vanhemmat todennäköisesti kertoivat hänelle hänen ihmeellisestä syntymästään ja siitä, mitä Jumalan sanansaattajat olivat sanoneet hänestä (Luuk. 2:8–19, 25–38). Jeesus ei tyytynyt vain siihen, mitä hänelle kerrottiin, vaan halusi myös itse tutkia Raamatun kirjoituksia. Mistä tiedämme, että Jeesus oli ahkera Jumalan sanan tutkija? Kun hän oli nuorena Jerusalemissa, siellä olevat opettajat ”ihmettelivät hänen ymmärrystään ja vastauksiaan”. (Luuk. 2:46, 47.) Jo 12-vuotiaana Jeesus oli todistanut itselleen, että Jehova oli hänen Isänsä (Luuk. 2:42, 43, 49). w20.10 44:13–14

Kristillinen ylösnousemustoivomme perustuu siihen, että uskomme Jeesuksen ylösnousemukseen. Kirjoittaessaan ylösnousemuksesta apostoli Paavali mainitsi heti aluksi kolme tosiasiaa: ”Kristus kuoli meidän syntiemme puolesta”, ”hänet haudattiin”, ja ”hänet herätettiin kolmantena päivänä Raamatun kirjoitusten mukaan”. (1. Kor. 15:3, 4.) Mitä Jeesuksen kuolema, hautaaminen ja ylösnousemus merkitsevät meille? Profeetta Jesaja ennusti, että Messias ”poistettaisiin elävien maasta” ja hänelle ”annettaisiin hautapaikka jumalattomien joukosta”. Hän kuitenkin jatkoi, että sen lisäksi Messias ”kantaisi monien synnin”. Jeesus toteutti tämän, kun hän antoi elämänsä lunnaiksi. (Jes. 53:8, 9, 12; Matt. 20:28; Room. 5:8.) Jeesuksen kuolema, hautaaminen ja ylösnousemus antavat siis vahvan perusteen sille toivolle, että voimme vapautua synnistä ja kuolemasta ja nähdä jälleen sukulaisemme ja ystävämme, jotka ovat kuolleet. w20.12 49:4–6, 11

Apostoli Paavali saarnasi usein juutalaisten synagogissa. Esimerkiksi Tessalonikan synagogassa hän perusteli juutalaisille ”kolmena sapattina – – asioita Raamatun kirjoitusten pohjalta” (Apt. 17:1, 2). Paavali oli saanut juutalaisen kasvatuksen, ja hän oli todennäköisesti tottunut olemaan synagogassa (Apt. 26:4, 5). Hän ymmärsi juutalaisia, joten hän pystyi kertomaan heille hyvää uutista vakuuttavasti (Fil. 3:5). Sen jälkeen kun vaino oli pakottanut Paavalin pakenemaan Tessalonikasta ja myöhemmin Beroiasta, hän meni Ateenaan. Sielläkin ”hän alkoi puhua ja perustella asioita synagogassa juutalaisille ja muille Jumalaa palvoville” (Apt. 17:17). Kun Paavali sitten kertoi hyvää uutista torilla, hänen kuulijakuntansa oli erilainen. Kuulijoiden joukossa oli filosofeja ja muita ei-juutalaisia, jotka pitivät Paavalin sanomaa ”uutena oppina”. He sanoivat hänelle: ”Sinä otat esille asioita, joista emme ole koskaan kuulleet.” (Apt. 17:18–20.) w20.04 15:5–6

Älä tuomitse itseäsi, jos joudut taistelemaan jotain heikkoutta vastaan. Kukaan meistä ei voi ansaita Jumalan hyväksyntää. Olemme kaikki riippuvaisia hänen ansaitsemattomasta hyvyydestään ja tarvitsemme lunnaita (Ef. 1:7; 1. Joh. 4:10). Lisäksi voimme saada rohkaisua veljiltämme ja sisariltamme – hengelliseltä perheeltämme. Kun haluamme purkaa sydäntämme, he voivat kuunnella meitä ja sanoa jotain piristävää. (Sananl. 12:25; 1. Tess. 5:14.) Nigerialainen sisar Joy, joka on taistellut lannistumista vastaan, sanoo: ”En tiedä, miten selviytyisin ilman veljiä ja sisaria. He ovat vastaus rukouksiini. Heidän ansiostaan olen oppinut jopa rohkaisemaan toisia, jotka ovat alakuloisia.” On kuitenkin hyvä muistaa, että veljet ja sisaret eivät aina tiedä, milloin kaipaamme rohkaisua. Meidän täytyy ehkä itse avautua jollekin kypsälle ystävälle ja pyytää apua. w20.12 52:7–8

Ystävyys alkaa yleensä siitä, että vietämme aikaa jonkun kanssa. Kunpuhumme toisillemme ja kerromme ajatuksistamme ja kokemuksistamme, meistä tulee läheisiä ystäviä. Läheistä ystävyyttä Jeesuksen kanssa ei kuitenkaan ole välttämättä yhtä helppo solmia, koska emme ole tavanneet häntä. Ensimmäisellä vuosisadalla monet kristityt olivat samanlaisessa tilanteessa. Siitä huolimatta apostoli Pietari sanoi: ”Vaikka ette ole koskaan nähneet häntä, te rakastatte häntä. Vaikka ette näe häntä nykyään, te uskotte häneen.” (1. Piet. 1:8.) On siis mahdollista saada läheinen suhde Jeesukseen, vaikkei olekaan tavannut häntä henkilökohtaisesti. Emme myöskään voi puhua Jeesuksen kanssa. Kun rukoilemme, esitämme ajatuksemme Jehovalle. Vaikka rukoilemmekin Jeesuksen nimessä, emme puhu suoraan hänelle. Jeesus ei edes halua, että rukoilemme häntä. Rukoileminen on palvontaa, ja vain Jehovaa tulee palvoa (Matt. 4:10). Voimme kuitenkin osoittaa rakastavamme Jeesusta. w20.04 17:1–3

Kreikkalaisissa urheilukisoissa juoksijoiden täytyi selviytyä haasteista, kuten väsymyksestä ja kivusta. He pystyivät turvautumaan ainoastaan saamaansa valmennukseen ja omiin voimiinsa. Heidän tavallaan meitäkin valmennetaan juoksukilpailua varten. Meidän tilanteemme on kuitenkin siinä mielessä parempi, että käytössämme on ehtymätön voiman lähde. Jos turvaudumme Jehovaan, hän lupaa paitsi valmentaa meitä myös tehdä meistä vahvoja. Apostoli Paavalilla oli elämässään paljon haasteita. Häntä solvattiin ja vainottiin, hän tunsi itsensä toisinaan heikoksi, ja hän joutui kestämään jotain, mitä hän sanoi ”piikiksi lihassa” (2. Kor. 12:7). Hän ei kuitenkaan luovuttanut vaan näki tällaiset vaikeudet tilaisuuksina turvautua Jehovaan (2. Kor. 12:9, 10). Koska Paavalilla oli tällainen asenne, Jehova auttoi häntä niin että hän selviytyi kaikista koettelemuksistaan. w20.04 18:13–14

Työskenteleminen Jehovan, Jeesuksen ja enkelien kanssa on näkymätön aarre (2. Kor. 6:1). Teemme työtä heidän kanssaan aina kun osallistumme saarnaamis- ja opetustyöhön. Paavali sanoi itsestään ja muista tähän työhön osallistuvista: ”Me olemme Jumalan työtovereita.” (1. Kor. 3:9.) Kun kerromme hyvää uutista, olemme myös Jeesuksen työtovereita. Käskettyään seuraajiaan ”tekemään opetuslapsia kaikkien kansojen ihmisistä” Jeesus lupasi: ”Minä olen teidän kanssanne.” (Matt. 28:19, 20.) On myös suurenmoista, että enkelit ohjaavat meitä julistaessamme ”ikuista hyvää uutista maan päällä asuville” (Ilm. 14:6). Mitä tämän taivaasta annettavan tuen avulla saadaan aikaan? Kun kylvämme totuuden siemeniä, osa niistä putoaa ”hyvään maahan”, vastaanottavaisiin sydämiin, ja alkaa kasvaa (Matt. 13:18, 23). Kuka saa nuo siemenet itämään ja tuottamaan satoa? Jeesus selittää sen tämän päivän tekstijakeessa. w20.05 22:14–15

Avioerot ovat nykyään hajottaneet miljoonia perheitä. Myös ne, jotka asuvat samassa kodissa, voivat olla käytännössä ventovieraita toisilleen. Eräs perheneuvoja sanoo: ”Äiti, isä ja lapset eivät enää vietä aikaa yhdessä vaan keskittyvät tietokoneeseen, tablettiin, puhelimeen tai pelikonsoliin. Vaikka he elävät saman katon alla, he hädin tuskin tuntevat toisiaan.” Emme halua, että tämän rakkaudettoman maailman henki muovaa meitä. Meidän täytyy sen sijaan kehittää hellää kiintymystä sekä perheenjäseniämme että kristittyjä veljiämme ja sisariamme kohtaan (Room. 12:10). Mitä hellä kiintymys on? Sillä voidaan tarkoittaa esimerkiksi perheenjäsenten välistä lämmintä ystävyyttä. Meidän pitäisi osoittaa samanlaista rakkautta hengellistä perhettämme kohtaan. Siten voimme säilyttää yksimielisyyden, joka on tärkeä osa Jehovan palvontaa (Miika 2:12). w21.01 4:1–2

Urheilujoukkue, jonka pelaajat puhaltavat yhteen hiileen, menestyy luultavasti paljon paremmin kuin sellainen, jonka pelaajat eivät tule toimeen keskenään. Sydämesi voi olla niin kuin tuo menestyvä joukkue, jos ajatuksesi, halusi ja tunteesi kohdistuvat samaan päämäärään, Jehovan palvelemiseen. Muista, että Saatana haluaisi saada sydämesi jakautumaan. Hänen tavoitteensa on, että ajatuksesi, halusi ja tunteesi olisivat ristiriidassa Jehovan normien kanssa. Sinun täytyy kuitenkin säilyttää sydämesi eheänä, jotta voisit palvella Jehovaa (Matt. 22:36–38). Älä anna Saatanan päästä tavoitteeseensa! Pyydä Jehovalta samoin kuin Daavid: ”Tee sydämestäni eheä niin että pelkäisin nimeäsi.” Toimi sitten päättäväisesti rukouksesi mukaan. Osoita joka päivä pienillä ja suurilla ratkaisuillasi, että kunnioitat syvästi Jumalan pyhää nimeä. Näin toimit hänen todistajanaan ja tuotat kunniaa hänen nimelleen. (Sananl. 27:11.) Me kaikki voimme siis sanoa profeetta Miikan tavoin: ”Me vaellamme Jehovan, meidän Jumalamme, nimessä aina ja ikuisesti.” (Miika 4:5.) w20.06 24:17–18

Pohjoisen kuninkaan ja maailman muiden valtioiden hyökkäys saa kaikkivaltiaan Jumalan vihastumaan, ja siitä alkaa Harmageddonin sota (Ilm. 16:14, 16). Tuolloin pohjoisen kuningas – ja muut Magogin Gogiin kuuluvat kansakunnat – ”tulee aina loppuunsa asti, eikä kukaan auta häntä” (Dan. 11:45). Heti seuraavaksi Danielin profetiassa paljastetaan lisää yksityiskohtia siitä, miten pohjoisen kuningas ja hänen liittolaisensa tulevat loppuunsa ja miten me voimme pelastua (Dan. 12:1). Mitä tämä profetian osa tarkoittaa? Hallitsevaa Kuningastamme, Kristusta Jeesusta, sanotaan myös Mikaeliksi. Hän on ”seisonut [Jumalan] kansan puolella” siitä lähtien kun hänen valtakuntansa perustettiin taivaassa vuonna 1914. Lähitulevaisuudessa hän ”nousee” eli ryhtyy merkittäviin toimiin Harmageddonin sodassa. Tähän taisteluun huipentuu se, mitä Daniel sanoo historian pahimmaksi ”ahdingon ajaksi”. (Ilm. 6:2; 7:14.) w20.05 20:15–17

Kun Joosef oli orja ja myöhemmin vanki, hänen vapautensa ja toimintamahdollisuutensa olivat rajalliset. Miten hän pystyi säilyttämään henkisen tasapainonsa? Hän ei keskittynyt siihen, mitä hän ei enää voinut tehdä, vaan teki ahkerasti hänelle annettua työtä. Kaikkein tärkeintä hänen elämässään oli hyvä suhde Jehovaan. Siksi Jehova siunasi Joosefia niin että hän menestyi kaikessa, mitä hän teki. (1. Moos. 39:21–23.) Joosefin kokemukset tuovat mieleen sen, että tämä maailma on julma ja meitä saatetaan kohdella epäoikeudenmukaisesti. Jopa toinen kristitty voi loukata meitä. Mutta kun Jehova on meille kallio ja turvapaikka, emme vajoa epätoivoon emmekä lakkaa palvelemasta häntä. (Ps. 62:6, 7; 1. Piet. 5:10.) Muista myös, että Joosef oli noin 17-vuotias, kun hän näki Jehovalta lähtöisin olevat unet. Jehova selvästikin luottaa nuoriin palvelijoihinsa. Nykyään on monia Joosefin kaltaisia nuoria, joilla on luja usko Jehovaan. Jotkut heistä on jopa vangittu epäoikeudenmukaisesti, koska he eivät ole tinkineet uskollisuudestaan Jumalalle. (Ps. 110:3.) w20.12 51:3, 5, 7

Apostolit Pietari ja Johannes pitivät kunniana sitä, että heitä vainottiin, koska he seurasivat Jeesusta ja kertoivat hänen opetuksistaan (Apt. 4:18–21; 5:27–29, 41, 42). Opetuslapsilla ei ollut mitään syytä hävetä. Pitkällä aikavälillä nuo vaatimattomat ensimmäisen vuosisadan kristityt tekivät ihmisten hyväksi enemmän kuin yksikään heidän vastustajistaan. Jotkut heistä esimerkiksi kirjoittivat pyhän hengen ohjauksessa Raamatun kirjoja, jotka antavat edelleen apua ja toivoa miljoonille ihmisille. Jumalan valtakunta, josta he puhuivat, on nyt olemassa, ja pian se tulee hallitsemaan koko ihmiskuntaa (Matt. 24:14). Toisaalta Rooman maailmanvalta, joka tuolloin vainosi kristittyjä, on jäänyt historian hämärään. Uskolliset opetuslapset ovat nyt kuninkaina taivaassa, mutta heidän vastustajansa ovat kuolleet. Jos nämä vastustajat joskus herätetään kuolleista, heistä tulee sen valtakunnan alamaisia, jota heidän vihaamansa kristityt kannattivat. (Ilm. 5:10.) w20.07 29:4

Abraham uskoi Jumalan lupauksiin niin lujasti, että hän ikään kuin näki Voidellun eli Messiaan, josta tulisi Jumalan valtakunnan Kuningas. Tämän vuoksi Jeesus saattoi sanoa oman aikansa juutalaisille: ”Teidän isänne Abraham iloitsi suuresti siitä, että voisi nähdä minun päiväni, ja hän näki sen ja iloitsi.” (Joh. 8:56.) Abraham selvästikin tiesi, että hänen jälkeläisensä muodostaisivat valtakunnan, jota Jehova tukisi, ja hän oli valmis odottamaan tuon Jehovan lupauksen täyttymistä. Miten Abraham osoitti, että hän odotti ”kaupunkia” eli valtakuntaa, jonka Jumala oli suunnitellut? Abrahamista ei tullut minkään maan päällä olevan valtakunnan kansalaista, vaan hän eli paimentolaisena. Hän ei asettunut aloilleen eikä ryhtynyt tukemaan ketään ihmiskuningasta. Hän ei myöskään yrittänyt perustaa omaa valtakuntaa. Sen sijaan Abraham totteli aina Jehovaa ja odotti, että hän täyttäisi lupauksensa. Näin Abraham osoitti poikkeuksellisen lujaa uskoa Jehovaan. w20.08 31:4–5

Jehova lupaa, ettei kukaan Kristuksen hallinnon alaisuudessa elävä sano: ”Minä olen sairas.” (Jes. 33:24.) Kuolleista herätettäville luodaan siis uusi, terve ruumis, mutta he eivät silti ole heti täydellisiä. Jos he olisivat, heidän läheisensä eivät ehkä tunnistaisi heitä. Koko ihmiskunnasta tulee ilmeisesti täydellinen vähitellen Kristuksen tuhatvuotisen hallituskauden aikana. Jeesus antaa valtakunnan takaisin Isälleen vasta tuhannen vuoden lopussa. Valtakunta on silloin saanut työnsä päätökseen, myös kohottanut ihmiskunnan täydellisyyteen. (1. Kor. 15:24–28; Ilm. 20:1–3.) Kuvittele, miltä sinusta tuntuu ottaa vastaan kuolleita läheisiäsi. Nauratko tai itketkö ilosta? Laulatko ylistyslauluja Jehovalle? Varmaa on, että tunnet syvää rakkautta huolehtivaa Isääsi ja hänen epäitsekästä Poikaansa kohtaan, koska he antavat tämän upean lahjan, ylösnousemuksen. w20.08 33:9–10

Apostoli Paavali kannusti kristittyjä miettimään, voisivatko he palvella Jehovaa naimattomana (1. Kor. 7:8, 9). Paavali ei tosiaankaan väheksynyt naimattomia kristittyjä. Hän valitsi nuoren Timoteuksen, naimattoman veljen, huolehtimaan painavista vastuutehtävistä (Fil. 2:19–22). Olisi selvästikin väärin arvioida veljen pätevyyttä sen perusteella, onko hän naimisissa vai ei (1. Kor. 7:32–35, 38). Jeesus sen enempää kuin Paavalikaan ei opettanut, että kristittyjen täytyy mennä naimisiin tai pysyä naimattomana. Vartiotornissa 1.10.2012 esitettiin avioliitosta ja naimattomuudesta seuraava tasapainoinen ajatus: ”Molemmat ovat lahjoja Jumalalta. – – Naimattomuus taas ei ole Jehovan silmissä surun tai häpeän aihe.” Meidän täytyy siis kunnioittaa paikkaa, joka naimattomilla veljillä ja sisarilla on seurakunnassa. w20.08 35:8–9

Joissain maissa ihmiset kuuntelevat mielellään hyvää uutista. Juuri sitä he ovat kaivanneet. Toisissa maissa ei olla kovinkaan kiinnostuneita Jumalasta ja Raamatusta. Miten hyvään uutiseen suhtaudutaan sinun asuinseudullasi? Olipa suhtautuminen millaista tahansa, Jehova haluaa meidän jatkavan saarnaamistyötä, kunnes hän sanoo, että se on saatu päätökseen. Jehovan määräaikana saarnaamistyö lakkaa ja ”tulee loppu”. (Matt. 24:14.) Jeesus kertoi tapahtumista ja olosuhteista, jotka olisivat tunnusomaisia viimeisille päiville ja jotka voisivat kääntää hänen seuraajiensa huomion pois saarnaamistyöstä. Hän kehotti opetuslapsiaan ”pysymään – – valveilla” (Matt. 24:42). Nooan päivinä monet asiat estivät ihmisiä kiinnittämästä huomiota Nooan esittämään varoitukseen, ja samanlaisia häiriötekijöitä on nykyäänkin (Matt. 24:37–39; 2. Piet. 2:5). Meidän on siksi tärkeää keskittyä työhön, jonka Jehova on antanut meille. w20.09 37:1–2, 4

Saatana on raivoissaan, ja pettäisimme itseämme, jos kuvittelisimme, että voimme välttyä hänen vihaltaan (Ilm. 12:12). Lähitulevaisuudessa meidän kaikkien uskollisuus Jehovalle joutuu koetukselle. Pian tätä maailmaa kohtaa ”suuri ahdinko, jollaista ei ole ollut maailman alusta tähän asti” (Matt. 24:21). Tuon ahdingon aikana perheenjäsenet saattavat kääntyä meitä vastaan ja työmme voidaan kieltää (Matt. 10:35, 36). Luotammeko me silloin kuningas Asan tavoin siihen, että Jehova auttaa ja suojelee meitä? (2. Aik. 14:11.) Jehova on valmistanut meitä hengellisesti edessä oleviin tapahtumiin. ”Uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” välityksellä hän antaa meille ”ruokaa oikeaan aikaan”, niin että voimme pysyä hengellisesti vahvoina (Matt. 24:45). Meidän täytyy kuitenkin tehdä oma osamme ja kasvattaa horjumaton usko Jehovaan (Hepr. 10:38, 39). w20.09 38:16–18

Jehova voi pyhän henkensä avulla saada vallanpitäjät ja viranomaiset toimimaan hänen haluamallaan tavalla silloin kun se palvelee hänen tarkoitustaan. Ihmiset voivat kaivaa kanavan johtaakseen vettä, minne haluavat. Vastaavasti Jehova voi voimakkaan henkensä avulla ohjata vallanpitäjien ajatuksia suuntaan, joka sopii hänen tarkoitukseensa. Tällöin he päätyvät ratkaisuihin, jotka hyödyttävät Jumalan kansaa. (Vrt. Esra 7:21, 25, 26.) Mitä me voimme tehdä? Voimme rukoilla ”kuninkaiden ja kaikkien vallanpitäjien puolesta”, kun heidän on tehtävä kristittyjen elämään ja palvelukseen vaikuttavia päätöksiä (1. Tim. 2:1, 2, alav.; Neh. 1:11). Ensimmäisen vuosisadan kristittyjen tavoin mekin rukoilemme lakkaamatta Jumalaa niiden veljiemme ja sisartemme puolesta, jotka ovat vankilassa (Apt. 12:5; Hepr. 13:3). w20.11 46:13–14

Jos olet itse tutkinut jonkun uuden opetuslapsen kanssa, olet erityisen onnellinen nähdessäsi hänen menevän kasteelle (1. Tess. 2:19, 20). Vastakastetut opetuslapset ovat hienoja ”suosituskirjeitä” sekä niille, jotka ovat tutkineet heidän kanssaan, että koko seurakunnalle (2. Kor. 3:1–3). On hyvin rohkaisevaa, että neljän vuoden aikana eri puolilla maailmaa raportoitiin kuukausittain noin 10 000 000 raamattukurssia. Tuona samana ajanjaksona keskimäärin yli 280 000 ihmistä kastettiin joka vuosi Jehovan todistajiksi ja uusiksi Jeesuksen Kristuksen opetuslapsiksi. Miten voimme auttaa useampia noista miljoonista raamattukurssioppilaista menemään kasteelle? Niin kauan kuin Jehova tarjoaa ihmisille tilaisuutta tulla Kristuksen opetuslapsiksi, me haluamme tehdä kaikkemme auttaaksemme heitä edistymään kasteelle mahdollisimman nopeasti. Aika on pian lopussa! (1. Kor. 7:29a; 1. Piet. 4:7.) w20.10 41:1–2

Kuningas Saul ei noudattanut Jehovan ohjeita. Kun sitten profeetta Samuel nosti asian esiin, Saul ei myöntänyt virhettään vaan yritti puolustella toimintaansa. Hän vähätteli asian vakavuutta ja vieritti syyn toisten niskoille. (1. Sam. 15:13–24.) Saul oli aiemminkin reagoinut samaan tapaan (1. Sam. 13:10–14). Valitettavasti hän antoi sydämensä tulla ylpeäksi. Hän ei korjannut ajattelutapaansa, joten Jehova nuhteli häntä ja hylkäsi hänet. Voimme ottaa oppia Saulin varoittavasta esimerkistä. Meidän on hyvä kysyä itseltämme: Kun luen neuvoja Raamatusta, onko minulla taipumus puolustella omaa ajattelutapaani? Vähättelenkö jonkin väärän toiminnan vakavuutta? Vieritänkö syyn toisten niskoille? Jos vastaamme yhteenkin näistä kysymyksistä myöntävästi, meidän täytyy korjata ajattelutapaamme ja asennettamme. Muuten meistä voi tulla niin ylpeitä, että Jehova ei enää pidä meitä ystävinään. w20.11 47:4–5

Nuori, valitse, ketä palvelet. Sinun täytyy todistaa itsellesi, kuka Jehova on, mikä on hänen tahtonsa ja miten se vaikuttaa sinuun (Room. 12:2). Sitten voit tehdä elämäsi tärkeimmän päätöksen: voit päättää palvella Jehovaa (Joos. 24:15). Jos luet ja tutkit säännöllisesti Raamattua, rakkautesi Jehovaan kasvaa ja uskosi vahvistuu. Päätä asettaa Jehovan tahto ensimmäiseksi elämässäsi. Saatanan maailma lupaa, että jos käytät kykyjäsi omaksi hyödyksesi, olet onnellinen. Tosiasiassa ne, jotka keskittyvät aineellisiin tavoitteisiin, ”lävistävät itsensä joka puolelta monilla tuskilla” (1. Tim. 6:9, 10). Toisaalta jos kuuntelet Jehovaa ja päätät asettaa hänen tahtonsa ensimmäiselle sijalle, menestyt elämässäsi ja ”toimit viisaasti” (Joos. 1:8). w20.10 44:17–18

Ensimmäisellä vuosisadalla Jeesus kertoi sanomaa, joka antoi toivon koko ihmiskunnalle. Hän käski seuraajiaan jatkamaan tuota työtä ja antamaan todistusta ”aina maan ääriin asti” (Apt. 1:8). He eivät tietenkään pystyisi tekemään sitä omin voimin vaan tarvitsisivat pyhää henkeä – ”auttajan”, jonka Jeesus oli luvannut heille (Joh. 14:26; Sak. 4:6). Jeesuksen seuraajat saivat pyhää henkeä helluntaina vuonna 33. Sen avulla he alkoivat heti kertoa hyvää uutista, ja lyhyessä ajassa tuhannet ihmiset ottivat heidän sanomansa vastaan. (Apt. 2:41; 4:4.) Kun opetuslapsia alettiin vastustaa, he eivät antaneet periksi pelolle vaan pyysivät apua Jumalalta. He rukoilivat: ”Anna orjiesi julistaa jatkuvasti sanaasi täysin rohkeasti.” Sitten ”he täyttyivät pyhällä hengellä ja julistivat Jumalan sanaa rohkeasti”. (Apt. 4:18–20, 29, 31.) w20.10 43:4–5

Miksi voimme olla varmoja siitä, että Jehova herätti Jeesuksen kuolleista. Mitä todisteita meillä on siitä? Monet silminnäkijät todistivat, että hänet oli herätetty kuolleista. (1. Kor. 15:5–7.) Apostoli Paavali mainitsi heistä ensimmäisenä apostoli Pietarin (Keefaan). Muutkin opetuslapset vahvistivat, että Pietari oli nähnyt kuolleista herätetyn Jeesuksen (Luuk. 24:33, 34). Ylösnousseen Jeesuksen näkivät myös ”12 apostolia”. Sitten Kristus ”näyttäytyi yhdellä kertaa yli viidellesadalle veljelle”, ehkä Galileassa siinä tapaamisessa, josta kerrotaan Matteuksen 28:16–20:ssä. Sen jälkeen hän ”näyttäytyi Jaakobille”, joka oli todennäköisesti hänen velipuolensa ja joka ei ollut aiemmin uskonut, että hän oli Messias (Joh. 7:5). Nähtyään ylösnousseen Jeesuksen hän vakuuttui asiasta. Kun Paavali kirjoitti kirjeensä noin vuonna 55, monet niistä, jotka olivat nähneet kuolleista herätetyn Jeesuksen, olivat vielä elossa, joten epäilijät saattoivat keskustella luotettavien silminnäkijöiden kanssa. w20.12 49:5, 7–8

Silloin kun voimme huonosti, ja varsinkin jos meillä on jokin krooninen sairaus, meidän on ehkä vaikea ajatella myönteisesti. Meidän olisi hyvä kääntyä Jehovan puoleen saadaksemme häneltä tukea. Vaikka Jehova ei paranna meitä ihmeen avulla, hän lohduttaa meitä ja antaa meille voimaa kestää. (Ps. 94:19.) Hän voi esimerkiksi saada toiset kristityt tulemaan avuksemme. He voivat auttaa meitä kotitöissä tai rukoilla kanssamme. Jehova voi myös palauttaa mieleemme lohduttavia raamatunkohtia ja auttaa meitä muistamaan hienon toivomme. Uudessa maailmassa olemme täydellisiä eivätkä sairaudet ja tuska enää varjosta elämää. (Room. 15:4.) Silti meistä voi nyt tuntua, ettemme pysty tekemään kenttätyötä niin paljon kuin haluaisimme. Laurel-niminen sisar makasi rautakeuhkossa 37 vuotta! Hänellä oli myös syöpä ja kroonisia ihosairauksia, ja hänelle tehtiin suuria leikkauksia. Mutta hän ei pysynyt vaiti. Hän todisti hoitajille, jotka kävivät hänen luonaan, ja auttoi ainakin 17:ää ihmistä oppimaan totuuden. w20.12 52:9, 12

Apostoli Paavali tarvitsi apua. Noin vuonna 56 väkijoukko raahasi hänet Jerusalemin temppelin ulkopuolelle ja yritti tappaa hänet. Kun hän seuraavana päivänä oli sanhedrinin edessä, viholliset melkein repivät hänet kappaleiksi. (Apt. 21:30–32; 22:30; 23:6–10.) Siinä vaiheessa Paavali ehkä mietti, kuinka kauan hän vielä kestäisi väkivaltaista kohtelua. Miten Paavalia autettiin? Seuraavana yönä ”Herra”, Jeesus, seisoi Paavalin vieressä ja sanoi: ”Ole rohkealla mielellä! Olet todistanut minusta perusteellisesti Jerusalemissa, ja samalla tavalla sinun täytyy todistaa myös Roomassa.” (Apt. 23:11.) Tämä rohkaisu tuli juuri oikeaan aikaan. Jeesus puhui arvostavasti siitä työstä, jota Paavali oli tehnyt Jerusalemissa, ja lupasi, että Paavali pääsisi perille Roomaan, jossa hän voisi jatkaa todistamista. Kuultuaan nämä rauhoittavat sanat Paavali varmasti tunsi olonsa yhtä turvalliseksi kuin lapsi isänsä sylissä. w20.11 46:1, 3–4

Raamatun antama toivo on meille kuin ”sielun ankkuri”, joka auttaa pysymään vakaana haastavissa olosuhteissa. Mieti Jehovan lupauksia ja kuvittele itsesi uuteen maailmaan, jossa ahdistavat ajatukset eivät enää paina mieltä eikä mitään ikävää tapahdu (Jes. 65:17; Miika 4:4). Toivosi kirkastuu myös kun kerrot siitä toisille. Tee parhaasi saarnaamis- ja opetustyössä, niin voit ”säilyttää toivon täysin varmana loppuun saakka” (Hepr. 6:11). Kun tämän aikakauden loppu lähestyy, eteemme tulee yhä enemmän vaikeita tilanteita, jotka voivat aiheuttaa huolta. Voimme selviytyä niistä ja pysyä tyynenä – emme oman voimamme ansiosta vaan siksi, että luotamme Jehovaan. Haluamme osoittaa teoillamme, että uskomme Jehovan lupaukseen: ”Te olette voimakkaita, jos pysytte tyyninä ja säilytätte luottamuksenne.” (Jes. 30:15.) w21.01 1:17–18

Jaakobin kirjeen 5:11:ssä Jehovan hellä kiintymys yhdistetään erääseen toiseen hänellä olevaan ominaisuuteen: armoon (2. Moos. 34:6). Jehova osoittaa meille armoa muun muassa antamalla meille virheemme anteeksi (Ps. 51:1). Raamatussa armoon liittyy paljon muutakin kuin se, että antaa anteeksi. Armo on voimakas tunne, joka ihmisessä herää, kun hän näkee jonkun olevan ahdingossa ja tuntee halua auttaa häntä. Jehova sanoi, että hänen tunteensa meitä kohtaan ovat voimakkaammat kuin äidin tunteet lastaan kohtaan (Jes. 49:15). Kun meillä on vaikeaa, armo saa Jehovan auttamaan meitä (Ps. 37:39; 1. Kor. 10:13). Voimme osoittaa armoa veljillemme ja sisarillemme siten, että annamme heille anteeksi emmekä kanna kaunaa, vaikka he tuottaisivat meille pettymyksen (Ef. 4:32). Tärkeimpiä tapoja osoittaa armoa on tukea veljiämme ja sisariamme, kun heillä on koettelemuksia. Näin toimimalla jäljittelemme Jehovaa, joka on ylivertainen esimerkki hellästä kiintymyksestä (Ef. 5:1). w21.01 4:5

Perheen pään täytyy säilyttää tasapaino. Hän ei saa uppoutua ansiotyöhön siinä määrin, ettei hän ehdi huolehtia perheensä hengellisistä ja tunneperäisistä tarpeista eikä opettaa heitä. Jehova opettaa ja oikaisee meitä, koska hän ajattelee parastamme (Hepr. 12:7–9). Isänsä tavoin myös Jeesus valmentaa rakkaudellisesti niitä, jotka ovat hänen valtansa alaisuudessa (Joh. 15:14, 15). Hän on luja mutta ystävällinen (Matt. 20:24–28). Hän ymmärtää, että olemme epätäydellisiä ja taipuvaisia tekemään virheitä (Matt. 26:41). Perheen pää, joka jäljittelee Jehovaa ja Jeesusta, ottaa huomioon sen, että hänen perheensä jäsenet ovat epätäydellisiä. Hän ei ole vaimolleen tai lapsilleen ”katkeran vihainen” (Kol. 3:19). Sen sijaan hän noudattaa Galatalaiskirjeen 6:1:ssä olevaa periaatetta ja yrittää ”palauttaa – – [heidät] oikeaan suuntaan lempeässä hengessä”, koska hän muistaa, että on itsekin epätäydellinen. Jeesuksen tavoin hän tajuaa, että parhaiten voi opettaa omalla esimerkillä. w21.02 5:16–18

Jehova on lunnaiden välityksellä ostanut jokaisen seurakuntaan kuuluvan ja kaikki muut ihmiset, jotka osoittavat uskoa Jeesukseen (Mark. 10:45; Apt. 20:28; 1. Kor. 15:21, 22). Siksi on sopivaa, että hän on nimittänyt seurakunnan pääksi Jeesuksen, joka on antanut elämänsä lunnaiksi. Koska Jeesus on päämme, hänellä on valta asettaa sääntöjä yksilöille, perheille ja koko seurakunnalle ja valvoa, että niitä noudatetaan (Gal. 6:2). Jeesus ei kuitenkaan vain aseta sääntöjä, vaan hän myös ”ravitsee ja vaalii” meitä kaikkia (Ef. 5:29). Sisaret osoittavat kunnioittavansa Kristusta, kun he noudattavat niitä ohjeita, joita hänen nimittämänsä veljet antavat. Kun veljet kunnioittavat ja arvostavat sisaria, he osoittavat ymmärtävänsä, mistä johtoasemajärjestelyssä on kyse. Kun kaikki seurakuntaan kuuluvat ymmärtävät johtoasemaa koskevan periaatteen ja kunnioittavat sitä, seurakunnassa säilyy rauha. Ja mikä vielä tärkeämpää, tuomme silloin kunniaa rakastavalle taivaalliselle Isällemme Jehovalle. w21.02 7:14–17

Kun Daavid ja hänen miehensä elivät pakolaisina, he lähtivät kerran pois perheidensä luota sotaretkelle. Sillä välin viholliset hyökkäsivät heidän koteihinsa ja ottivat heidän perheensä vangeiksi. Daavid olisi voinut järkeillä, että koska hän oli kokenut soturi, hän kyllä keksisi keinon vapauttaa nuo vangit. Sen sijaan hän etsi opastusta Jehovalta ja tiedusteli: ”Lähdenkö ajamaan takaa tuota rosvojoukkoa?” Jehova vastasi, että Daavidin pitäisi lähteä, ja vakuutti, että takaa-ajo onnistuisi. (1. Sam. 30:7–10.) Mitä tästä voi oppia? Pyydä neuvoja toisilta ennen kuin teet ratkaisuja. Nuoret, puhukaa vanhempienne kanssa. Voitte saada hyviä neuvoja myös kokeneilta vanhimmilta. Jehova luottaa heihin, ja hän on antanut heidät seurakunnalle ”lahjaksi” (Ef. 4:8). Tekin voitte luottaa vanhimpiin, jäljitellä heidän uskoaan ja kuunnella heidän viisaita ehdotuksiaan. w21.03 9:10–11

Jeesus sanoi, että jos joku ei sovella sitä, mitä oppii, hän on kuin mies, joka rakentaa talonsa hiekalle. Mies näkee paljon vaivaa, mutta se menee hukkaan. Kun myrsky ja tulva runtelevat hänen taloaan, se tuhoutuu. (Matt. 7:24–27.) Samoin jos me emme sovella oppimaamme, vaivannäkömme on mennyt hukkaan. Silloin uskomme ei kestä koettelemuksia tai vainoa. Jos toisaalta tutkimme ja sovellamme oppimaamme, voimme tehdä parempia ratkaisuja, säilyttää mielenrauhan ja saada lujemman uskon (Jes. 48:17, 18). Voimme pysyä uskollisina koettelemuksissa, jos turvaudumme Jehovaan rukouksessa ja tutkimme Raamattua säännöllisesti. Meidän täytyy myös muistaa, että kaikkein tärkeintä on tuottaa kunniaa Jehovalle. Jehova ei koskaan hylkää meitä eikä lakkaa rakastamasta meitä. (Hepr. 13:5, 6.) w21.03 11:6, 20