Perjantai, 25. heinäkuuta
Minä olen teidän kanssanne joka päivä tämän aikakauden päättymiseen asti. (Matt. 28:20)
Toisen maailmansodan jälkeen monissa maissa on saatu kertoa hyvää uutista suhteellisen rauhallisissa ja vapaissa olosuhteissa. Työ on menestynyt hyvin, ja monista on tullut Jehovan palvelijoita. Hallintoelin toimii edelleen Jeesuksen ohjauksessa. Kun siihen kuuluvat veljet antavat ohjeita, he haluavat, että ne ovat Jehovan ja Jeesuksen tahdon mukaisia. Kierrosvalvojat ja vanhimmat välittävät ohjeita seurakunnille. Ilmestyskirjassa kerrotaan, että voidellut valvojat ovat Jeesuksen ”oikeassa kädessä” (Ilm. 2:1). Vanhimmat ovat tietysti epätäydellisiä ja tekevät virheitä, mutta niin tekivät Mooses, Joosua ja apostolitkin (4. Moos. 20:12; Joos. 9:14, 15; Room. 3:23). Kaikesta huolimatta Jeesus edelleenkin opastaa uskollista orjaa ja vanhimpia. Meillä on siis kaikki syyt luottaa vastuuveljien kautta tuleviin ohjeisiin. w24.02 8:13–14
Lauantai, 26. heinäkuuta
Jäljitelkää – – Jumalaa niin kuin rakkaat lapset. (Ef. 5:1)
Jehova on iloinen, kun puheestamme kuuluu, että rakastamme ja arvostamme häntä. Kenttätyössä päätavoitteemme on auttaa ihmisiä pääsemään lähemmäs Jehovaa ja rakastamaan häntä (Jaak. 4:8). Näytämme mielellämme, mitä Raamatussa kerrotaan hänen rakkaudestaan, oikeudenmukaisuudestaan, viisaudestaan, voimastaan ja muista vetoavista ominaisuuksistaan. Ylistämme Jehovaa myös jäljittelemällä häntä. Niinpä olemme erilaisia kuin monet muut, ja jotkut saattavat miettiä, mistä se johtuu (Matt. 5:14–16). Meille voi tulla tilaisuus selittää heille syy jossain arjen tilanteessa. Se voi saada heidät kiinnostumaan totuudesta. Jehovalta ei jää huomaamatta, että ylistämme häntä puheellamme ja käytöksellämme. (1. Tim. 2:3, 4.) w24.02 6:7
Sunnuntai, 27. heinäkuuta
Hän pitää lujasti kiinni luotettavasta sanasta, jotta hän pystyisi sekä rohkaisemaan – – että ojentamaan. (Tit. 1:9)
Kypsä veli tarvitsee myös joitain käytännön taitoja. Niiden avulla hän voi huolehtia vastuista seurakunnassa, elättää itsensä ja mahdollisen perheensä ja säilyttää hyvät suhteet toisiin. Esimerkiksi luku- ja kirjoitustaitoa kannattaa vahvistaa. Raamatun mukaan onnellinen ja menestyvä mies käyttää joka päivä aikaa Jumalan ajatusten lukemiseen ja tutkimiseen (Ps. 1:1–3). Näin hän alkaa ymmärtää Jehovan ajattelutapaa ja sitä, miten Raamatun periaatteet soveltuvat käytännön elämään. Sen ansiosta hän osaa itsekin ajatella ja toimia järkevästi. (Sananl. 1:3, 4.) Veljet ja sisaret tarvitsevat Raamattuun perustuvaa opetusta ja hyviä neuvoja. Jos osaat lukea ja kirjoittaa hyvin, voit esittää puheita ja vastauksia, joista on hyötyä toisille ja jotka rakentavat heidän uskoaan. Voit myös tehdä sisällökkäitä muistiinpanoja, jotka auttavat sinua kasvattamaan omaa uskoasi ja rohkaisemaan toisia. w23.12 53:9–11