TUTKITTAVA KIRJOITUS 22
LAULU 2 Jehova – korkeimman Jumalan nimi
Miten tärkeä Jehovan nimi on Jeesukselle?
”Minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja tulen edelleen tekemään sen tunnetuksi.” (JOH. 17:26)
NÄKÖKULMA
Jeesus auttoi toisia tuntemaan Jehovan nimen paremmin ja teki paljon sen hyväksi, että Jehovan nimi voitaisiin pyhittää ja hänen maineensa puhdistaa.
1–2. a) Mitä Jeesus teki kuolemaansa edeltävänä iltana? b) Mihin kysymyksiin tässä kirjoituksessa vastataan?
TORSTAI-ILTANA 14. nisankuuta vuonna 33 Jeesus oli nauttinut ylähuoneessa Herran illallisen apostoliensa kanssa. Pian hänet petettäisiin ja tuomittaisiin väärin perustein, häntä kidutettaisiin ja lopulta hänet teloitettaisiin. Ennen lähtöä ylähuoneesta Jeesus halusi rohkaista apostolejaan ja esitti rukouksen, jossa oli paljon tärkeitä ajatuksia. Tämä rukous löytyy Johanneksen luvusta 17.
2 Mitä tämä rukous kertoo siitä, mitkä asiat olivat Jeesuksella päällimmäisinä mielessä tuossa vaiheessa? Entä mitä se opettaa siitä, mikä oli hänelle tärkeää koko hänen palveluksensa ajan? Vastaukset selviävät tästä kirjoituksesta.
”OLEN TEHNYT SINUN NIMESI – – TUNNETUKSI”
3. Mitä Jeesus sanoi Jehovan nimestä, ja mitä hän tarkoitti? (Johannes 17:6, 26.)
3 Rukouksessaan Jeesus sanoi kaksikin kertaa, että hän oli tehnyt Jehovan nimen tunnetuksi opetuslapsilleen. (Lue Johanneksen 17:6, 26.) Tarkoittiko hän, että opetuslapset eivät aikaisemmin tienneet Jumalan nimeä? He olivat juutalaisia, joten Jumalan nimi Jehova oli heille varsin tuttu. Se esiintyi Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa tuhansia kertoja. Niinpä puhuessaan Jehovan nimestä Jeesus tarkoitti kaikkea sitä, mitä se edustaa. Jeesus tuntee Jehovan paremmin kuin kukaan muu, ja hän auttoi seuraajiaan ymmärtämään paremmin, millaisia ominaisuuksia Jehovalla on, mitä hän on tehnyt ja mitä hän tulee vielä tekemään.
4–5. a) Havainnollista sitä, miten jonkun nimi voi saada enemmän merkitystä. b) Miten Jeesuksen opetuslapset oppivat tuntemaan Jehovan nimen paremmin?
4 Kuvitellaan, että joku seurakuntasi vanhin on myös lääkäri ja olet tuntenut hänet jo monta vuotta. Sitten sairastut vakavasti, ja sinun täytyy mennä äkkiä sairaalaan. Tuo vanhin on töissä samassa sairaalassa, ja hän pelastaa henkesi. Varmasti arvostuksesi häntä kohtaan kasvaa, ja siitä lähtien aina kun hänen nimensä mainitaan, tuo tilanne tulee mieleesi. Olet tuntenut hänet pitkään vanhimpana, mutta nyt tunnet hänet myös lääkärinä, joka pelasti henkesi.
5 Samalla tavalla opetuslapset kyllä tiesivät Jehovan nimen entuudestaan, mutta se sai lisää merkitystä, kun he seurasivat läheltä Jeesuksen palvelusta. Jeesus oli aivan samanlainen kuin Isänsä kaikessa siinä, mitä hän sanoi ja teki. Siksi opetuslapset oppivat tuntemaan Jehovan paremmin, kun he kuuntelivat Jeesuksen opetusta ja tarkkailivat, miten hän kohteli ihmisiä. (Joh. 14:9; 17:3.)
”OMAN NIMESI VUOKSI, JONKA OLET ANTANUT MINULLE”
6. Missä mielessä Jehova antoi nimensä Jeesukselle? (Johannes 17:11, 12.)
6 Kun Jeesus rukoili opetuslasten puolesta, hän sanoi Jehovalle: ”Suojele heitä oman nimesi vuoksi, jonka olet antanut minulle.” (Lue Johanneksen 17:11, 12.) Tarkoittaako tämä sitä, että Jeesustakin pitäisi kutsua Jehovaksi? Ei. Jeesushan sanoi, että se oli Jumalan oma nimi. Jeesus puhui sen sijaan siitä, että hän oli Jehovan edustaja. Hän tuli Isänsä nimessä, opetti häneltä saamiaan asioita ja teki ihmetekoja hänen nimessään. (Joh. 5:43; 10:25.) Lisäksi nimi Jeesus tarkoittaa ’Jehova on pelastus’, joten Jumalan nimi ja Jeesuksen nimi liittyvät läheisesti toisiinsa.
7. Miksi Jeesus pystyi puhumaan Jehovan nimessä? Havainnollista.
7 Tilanne on vähän samankaltainen kuin silloin, kun suurlähettiläs edustaa maan hallitsijaa. Suurlähettilään sanat ovat yhtä arvovaltaisia kuin hallitsijan sanat, koska hän puhuu hallitsijan nimessä. Jeesuksellakin oli oikeus puhua Jehovan puolesta, koska Jehova oli valtuuttanut hänet tekemään niin (Matt. 21:9; Luuk. 13:35).
8. Miten Jeesus toimi Jehovan nimessä jo ennen kuin hän tuli maan päälle? (2. Mooseksen kirja 23:20, 21.)
8 Raamatussa Jeesusta kutsutaan Sanaksi, koska hänen tehtävänään on toimia Jehovan edustajana ja välittää sanomia toisille henkiolennoille ja ihmisille (Joh. 1:1–3). Jeesus oli luultavasti se enkeli, jonka Jehova lähetti huolehtimaan israelilaisista, kun nämä lähtivät Egyptistä. Jehova kehotti israelilaisia tottelemaan tuota enkeliä ja sanoi: ”Hän toimii minun nimessäni” tai kirjaimellisesti: ”Nimeni on hänessä.”a (Lue 2. Mooseksen kirjan 23:20, 21, alav.) Näin voitiin sanoa, koska Jeesus puhuu Jehovan puolesta ja hänellä on tärkeä rooli siinä, että Jehovan nimi saa ansaitsemansa kunnian ja se puhdistetaan vääristä syytöksistä.
”ISÄ, SAATA NIMESI KUNNIAAN”
9. Miten tärkeänä Jeesus piti Jehovan nimeä? Selitä.
9 Niin kuin jo todettiin, Jehovan nimi oli Jeesukselle äärimmäisen tärkeä ennen hänen maan päälle tuloaan. Tämä sama asenne näkyi myös kaikesta, mitä Jeesus teki maan päällä. Hän sanoi palveluksensa loppupuolella: ”Isä, saata nimesi kunniaan.” Jehova vastasi sanomalla taivaasta jylisevällä äänellä: ”Minä olen saattanut sen kunniaan ja saatan sen kunniaan jälleen.” (Joh. 12:28.)
10–11. a) Miten Jeesus toi kunniaa Jehovan nimelle? (Ks. myös kuva.) b) Miksi Jehovan nimi täytyy pyhittää ja hänen maineensa puhdistaa?
10 Jeesus toi kunniaa Jehovan nimelle esimerkiksi opettamalla, miten hieno persoonallisuus Jehovalla on ja mitä kaikkea mahtavaa hän on tehnyt. Mutta ei siinä vielä kaikki. Lisäksi Jehovan nimi täytyi pyhittää ja hänen maineensa puhdistaa.b Jeesus osoitti, miten tärkeästä asiasta on kyse, kun hän sanoi mallirukouksessa: ”Meidän Isämme, joka olet taivaassa, olkoon sinun nimesi pyhitetty.” (Matt. 6:9.)
11 Miksi Jehovan nimi täytyy pyhittää ja hänen maineensa puhdistaa? Koska Saatana kertoi hänestä Eedenin puutarhassa törkeitä valheita. Hän väitti, että Jehova valehteli Aadamille ja Eevalle ja kielsi heiltä jotain hyvää. (1. Moos. 3:1–5.) Hän antoi myös ymmärtää, että Jehova ei toiminut kaikessa oikein. Tällaiset väitteet olivat suora hyökkäys Jehovan nimeä eli mainetta vastaan. Myöhemmin Jobin aikana Saatana sanoi, että ihmiset palvelevat Jehovaa vain koska he hyötyvät siitä itse. Hänen mielestään kukaan ihminen ei rakasta Jehovaa niin paljon, että jatkaisi tämän palvelemista vaikeuksista huolimatta. (Job 1:9–11; 2:4.) Sen selvittämiseen, oliko Jehova vai Saatana oikeassa, vaadittiin aikaa.
Jeesus opetti seuraajilleen, miten tärkeää on pyhittää Jehovan nimi. (Ks. kpl 10.)
”MINÄ ANNAN ELÄMÄNI”
12. Mitä Jeesus teki, koska hän rakasti Jehovan nimeä?
12 Jeesus rakasti Jehovaa niin paljon, että hän teki kaikkensa pyhittääkseen Jehovan nimen ja puhdistaakseen hänen maineensa. Jeesus oli valmis jopa kuolemaan Jehovan nimen puolesta. (Joh. 10:17, 18.)c Ensimmäiset täydelliset ihmiset, Aadam ja Eeva, käänsivät selkänsä Jehovalle ja menivät Saatanan puolelle. Sitä vastoin Jeesus tuli maan päälle ja todisti syvän rakkautensa Jehovaan tottelemalla häntä kaikessa (Hepr. 4:15; 5:7–10). Hän pysyi uskollisena aina siihen asti, kun hän kuoli tuskallisesti kidutuspaalussa (Hepr. 12:2).
13. Miksi Jeesuksella oli paras mahdollisuus todistaa Saatana valehtelijaksi? (Ks. myös kuva.)
13 Se miten Jeesus eli elämänsä, todistaa kiistattomasti, että Saatana on valehtelija (Joh. 8:44). Kukaan muu ei tunne Jehovaa paremmin kuin Jeesus. Jos Saatanan väitteissä olisi ollut vähänkään perää, Jeesus olisi tiennyt siitä. Jeesuksen toiminnassa ei kuitenkaan ollut minkäänlaista epäröintiä, vaan hän seisoi aina vakaasti Jehovan puolella. Silloinkin kun näytti siltä, että Jehova oli jättänyt hänet, hän mieluummin kuoli kuin hylkäsi Isänsä (Matt. 27:46).d
Jeesuksen elämä todisti kiistattomasti, että Saatana valehteli ja Jehova oli oikeassa! (Ks. kpl 13.)
”OLEN – – VIENYT PÄÄTÖKSEEN SEN TYÖN, JONKA OLET ANTANUT”
14. Miten Jehova palkitsi Jeesuksen uskollisuuden?
14 Jeesus sanoi kuolemaansa edeltävänä iltana: ”Olen – – vienyt päätökseen sen työn, jonka olet antanut minun tehtäväkseni.” Hän luotti siihen, että Jehova palkitsisi hänen uskollisuutensa, ja niin tapahtuikin. (Joh. 17:4, 5.) Jeesus ei jäänyt hautaan, vaan Jehova herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle taivaassa korkeamman aseman kuin aikaisemmin (Apt. 2:23, 24; Fil. 2:8, 9). Myöhemmin Jeesuksesta tuli Jumalan valtakunnan kuningas. Hän kertoi mallirukouksessa, mitä tuo valtakunta saisi aikaan. Jeesus sanoi Isälleen: ”Tulkoon sinun valtakuntasi. Toteutukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” (Matt. 6:10.)
15. Mitä muuta Jeesus saa aikaan?
15 Lähitulevaisuudessa Jeesus taistelee Jumalan vihollisia vastaan ja tuhoaa pahat ihmiset Harmageddonin sodassa (Ilm. 16:14, 16; 19:11–16). Vähän sen jälkeen hän heittää Saatanan ”syvyyteen”, missä tämä ei pysty tekemään yhtään mitään (Ilm. 20:1–3). Jeesus hallitsee tuhat vuotta, palauttaa maan päälle rauhan ja auttaa ihmisiä tulemaan taas täydellisiksi. Hän herättää kuolleet ja tekee koko maapallosta paratiisin. Silloin asiat ovat lopultakin niin kuin Jehova alun perin tarkoitti. (Ilm. 21:1–4.)
16. Mitä tuhatvuotisen hallituskauden loppuun mennessä tapahtuu?
16 Mitä tuhatvuotisen hallituskauden loppuun mennessä on tapahtunut? Synti ja epätäydellisyys ovat silloin pelkkä muisto vain. Ihmisten ei tarvitse enää pyytää virheitään anteeksi lunnaiden perusteella, eivätkä he tarvitse ketään toimimaan välittäjänä tai pappina niin että heillä voisi olla hyvä suhde Jehovaan. ”Viimeisenä vihollisena hävitetään [Aadamilta peritty] kuolema.” Lisäksi kuolleet on herätetty takaisin eloon, ja kaikki ihmiset ovat täydellisiä. (1. Kor. 15:25, 26.)
17–18. a) Mitä tuhatvuotiskauden lopussa tapahtuu? b) Mitä Jeesus tekee, kun hänen aikansa hallita on ohi? (1. Korinttilaisille 15:24, 28.) (Ks. myös kuva.)
17 Jeesuksen tuhatvuotisen hallituskauden lopussa tapahtuu jotain muutakin hyvin tärkeää. Jehovan nimeä ja mainetta koskeva kiistely loppuu viimeinkin. Eedenin puutarhassa Saatana väitti, että Jehova on valehtelija ja rakkaudeton hallitsija. Siitä lähtien Jehovan palvelijat ovat vuosisatojen kuluessa tehneet oman osansa, jotta hänen nimensä pyhitettäisiin. Tuhatvuotiskauden lopussa hän on todistanut olevansa rakastava Isä ja hänen maineensa on puhdistettu.
18 Silloin Saatanan väitteet Jehovasta on todistettu vääriksi, eikä niihin tarvitse palata enää koskaan. Mutta mitä Jeesus tekee, kun hänen aikansa hallita on ohi? Malttaako hän luopua vallasta, vai kääntyykö hän Jehovaa vastaan kuten Saatana? (Lue 1. Korinttilaiskirjeen 15:24, 28.) Jeesus rakastaa Isäänsä ja antaa siksi mielellään valtakunnan takaisin hänelle ja alistuu hänen valtaansa.
Jeesus antaa valtakunnan mielellään takaisin Jehovalle tuhatvuotisen hallituskauden lopussa. (Ks. kpl 18.)
19. Miten tärkeä Jehovan nimi on Jeesukselle?
19 Jehova antoi hyvästä syystä Jeesukselle tehtäväksi edustaa häntä, ja Jeesus onkin onnistunut siinä täydellisesti. Miten tärkeä Jehovan nimi siis on Jeesukselle? Se on hänelle kaikki kaikessa. Hän oli valmis kuolemaan sen puolesta, ja hän palauttaa mielellään kaiken vallan Jehovalle tuhatvuotisen hallituskauden lopussa. Seuraavasta kirjoituksesta selviää, miten voimme ottaa mallia Jeesuksen asenteesta.
LAULU 96 Raamattu on arvokas aarre
a Toisinaan enkelitkin ovat edustaneet Jehovaa ja välittäneet hänen sanomiaan. Siksi Raamatussa joskus sanotaan, että Jehova puhui, vaikka todellisuudessa enkeli puhui hänen puolestaan. (1. Moos. 18:1–33.) Raamatussa sanotaan, että Mooses sai lain Jehovalta, mutta toisista kohdista selviää, että Jehova antoi lain enkelien välityksellä (3. Moos. 27:34; Apt. 7:38, 53; Gal. 3:19; Hepr. 2:2–4).
b ILMAUSTEN SELITYS: Jehovan nimen pyhittäminen tarkoittaa sitä, että sitä pidetään pyhänä eli siihen suhtaudutaan hyvin kunnioittavasti. Hänen nimensä eli maineensa puhdistaminen tarkoittaa sitä, että Saatanan häntä vastaan esittämät syytökset todistetaan vääriksi.
c Jeesuksen kuolema mahdollisti myös sen, että ihmiset voivat saada ikuisen elämän.
d Ks. Kpl 9 artikkelista ”Mitä opimme Jeesuksen viimeisistä sanoista?” Vartiotorni huhtikuu 2021.