Lauantai, 26. heinäkuuta
Jäljitelkää – – Jumalaa niin kuin rakkaat lapset. (Ef. 5:1)
Jehova on iloinen, kun puheestamme kuuluu, että rakastamme ja arvostamme häntä. Kenttätyössä päätavoitteemme on auttaa ihmisiä pääsemään lähemmäs Jehovaa ja rakastamaan häntä (Jaak. 4:8). Näytämme mielellämme, mitä Raamatussa kerrotaan hänen rakkaudestaan, oikeudenmukaisuudestaan, viisaudestaan, voimastaan ja muista vetoavista ominaisuuksistaan. Ylistämme Jehovaa myös jäljittelemällä häntä. Niinpä olemme erilaisia kuin monet muut, ja jotkut saattavat miettiä, mistä se johtuu (Matt. 5:14–16). Meille voi tulla tilaisuus selittää heille syy jossain arjen tilanteessa. Se voi saada heidät kiinnostumaan totuudesta. Jehovalta ei jää huomaamatta, että ylistämme häntä puheellamme ja käytöksellämme. (1. Tim. 2:3, 4.) w24.02 6:7
Sunnuntai, 27. heinäkuuta
Hän pitää lujasti kiinni luotettavasta sanasta, jotta hän pystyisi sekä rohkaisemaan – – että ojentamaan. (Tit. 1:9)
Kypsä veli tarvitsee myös joitain käytännön taitoja. Niiden avulla hän voi huolehtia vastuista seurakunnassa, elättää itsensä ja mahdollisen perheensä ja säilyttää hyvät suhteet toisiin. Esimerkiksi luku- ja kirjoitustaitoa kannattaa vahvistaa. Raamatun mukaan onnellinen ja menestyvä mies käyttää joka päivä aikaa Jumalan ajatusten lukemiseen ja tutkimiseen (Ps. 1:1–3). Näin hän alkaa ymmärtää Jehovan ajattelutapaa ja sitä, miten Raamatun periaatteet soveltuvat käytännön elämään. Sen ansiosta hän osaa itsekin ajatella ja toimia järkevästi. (Sananl. 1:3, 4.) Veljet ja sisaret tarvitsevat Raamattuun perustuvaa opetusta ja hyviä neuvoja. Jos osaat lukea ja kirjoittaa hyvin, voit esittää puheita ja vastauksia, joista on hyötyä toisille ja jotka rakentavat heidän uskoaan. Voit myös tehdä sisällökkäitä muistiinpanoja, jotka auttavat sinua kasvattamaan omaa uskoasi ja rohkaisemaan toisia. w23.12 53:9–11
Maanantai, 28. heinäkuuta
Hän, joka on teidän yhteydessänne, on suurempi kuin hän, joka on maailman yhteydessä. (1. Joh. 4:4)
Jos pelko meinaa saada vallan, mietiskele sitä, mitä Jehova tekee tulevaisuudessa, kun Saatana on poissa. Vuoden 2014 aluekonventissa oli näyte, jossa isä kertoi perheelleen, miltä 2. Timoteuksen kirjeen 3:1–5 voisi kuulostaa, jos siinä kuvailtaisiin elämää paratiisissa: ”Uudessa maailmassa tulee olemaan hyvin onnellisia aikoja, sillä ihmiset tulevat olemaan toisiaan rakastavia, hengellisiä aarteita rakastavia, vaatimattomia, sopuisia, Jumalaa ylistäviä, vanhemmilleen tottelevaisia, kiitollisia, uskollisia, syvästi kiintyneitä perheisiinsä, halukkaita sopimuksiin, toisistaan aina hyvää puhuvia, itsensä hillitseviä, lempeitä, hyvyyttä rakastavia, luotettavia, joustavia, nöyriä, Jumalaa ennemmin kuin nautintoja rakastavia. Heitä ohjaa syvä kunnioitus Jumalaa kohtaan. Pysy lähellä heitä.” Jutteletko sinä perheesi ja ystäviesi kanssa siitä, millaista paratiisissa tulee olemaan? w24.01 1:13–14