Torstai, 31. heinäkuuta
Varmistautukaa jatkuvasti siitä, mikä miellyttää Herraa. (Ef. 5:10)
Suurten päätösten äärellä meidän kannattaa ”pyrkiä aina ymmärtämään, mikä on Jehovan tahto”, ja toimia sen mukaan (Ef. 5:17). Kun etsimme tilanteeseemme liittyviä Raamatun periaatteita, saamme selville, mitä Jumala ajattelee siitä. Ratkaisumme ovat todennäköisemmin onnistuneita, jos teemme ne hänen periaatteidensa pohjalta. Saatana haluaisi, että meillä olisi niin kiire tavoitella asioita tässä maailmassa, ettei Jehovalle jäisi aikaa (1. Joh. 5:19). Raha ja se, mitä sillä saa, koulutus tai uralla eteneminen voisi helposti viedä huomion pois Jehovan palvelemisesta. Jos niin kävisi, se olisi merkki siitä, että maailmassa suositut ajatukset ovat päässeet vaikuttamaan meihin. Näissä asioissa ei välttämättä ole itsessään mitään pahaa, mutta niiden ei pitäisi olla tärkeintä elämässämme. w24.03 12:16–17
Perjantai, 1. elokuuta
Sillä, joka toimii oikein, on paljon vastoinkäymisiä, mutta Jehova vapauttaa hänet niistä kaikista. (Ps. 34:19)
Tässä päivän tekstinä olevassa psalmin jakeessa on kaksi tärkeää opetusta: 1) Oikein toimivillakin on ongelmia. 2) Jehova auttaa selviytymään niistä. Miten hän tekee sen? Hän esimerkiksi auttaa meitä suhtautumaan elämään realistisesti. Hän lupaa, että saamme iloa hänen palvelemisestaan, mutta hän ei lupaa meille täysin huoletonta elämää (Jes. 66:14). Hän kannustaa meitä keskittymään tulevaisuuteen, jolloin saamme elää ikuisesti onnellisina sellaisissa olosuhteissa kuin hän tarkoitti (2. Kor. 4:16–18). Ennen sitä hän auttaa meitä jaksamaan (Valit. 3:22–24). Mitä voimme oppia Raamatun aikojen ja nykyajan uskollisilta Jehovan palvelijoilta? Yllättäviä ongelmia voi tulla. Mutta kun luotamme Jehovaan, hän tukee meitä aina (Ps. 55:22). w23.04 17:3–4
Lauantai, 2. elokuuta
Jokaisen ihmisen tulee olla alamainen esivallalle. (Room. 13:1)
Joosef ja Maria olivat valmiita tottelemaan vallanpitäjiä silloinkin, kun se oli vaivalloista (Luuk. 2:1–6). Kun Maria oli yhdeksännellä kuulla raskaana, Rooman keisari Augustus määräsi, että kaikkien piti mennä omaan kotikaupunkiinsa luetteloitavaksi. Joosefin ja Marian täytyi matkustaa mäkisessä maastossa jopa 150 kilometrin matka Betlehemiin. Matkustaminen oli varsinkin Marialle epämukavaa, ja hänen ja syntymättömän lapsen turvallisuus aiheutti varmasti huolta. Mitä jos synnytys alkaisi matkan aikana? Kyseessä oli tulevan Messiaan elämä. Oliko Joosefilla ja Marialla pätevä syy jättää tottelematta hallitsijan käskyä? Vaikka heillä oli mielessään huolenaiheita, he päättivät noudattaa lakia. Jehova siunasi heidän tottelevaisuuttaan. He pääsivät turvallisesti perille Betlehemiin, ja Maria synnytti terveen pojan. Heidän toimintansa ansiosta täyttyi myös eräs Raamatun ennustus (Miika 5:2). w23.10 42:9, 11–12